lauantai 16. maaliskuuta 2013

Veronkierto on vasemmiston mielestä hyväksyttävää

Heidi Hautalan veronkierron paljastuminen on johtanut varsin paljastavaan lumipalloefektiin, joka kertoo meille äänestäjille karua kieltä edustajiemme rehellisyydestä ja loogisesta ajattelukyvystä.

Ensin paljastui, että kuusi ministeriä on kieltäytynyt kommentoimasta omia kokemuksiaan veronkierrosta. Nämä ministerit ovat lähinnä vasemmistopuolueista. Sitten vielä vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula ilmoitti hyväksyvänsä versonkierron monissa tapauksissa, ja piti tätä joskus jopa eettisesti hyväksyttävänä.

Tässä vaiheessa näyttäisikin siis olevan niin, että ainakin kansanedustajien Heidin Hautala (vihr), Anna Kontula (vas), Paavo Arhinmäki (vas), Jari Koskinen (kok), Maria Guzenina-Richardson (sd), Merja Kyllönen (vas), Erkki Tuomioja (sd), Krista Kiuru (sd) ja Jutta Urpilainen (sd) mielestä veronmaksu ei ole tärkeää, mikäli sitä kiertämällä voi saada henkilökohtaista etua. Näin siitä huolimatta, ettei kansanedustajalla pitäisi olla puutetta pikkurahasta.

Toki myös Carl Haglund (rkp), Alexander Stubb (kok), Jyrki Katainen (kok) ja Jan Vapaavuori (kok) vastailivat kysymykseen epäilyttävästi, mistä jokainen vetäköön omat johtopäätöksensä. Mutta näistä huolimatta tässä tapauksessa hämmästyttävintä on politiikan vasemman laidan edustajien ajatusmaailma.

Noin yleisesti ottaenhan sekä vasemmistopuolueet että vihreät ovat profiloituneet yhteiskunnan epätasaisen tulonjaon vastustajina. Siis köyhemmän kansanosan puolustajana. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi ylivoimaisesti tärkein mekanismi on ollut progressiivinen verotus, jonka pohjaa he nyt näyttäisivät omilla toimillaan syövyttävän. Toisin sanoen he näyttäisivät sittenkin vastustavan yhteiskunnan tulonjaon oikaisemista verotuksen keinoin.

Olisikin mukavaa, jos edellä mainitut poliitikot muotoilisivat veronäkemyksensä sloganiksi seuraaviin vaaleihin. Näin äänestäjätkin voisivat sitten aikanaan ottaa asiaan kantaa.

Aiempia ajatuksia samasta asiasta:
Hyvä veli!
Sosiaalidemokraattisen imaamin ajatuksia
Päättäjien pukinsorkka veronmaksajan kukkarossa?


8 kommenttia:

  1. Huomasiko professori että media meni mukaan hallituspuolueiden (ja vähän muidenkin) harhautukseen Hautalan "rangaistuksesta"?

    Stubbkin sanoi perjantai-iltana televisiossa että tuo harmaan talouden ryhmä on kovin merkityksetön, ja että asioista keskustellaan ja päätetään muualla.

    Summa summarum, nuo tuosta ryhmästä erottamisvaatimukset, ja eroaminen, ovat yhtä tyhjän kanssa, ei mikään oikea rangaistus, vaikka koko mediakenttää myöten kaikki niin tuntuvat propagoivan.

    Käsittääkseni tämä sumuts "rangaistuksen" kanssa tehtiin, jotta esille ei tulisi vaatimuksia muunlaisista rangaistuksia.

    Tuollainen rangaistus on muualla Euroopassa ministerin tehtävästä eroaminen, ja tämän kulttuurin meille tulon haluavat hallituspuolueet ja hallitukseen haluavat puolueet ehdottomasti estää. Perusuomalaistenkin hiljaisuus ja muiden peesaaminen on mielenkiintoinen ilmiö ja omalla tavallaan pettymys.

    Mielenkiintoisinta asiassa on median rooli. Koko mediakenttä tuntuu syövän valtapoliitikkojen ja establishmentin kädestä, koska he osallituivat täysillä tähän keskustelun viemiseen harhapoluille.

    Kukaan toimittajista ei kyseenalaistanut missään kirjoituksessaan tuollaisen "rangaistuksen" merkitystä, vaikka he aivan taatusti tiesivät mitä, ja varmaan senkin että miksi, on tapahtumassa ja aktiivisesti osallistuivat tähän harhautukseen.

