lauantai 2. kesäkuuta 2012

Yhteiskuntamme kipupisteet on etsittävä ja poistettava!

Yhtenä Hyvinkään ikävien tapahtumien seuraksena on ollut keskustelu yhteiskunnan arvoista. Eniten huomiota on saanut sisäasiainministeri Päivi Räsänen, joka ilmaisi käsityksenään, että "Kristittynä ajattelen, että kyllä me tarvitaan tässä yhteiskunnassa paljon rukousta esivallan puolesta, tämän yhteiskunnan puolesta, toinen toistemme puolesta" sekä "on ihan selvää, että totta kai ne arvot vaikuttavat."


Räsäsen kommentti on herättänyt keskustelua: esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki hyökkäsi Räsästä vastaan väittämällä, että  "Päivi Räsänen on sekoittanut uskonnon ja politiikan". Olen Paavon kanssa pitkälti samaa mieltä siitä, ettei politiikan ja uskonnon sekoittaminen hallintotoimenpiteissä ole mitenkään hyväksyttävää. Esimerkiksi erilaiset lait tai käytännöt johonkin uskontoryhmään kuulumisen tai kuulumattomuuden perusteella olisivat kerta kaikkiaan mahdoton ajatus hyväksyttäväksi.


Edelle kirjoittamastani huolimatta olen kokonaisuuden osalta jyrkästi eri mieltä Arhinmäen kanssa: eihän Räsänen tehnyt mitään hallintotoimenpidettä, vaan toi ainoastaan esille mielipiteensä ongelman syistä ja mahdollisesta ratkaisusta. Minusta Räsäsellä on tähän täysi oikeus, ja poliitikkona jopa lähes velvollisuus, enkä mitenkään voi hyväksyä sitä, että hänen pitäisi salata mielipiteensä uskonnollisen maailmankuvan yhteiskunnallisesta merkityksestä. Päin vastoin - puolustan ehdottomasti ministerin oikeutta tuoda esiin mikä tahansa mielipiteensä, kunhan se ei ole solvaava, syrjivä tai muuten selvästi laiton. 


Arhinmäkeä älyllisemmin Räsäsen väitteeseen otti kantaa tiedemies ja tieteen ansioitunut popularisoija professori Esko Valtaoja, joka totesi, että tilastojen valossa ihmisten uskonnollisuus pikemminkin lisää kuin vähentää yhteiskunnan väkivaltaisuutta. Tai suoraan lainaten: "yhtä hyvin voisin heittää asian päälaelleen ja sanoa, että jos kaikki luopuisivat uskonnosta, väkivalta katoaisi maailmasta". 


Valtaojan näkemykseen on aika helppo yhtyä, sillä hänen esille tuomansa puhtaan tilastotiedon lisäksi konkretiaa tarjoaa vaikkapa se, että kristinusko on länsimaisittain poikkeuksellisen vankalla pohjalla väkivaltaisuudestaan tunnetussa Yhdysvalloissa. Ja eihän kansan uskonnollisuus ole vuosisatojen kuluessa estänyt Italian mafiankaan toimintaa. 


Laajemmin uskonnollisuuden merkitystä voidaan tarkastella vaikkapa teokraattisen Iranin väkivaltatilanteella tai kaikilla niillä konflikteilla, joiden yhtenä taustatekijänä on eri väestöryhmien toisistaan poikkeava uskonto (Jugoslavia, Nigeria, Irakin valtapolitiikka jne..). 


Hyvinkään murhien jälkeen perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola puolestaan nosti esiin, että tällaisten nuorten ihmisten tekemien hirmutekojen taustalla ovat riittämättömät resurssit koululaisten mielenterveysongelmien huolehtimiseksi ja että vastuu pahoinvoinnin lopettamisesta kuuluu eduskunnalle. Mielestäni hän saattaa hyvinkin olla oikeassa, mutta vain puolimatkassa sillä akuutin kriisin korjauskeinot eivät nyt riitä, vaan väkivallantekoihin johtavat yhteiskunnan pohjavireet on kaivettava esille.


Kestävien ratkaisujen etsimiseksi kaivataan rehellistä keskustelua siitä, mikä muutos yhteiskunnassamme on johtanut näihin tekoihin. Eli mistä nämä kauhutapahtumat pohjimmiltaan nousevat. Siinä mielessä niin Päivi Räsäsen kuin myös Timo Soinin virtuaalimaailman merkitystä pohtivat esiintulot ovat tervetulleita vaikka ei niiden johtopäätöksiä hyväksyisikään. 


