Nyhtökauran surullisen kohtalon opetus

Nyhtökaura oli yksi niistä tuotteista, jotka lanseerattiin markkinoille suurin toivein ihmisten tunteman ilmastohuolen ja veganismin siivillä. Se saavuttikin huiman alkumenestyksen: tuote valittiin viisi vuotta sitten vuoden suomalaiseksi elintarvikkeeksi ja jopa minä kirjoitin siitä positiiviseen sävyyn.

Alkuun nyhtökaura oli keksijänsä pienyrityksen Gold & Green Foodsin tuote, jolla oli tarkoitus täyttää kasvavan kasvissyöjäjoukon proteiinitarve. Firma myytiin sittemmin Pauligille ja noin kuukausi sitten Gold & Green Foodsin aineeton omaisuus sekä tutkimus- ja kehitystoiminta siirtyivät Valiolle.

Yhtiö päätti myös lopettaa tuotannon ja sen seurauksena käydyissä YT-neuvotteluissa jouduttiin päättämään 57 ihmisen työsuhde. Tapaus on tietenkin suomalaisittain surullinen tapaus. 

Olihan nyhtökauraan investoitu pelkästään veronmaksajan euroja seitsennumeroinen summa ja lisäksi yksityistä rahaa. Ja olisihan se ollut koko kansakunnan kannalta hienoa, mikäli suomalainen innovaatio olisi valloittanut elintarvikkeiden maailmanmarkkinat ja sitä kautta tuonut maahamme hyvinvointia valmistajan liikevoiton, kauranviljelijöiden maataloustulon, työntekijöiden palkanmaksun ja kaikkeen tähän kohdistetun verotuksen kautta.  

Tapaus ei tietenkään ole mitenkään ainutlaatuinen. Eikä se poista sitä tosiasiaa, että nykyaikana maailmanlaajuiset menestystuotteet perustuvat tieteeseen ja tutkimukseen. Mutta se ei yksin riitä: niille pitää olla myös kuluttajien parissa tilaus, joka tuotteen on täytettävä.

Nyhtökaura siis perustui Suomessa tehtyyn tutkimukseen ja sille oli ilmastonmuutoksen luoma tilaus. Valitettavasti sen kohtalosta päätellen tuote ei kuitenkaan täyttänyt kohderyhmänsä odotuksia. Syytä en osaa sanoa, koska en tullut koskaan itse maistaneeksi sitä, vaikka asia kävi kaupan hyllyjen välissä mielessäni muutamankin kerran. Päädyin kuitenkin aina aitoon lihaan tai kalaan.

Ei kuitenkaan niin pahaa, ettei jotain hyvää. Tästäkin tapauksesta on Suomessa otettava opiksi eli nähtävä se, ettei tuotanto kannata pelkän yhteiskunnallisen tilauksen takia. Eikä yksistään tieteellisen innovaation varassa. Eikäpä ehkä edes ainoastaan korkean laatunsa takia. 

Yksittäisten asioiden sijaan menestystuotteen pitää olla muista erottuva kokonaisuus, jolla on sekä yhteiskunnallinen tilaus, selvä uutuusarvo, erinomainen laatu että kaiken kukkuraksi sopiva hinta. Siis jotain sellaista kun vaikkapa suomalaisissa metsäkoneissa tai Vaisalan mittauslaitteissa on ollut jo vuosikymmenten ajan. 

Seuraavaksi jännitämme, käykö Stora Enson hiiliakuille, UPM:n puupohjaisille täyteaineille tai Metsä Groupin ja/tai Spinnovan puukuiduille paremmin kuin nyhtökauralle. Onnistuminen on näillä kaikilla yhtä epävarmaa kuin nyhtökaurallakin, mutta mikäli tuotteiden laatu riittää, on niistä jokaisella valloitettavanaan valtavat maailmanmarkkinat, joille tunkeutumisessa ilmastonmuutoksen torjunta antaa vipuvarren.

