sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Ranska haluaa irtautua Schengen-sopimuksesta

Ranskan Sarkozy haluaa irtautua Schengen-sopimuksesta. Tämä uutinen saatta osoittautua erittäin merkittäväksi.

Uutinen kertoo niistä vaikeuksista, joiden eteen länsimaat joutuvat kolmannen maailman väestönkasvun räjähtäessä. Kun samalla ihmisten liikkuvuus on kasvanut ja maailma globalisoitunut, on paine kolmannen maailman ihmisten muutolle kohti korkeampaa elintasoa kasvanut.

Tämä on varsin ymmärrettävää nyt vaeltavien tunisialaisten ja muiden pohjoisafrikkalaisten kannalta: heillä kun lienee sellainen käsitys, että Ranskasta olisi hankittavissa afrikkalaisittain hyvinvoivaa Tunisiaakin korkeampi elintaso. Vallasta syöstyn Ben Alin hallitus patosi tämän muuttopaineen väkivallalla, mutta vallankumouksen jälkeen vyöryä ei voi pysäyttää mikään. Niinpä Italia on tehnyt omalta kannaltaan ainakin lyhyellä aikavälillä ymmärrettävän päätöksen, joka käytännössä siirtää vastuuta syvemmälle Eurooppaan. Näin siksi, että tunisialaiset ja monet muut pohjoisafrikkalaiset osaavat jo valmiiksi ranskaa, ja pyrkivät tästä syystä Ranskaan.

Euroopan kohtalon kysymys onkin sitten se, mihin tämä kansainvaellus päätyy. Sitä on tietenkin pohdittu moneen otteeseen erilaisilla foorumeilla. Minun nähdäkseni Euoopalla on neljä päävaihtoehtoa.

Ensimmäinen vaihtoehto olisi ottaa vastaan koko tulijakaarti ja pyrkiä kohti monikulttuurista yhteiskuntaa. Tämä ei ole onnistunut oikein missään, ja voi pahimmillaan johtaa levottomuuksiin tai jopa kaaokseen. Esimerkkejä löytyy Nigeriasta,  Norsunluurannikolta,  Azerbaidzanista tai Zimbabwesta. Sekä tietenkin Euroopan keskeltä entisestä Jugoslaviasta.

Toinen mahdollisuus on ottaa vastaan koko kasvava tulijakaarti, ja pyrkiä kotouttamaan se. Onnistuessaan tämä vaihtoehto saattaisi säilyttää eurooppalaisen elämäntavan, mutta muuttaisi rajusti väestön geneettistä koostumusta. Epäonnistuminen johtaisi helposti samanlaisiin ongelmiin kuin ensimmäinen vaihtoehto. Valitettavasti maahanmuuton volyymi kasvattaa epäonnistumisen riskin suureksi.

Kolmas vaihtoehto on pyrkiä patoamaan tulijoiden virtaa. Valitettavasti tulijoiden kuljettaminen on yhä selvemmin muuttunut tehokkaaksi kansainväliseksi suurbisnekseksi. Siten  Euroopan maiden pyrkimykset maahanmuuton rajaamiseksi rauhanomaisin keinoin käyvät yhä vaikeammiksi ja sen myötä kalliimmiksi. Tämä keino voi kuitenkin vielä toimia väliaikaisena ratkaisuna, mutta on pidemmällä aikavälillä tuomittu epäonnistumaan ellei kolmannen maailman kansainvaellusta ruokkivaa väestönkasvua saada loppumaan.

Käytännössä Suomen maahanmuuttopolitiikkaa on pyritty hoitamaan näiden kolmen vaihtoehdon jonkinlaisena yhdistelmänä: määriä on hiukan rajoitettu, kotouttamiseen on pyritty, mutta silti myös tulijoiden oman kulttuurin säilyttämiseen on panostettu. Samalla tavalla toimien on kuitenkin epäonnistuttu kaikissa niissä Euroopan maissa, joihin on kohdistunut selvästi Suomea enemmän humanitaarisen maahanmuuton painetta. Siten yhdistelmän toimivuudesta ei ole näyttöä.

Neljäs ja vähiten puhuttu vaihtoehto on turvautuminen raakaan väkivaltaan. Mikäli ajaudumme tähän vaihtoehtoon myymme kaikki omat periaatteemme - ihmiselämän kunnioittamisesta, heikomman auttamisesta, ihmisten tasa-arvoisuudesta ja niin edelleen. Lisäksi turvautuminen brutaaliin väkivaltaan yhdessä asiassa saattaa eskaloitua laajemmalle yhteiskuntaan, jolloin tuhoaisimme omankin vapautemme.

Näyttää siis siltä, ettei tässä asiassa ole meidän elämäntapamme ja arvojemme kannalta hyviä tai uskottavia vaihtoehtoja. Tarvitaan siis uutta ajattelua ja tosiasioiden tunnustamista. Oleellista on väestönkasvun pysäyttäminen lähtömaissa - ja nopeasti. Tämä on helposti sanottu, mutta vaikeasti toteutettavissa. Toivoa antavat kuitenkin muutamat onnistuneet esimerkit: esimerkiksi Kiina on onnistunut suitsemaan väestönkasvunsa pysyvästi. Myös Tunisia sai Ben Alin kaudella väestönkasvun laskemaan alle yhden prosentin, mutta on mielenkiintoista nähdä vaikuttaako juuri tapahtunut vallankumous tähän.

Lopuksi ongelman mittakaava havainnollistava esimerkki. Kirjoitin tästä nykyajan kansainvaelluksesta reilu vuosi sitten. Sen jälkeen Afrikan väestö on kasvanut yli 20 miljoonalla ihmisellä. Se tarkoittaa yli 20 miljoonaa uutta suuta ruokittavaksi maanosassa, joka ei tahdo pystyä ruokkimaan edes nykyisiä asukkaitaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Libyan sisällissota
Turvattomat Lampedusan saarella
Vainoajat vainotuiksi - entä sitten?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!