Tässä tilanteessa yksi erittäin oleellinen toimenpide olisi puolueettoman tutkimustiedon hankkiminen. Ehdotankin niin sisäasiainministeri Räsäselle, puheenjohtaja Arhinmäelle, oppositiojohtaja Soinille kuin muillekin asiasta kiinnostuneille päättäjillemme vähintään viiden miljoonan euron tutkimusohjelman perustamista Suomen Akatemian kautta. Ohjelman ainoana tarkoituksena olisi selvittää avoimin mielin, ilman minkäänlaisia ennakkoasenteita ja perin pohjin suomalaisen nuorison nykytilanne sekä heidän hyvin- ja pahoinvointinsa edellytykset. 


Tutkimusohjelman jälkeen kehotan poliitikkoja edelleenkin tutustumaan saavutettuihin tuloksiin ja päättävän vielä suuremmasta rahallisesta investoinnista, jolla havaitut kipupisteet ja ongelmat poistetaan - olivat ne kuinka yllättäviä, poliittisesti epäkorrekteja tai hankalia tahansa.


Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demarinuorten jäsenrekisterissä ilmaa
Lapsille parempi tulevaisuus!
Integrointi ja rangaistukset - niistäkö apu toimivan monikulttuurisen yhteiskunnan luomiseksi?

8 kommenttia:

  1. Tänään on medioissa ainakin kaksi isoa juttua, joista voidaan päätellä, että poikien tunne-elämän kehitys on vaikeutunut ja/tai aikuistuminen hidastunut, taustalla kenties aivojen kehitys.

    Nyt olisi erittäin tärkeää selvittää myös ravinnon muutosten merkitys tähän aivojen kehitystilanteeseen. Miten aivot voivat kehittyä, jos ne saavat liikaa kokista ja chipsejä?

    Toinen puute pojilla on varmasti myönteisten onnistumisen kokemusten riittämättömyys. Poikien kasvatusta pitää ruveta ohjaamaan jo neuvolasta alkaen hyvin tavoitteellisesti, koulun onnistumiskokemusten tarjonnasta nyt puhumattakaan.

    Joku akatemiatutkimus vie vähintään viisi vuotta ja sen päälle pähkäily tyypillisesti toisen viisi vuotta.
    Kun nähdään selviä vinoutumia ja puutteita, ne pitää myös korjata nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutkimuksen lisäksi pitää tietenkin ryhtyä myös välittömiin toimiiin; esimerkiksi mielenterveyspalveluiden parantamiseen. Mutta pitkällä tähtäimellä tutkimustieto auttaa saavuttamaan parhaat ratkaisut. Tämä on yksi niistä kivijaloista, joiden avulla länsimaat ovat nousseet maailman parhaiksi paikoiksi elää - kaikesta niissäkin esiintyvästä kurjuudesta huolimatta.

      Poista
  2. Arvon professori. Jos Valtaojan kritiikki Räsäsen edustamaa kristillistä uskoa kohtaan perustuu islamin maissa tapahtuneisiin tosiasioihin, niin siinä tapauksessa Valtaojan edustamaa ateismia voi perustellusti kritisoida tuomalla keskusteluun vaikkapa ateististen johtajien, kuten Maon tai Leninin tai Stalinin aikaansaamiset.

    Olen varma, että Räsäsen näkemys perustuu omakohtaisiin kokemuksiin Suomessa ja herätyskristillisyyden parissa. Itsekin samoissa piireissä 30 vuotta pyörineenä voin sanoa, että täällä on iso joukko kristillisen uskonherätyksen saaneita ihmisiä, joiden tie oli aiemmin tuhon tie. Itsekin olen puhunut takuulla kymmenien ja kymmenien entisten rappioalkoholistien ja entisten huumeveikkojen kanssa, jotka ovat saaneet uuden elämän uskoon tultuaan. Entisiä rikoksia on tunnustettu, velkoja on maksettu, anteeksi on pyydetty ja on alettu puhua totta.

