Suosittua juuri nyt!

sunnuntai 26. huhtikuuta 2026

Onko Donald Trump häviämässä Iranin islamisteille omaa tyhmyyttään?

Kirjoitin eilisessä tekstissäni, että Kaarle Suuren valtakunnan laajeneminen "oli mahdollista, koska Kaarle kävi jatkuvasti sotia eikä antanut vihollisille aikaa toipua". Tämä tuli mieleeni nyt aamulla, kun luin lehdestä, ettei Donald Trumpin ja Iranin johdon neuvotteluista tullut mitään, koska jälkimmäisen edustajat olivat poistuneet neuvottelupaikalta.

Amerikkalaiset olivat kuitenkin saaneet jo uuden neuvottelutarjouksen, jossa Iran olisi Trumpin mukaan "tarjonnut paljon, mutta ei vielä riittävästi". Eikä hän ollut ajatellut vielä sodan jatkamista. 

Minun nähdäkseni tämä on tyhmää, sillä Iranin taktiikka vaikuttaa siltä, kuin se olisi suunniteltu Kaarle Suuren valtakunnan historian perusteella. Ja sen seurauksena – jos ja kun on selvitty Yhdysvaltain ja Israelin ensihyökkäyksestä – pyritään käynnissä olevaa rauhanprosessia venyttämään, jotta omaa sotilaallista kyvykkyyttä voitaisiin kohottaa ja kehittää. 

* * *

Iranin johtoa epäilemättä rohkaisee se, että vaikka heidän armeijansa ei pystynyt puolustautumaan juuri lainkaan USA:n ja Israelin viime kesän hyökkäyksen aikana, se on nykyisten sotatoimien aikana kyennyt aiheuttamaan paljonkin tuhoa – etenkin USA:n liittolaismaissa, mutta myös USA:n ilmavoimille. Tämä osoittaa, että Iranin islamistijohdolla on kyky tehostaa oman armeijansa taistelukykyä ja selviytyä nykyisestä hyökkäyksestä, mikäli sille annetaan siihen mahdollisuus. 

Nähtäväksi siis jää, mikä on lopulta sodan loppusaldo. Onko se sittenkin islamistisen Iranin vahvistuminen sen sijaan, että maahan nousisi maltillisempi hallinto tai jopa demokratia? 

* * *

Siksi on ollut surullista huomata, ettei Donald Trump selvästikään tunne maailmanhistoriaa ja sen opetuksia, vaan lähti soitellen sotaan ilman, että olisi varautunut sen takkuamiseen nyt nähdyllä tavalla. Jos ja kun näin on, tulevat suurimpia kärsijöitä olemaan iranilaiset naiset, jotka alistetaan entistä tiukemmin keskiaikaiseen helvettiin ja tapetaan tarvittaessa

Mutta eivät ainoita kärsijöitä ole iranilaiset, vaan  häviäjien joukkoon kuuluu myös maailmanlaajuinen turvallisuus. Onhan Iran tunnetusti ollut islamilaisen terrorismin merkittävin taustavoima. 

Eikä ole syytä epäillä, ettei se jatkaisi sillä linjalla – vieläpä entistäkin päättäväisemmin – mikäli USA:n poliittinen johto ja/tai sen armeija osoittautuvat kyvyttömäksi viemään hyökkäystään loppuun. Eli sodan lopputuloksesta tulee juuri sellainen, miltä tällä hetkellä näyttää.

29 kommenttia:

  1. "Tietäisitpä, poikani, miten vähällä järjellä maailmaa hallitaan" (lat. An nescīs, mī fīlī, quantillā prūdentiā mundus regātur) on poliittista valtaa kommentoiva lentävä lause.

    VastaaPoista
  2. Ei kait ne siirrot ole yksin Trumpin päästä, kyllä siellä on yhdessä hallinnon kanssa mietitty asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä kentsuja, joilla homma on varmasti hanskassa. Ei Trump yksin kaikesta voi päättää.

      Poista
  3. Huomio! Keskiaika ei ollut ainakaan Euroopassa mitenkään erityisen naisia alistava, tuskin kivikausikaan.

