Mediassa on herättänyt jonkin verran huomiota kiinalaisyhtiön aikomus ostaa suomalainen urheiluvälineyhtiö Amer omistukseensa huippuhinnalla. Hinta on niin kova, ettei kauppaa aiota estää ainakaan suomalaisen veronmaksajan eli Solidiumin rahoilla.
Yksittäisenä uutisena Amerin tapaus ei ehkä olisi blogikirjoituksen arvoinen, mutta siihen on syytä kiinnittää huomiota siksi, ettei kauppa olisi mitenkään ainutlaatuinen. Kiinalaisethan ovat viime vuosina ostaneet yhä uusia ja uusia länsimaisia yhtiöitä, kuten maamme peliteollisuuden helmen Supercellin.
Tämä kaikki kertoo Kiinan taloudellisesta vahvistumisesta. Sen seurauksena siitä on tulossa maailman suurin talous, suurempi kuin maailmaa toisesta maailmansodasta alkaen hallitsemaan tottunut Yhdysvallat ja hitaasti kasvava EU.
Kiinan talouskasvu ei tietenkään ole sattumaa, vaan pitkäjänteisen talouspolitiikan seurausta. Eikä pelkän talous- vaan myöskin tiede- ja tutkimuspolitiikan ansiota. Tutkimukseen panostamalla maasta on tullut maailman tuotteliain kovissa luonnontieteissä eli fysiikassa, kemiassa, astronomiassa sekä insinööritieteissä ja matematiikassa: he vastaavat jo kolmanneksesta näillä aloilla maailmassa tehdyistä tutkimuksista.
Kiinalaisen tieteen laadussa on edelleen parantamista, mutta sekin on rajussa nousussa. Sen merkkinä peräti 20% maailman arvostetuimmissa tiedelehdissä (Nature ja Science) julkaistujen tutkimusraporttien kirjoittajista on kiinalaisia.
Kirjoitin aiheesta seitsemän vuotta sitten ja lopetin kysymykseen, että riittävätkö maan yksipuoluejärjestelmä ja mielipiteenvapauden puute sekä auktoriteetteja kyseenalaistamaton perinne tämän kehityksen esteeksi. Juuri nyt näyttäisi siltä, etteivät riitä, vaan kiinalaisten maailmanvalloitus tulee saamaan jatkoa tulevina vuosina.
Tässä on pohdittavaa Suomen kaltaisille demokratioille, jotka ovat tottuneet pitämään itseään ylivertaisina muihin yhteiskuntajärjestelmiin verrattuna. Suuri kysymys on tietenkin se, että pystyykö demokraattisessa ympäristössä toimiva talous nostamaan tuottavuuttaan nykyisestä haastaakseen kiinalaiset
Vai osoittautuvatko demokraattisen järjestelmän harha-askeleet, tehottomuus ja päättämättömyys lopulta esteeksi sille, että länsimaat pystyisivät estämään kiinalaisia ryhtymästä hallitsemaan maailman taloutta. Ja sen seurauksena jossain vaiheessa vääjäämättä myös poliittista todellisuutta mukaan lukien sotilaallinen ulottuvuus.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Idän uusi itsevaltias
Kiinalaista mannaa Suomen talouskasvulle
Kiinan tie
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amer. Näytä kaikki tekstit
perjantai 14. syyskuuta 2018
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!