perjantai 22. toukokuuta 2026
Malmin mustalaisia vai muuta nuorisoa?
Helsingin Malmi tunnettiin minun lapsuudessani etnisestä vähemmistöstään, josta juonsi vielä 1960-luvulla yleisesti käytetty sanonta "Malmin mustalainen". Nimityksen taustalla oli aluelle 1940- ja 50-lukujen taitteessa syntynyt mustalaisleiri, jonka asumukset olivat parakkeja, pahvihökkeleitä ja vanhoja junanvaunuja.
Valtaväestölle Malmi oli ennen kaikkea merkittävä pimeän viinan hankintapaikka. Olivathan Alkon liikkeet tuolloin vielä harvassa, niiden aukioloajat rajoitettuja ja käytössä viinakortti, jonka kautta kansalaisen alkoholinkäyttöä valvottiin. Ei siis ihme, jos nautintoaineesta tuli pulaa juhlinnan venyessä syystä tai toisesta.
* * *
Lapsuuteni sanonta ja sen tausta tulivat mieleeni kun luin Iltalehden jutun Malmin nuorisosta. Sen mukaan poliisille on tullut paljon ilmoituksia nuorison parkkihallin katolta viereiselle kadulle heittelemistä tavaroista.
Uutisen mukaan katolta on heitelty muun muassa pulloja, isoja puukeppejä ja auton osia, mutta tiedossa ei ole minkä väestöryhmän jälkeläisistä on kyse. Ovatko heittelijät siis suomalaista kantaväestöä, romaneja vai niin sanottuja uussuomalaisia?
* * *
Viimeksi mainittua vaihtoehtoa pohdittaessa on hyvä muistaa, että vuonna 2022 Malmin koulunkäyntialueen alle 16-vuotiaista peräti 34 prosenttia oli ulkomaalaisia. Näistä vain 0,7 prosenttiyksikköä oli länsimaisia ja 4,8 prosenttiyksikköä itäeurooppalaisia.
Poliisi selvittää asiaa, joten tavaraa heittelevän nuorison etnis-kulttuurinen tausta tulee epäilemättä virkavallan tietoon ennemmin tai myöhemmin. Nähtäväksi kuitenkin jää se, kuinka näyttävästi siitä uutisoidaan suomalaismedioissa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Tunnisteet:
1960-luku,
Alko,
alkoholi,
etniset ryhmät,
heittäminen,
Helsinki,
historia,
ilmoitus,
Iltalehti,
kulttuuri,
käyttäytyminen,
maahanmuuttajat,
mediat,
nuoret,
nuoriso,
poliisi,
Romanit,
Viina,
väestö
3 kommenttia:
Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos ajatuksen lukemisesta
Tervetuloa uudelleen!

Ilmiö liittyy Suomen kehitysmaalaistumiseen. Tosin punavihreiden äärivasemmistolaisten mielestä nuoriso on aina käyttäytynyt näin.
VastaaPoistaJossain "tiedotus"välineessä otsikoitiin:"Poliisi ei voi mitään." Jos on halua on myös kykyä. Itse epäilen, että asialla ovat etnisesti edistykselliset jotka tietävät oikeutensa mutta eivät velvollisuuksiaan. Näin Suomi rikastuu.
VastaaPoistaSilloin ennen, Malmin mustalainen, nykyisin, Malmin mamu.
VastaaPoistaKuten täälläkin olen meuhkannut, Malmin torit ovat, arki -ja pyhäpäivisin kuin Bantustan: neekereitä ja puliukkoja. Töissä tai koulussa ei käydä.
No, eihän niitä armeijan kutsunnatkaan kiinnosta.
Oleellista on tämä inhimillinen heikkous, tarve selittää oman asian oikeutus. Olen keskustellut muutamankin neekerin kanssa. He ovat kaikki olleet sitä mieltä, että he ovat - oikeutetusti - yhtä suomalaisia kuin alkuperäisväestö. Vieläpä niinkin, että jotkut uskovat Helsingin keskustan valmistuneen neekeriorjatyöllä.
Onhan Putininkin bändi - harhaisuudessaan - vaahdonnut EU:n natsismista. Eipä se ryssä ole peiliin katsonut.
Ps. Onhan niitä mustalaisiakin, edelleen.