Julkisen sektorin liiat virkamiehet

Oppositiopoliitikko Juha Sipilä on havainnut, että Suomessa on liikaa virkamiehiä. Hänen mukaansa peräti 530 000 ihmistä työskentelee julkisella sektorilla. Tätä ei ole syytä epäillä, joten voin vain todeta keskustalaisen olevan oikeassa.

Kun itse kuitenkin kuulun noihin 530 tuhanteen, sallittakoon pari sanaa seuraavan hallituksen ohjenuoraksi.

Ensimmäinen huomioitava asia on se, että julkisen sektorin töitä tekee väestöstä huomattavasti suurempi osa kuin julkiselta sektorilta palkkansa saavat 530 000 ihmistä. Tarkoitan tällä niitä kaikkia ulkoistettuja työntekijöitä, kuten siivoojia tai puhelinvaihteita, joiden julkisen sektorin hyväksi tekemä työ laskutetaan yrityksen kautta veronmaksajalta.

Toiseksi olisi huomattava, että myös julkisella sektorilla ns. tehostamistoimet suunnitellaan hallintobyrokratian toimesta. Tällöin ilmeisenä vaarana on se, että irtisanomiset tehdään kunkin viraston substanssiin liittyvien työntekijöiden joukosta jättäen hallintoon kuuluvat palkansaajat edelleen toimiinsa. Kukapa itsensä saneeraisi?

Kolmanneksi tulevan hallituksen soisi ymmärtävän, että jokainen uusi hallinnollinen vaatimus - oli sen taustalla kuinka hyvä tarkoitus tahansa - vaatii myös julkisella sektorilla tekijänsä. Tällöin virastolla on kaksi mahdollisuutta: joko rasittaa näillä tehtävillä viraston varsinaista tarkoitusta hoitavia työntekijöitä tai järjestää niitä hoitamaan hallintohenkilöstöä.

Neljänneksi totean vielä, että hallituksen tulisi miettiä mitkä kaikki tehtävät kuuluvat julkisen sektorin hoidettaviksi ja mitkä voidaan lopettaa tarpeettomina tai haitallisina. Tätä koskee sama lainalaisuus kuin virastojen sisäisiä tehtäviäkin: jokainen julkisen sektorin tehtävä vaatii tekijänsä.

Tässä muutama ratkaisuehdotus seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa pohdittavaksi.

Ensimmäiseen kohtaan liittyen hallituksen ei kannattaisi haaskata aikaa eikä resursseja julkisen sektorin tehtävien ulkoistamiseen. Ei ainakaan jos sitä kautta syntyy ainoastaan julkisella rahalla pyöriviä rahastusautomaatteja, jotka laskuttavat itse tehdystä työstä aiheutuvien kulujen lisäksi liikevoiton.

Toiseen kohtaan liittyen kannattaisi keskushallinnossa miettiä minkä kaikkien tietojen kerääminen eri virastoilta on tarpeellista. Ja mitkä kaikki organisaatiouudistukset ovat tarpeellisia virastojen toiminnan - eikä ainoastaan niitä "sparraavien" konsulttien - kannalta. Samalla kannattaisi ottaa käyttöön hallinnon ja muiden yleiskulujen kehittymistä seuraava mekanismi.

Itse asiassa tällainen mekanismi on jo olemassa. Se on ns. yleiskustannuskerroin, jota käytetään laskettaessa virastojen kuluja ulkopuolisella rahoituksella toteutettavissa hankkeissa. Tämän kertoimen pienentäminen on mahdollista esimerkiksi hallinto- ja vuokrakuluja pienentämällä, mutta ei viraston substanssitoimintoja vähentämällä. Koska kertoimet lasketaan joka tapauksessa, olisi asia hoidettavissa lähes ilmaiseksi lisäämällä keskushallinnon ja virastojen väliseen tulossopimukseen vaatimus yleiskustannuskertoimen alentamisesta.

Kolmanteen ja neljänteen kohtaan liittyy sitten varsinainen maan hallituksen ratkaisuvalta. Siksi hallitusneuvotteluissa tulisi päättää mitkä kaikki tehtävät ovat lopultakin valtion- ja kunnallishallinnossa tarpeellisia.

Pitäisi siis harkita tarvitsemmeko julkisin varoin palkattuja virkamiehiä opastamaan maahanmuuttajia sosiaalietujen vaatimisessa? Tai kannattaako virastojen palkkakustannusten maksamiseen välttämättä käyttää palvelukeskusta, joka käytännössä hoitaa ainoastaan rahojen siirron palkansaajan pankkitilille varsinaisen palkanlaskennan jäädessä edelleen virastojen hoidettavaksi.

Entä pitäisikö meidän purkaa tolkuttoman kalliiksi osoittautunut kilpailulaki, joka on tuottanut lähes jokaiseen virastoon päätoimisen kilpailutusasiantuntijan, joka on pitkittänyt jokaisen hankinnan kestoa moninkertaiseksi ja joka on vaikeuttanut tehokkaasti pienyritysten toimintaa maassamme. Ja onko ihan varmasti tarpeellista ylläpitää virkamiehiä, jotka vaativat homeisten kirkkojen suojelua tai vahtivat blogiteksteissä mahdollisesti esiintyvää piilomainontaa?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Myrsky viskilasissa paljasti valtionhallinnosta oivan säästökohteen
Lapsilisäriita paljasti demareiden todellisen karvan
Johtaminen julkisella sektorilla

Nokia ja kustannukset

Kirjoitin kesäkuussa siitä, että voisiko Nokian ongelma olla tiukassa kulukurissa. Tämän päivän Helsingin Sanomat näyttää vahvistavan arvelun. On ehkä hienoa huomata olleensa oikeassa, mutta näin suomalaisena en kuitenkaan ilahdu.

