maanantai 13. tammikuuta 2014

Hiihtäjät on valittu Sotshiin - vaan miten käy itse kisoissa

Tänään on sitten valittu lopullinen maastohiihtojoukkue olympialaisiin. Osa joukkueesta nimettiin jo aiemmin, mutta nyt mukaan valittiin ne viimeiset kilpailijat, joista aina syntyy kovin pulina, vaikka heidän valinnallaan tuskin on sen kummempaa merkitystä.

Tai no, olihan esimerkiksi kestävyysjuoksija Kaarlo Maaninka viime hetken valinta Moskovan kesäolympialaisiin vuonna 1980. Mies kiitti, nappasi kympiltä etiopialaisten keskellä hopeaa ja myöhemmin uskoon tultuaan kertoi käyttäneensä veritankkausta apuna.

Mutta takaisin  tämän päivän valintoihin.

Itse olisin valintojen pohjaksi odottanut vielä Hakunilan SM-hiihtojen tulokset. Virallisen selityksen mukaan valittujen pitää voida valmistautua viimeistelyleirille, mutta epäilemättä normaalimatkoille ehdolla ollut kolmikko Iivo Niskanen, Tero Similä ja Kari Varis olisivat hyväksyneet sen, että heistä kaksi valmistautuu turhaan.

Samalla tavoin valitsijat olisivat voineet ilmoittaa Matias Strandvallille, Anssi Pentsiselle ja Juho Mikkoselle, että vain kaksi heistä lähtee leirille Hakunilan tulosten perusteella.

Hakunilan SM-hiihdot katsottuani olisin valinnut mainituista normaalimatkojen hiihtäjistä sen, joka lauantaina hiihtää 15 km nopeimmin. Eli näyttö olisi koskenut vain Niskasta, Similää ja Varista - jos joku muu olympialaisiin valitsematon olisi voittanut heidät, olisin jättänyt sen huomiotta alkukauden näyttöjen perusteella.

Sprinttivalinnat olisin sen sijaan tehnyt hieman erikoisemmalla tavalla. Lopputulosten sijasta olisin valinnut kolmesta mainitusta sprintteristä sen, joka perjantaina on Hakunilan aika-ajossa nopein. Näin siksi, että Martti Jylhää lukuun ottamatta suomalaisilla sprinttereillä on tällä kaudella ollut vaikeuksia päästä mukaan edes erävaiheeseen.

* * *

Mutta käydäänpä nopeasti läpi valitut hiihtäjät ja mitä heiltä itse odotan. Aakkosjärjestyksessä.

Matti Heikkinen on joukkueen toinen maailmanmestari, jolta sujuvat sekä perinteinen että vapaa hiihtotapa. Miehen suoritustaso vaihtelee surkeasta maailman huipulle.

Niinpä odotan häneltä mitalia joko 15 km perinteiseltä tai yhdistelmäkilpailusta, mutta en molemmista. Kuninkuusmatkaa Heikkinen ei ole koskaan jaksanut hiihtää ja sprinttiin vauhti ei riitä. Viestijoukkueessa Heikkinen hiihtänee ankkurina.

Sami Jauhojärvi on parisprintin ja viestihiihdon MM-kisojen mitalisti sekä nuorten maailmanmestari. Tällä kaudella hän on ollut ehkä uransa parhaassa kunnossa ja valmis ottamaan 15 kilometriltä sen henkilökohtaisen mitalin, jonka hän menetti Liberecin MM-hiihdoissa kelvottoman suksivalinnan takia.

Lisäksi odotan hänen osallistuvan parisprinttiin ja viestiin erittäin vahvalla panoksella. Näin erityisesti siksi että hän on aina ollut parhaimmillaan viestinviejänä.

Martti Jylhä on myös nuorten maailmanmestari. Nyttemmin sprinttiin erikoistunut mies on isänsä valmennukseen siirryttyään noussut aivan uudelle tasolle erityisesti vapaan hiihtotavan sprintissä. Tältä matkalta odotan vähintään välieräpaikkaa, eikä mitalikaan ole mahdottomuus. Hänet valittaneen myös parisprinttiin ja Nousiaisen, Lehtosen tai Heikkisen sairastutuessa viestin ankkuriksi.

Anne Kyllönen on yksi Suomen kovan naishiihtäjäkaartin jäsen. Kaikki hiihtotavat sujuvat häneltä hyvin, mutta en usko hänen yltävän mitalivauhtiin. Sen sijaan useampiakin kymmenen joukkoon hiihtoja on lupa odottaa. Viestissä odotan hänen pitävän Suomen mukana mitalikamppailussa.

Lari Lehtonen on jo pitkään yrittänyt tehdä läpimurtoa maailman huipulle. Tämä on ollut hänen tähän mennessä paras kautensa, mutta vielä olisi otettava yksi askel eteenpäin. Odotan ainakin yhdestä kilpailusta sijoitusta kahdentoista parhaan joukkoon eli omaa parasta sijoitusta maailman parhaiden joukossa. Sekä tietenkin hyvää suoritusta viestissä.