    Ählyt on maailmanhistoriallinen kummajainen ja vielläpä ovat itse keksineet systeeminsä joka näköjään on heille sopiva ja mukava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Islam on vain erään psykopaattisen pedofiilin elämäntavan kanonisointi uskonnollispoliittiseksi yhteiskuntajärjestelmäksi.

      Poista
  4. Minkäslainen ilma siellä Teheranissa on? Paljonko kilahti rialeja tilille?
    Ettekö tiedä, että voittoisan lännen valtava sotilasmahti on jo yli kolmeen kertaan ilmoitetusti tuhonnut kaiken tuhottavan Iranissa, ja että mitään ei enää ole jäljellä?
    Israelin ilmavoimat ovat lentäneet korkealla ja kovaa ja ovat hukkua voitonlaakereihin. Litani-joki on melkein käden ulottuvilla, matkaa on vähemmän kuin Helsingistä Nurmijärvelle, ja Hezbollah on tuhottu moneen kertaan, kuten olemme jo viime kesästä saaneet jatkuvasti lukea.
    Sivistynyt keskiluokka on näyttänyt murskaavan mahtinsa, ja uusi shaahi kruunataan aivan kohta.
    Kaikki muu on putinismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne puten "erikoismanooveri" Ukrainassa kesti sen "3 vuorokautta" eikös niin? Trumppi taas kuvittelee että Nato on hänen ja voi käyttää sitä mihin ikinä haluaakaan. Se on kyllä käynyt selväksi.

      Poista
  5. Aivan varmasti maailma ei ole turvallisempi paikka jos Iranin mullahit saavat haltuunsa ydinaseen. Kertoisin, jos minulla olisi helppo ratkaisu.

    VastaaPoista
  6. Youtubessa David Attenborough (aitous epävarma, mutta paljon aidon tuntuista tietoa) esitti, että nyt nähty on vasta ensimmäinen erä, jossa USA otti neniinsä ja kärsi kolmen miljardin tappiot pelkkinä ilmavoimien konetappioina.
    Kuulemma kiinalaiset ovat toimittaneet iranilaisille tuhansittain yhden miehen olalta ammuttavia ohjuksia, joita ei pystytä havaitsemaan kohteena olevista koneista, ja joilla konetappiot on aiheutettu. Sen lisäksi on toimitettu tutkalaitteistoja, joilla pystytään seuraamaan USA:n lentokoneita satojen kilometrien päästä. Iranilaisilla on jutun mukaan kalliovarastoissa ehjänä säilynyttä liikkuvaa ohjuskalustoa, jota he nyt "neuvottelujen" aikana kaivavat esiin, nimittäin seuraavaa erää varten.
    Joku toinen tietäjä vitsaili, että Iran ei tarvitse mitään ydinaseita, kun he nyt oppivat, että Hormuzinsalmella he voivat kiristää maailmaa mielin määrin.
    Jos USA haluaisi vaihtaa Iranin nykyhallinnon, se tarkoittaisi maajoukkojen lähettämistä, mitä Trump ei varmasti uskalla tehdä kotimaisen vastustuksen ja välivaalien takia, joten taitaa jäädä vaihtamatta, valitettavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. yhden jonkun vanhahkon hävittäjän tai muunkin koneen arvo lienee max muutamia kymmeniä miljoonia. Eli väitteittesi mukaan jopa 60 jenkkien konetta olisi pudotettu....

      NO EI KAIT, vain ihan muutama, ehkä 3 täh? Noi USAn ampumat ohjukset tosin taitaa maksaa ihan reilusti kun uusia rekennetaan (tehostetusti) lisää

      Poista
    2. Nuo väitteet ovat siis "Attenboroughin" videosta. Mutta löytyyhän niitä arvioita googlaamalla.

      Poista
  7. Tässä pitäisi ymmärtää pelin tausta, jota tässä pelataan.

    https://www.youtube.com/watch?v=X9h1Uw2lOJg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinaista bullshittiä Trumpin sylttytehtaasta. Puuttui vain kuva Trump-jeesuksesta pelastamassa maailmaa Brittimafialta. Hah hah haa.

      Poista
    2. Niinpä, oikea kohde ei ollutkaan Iran, vaikka monet niin kuvittelevat.