Eikä periksi kannata antaa myöskään ruokasektorilla, vaan ottaa tarkasti opiksi aiemmasta. Mämmistä tuskin tulee maailmanmenestystä, vaikka sen myynnissä onkin kuluvalla viikolla havaittavissa huima nousu verrattuna edellisiin 11 kuukauteen. Mutta onnistuminen jonkin muun tuotteen kohdalla on - nyhtökauran kohtalosta huolimatta - mahdollista myös elintarviketeollisuuden puolella.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Spinnova ja UPM vihreässä Suomessa
Suomalaisen vihreän talouden nykytila ja tulevaisuus
Nyhtökauran äiti puhuu viisaita

Byrokraatin tulisi edistää eikä hankaloittaa taloutta

Tänä aamuna luin Helsingin sanomista mielipidekirjoituksen, jossa oli tiivistetty erinomaisesti yksi talouden merkittävimmistä kulmakivistä. Siis se, että "uudet työpaikat syntyvät yleensä uudistumiskykyisiin ja kasvaviin yrityksiin, ja näin tapahtunee myös tulevaisuudessa... Työn tuottavuus kasvaa osaamisen, tehokkaampien toimintatapojen ja koneiden sekä uusien tai uudistettujen tuotteiden avulla."

Asia on juuri siten kuin mielipidekirjoittaja on sen muotoillut. Ja se tulisi ottaa huomioon tehtäessä kotimaista innovaatio-, yritys- ja teollisuuspolitiikkaa. 

Luettuani tyytyväisenä kyseisen kirjoituksen katsahdin Maaseudun tulevaisuutta. Ja se palautti minut maan tasalle. 

Sieltä löytämäni jutun mukaan suomalainen lupakäytäntö on nimittäin siirtämässä meidät syrjään nykyaikaisesta kalankasvatuksesta. Syy on - ah niin perin suomalainen ellei suorastaan tsaristinen. Eli maamme byrokraatit näyttäisivät ymmärtäneen tehtäväkseen yhteiskuntaa stagnoivan byrokratiaperinteen ylläpitämisen sen sijaan, että olisivat ymmärtäneet roolikseen taloudellisen toiminnan edistämisen myös lupa-asioissa. 

Suomen ja Ruotsin suurimman kirjolohen kasvattajan ahvenanmaalainen toimitusjohtaja nimittäin kertoi, että viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaiset kalankasvattamot ovat saaneet vain jokusen luvan. Ja silloinkin luparuljanssi valituksineen on kestänyt vuosia ja saattanut maksaa yrittäjälle 100 000 euroa, vaikkei lupaa edes olisi saanut. Niinpä kirjolohenkin kasvatukseen jatkossa tehtävät investoinnit tehdään lähinnä Ruotsissa ja Virossa.

Eikä siis ihme, että jo nyt kulutamme kotimaisen kirjolohen sijaan lähinnä norjalaista lohta. Ja rikastutamme sitä kautta öljymiljardeissaan muutenkin kieriskeleviä vuonomaalaisia - ja jatkossa yhä useammin siis myös ruotsalaisia ja virolaisia. 

Tätä taustaa vastaan ei siten kannata ihmetellä, ettei Suomen talous ole lähtenyt Nokian romahduksen jälkeen sellaiseen lentoon kuin hyvinvointivaltion ylläpitäminen edellyttäisi. Eikä se näillä yrityspoliittisilla asenteilla tule sitä kyllä koskaan tekemäänkään.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Markkinatalous Harvardin professorin silmin
Mistä työllisyys syntyy?
Kuinka paukut tulisi sijoittaa?

Pelastaako veganismi maailman?

Suomalainen lihantuottaja kertoi meille kaupunkilaisille kuinka maidon ja naudanlihan tuotanto liittyvät toisiinsa tiiviisti. Näkemys pitää paikkansa maitokarjan osalta, mutta ei sellaisen lihakarjan, jota ei lypsetä.

Tuottaja teki näkemyksestään loogisen johtopäätöksen, jonka mukaan naudanlihasta eettisistä syistä kieltäytyvän olisi luovuttava myös kaikista maitotuotteista. Näkemys on loogisesti oikea ja perusteltu maitokarjan osalta.

Nostaisin tässä esille myös eilisen kolumnin, jossa kirjoittaja totesi koiran hankittuaan päättäneensä vähentää lihan syöntiä. Yhtenä perusteena hän kertoi, että "oman koiran hankkiminen on muuttanut suhtautumista eläimiin. Monen kasvissyöjän periaate on, ettei syö mitään sellaista, minkä kanssa voi kommunikoida ja mitä voi silittää. Ymmärrän heitä hyvin."