    Väitteet siitä että Suomen media todellakin on vallan vahtikoira, pitävät paikkansa. Siis sellainen vallan pihalle juoksunaruun kytketty vahtikoira, joka suojelee vallan tonttia ja omaisuutta, ja jolle heitetään luu silloin tällöin kaluttavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä seurausten olemattomuudesta ja suomalaisen median hampaattomuudesta. Hautalan jatkaminen on kuitenkin kaksipiippuinen juttu: ministerinä jatkaessaan hän on taakka muille hallituspuolueille, mutta ongelma se olisi hallituksesta erokin.

      Poista
  2. http://www.hs.fi/politiikka/Arhinm%C3%A4ki+Hautalan+olisi+kannattanut+tehd%C3%A4+ratkaisunsa+heti/a1363401210627

    Arhinmäki perustelee kyllä tuossa ihan hyvin vastaustaan. Onko mitään mieltä edes kysyä "oletko syyllistynyt rikokseen". Vastaus on tietenkin ei, jos sellaisen saa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleellista tässä varmasti onkin kysymyksen yllätyksellisyys. Olen useasti ihmetellyt, miten paatuneillakin konkareilla on taipumus olla valehtelematta suoraan. Tämä oli hämmentävän ilmiselvää esimerkiksi Lahden MM-hiihtojen surullisenkuuluisissa dopinkäryissä. Muunneltua totuutta kyllä kuultiin, mutta aika vähän suoranaisia valheita - paitsi sitten kun käry oli jo käynyt.

      Poista
    2. Varmaan se miksi ei valehdella suoraan, johtuu siitä, että tuota Arhinmäen esiin tuomaa oikeusperiaatetta ei ole yhteiskunnassa sisäistetty ja siksi joutuu pelkäämään tuplarangaistusta. Jos rike on pieni, niin rangaistus valehtelusta voi jopa olla suurempi kuin itse teosta, varsinkin politiikassa.

      Poista
  3. Median hanmpaattomuus tässäkään asiassa ei varmasti ketään yllätä. Hautala on toimittajien joukossa suosittu hahmo, siksi häntä ei haluta lynkata. Symppistäti eritoten vihertäville toimittajille, joita on paljon.

    Vihreä liitto on kuitenkin itse julistanut periaatteita, joita vastaan puolueen kärkihahmo nyt rikkoo. Vaikka Hautalan rötöstä on vaikea pitää suuren luokan rikoksena, sen periaatteellinen merkitys on hyvin suuri. Tämä tapaus luo linjaa tuleville tapauksille.

    VastaaPoista
  4. Vähän vanhaa huttua tässä keitetään, mutta en aikaisemmin löytänyt blogiasi. Hautalan casessa media nielaisi Hautalan erinomaisen retorisen koukun siimoineen päivineen. Hautala on jatkuvasti selittänyt tehneensä virheen. Ilman mitään linkkiluetteloakin googlettamalla saa satoja artikkeleita, joissa tämä Hautalan lanseeraama "virhe" esiintyy täytenä totena.

    Retorinen temppu syntyy siinä, että Hautala tiesi aivan varmasti pimeitä palkkojaan maksaessaan tekevänsä veropetoksen. Virheitä voi syntyä vain ilman tuottamusta. "Yritin vaihtaa oven saranan, mutta asennuksen jälkeen ovi jäi lonksottamaan." Sattui virhe. "Vaihdoin asiakkaan ovisaranan vanhalla tsetsenialaisella romulla, joka ei ole ikinä toiminut. Asiakkaalle uskottelin muuta. Ovi jäi lonksottamaan." Tuli tehtyä petos.

    Papukaijamerkki vanhalle kasvisravintolan keittäjälle hienosta suomen kielen nyanssien hallinnasta. Ja kuten DuPont tuossa edellä, niin asiaa helpottaa, kun toimittajakunta on täynnä tovereita ja vegaaniystäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa lukemaan pohdintojani. Olen kanssasi samaa mieltä, ja totean tässä vain että noin yleisemminkin poliitkot ovat aivan erinomaisen taitavia kielenkäyttäjiä; epäilemättä siksi, että se on suorastaan edellytys uskottavuuden säilyttämiseksi mitä erilaisimmissa tilanteissa. Joskus olen ajatellut, että poliitikon tehtävä edellyttää pääasiassa näyttelijä- ja verbaaliakrobatiakykyjä. Ja paksunahkaisuutta.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!