Krista Lähteenmäki on nuorten maailmanmestari ja arvokisamitalisti parisprintistä. 23-vuotias neitonen on myös joukkueen nuorin naishiihtäjä. Odotan häneltä yhdistelmähiihdosta sijoitusta kovan kolmikon Björgen, Johaug, Kalla sekaan. Siis mitalia.

Lähteenmäki saattaa olla mitalikannassa myös perinteisen kympillä, mutta sillä matkalla on edellisten lisäksi kaksi muutakin kovaa kantoa kaskessa, eli Niskanen ja Kovalczyk. Lisäksi uskon hänen hiihtävän parisprintissä ja viestin ankkurina mitaleille.

Mona-Liisa Malvalehtokin on nuorten maailmanmestari ja viime viikonvaihteen parisprintin hopeamitalisti. Odotan välieräpaikkaa sprintistä, mutta olympialaisten kisalatu lienee liian rankka Mona-Liisalle. Sprintti saattaakin jäädä hänen ainoaksi lähdökseen kisoissa, ellei sitten tule valintaa parisprinttiin.

Juho Mikkonen on nuorukainen, joka hiihtänee olympialaisissa vain sprintin aika-ajon. Siinä saattaa auttaa se, että maailmancupiin verrattuna joukosta puuttuu monta kivikovaa norjalaista.

Mikäli Mikkonen pääsee erävaiheeseen, on hänellä mahdollisuudet mihin vain, sillä jatkoon päästyään mies on selvästi vahvempi kuin aika-ajoissa; ja on ainakin muutaman kerran osoittanut mainiota taktista osaamista.

Iivo Niskanen on joukkueen kuopus ja Suomen viestijoukkueen varamies. Siis opintomatkalainen, jolle ei kannata asettaa sen kummempia tulostavoitteita.

Kilpailuissa Kertun pikkuveli on mukana siis lähinnä viestin varamiehenä, mutta hiihtää kaikki muutkin matkat mikäli kokeneemmat eivät halua niille osallistua. Edessä lienee siis ainakin viisikymppinen eli kuninkuusmatka, jolla Northug lienee voittamaton.

Kerttu Niskanen on veljeään huomattavasti kokeneempi alle 23-vuotiaiden maailmanmestari. Tourilla hän osoitti vahvuutensa erityisesti perinteisellä hiihtotavalla ja on kympin kilpailussa mitalisuosikki yhdessä Kovalczykin, Björgenin, Johaugin ja Kallan kanssa.

Niskaselta odotan hyviä suorituksia myös muilta normaalimatkoilta, mutta koska niissä mitalit ratkaistaan vapaalla, ei hänellä liene asiaa kolmen parhaan joukkoon. Sen sijaan hän hiihtänee parisprintissä mitaleille joko Lähteenmäen, Malvalehdon tai Saarisen kanssa. Ja tietenkin myös pitkässä viestissä muiden naisten kanssa.

Ville Nousiainen on jo vuosia ollut aivan maailman terävimmän kärjen takana. Yleensä mies on ollut hyvässä kunnossa arvokisoissa, ja niin uskon nytkin. Normaalimatkoilta odotan ainakin yhtä sijoitusta kymmenen joukkoon ja sprintistä puolivälieräpaikkaa. Viestissä hän hoitanee oman osuutensa kunnialla.

Anssi Pentsinen ei valitettavasti ole viime kauden kunnossa. Toivon hänen lepäävän ennen Sotshiin lähtöä tämänhetkisen ilmeisen ylirasitustilansa pois ja yllättävän kaikki sprintin aika-ajossa. Odotuksia ei kuitenkaan voi asettaa.

Riitta-Liisa Roponen ei ole ollut viime vuosien mukaisessa kunnossa. Toivon hänen löytävän kuntonsa ja yllättävän kolmenkympin yhteislähdössä. Kauden näyttöjen perusteella hänelle ei kuitenkaan voi asettaa sen kummempia odotuksia. Viestikvartetin jonkun jäsenen sairastuessa Roponen saanee hiihdettäväkseen kolmannen osuuden.

Aino-Kaisa Saarinen on hiihdon maailmanmestari, joka on palannut maailman huipulle Reijo Jylhän valmennuksessa. Odotan häneltä kympin perinteisestä hiihdosta samanlaista vauhtia kuin Lähteenmäeltä - siis mitalitaistelua.

Jos Hollolan naisen kunto nousee vielä ennen olympialaisia ja kympillä tulee voitto Lähteenmäestä tai Niskasesta, on Saarinen mukana myös parisprintissä. Viestissä hän hoitaa oman osuutensa tyylikkäästi - vaikka ei tälläkään kertaa syö norjalaisia pikkutyttöjä - ja tuo Suomen vaihtoon kärjessä.

Riikka Sarasoja-Lilja on ollut tämän kauden aika lailla näkymättömissä. Odotan hänen olevan kunnossa ja vahva vapaalla hiihtotavalla hiihdettävässä sprintissä. Jos näin käy, ei finaalipaikkakaan ole täysin pois suljettu.

Viestiä ajatellen Sarasoja-Lilja lienee varalla vapaan osuuksille. Ja jos kolmellekympille ei ole muita lähtijöitä, odotan hänen yrittävän sitäkin.