      Poista
    3. Sitähän voi kehitellä kaikenlaisia teorioita...

      Poista
  8. Katselin eilen viimeisimmästä Jerusalem studiosta Israelin asiantuntijoiden keskustelua ja he tulivat samaan lopputulokseen kuin Proffa.

    Kaarle Suuren tai muun historian tunteminen ei auta mitään, vaan on tunnettava muslimien ajatusmaailmaa. Ja siitä vasta tajuaa kuinka syvällä kusessa ollaan niiden kanssa.

    Koko islamilaisen Iranin 47 vuoden historia on täynnä niiden valheellisia sopimuksia, panttivankien ottamista, murhia ja kaikenlaista petosta. Myös Carterin ja Reaganin kanssa: contrat ja Hizbollahin panttivangit aikoinaan.

    Ehkä olikin virhe tappaa Khamenei, sillä olisi ollut valta neuvotella ja päättää, kuten Khomeini yllättäen päätti lopettaa sodan Irakia vastaan. Nyt ei tiedetä kellä valta on.

    Libanonissa Hizbollahh ja Iran pitävät valtaa, koska ne uhkaavat julkisesti murhata kristityn presidentin ja sunnilaisen pääministerin, jos nämä eivät tee kuten käsketään.

    Kuten Anwar Sadat murhattiin ja Hizbollah murhasi tutkitusti Libanonin pääministeri Haririn. Je se niiden ja sukulaisten murha voi tapahtua myöhemminkin, Lähi- idässä kostetaan vielä tuhat vuotta vanhoja imaamien murhia!

    Libanonin presidentti ja pääministeri "neuvottelevat" USA:n korkeimman johdon kanssa, mutta kotimaassaan ne puhuvat Hizbollahion ja Iranin äänellä.

    Trumpin on ilmeisesti ihan turha edes haaveilla pitävästä sopimuksesta Iranin kanssa, kuten myös Israel ei koskaan pääse eroon Hizbollahista.

    Romahtanut Libanon on vain klaanien, uskon- ja kansanryhmien sekamelska, jota vakiintunutta sotkua ei pura enää mikään. Sama Libya, Irak, Jemen, Syyria, jne.

    Iran on kuitenkin nyt niitattu maan rakoon ja se pitää lyödä vielä syvemmälle sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerro vielä lisää siitä lännen valtavasta voimasta. Eikö Iran sitten olekaan lopullisesti niitattu, kuten olemme toistuvasti saaneet kuulla? Uhoa pikkuisen lisää.

      Poista
    2. Trump ja USA ovat pistäneet koko Lähi- idän uuteen uskoon, monet arabimaat jo liittoutuvat niiden kanssa ja kaikki muut palavat ikuisesti Helvetin lieskoissa.

      HALLELUJA, ensi vuonna Jerusalemissa!

      Poista
  9. Eurooppalaisella uudella ajalla kehittyneellä, erityieen "edustuksellisuuden" kognitioon perustuvalla demokratialla ei ole ole ainakaan nyky-USA:n kanssa mitään tekemistä. Ehkä ei ollut kuin aavistus mahtivallan syntyveiheissakaan.

    Hannah Arendt on luettava vakavana yrityksenä kuvata ja selittää "totalitarismiksi" nimittämämme yhteiskuntatila. Siihen ei ole koskaan taannuttu ilman joukkomittaista vahvaa tunnustuksellista ajattelua, joka uskontoa tai valtaideologiaa. Opillinen sisältöhän on se ja sama -- vanhat eurooppalaisen kielellis-kulttuuriset kansallisvaltiot ovat tätänykyä taantumassa totalitarismeiksi "ihmisarvo- ja -oikeusideologioiden" opillisissa aatekulisseissa.

    Jos Trump edustaisi demokratiaa, sellaisen demokratian kanonisoiduin edustaja olisi Aatu Hitler. Ja toinen historialliseen idoliin koko kipeän alitajuntansa riippuvuuksilla rakastunut valtamaagikko olisi Putin.

    Siinä veljekset kuin ilvekset -- Putin ja Trump. Ei tarvitse pohtia miksi -- selitys on yhtä karmaiseva olipa kyse Trumpin lankeamisesta Putinin hunaja-ansaan tai ihan vain järjestelmien taantumisesta valtanarsismin asteelle.