Kolumni toi mieleeni yhden tämän ajan huvittavimmista ilmiöistä eli koiraa lemmikkinään pitävän vegaanin, joka perustelee ruokailuvalintojaan eettisillä syillä. Koirahan on lähes puhdas lihansyöjä, joka kyllä rouskuttaa lihaa menemään omistajansakin puolesta. Siksi älyllisesti rehellinen eettisesti ruokavalionsa perusteleva vegaani jättäisi hankkimatta lemmikseen koiran tai muun petoeläimen.

Todettakoon lopuksi, että itse olen tavallinen sekasyöjä, jolla ei ole koiraa, mutta kuluttaa terveyssyistä paljon kasviksia sekä herkuttelee käytännössä joka päivä myös kotimaisella lihalla tai kalalla. Näin aion tehdä myös jatkossa, sillä maailma ei pelastu lihansyöntiä vähentämällä vaan pysäyttämällä holtiton väestönkasvu ja sen seurauksena syntyvän liikaväestön levittäytyminen myös sinne, missä ongelmaa ei sisäsyntyisesti ole.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kollektiivinen syyllistämiskirjoitus punavihreässä mediassa
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku
Älyllisesti epärehellistä kirjoittelua

Konduktöörit paljastavat vatuloinnin ja otvailun poliittisessa päätöksentekojärjestelmässämme

Taas huomenna on edessä sellainen lakko, jonka pystyttäjät pitäisi panna korvaamaan aiheuttamansa vahingot viimeistä eurosenttiä myöden. Tarkoitan tietenkin VR:n konduktöörien lakkoa, jonka seurauksena huomiset kaukojunavuorot jäävät ajamatta. Asiasta aiheutuu suurta haittaa ja vaivaa lakkoiluun täysin syyttömille matkustajille, vaikka VR kertookin korvaavansa lakon vuoksi käyttämättä jääneet junaliput asiakkailleen.

Julkisten ja hyvinvointialojen JHL:ään kuuluvan Raideammattilaisten osasto 51:n röyhkeän puheenjohtajan Niko Pelhon mukaan ulosmarssi ei kohdistu työehtosopimukseen, vaan sen taustalla ovat VR:n tänään keskiviikkona julkistamat irtisanomiset, "jotka  ovat seurausta valtion harjoittamasta liikennepolitiikasta".

Lisäksi hän tarkentaa, että "osoitamme mieltä poliittista päätöksentekoa ja nykyisen hallituksen toimia vastaan". Toisin sanoen Pelhon mukaan kyseessä on poliittinen (ja siten Suomessa laillinen) lakko kansan demokraattisesti valitsemia päätöksentekijöitä vastaan. Samanlainen lakko olisi esimerkiksi Saksassa laiton.

Kirjoitan tästä siksi, että huominen lakko ei tule muuttamaan irtisanomisia. Se ei tule myöskään muuttamaan poliittista päätöksentekoa.

Sen sijaan se tulee haittaamaan VR:n matkustajia ja saa esimerkiksi minut entistä varmemmin tekemään kotimaan matkani autolla, koska milloinkaan ei voi tietää ovatko valtionrautatieläiset lakossa juuri silloin kun tarvitsisin heidän palveluksiaan. Sama koskee yhtä lailla lakkoherkkien kuljettajien ajamia linja-autoja.

Koska veeärräläisten lakon ainoa pitkäjänteinen vaikutus tulee olemaan ympäristön ja yhteiskunnan kannalta vahingollisen yksityisautoilun lisääntyminen ja samojen seikkojen suhteen paremman julkisen liikenteen väheneminen, tulisi päätöksentekijöidemme lopultakin herätä ja säätää poliittiset lakot laittomiksi.

Sekä samaan syssyyn myös korottaa laittomista lakoista ammattiyhdistyksille tulevia sakkoja ainakin kertaluokalla, jotta ne edes harkitsisivat lain noudattamista. Nythän tilanne on pikemminkin sellainen, että laittomat lakot ovat valtiovallan erityisessä suojelussa.

Nyt käynnissä oleva näytelmä on kaikkinensa arvoton ja osoittaa jälleen kerran ammattiyhdistysaktiivien täydellistä vastuuttomuutta koko yhteiskunnan hyvinvoinnista. Lakko myös alleviivaa äskeisen kyselytutkimuksen tulosta, joka osoitti kansalaisten olevan paljon valmiimpia osallistumaan yhteiskunnan taloudellisen hyvinvoinnin edistämiseen kuin ns. edustajansa ammattiyhdistysliikkeessä.

