maanantai 27. tammikuuta 2014

Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto

Pohjois-Koreassa diktaattori on hankkiutunut vaaralliseksi katsomansa sukulaisen koko perheestä eroon. Näin hän osoittaa koko kansakunnalle, kuka on maan kiistaton johtaja. Tällä perusteella on aika turvallista ennustaa, ettei Pohjois-Koreassa tule esiintymään poliittisia levottomuuksia Kim Jong-Unin hallintokaudella.

Diktaattorin toimenpiteet ovat ainakin meille vanhemmille ihmisille tuttuja Neuvostoliiton ajalta. Siellähän Josif Stalin käytti samankaltaisia menetelmiä. Näin maassa säilyi rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Sellainen ero Stalinin ja Kimin hallitsemistavoissa mahdollisesti on, että neuvostodiktaattori aika ajoin testasi läheistensä uskollisuutta. Moni ei näistä testeistä selvinnyt, mutta suomalainen Otto Wille Kuusinen selvisi: hintana oli mm. hänen ystäviensä Nikolai Buharinin ja Kullervo Mannerin tuomitseminen kuolemaan. Ehkä lohtua toi se, että Stalinin kuoltua Kuusinen saattoi tuomita entisen diktaattorin henkilöpalvonnan.

Sen sijaan monet Stalinin läheiset ja sukulaiset eivät selvinneet vaan tulivat tapetuksi Pohjois-Korean diktaattorin tädin miehen ja tämän sukulaisten tapaan. Vaikuttaa siis vahvasti siltä, että Pohjois-Korean nuori ja pulska diktaattori on hakenut oppinsa yhdeltä ihmiskunnan kaikkien aikojen hirviöltä.

* * *

Vaan olisikohan diktaattorilla oikeasti vaihtoehtoja?

Ajatellaan vaikka Saddam Husseinia. Hän hallitsi maataan rautaisella otteella vuosikymmeniä, kunnes erehtyi valtaamaan Kuwaitin. Silloin peliin puuttui öljytoimituksista huolestunut Yhdysvaltain presidentti George Bush, ja tylytti Saddamin armeijaa.

Persianlahden sotana tunnetun tylytyksen aikana ja jälkeen Irakissa syntyi kapinoita, mutta rauan koitettua Saddam onnistui kukistamaan ne nopeasti. Näin maahan palasi rauha ja ihmisille hyvä tahto.

Kymmenen seuraavan vuoden kuluessa Saddam luopui Yhdysvaltain vaatimuksesta joukkotuhoaseistaan. Sen seurauksena George W. Bush saattoi viedä loppuun Irakin diktaattorin kaatamisen siirtääkseen huomion oman hallintonsa aiemmasta terrorismiin liittyvästä epäonnistumisesta muualle.

Toki virallinen historiankirjoitus toistaa Yhdysvaltain väitettä siitä, että he olisivat luulleet Saddamilla olleen joukkotuhoaseita, mutta on mahdoton kuvitella ettei maailman johtavalla tiedustelupalvelulla olisi ollut asiasta oikeata tietoa.

Saddamin loppu oli sitten hirressä ja Irak vaipui maanlaajuiseen terroriaaltoon, joka ei ole loppunut vielä tähän päivään mennessä, eikä maassa siis vallitse rauha eikä ihmisillä hyvä tahto.

Olettaisin Pohjois-Korean hyvin syöneen diktaattorin oppineen läksynsä myös Saddamin tapauksesta - nykyisessä globaalissa maailmassa diktaattorin ei pidä luopua parhaasta henkivakuutuksestaan.

Tässä tapauksessa siis ydinaseesta. Sen avulla Kim Jong-Un voi varmistaa, että myös Yhdysvaltojen presidentillä on hyvä tahto häntä ja hänen kansaansa kohtaan.

* * *

Mitä tästä kaikesta opimme?

Ehkäpä sen, että jos olet joskus syystä tai toisesta joutunut diktaattoriksi, on sinun syytä pitää huoli, ettei asemasi järky. Tämän päivän diktaattori löytää monta omalta kannaltaan surullista ja opettavaista esimerkkiä - Libyan Muammar Gaddafi tapettiin, Kongon Laurent Kabila ja Liberian Samuel Toe tapettiin, mutta hänet tapattanut Charles Taylor sentään pääsi "vain" loppuiäkseen vankilaan.

Tätä taustaa vastaan on ymmärrettävä myös Syyrian Bašar al-Assadin tinkimättömyys Syyrian sisällissodan yhteydessä. Jos vaihtoehtoina ovat oman kansan tapattaminen tai vaihtoehtoisesti itsensä altistaminen todennäköiselle murhalle, on valinta varmaankin aika helppo. 

Toisaalta tämän kirjoituksen perusteella al-Assadin pehmeys joukkotuhoaseiden suhteen johtanee joka tapauksessa hänen elämänsä päättymiseen ennenaikaisesti. Sellaiseen Pohjois-Korean ystävällisesti väkijoukkoja tervehtivällä virkaveljellä ei tähän mennessä nähdyn perusteella ole aikomustakaan sortua. 

* * *

Tässäpä se onkin se diktaattorin dilemma. Jos luovut piirunkin verran rautaisesta otteestasi, on vaarana että henkikulta menee. Mutta jos pidät kiinni hirmuhallinnon kaikista kauheuksista, säilyy samalla se henkiripukin. 

Ja kun tukahdutettu hirmuvalta on painanut yhteiskunnan ongelmat piiloon, nousevat ne diktaattorin poistuttua väistämättä pintaan sitä suuremmalla voimalla, mitä tukevampi uskonnollinen, etninen tai sosiaalinen tausta niillä on. Heikoimmilla tällöin ovat eri syistä monikulttuuriset yhteiskunnat.

Niinpä monikulttuuristen maiden hirmuhallitsijoiden kesken onkin kaikilla maailmanparantamiseen taipuvaisilla käsissään vähän samantapainen dilemma kuin Eino Leinolla aikanaan:

Kumpi on kauniimpi:
uskoa, että vapaus koittaa,
toivoa, että valkeus voittaa,
ja taistella valkeuden eestä, -
vai taistella
tietäen, ettei valkeus koita,
tietäen, ettei vapaus voita,
ja sentään taistella?
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!
Afrikkalaisuus Suomen historian valossa
Ihmisestä järkevästi toimivana olentona Libanonin viimeaikaisten tapahtumien valossa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!