Samassa jutussa viittasin suomalaisen julkisen sektorin olevan Nokian kanssa samalla linjalla. Toivottavasti Nokiasta otetaan opiksi. Julkinen sektori ei voi olla rahakuilu, mutta sen pitää tuottaa siltä odotettavat palvelut.

Ne ovat tärkeysjärjestyksessä.

Väkivaltamonopoli. Maassa ei voi olla vieraita joukkoja tai "no go" alueita. Siellä ei voi olla mahdollista harjoittaa rikollista toimintaa ilman huomattavaa riskiä kiinnijäämisestä. Tällainen yhteiskunta ei olisi stabiili, turvallinen eikä ennustettava.

Tutkimus ja koulutus. Kansakunnan hyvinvointi on näistä kiinni, sillä länsimaista elintasoa ei pitkällä aikavälillä voi pitää yllä millään muulla keinoin kuin innovaatioilla ja osaavalla työvoimalla. Tässä suhteessa julkisella sektorilla on erityinen velvollisuus huolehtia maailmanluokan perustutkimuksenedellytyksistä ja siitä juontavasta soveltavasta tutkimuksesta. Tämän linjan päästä voivat yritykset sitten ottaa kiinni ja luoda tuotekehityksen kautta menestystuotteita. Tämä oli aikanaaan yksi Nokian nousun kulmakivistä.

Terveydenhuolto. Kansainväliset vertailut ovat osoittaneet, että julkisella sektorilla toteutettu terveydenhuolto on tehokkaampaa kuin yksityisellä.

Yhteiskunnan turvaverkko. Tämän pitää olla riittävä ylläpitämään yhteiskuntarauha, mutta ei työntekoa passivoiva.

Muut yhteiskunnan ylläpitämät toiminnot eivät nähdäkseni ole välttämättömiä, joten lama-aikana säästöt pitää kohdistaa niihin. On kuitenkin huomattava, että myös niistä kannattaa yrittää ylläpitää sellaisia, jotka tuottavat enemmän kuin niiden panostaminen maksaa. Niin esimerkiksi liikunnan tukeminen lienee perusteltua terveydenhoitokulujen tehokkaana leikkaajana. Sen sijaan valtionhallinnon tietopalvelujen ulkoistamisella ei kannata elättää yksityisiä yrityksiä, koska epäonnistumisen riski on suuri ja kustannukset ovat lähes varmasti suuremmat kuin hyödyt.

Voisikohan olla...

Nokia on vaikeuksissa. Se on pudonnut Helsingin pörssissä kakkostilalle Nordeaa pienemmäksi. Mutta miksi?

Nokiahan on hyödyntänyt edullisia alituotantoratkaisuja tuotannossaan. Se on siirtänyt huoltoa ja tuotantoaan halpojen kustannusten maihin. Jopa tuotekehityksessä on haettu ympäri maailmaa edullisia ratkaisuja. Ja väitetäänpä jopa, että Nokia palkkaa tuotekehitystään varten Suomeen meikäläisiä insinöörejä halvempia osaajia ulkomailta.

Tätä kaikkea on pidetty esimerkillisenä yritysjohtamisena ja globalisoitumisena. Myös julkinen sektori on ottanut mallia tästä tuotannon tehostamisesta ja toteuttaa omaa tuottavuusohjelmaansa, minkä seurauksena vanhustenhoidossa on tuottavuussyiden takia pula hoitajien ajasta ja yksityinen rakennusteollisuus kaipaisi tuottavuuden alttarille uhrattuja harmaata taloutta vastustavia valvojia takaisin. Jopa valtion tutkimuslaitokset kuten Metsäntutkimuslaitos ovat joutuneet tulevaisuuden innovaatiopohjaa heikentävällä supistusten tielle samalla kun sen tukema metsäsektori tarvitsisi rakennemuutokseensa tukea ehkä enemmän kuin koskaan ennen.

Olisiko tässä niin sanotussa tuottavuuden tehostamisessa pelkkiä kuluja karsimalla joku ihan periaatteellinen vika?

Voisiko olla niin, että kun Nokia on hakenut kaikessa toiminnassaan edullisia ratkaisuja, on siitä luodun strategian logiikan mukaisesti tullut maailman johtava halpojen kännyköiden valmistaja. Voisiko olla niin, että kestävä tie maailman johtavaksi älypuhelinten valmistajaksi olisi kulkenut maksimoimalla innovatiiviset ratkaisut palkkaamalla halpojen tuotekehittelijöiden sijaan kalliita mutta hyviä tutkijoita ja tuotekehittäjiä? Voisiko myös olla niin, että Nokian olisi kannattanut kehittää tuotantokulttuurinsa laatua sen edullisuuden sijasta? Ja voisikohan lisäksi olla niinkin, että julkisella sektorilla kannattaisi pyrkiä korkeaan kansalaisten palvelutasoon, jolloin voisimme vanheta rauhassa. Ja lopuksi - voisikohan lisäksi ajatella, että lain valvontaa ja uusia innovaatioita tuottavan julkisen sektorin kustannukset olisivat saatavissa takaisin lisääntyneinä verotuottoina ja tulevaa talouskasvua ruokkivina innovaatioina?