En kuitenkaan näe unta. Tämän maan demokraattinen päätöksentekojärjestelmä on pelkkää vatulointia ja otvailua, eikä kenelläkään ole todellista halua ajatella koko suomalaisten yhteiskunnan parasta. Niinpä huominenkin lakko lakkoillaan ja sen jälkeen unohdetaan; petetyt matkustajat nuolevat haavansa ja niin työmarkkinajärjestöt kuin poliittiset päätöksentekijätkin jatkavat elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Työelämän tasa-arvosta puhuminen on älyllistä epärehellisyyttä
Korvaamattomien henkilöiden perässä
Laittomat lakot ovat valtiovallan erityisessä suojelussa

Puoluekannatukset maailmanpolitiikan turbulenssin pyörteissä

Helsingin Sanomat julkaisi tänään uusimman puoluekannatusarvionsa. Sen mukaan puolueilla oli helmikuussa seuraavat kannatuslukemat ja muutokset edelliseen kuukauteen verrattuna.

Puolue	kannatus	muutos
Keskusta	21,5	0,1
SDP	21,4	0,2
Kokoomus	17,4	-0,6
Vihreät	10,9	0,1
Perussuomalaiset	10,2	0,3
Vasemmistoliitto	8,3	-0,2
RKP	4,5	0,2
Kristillisdemokraatit	3,5	-0,2
Muut	2,3	0,1

HS:n mielipidetiedustelun virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden osalta. Siten puolueiden kannatuksissa ei voi oikeastaan sanoa tapahtuneen kuukauden aikana minkäänlaisia muutoksia. Mutta katsotaan kuitenkin kuinka HS uutisoi puolueittain muuttuneet mittaustulokset.

Merkittävin ja jo otsikossa näkyvä linjaus on se, että Kokoomuksen kannatus on alhaisin vuoteen – Keskusta ja SDP jakavat kärkipaikan. Kokoomuksen kannatuksen kerrotaan myös olevan tasaisessa laskussa ja että nyt heitä äänestävien määrä on alhaisin vuoteen.

Syyksi arvellaan hallituksen politiikka, josta kovimman hinnan on lehden mukaan maksanut Perussuomalaiset. Jutussa mainitaan myös, että hallituspuolueista vain Keskusta on kasvattanut viime eduskuntavaalien aikaista kannatustansa.

Perussuomalaisista uutinen mainitsee myös sen, että puolueen kannatus on noussut aallonpohjastaan, mutta Vihreät on edelleen sitä suurempi puolue. Näitä pienempiä puolueita ei käsitellä jutussa kuvan muodossa annettuja mittaustuloksia lukuun ottamatta lainkaan.

* * *

Edelle tekemäni huomiot eivät anna aihetta kovin suuriin moitteisiin HS:n uutisointilinjaa kohtaan. Pientä poliittista vaikuttamista voi halutessaan nähdä Perussuomalaisten vertaamisessa vihreisiin sekä Kokoomuksen kannatuksen tasaisen laskusuunnan mainitsemisessa. Toisaalta molemmat huomiot ovat kyllä hyvin perusteltavissa.

Itse mielipidetiedustelun merkittävin uutinen taitaakin tällä kertaa sisältyä lehden mielipidevaikuttamisen sijasta puoluekannastaan epätietoisten suureen määrään. Se on jutun mukaan 38 prosenttia eli korkein sitten tammikuun 2011. Tuolloinhan elettiin Jytkyä edeltänyttä aikaa, jolloin Perussuomalaisten kannatus oli epäilemättä jo noussut korkeaksi, mutta ihmiset eivät ilmeisesti median harrastamasta puolueen mustamaalauksesta johtuen halunneet ilmaista kantaansa.

Kirjoitin itse tammikuussa 2011 Ylen silloisen gallupin perusteella arvion, jossa veikkasin Perussuomalaisten kannatukseksi kevään 2011 vaaleissa 17-23 prosentin kannatusta. Totuus osui tuolloin noin 19 prosenttiin. Laskelmieni perusteena käytin aiemmista vaaleista laskemaani Perussuomalaisten gallupkannatuksen ja toteutuneen kannatuksen välistä eroa.