    Kun poliisin pysyvästä riesasta ja jo eläkkeelle kirjatusta häiriköstä tuli ensin opiskelija ja sittemmin Vapaakirkon pappiskoulun jälkeen Vapaakirkon pappi, niin ero entiseen on huima. Kun eräs toinen mies, jo neljäkymmentä täyttänyt raitistunut entinen juomaveikko menee elämänsä ensimmäiseen työpaikkaan, niin se on suuri asia. Kun eräs tuttuni, joka oli vajonnut alkoholismiin ja eli yksin murjussaan, sai kokea uskoon tulemisen, palasi hän pian raittiina miehenä kotiinsa, vaimon ja lasten luo, josta oli ollut poissa pitkään. Tästä on jo pari-kolme vuotta ja rauha sekä hyvät välit talossa ovat säilyneet.

    Tällaisia tapauksia Räsänen haluaisi nähdä lisää. Niin haluaisin minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, koskevatko Valtaojan tilastot pelkästään kristittyjä maita, vai yleensä uskonnollisia maita - siis myös islamilaisia. Räsänen puhui kristinuskosta, joten nostin esiin Yhdysvallat ja Italian, joiden vahva kristillisyys ei ole estänyt maissa vellovaa rikollisuutta. Meno esimerkiksi Suomessa puhdasoppisuuden kaudella 1600-luvulla oli myös varsin väkivaltaista huolimatta kansan syvästä uskonnollisuudesta.

      Alkoholisteista sen verran, että tiedän varsin hyvin uskon olevan lähes ainoa pelastus elämänsä tuhonneille alkoholisteille ja narkkareille. Viimeksi siitä kuulin Jukka Tolosen todistuksen radion "miten minusta tuli minä" ohjelmassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kristinuskonnollisuuden lisääminen sinänsä muuttaisi yhteiskuntaa yleisesti paremmaksi. Sen sijaan kristinuskon opetuksessa on paljon sellaisia syvällisiä ajatuksia, joita jokainen ateistikin voi kannattaa ja pitää arvokkaana. Tämä ei johdu näiden ajatusten kristillisyydestä, vaan ajatusten itsensä järkevyydestä. Monet niistä esiintyvät myös muissa uskonnoissa.

      Poista
    2. Eipä estä yhdysvalloissa seurakuntien työ ja uskovien usko sitä, että maassa on rikollisuutta. Ei kyllä estänyt rikollisuutta Neuvostoliitossa jo kouluissa opetettu tieteellinen ateismikaan. Eikä Eestin rikollisuutta estä se, että maa on hyvin ateistinen.

      Mutta jos tutkittaisiin vaikkapa köyhää asuinaluetta USA:ssa (tai Suomessa) ja vertailtaisiin samoilla alueilla asuvia perheitä. Osassa perheitä käydään kirkossa ja uskotaan Jeesukseen. Osassa ei käydä, kirkot kierretään kaukaa. Mikä olisi perheiden lasten suhde rikollisuuteen?

      Se vertailu kertoisi uskosta paljon enemmän.

      Ja mitä tulee Italiaan, niin siellä elää vahva usko katolisen kirkon oikeaan uskoon. Siellä on varmasti paljon aitoa sydämen uskoa, mutta on siellä muunkinlaista "uskoa". Ääritapauksessa Mafian palkkatappaja suuttuu pahemman kerran, jos joku turmelee hänen hääkirkkonsa seinää törkeällä tuherruksella. Onko hän siis kristitty? On varmaan sanan sosiologisen määritelmän mukaan sekä kirkkonsa opin mukaan, kastettu, konfirmoitu ja kirkossa vihitty. Onko hän Jeesuksen seuraaja eli kristitty sanan alkuperäisessä merkityksessä (Ap.teot 11.26). Eipä ole.

      Poista
  3. Syrjäytymisuhan alla eläviä ja jo syrjäytyneitä nuoria tuntevat heidän omaisensa, tuttunsa ja paikallinen poliisi.

    Tämä joukko elää paljolti nihilististen arvojen pohjalta. He eivät juurikaan ole kiinnostuneet humanismin ihanteista, Vihreästä liikkeestä, Punaisen Ristin vapaaehtoistyöstä jne. He elävät puhtaasti tunteidensa vietävänä, eivät minkäänlaisten jalojen periaatteiden ohjaamina. Jos suututtaa, lyödään tai paetaan (riippuen vastustajasta). Kun ahdistaa, vedetään päihteitä, paetaan netin sankariroolin taakse piiloon tai haetaan lääkäriltä pamiresepti.

