tiistai 14. toukokuuta 2013

Miksi ilmasto ei lämpene?

Maapallon ilmasto ei ole ennusteista huolimatta lämmennyt tällä vuosituhannella. Tämä on johtanut muun muassa siihen, että hiilidioksidin ja ilmaston lämpötilan välinen yhteys näyttää olevan katoamassa. Merkille pantavaa on sekin, ettei ilmastonmuutoksen hiipumista ole juuri huomioitu julkisessa mediassa.

Tieteellisessä kirjallisuudessa aihe on kuitenkin jatkuvasti esillä. Niinpä ilmaston lämpiämisen hiipumisen on aiemmin esitetty johtuvan ainakin satunnaisvaihtelusta, luontaisista auringon aktiivisuudesta johtuvista viivästyneistä lämpötilasykleistä sekä lisääntyneistä ilmansaasteista. Lisäksi on arveltu, että globaali muutos olisi muuttunut lokaaliksi. Tämä viimeinen havainto ei kuitenkaan kelpaa selitykseksi, koska nyt ei puhuta paikallisista vaan globaalista muutoksesta.

Tänään törmäsin jälleen uuteen hyvin mielenkiintoiseen selitykseen. Sen mukaan ilmastonmuutos on kyllä jatkunut, mutta siirtynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana valtameriin yli 700 metrin syvyyteen. Syyksi tähän tutkijat esittävät muutoksia merenpinnan tuulten käyttäytymisessä, joiden seurauksena lämpö on kadonnut valtamerten syvempiin kerroksiin.

Nyt meillä on siis ainakin neljä selitystä sille, miksei globaalin ilmaston lämpeneminen ole jatkunut vuoden 1998 jälkeen. Ensimmäinen selityksistä, satunnainen vaihtelu, tullee falsifioiduksi tänä vuonna (tutkijoiden oman alkuperäisen kriteeristön mukaan satunnainen pysähdys ei jatku yli viittätoista vuotta), ellei loppuvuosi sitten osoittaudu aivan poikkeuksellisen kuumaksi.

Sen sijaan kolme muuta selitystä jäävät edelleen mahdollisiksi. Niiden lisäksi on huomioitava se äärimmäisen epätodennäköinen mahdollisuus, että ylivoimaisesti suurin osa maailman ilmastotutkijoista on sittenkin väärässä, eikä ilmasto reagoikaan hiilidioksidiin kuten on ennustettu.

Lopuksi todettakoon, ettei tutkijoiden ongelma ole katoamassa, vaan kulunut huhtikuu oli omat lukunsa jo julkaisseen GISS:in mittaushistorian 13. lämpimin. Lämmintä siis riittää edelleen, vaikka toki on myönnettävä, että viime huhtikuu oli samojen tilastojen mukaan vasta kahdeksanneksi lämpimin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tai siis kolmanneksi kylmin. Kolmanneksi kylmin se oli myös koko tämän vuosituhannen aikana, sillä myös huhtikuut 2000-2003 olivat sitä lämpimämpiä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Alkuvuoden 2013 ilmastotilastot: lämmintä ja seisahtunutta
11 300 vuotta ilmastohistoriaa
Hiilidioksidi ja lämpötila seuraavat toisiaan

1 kommentti:

  1. Olen kylläkin lukent neljä termodynaamista tutkimusta, joissa rakennettiin ilmakehän lämmönsiirtomallia. Näitä eri malleja ei saatu toimimaan siten, että ilmakehä lämpenee hiilidioksidin pitoisuutta muuttamalla. Syy oli ennaltakin arvattava, eli kaasujen emissiviteetti on liian alhainen, säteily painuu läpi. Lisäksi aallonpituuden mukaan muuttuva emissiviteetti on yleinen kaasujen ominaisuus, eli hiilidioksidi ei pienellä pitoisuudellaan erotu riittävästi kaasuseoksessa.

    Hyvä esimerkki edellä olevasta on aavikko, jossa yöllä voi olla pakkasta. Mistä se johtuu? Ilmakehän emissiviteetti on niin alhainen, että sillä ei ole juuri mitään merkitystä. Hiekan lämmönjohtavuus on hyvin alhainen, joten vain pinta lämpenee säteilyn avulla. Ympäristöön ei jää ominaislämpöä varastoon yötä varten.

    Proximallit ovat toinen juttu, mutta niissä ei lasketakkaan lämmönsiirtoa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!