* * *

Tämän mielipidetiedustelun ja seuraavien eduskuntavaalien välillä on vielä monta vuotta, joten näiden tulosten perusteella ei kannata ryhtyä arvailemaan seuraavan eduskunnan kokoonpanoa. Sen sijaan on hyvä panna merkille se, että suuri kannastaan epävarmojen määrä saattaa johtaa merkittäviin poliittisen kentän muutoksiin.

Tarkoittaako se sitten uuden puolueen nousemista haastamaan vanhoja. Ainakin maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvien piirissä on ollut tyytymättömyyttä Perussuomalaisten hallitustaipaleeseen, mikä saattaa kanavoitua uuden entistä radikaalimman maahanmuuttokriittisen puolueen kautta. Siis vähän kuin Ruotsissa tai Saksassa.

Toisaalta myös poliittisen keskustelun vasemmalla laidalla on esiintynyt tyytymättömyyttä hallitukseen. Se kanavoitunee kuitenkin lähinnä perinteisen vasemmiston kautta, eikä maahamme liene odotettavissa uutta äärivasemmistopuoluetta entisten lisäksi. Aika paljon kuitenkin riippuu keneen osuu valinta seuraavaksi Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi.

Ehdokkaista Li Andersson olisi vaarallisin Vihreiden ja turvallisin Perussuomalaisten kannalta. Aatteeltaan tummanpunavihreä jakopoliitikko asemoisi puolueensa Vihreiden kanssa samalle tontille ja karkottaisi varsinaisen työväestön joko Perussuomalaisten, nukkuvien tai pienten sirpalekommunistipuolueiden äänestäjiksi.

Jari Myllykoski puolestaan saattaisi olla myrkkyä Perussuomalaisille ja veisi näiltä todennäköisesti loputkin työväenluokkaiset kannattajat. Paitsi niitä, jotka ovat ymmärtäneet humanitaarisen maahanmuuton haitallisuuden palkkatyöläisten työehtojen ja sosiaaliturvan kannalta. Vihreille Myllykoski olisi luonnollisesti lottovoitto ja nostaisi heidän kannatustaan useilla prosenttiyksiköillä.

Kolmas ehdokas eli Aino-Kaisa Pekonen olisi Vasemmistoliiton itsensä kannalta potentiaalisesti paras ehdokas, joka saattaisi miellyttää sekä perinteistä työväestöä että urbaaneja punavihreitä. Ellei hän sitten liian hailakkana onnistuisi kadottamaan molempia. Perussuomalaisten ja Vihreiden kannalta hän olisi tasapuolisesti hankala, mutta ei yhtä vaarallinen kuin (puolueesta riippuen) jompikumpi muista puheenjohtajaehdokkaista.

* * *

Totuus kaiken edellä kirjoitetun taustalla on kuitenkin se, että elämme maan tulevaisuuden kannalta keskeistä kevättä. Koska vaaleihin on pitkä matka, on poliitikoilla tilaisuus tehdä aatteista suhteellisen vapaata politiikkaa, joka oikeaan osuessaan nostaa maan talouden nousuun. Mikäli näin käy, sataa onnistuminen kaikkien hallituspuolueiden laariin.

Jos taas Suomen talouden alamäki jatkuu koko hallituskauden, julkisen talouden supistukset puraisevat yhä useampia ihmisiä ja maa täyttyy sosiaaliturvan varassa elävistä maahanmuuttajista on tulevaisuus arvaamaton. Elämme siis politiikan kannalta poikkeuksellisen mielenkiintoista aikaa, jonka petasi päätöksiin täysin kykenemätön Kataisen hallitus, jonka pysäyttämää junaa Sipilän kolme ässää yrittää saada liikkeelle ja joka ei ole millään tavalla vapaa maailmanpolitiikan tapahtumien vaikutuksista.

Jääkäämme siis odottamaan mihin nyt käynnissä oleva turbulenssi lopulta johtaa. Pystyykö pohjoinen kansa nousemaan tässä tilanteessa voittajaksi vai jääkö se ajopuuna suurempien heiteltäväksi?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Professorin vaaliennuste 2015
Muutama huomio kansalaisten poliittisesta liikehdinnästä
Laskennallisia vaalitulosennusteita gallupkannatuksen pohjalta