perjantai 10. tammikuuta 2014

Islamistitaistelijoita Suomeen

Yle uutisoi tänään, että Suomeen on palannut taistelijoita Syyriasta. Samassa uutisessa ilmoitettiin, että mikäli palaajat eivät ole Syyriasta vaan esimerkiksi Irakista, ei heidän oleskelulupansa perumiselle ole perusteita.

Samassa uutisessa Supo ilmaisi huolensa siitä, että palaavat islamistitaistelijat aiheuttavat turvallisuusriskin.

Ilmaisen tässä kirjoituksessa omana vaatimuksenani, että Suomen hallituksen ja eduskunnan on ryhdyttävä välittömästi toimiin, jotta turvallisuustarpeen takia Suomeen saapuneiden, mutta käytöksellään tämän perustelun kumonneiden ihmisten oleskelulupa voitaisiin peruuttaa joko automaattisesti tai viranomaispäätöksellä. Ulkomaiseen sotaan osallistumisen tulisi vielä erikseen säätää tällaiseksi perusteeksi, jotta vältyttäisiin turhilta oikeudenkäynneiltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pakolaispolitiikka ja politiikka
Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!
Maltillista islamismia ei ole, väittää tunisialainen radiopersoona

6 kommenttia:

  1. Tanskalaisia taistelee Syyriassa seitsemisenkymmentä, Nuorin taisteluihin lähtenyt on ollut 16 vuotias. Neljä on kuollut. Konservatiivinen kansanpuolue on vaatinut, että taisteluihin lähteneet pitäisi laittaa EU:n terroristilistalle, jotta heidät voitaisiin tuomita Tanskaan palatessaan. Osa taistelijoista kulkee edestakaisin Syyrian ja Tanskan väliä, muodostavat suuren turvallisuusriskin kansakunnalle. Asialle useimpien poliitikkoje mielestä pitäisi tehdä jotain. Radikalisoituminen on todennäköistä ja vaara ilmeinen. Hallitusta arvostellaan kovasti, kun ei tee mitään. Pitäisi tehdä edes kuin Britanniassa, että taisteluissa käyneiltä otettaisiin passi pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomihan voisi suunnitella ja toteuttaa lakimuutokset yhdessä Tanskan kanssa.

      Poista
  2. Nämä ns. taistelijat ovat sotarikollisia, koskapa ovat osallistuneet taisteluihin joissa on surmattu siviilejä ja lisäksi on taisteltu maan laillista hallitusta vastaan. Heidät on tuomittava sota rikollisina.

    VastaaPoista
  3. Miten jonkun iuhmisen voi sallia tieten tahtoen kuljeskella murhailemassa ihmisiä toisessa maassa? millainen älyllinen kuperkeikka tarvitaan että voidaan sallia moisten ihmisten kulkevan vapaalla jalalla?

    VastaaPoista
  4. Suomessa maahanmuuttovirasto ei ole epäämässä edes oleskelulupaa näiltä terroristeilta. Voikin kysyä, että onko Suomen hallitus terrorismin tukija, kun se on islamilaista. Vihreässä puolueessa on ainakin aivan selviä yhteyksiä esim tsetseeni terrorismiin ollut. Media peittelee ja kaunistelee useinkin ääriislamin kauhutekoja.

    VastaaPoista
  5. Tällainen on vireillä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/701

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!