* * *

Edelle kirjoittamani perusteella pidän maastohiihdosta mahdollisena siis seitsemää henkilökohtaista ja kahta viestimitalia. Henkilökohtaisista mitaleista osa on kuitenkin vaihtoehtoisia, eli en esimerkiksi odota naisten kympiltä kolmoisvoittoa enkä miesten viideltätoista kahta mitalia.

Kun päällekkäisyydet huomioidaan, katson suomalaisilla maastohiihtäjillä olevan mahdollisuudet neljään henkilökohtaiseen mitaliin. Kun huomioidaan, että onnistumisen todennäköisyys on korkeintaan puolet, veikkaan lopulliseksi saaliiksi kahta henkilökohtaista ja kahta viestimitalia. Näistä naisten viestimitalit ovat todennäköisempia kuin kenenkään henkilökohtainen sijoittuminen kolmen parhaan joukkoon.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eero Mäntyranta on poissa
Vipinää talviseen Helsinkiin
Kaikuja 1930-luvulta

6 kommenttia:

  1. Jylhä on vaihtanut isänsä valmennukseen jo ajat sitten 2010. Ei siis minkään uuden muutoksen tulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tarkennuksesta. En tarkoittanutkaan, että Jylhän uran kääntyminen olisi tapahtunut hetkessä, vaan että kehityksen suunnan muuttuminen alkoi isän astuttua vastuuvalmentajaksi. Ja tämähän tosiaan tapatui jo vuosia sitten. Tälle kaudelle suurin muutos lienee ollut ravitsemuksessa - näin ainakin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan.

      Poista
  2. Valitettavasti naisten hiihdossa veridouppaus taitaa viedä Suomen naisten mitalimahdollisuudet monella matkalla. Sopivasti reilu kuukausi ennen Sotsia naishiihdon suosikit jättivät Tourin kesken eri syihin vedoten. Ammattipyöräilyä seuraavana tiedän kyllä tarkkaan miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että doping-testaajilla on tätä varten uusi juuri ennen kisoja lanseerattava testi. Tai jos ei sitä, niin toivottavasti edes näytteiden monivuotinen pakastaminen pelottaa riittävästi vilpistelijöitä.

      Noin muuten olen sitä mieltä, että Norjan antidoping-toiminnan eriyttäminen urheilujärjestöistä irralleen vahvistaisi luottamusta norjalaisten hiihtäjien puhtauteen. Maan nykyinen ADT-järjestelmähän on kuin rakennettu DDR-tyyppiselle urheiluvalmennukselle.

      Poista
  3. Nyt on kyllä kovat toiveet Professorilla. Valitettavasti epärealistiset.

    Miesten normaalimatkoilla Heikkisellä ja Jauhojärvellä on ohuet mahdollisuudet 15 kilometrin pertsalla, Heikkisellä myös skiathlonissa, koska vapaan latu mahdollistaa ratkaisut ennen loppukiriä. Jos Jylhä pääsee finaaliin kevyellä rasituksella (hiihtämällä taktisesti järkevästi), hänellä on mahdollisuudet, mutta todennäköisesti rata on liian kova. Miehillä on yllätyssauma joukkuekisoissa.

    Naisten sprinttiin sellainen tarkennus, että naisten sprinttirata on todellisuudessa hyvin helppo. Tämän takia Malvalehdolla on yllätyssauma. Naisten normaalimatkoilla Kalla, Kowalczyk, Tshekaljova ja norjalaiset lienevät ylivoimaisia, mutta kympin sakkiin voisi olla mahdollisuuksia. Naisten sprinttiviestimitalin pitäisi olla selviö, siinä lähdetään tavoittelemaan vain ja ainoastaan kultaa. Viestissä jos onnistutaan, mitali on todennäköinen.

    Tähän koko tekstiin on kuitenkin yksi poikkeus. Se on sää. Jos joku maa onnistuu suksihuollossa, voidaan nähdä todella kovia suorituksia. Tämän takia se vaatii kenties vain yhden onnistuneen päivän huollolta, niin saadaan henkilökohtainen mitali. Toisaalta huollon lieväkin epäonnistuminen voi viedä viestimitalin.

    Veikkaan kahta hiihtomitalia, kolme olisi positiivinen yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että minulla on taipumus positiiviseen ajatteluun urheiluarvioinneissani. Lisäksi SM-hiihdot Vantaalla viime viikonloppuna nostivat ison kysymysmerin neljän toivomme päälle: Heikkinen, Jauhojärvi, Kerttu Niskanen ja Krista Lähteenmäki.

      Saatat siis hyvinkin olla oikeassa kahden mitalisi ennusteen kanssa, mutta itse toivon SM-hiihtojen ennustavan huonosti olympiamenestystä ja sen perusteeella pidän kiinni neljän hiihtomitalin veikkauksestani: kaksi henkilökohtaista ja kaksi joukkuemitalia.

      Tuo olosuhde on tosiaan iso tekijä, mutta luotan suomalaisten huoltoon. Ainakin takavuosina heillä on ollut suhteellisen usein hyviä onnistumimsia.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!