    Tämänkaltaisia syrjäytyneitä on nähty vuosikymmenet. Itsekin olen heitä hieman tavannut seurakunnan työn merkeissä. He etsivät toivoa elämänsä toivottomuuden keskellä. He janoavat tarkoitusta.

    Heidän suurin ongelmansa on mielestäni sellaisen maailmankuvan puute, jossa heillä, puutteistaan huolimatta, on paikkansa muiden joukossa.

    Toinen suuri puute on, että paremmin menestyneet karttavat heitä visusti. Hehän ovat rahattomia (”pitäisikö mun antaa omistani?”), työttömiä (”kuka tuommoisen töihin ottaisi”) ja toivottoman masentuneita (”liian raskas perässävedettävä tyyppi”).
    He etsivät suunnannäyttäjää. Jos sellaista ei löydy maata rakentavien joukosta, se voi löytyä maata hajottavien joukosta, todellisista ääriliikkeistä.

    Oletko itse valmis tutustumaan tällaisiin nuoriin? Minä olen parin tällaisen kanssa tekemisissä jatkuvasti. Ei ihan kevyttä puuhaa, eikä kukkarolle ilmaista. Siinä saa koko ajan painiskella kyynisyyden paineen kanssa. Onneksi olen omin silmin nähnyt myös näitä onnistumisia, kaikki eivät jää sinne pohjalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi paljolti samassa käsityksessä ongelmaisten nuorten maailmankuvasta (tai ehkäpä sen puutteesta). Tämä on kuitenkin oma mutu-käsitykseni, ei tutkittua tietoa.

      Itse en ole työskennellyt ongelmaisten nuorien kanssa. Sen sijaan olen käyttänyt paljon aikaani ja tehnyt vapaaehtoistyötä urheiluseurassa, jossa lapseni harrastavat. Näin tekevät monet muutkin nuorten vanhemmat, jotka kokonaisuutena mahdollistavat seurojen nuorisotyön. Myös niille nuorille, joiden vanhemmat eivät syystä tai toisesta osallistu tähän talkootyöhön.

      Itse asiassa näen urheiluseurat yhtenä hyvänä tapana tarjota nuorille järkevää tekemistä. Ongelman tässä muodostaa se, etteivät kaikista ongelmaisimmat nuoret tule toimintaan mukaan. Mutta jotenkin näen, että ehkäpä tämäkin toiminta toimii omalta osaltaan nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisynä ja vähentää näin ongelmanuorten määrää.

      Poista
    2. Tällaisten erittäin addiktoituneiden, siinä ihan rikollisuuden rajamailla elävien nuorten auttaminen eteenpäin on jotain muuta kuin urheiluseuratoiminta (itsekin olen nuorempana valmentanut urheiluseurassa ja arvostan sellaista suuresti edelleen). Kun autat tällaista syrjäytyvää nuorta, annat apua, sovit uusista ratkaisuista ja kerta toisensa jälkeen huomaat hänen pettävän antamansa lupaukset, unohtavan päätökset, valehtelevan sinulle päin naamaa ja salaavan tekemisiään, niin houkutus lopettaa on suuri.

      Syrjäytyvää auttavalla vapaaehtoisella (jolla on siis asiassa vain menoja, ei esim. palkkatuloa) on oltava hyvin vahva motivaatio, jotta hän jatkaa. Hjallis Harkimo etsi juuri johtajia, jotka olisivat valmiita antamaan kuukausittain hieman rahaa syrjätyvien nuorten auttamiseen. Hän ei saanut kirjeisiinsä yhtäkään vastausta. Kun jo pienen rahasumman antaminen on mahdotonta, mistä silloin löytyisi niitä rinnalla kulkijoita, jotka eivät heti häivy, kun homma "ketuttaa" monien ”kusetusten” jälkeen.

      Itseäni auttaa uskoni Jeesukseen, mutta sekin, että itsekin olin aika lailla vaakalaudalla nuorena. Edessä oli suuri luovuttamisen, katkeroitumisen ja syrjäytymisen uhka. Oman vanhemman vahva tuki auttoi yli tuon kriisin ja selvisin eteenpäin kohti hyvää elämää.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!