Suosittua juuri nyt!

perjantai 24. heinäkuuta 2026

Oikeudentaju koetuksella

Suomen Uutisten mukaan Helsingin poliisi on tehostanut maassa olevien ulkomaalaisten valvontaa. Tarkastusten määrä kasvoi 48 prosentilla ja niiden seurauksena maasta poistettiin alkuvuoden aikana 489 henkilöä, joilla ei ollut laillista oikeutta oleskella Suomessa. Tämä on 8,4 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. 

Pääkaupunkimme poliisin lisääntynyt aktiivisuus lienee yksi hallituksen aiempaa tiukemman maahanmuuttopolitiikan seurauksista. Toivon mukaan virkavallan aktiivisuus on lisääntynyt myös muualla, sillä vaikka Suomeen voi edelleen tulla – ja täällä olla – laillisin perustein, ei laiton maassamme oleskelu ole mikään ihmisoikeus vaan suomalaisten oikeudentajun vastainen rikos. 

* * *

Rikoksista puheen ollen oli mielenkiintoista huomata, että Vaasan poliisi kertoi kahdeksanvuotiaan pojan kiusanneen tyttöjä heittelemällä kiviä ja hiekkaa näiden päälle. 15- ja 16-vuotiaat pojat olivat käskeneet tätä lopettamaan, minkä seurauksena kahdeksanvuotias oli ottanut käsiinsä syövyttävää putkenavausnestettä sisältäneen pullon, jota vanhemmat nuoret yrittivät saada häneltä pois. 

Tämän seurauksena 8-vuotias roiskutti pullosta nestettä 15-vuotiaan pojan kasvoihin ja vaatteisiin, minkä seurauksena 16-vuotias otti pullon pois ja kaatoi sen 8-vuotiaan päälle. 16-vuotias oli ukrainalainen ja 8-vuotias eteläsudanilainen

* * *

Tapaus on monella tavalla mielenkiintoinen, eikä vähiten siksi, että siinä syyllisyys- ja moraalinen oikeudenmukaisuus ovat ristiriitaisia. Onhan selvää, ettei kivien ja hiekan heittely ihmisten päälle ole hyväksyttävää, mutta sellaiseen puuttuminen on lähtökohtaisesti oikein ja suorastaan toivottavaa.

Väärin on myös syövyttävän putkenavausnesteen roiskuttaminen ihmisen kasvoille ja vaatteille, mutta niin on myös koko pullollisen kaataminen ihmisen päälle. 

Kaiken kaikkiaan näkisin, että 8-vuotias oli – käytettävissä olevan tiedon mukaan – pääsyyllinen koko tapahtumaketjuun, eikä hänen toimissaan tapahtuman aikana ole ensimmäistäkään positiivista piirrettä. 15-vuotiaan toiminta on ollut pelkästään positiivista, mutta 16-vuotiaan toiminta sekä positiivista että negativista. 

* * *

Tapaus ratkaistaan aikanaan oikeudessa. Asiasta kertoneen uutisen mukaan 8-vuotiaan tekoa tutkitaan lievempänä rikoksena (pahoinpitely) kuin 16-vuotiaan (törkeä pahoinpitely), vaikka juuri hänen toimintansa oli syynä sekä koko tapahtumaketjun alkamiseen että myös sen eskaloitumiseen. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, mikä on oikeuden ratkaisu – ja tuntuuko se oikeudenmukaiselta. Etenkin kun ikänsä puolesta rikosoikeudellisessa vastuussa on vain 16-vuotias ukrainalaisnuori.

8 kommenttia:

  1. Kumma kun poliisi kehuu itseään että miten nyt saavat tehokkaasti kiinni rikollisia, enemmän kun ennen, jaa.. Silti ei kiinnosta virkavaltaa ottaa 3 maailman huumemyyjiä kiinni vaan kävelevät suoraan noiden ohi tekemättä mitään, on tullut nähtyä omin silmin.

    VastaaPoista
  2. Afrikkalaisen ja eurooppalaisen sisäsyntyinen oikeudentaju eri tasolla, ja ilmenee jo lapsilla.

    VastaaPoista
  3. Kun eletään trenditiedossa, niin maahanmuutto on edelleen "rikkaus ja voimavara".
    Aivan kuten kommunismi 70-luvulla ja natsismi 30/40-luvuilla.
    Kun katselee Malmin, Kontulan etc. meininkiä, niin "tyhmempi ja sivistymättömämpi" ei sitä rikkautta ymmärrä: Kaikkina arkipäivinä toreilla haahuilee neekeritä ja lähi-itäläisiä. Töissä eivät ole. Kaiken kuorrutuksena somaliäidit, kuusine lapsineen.
    Huumekauppa ja kulttuurisidonnainen väkivaltakäytös.
    Kalliiksi tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken huipuksi lehdissä julkaistiin heti tämän 16- vuotiaan olleen ukrainalainen, vaikka alaikäisen kohdalla kansallisuutta tai mitään muutakaan ei koskaan julkaista.

      Muslimin ollessa AIKUISENA tekijä ei nimeä tai kansallisuutta julkaista "uhrin suojelemiseksi".

      Naurettavaa ja rikollista pelleilyä!

      Poista
    2. Ei Suomessa ole mitään kaksoisstandardeja.
      Vakaa uskoni on, että tulemme vielä kuulemaan tästä 8-vuotiaasta moniosaajasta eikä missään positiivisissa merkeissä.

      Poista
  4. Ja Hesari riensi haastattelemaan 8-vuotiaan äitiä rasismi-innossaan ennen kuin tiesi tapahtumien kulusta mitään! HS saisi haastatella nyt uudestaan. Tuskin tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Der Völkische Beobachter ei löytänyt ongelmia natsismista, eikä Pravda kommunismista.
      Ei tokikaan HS voi löytää ongelmia maahanmuutosta.

      Poista
  5. Terhomatti Hämeenkorpi24. heinäkuuta 2026 klo 9.12

    Kyllä ne murjaanikakarat opetetaan jo pienestä pitäen "tavoille", saatana !

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!