    Maailman teokratiat jo odottavat -- ne ovat olleet vuosituhansia valmiita uskonsotiin. Niitä ei millään järjellä käännytetä, vaikka taantuvissa kansallisvalioissamme on paljon raakaan miehisyyteen rakastuvia naisia.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreäliike ja sosialismi edustavat aina sisäsyntyisesti totalitarismia. Trumpin hallinto edustaa otteissaan korkeintaan autoritaarista mallia.

      Poista
    2. Olen ymmärtänyt niin, että Arendt kuin myös Wilhelh Reich asettivat tarkasteluissaan natsi-Saksan ja N-liiton rinnakkain yrittäessään jäljitttää totalitarismin olemusta lajityypillisenä yhteisöllisenä taantumana. Luulen, että N-liitto samaistuessaan voittajavaltoihin provosoi kriittiset ajattelijat jäljittämään sosialistisen systeemin alkukantaista alkuperää.

      Historiallisessa reproduktiossa nyt Putinin valtamagia asettuu Trumpin nauttiman suosion rinnalle, eikä mielestäni ole väärin nähdä kollegiaalista veljeilyä toistumana Stalinin homoeroottisen Hitler-rakastumisen psyykenkuvioista.

      Tietenkään tällaiset käsitteelliset määritykset eivät ole totuus vaan vain yritys määritellä ja nähdä jotain olennaista kaiken hälyn ja melun keskeltä.

      Poista
    3. "... totalitarismin olemus ... lajityypillisenä yhteisöllisenä taantumana ... kriittiset ajattelijat jäljittämään sosialistisen systeemin alkukantaista alkuperää. ... Historiallisessa reproduktiossa ... valtamagia asettuu ... suosion rinnalle ... kollegiaalista veljeilyä toistumana ... homoeroottisen ... rakastumisen psyykenkuvioista. ... eivät ole totuus vaan vain yritys määritellä ja nähdä ... olennaista ..."

      Tuossa on asetettu sanoja peräkkäin niin, että niitä toistelemalla voi vaivuttaa itsensä transsiin ja unohtaa hetkeksi vallitseva sosiofyysinen todellisuus. Tuollaisilla "analyyseillä" ja mahdollisesti sellaisen viemisellä jopa kouluopetukseen, minkä tapahtumatta jättämisestä S. O. jatkuvasti toistellen jaksaa muistuttaa, ei kuitenkaan mitään todellisia yhteiskunnallisia muutoksia voida saada aikaan. Se palvelee vain eskapismia.

      Poista
    4. Puolet pois, ohjeisti Ilmari Turja aikoinaan toimittajia...

      Poista
    5. Eikös ollut Kekkonen joka ohjeisti Ilmari Turjaa.

      Poista
    6. Niin paljon kuin laumanjohtajat ovatkin historian sivu kansalaisiaan sodissa tapattaneet, mikään kulttuuri ei ole sotien seurauksena miksikään muuttunut --- todelliset muutokset ovat ajattelun muutoksia, ja ajatushistoria on itseymmärryksemme kannalta ensisijaista, sotahistoria ja poliittinen historian (vallan historia) ovat vain toissijaista.

      Ei pidä kysyä: "Mitä meidän pitäisi tehdä?" Mikään histotoriassa ei ole suoraa seusta mistään mitä on tehty -- päinvastoin, historiaa pitäisi kirjoittaa siitä lähtökohdista, että hyvillä teoilla on ollut pahoja seurauksia ja päinvastoin. Mikään mitä "tekevät" ihmiset ajattelevat ja tavoittelevat ei omaa sellaista totuudellisuutta, joka historiasta -- nimenomaan ajatushistoriasta on ammennettavissa.

      Einstein asetti toiveensa nuorison asevelvollisuuslakkoon -- ja se oli tietysti utopiaa, jos sitä ajatellaan reaktioiden ja toiminnan maailmassa. Mutta se että ajatus on olemassa on joka tapauksessa jotain ajatellumpaa ja todellisempaa kuin poliittinen retoriikka tai kansan innostaminen uskonsotiin. Mitä Turja olisi sanonut Einsteinille? "Puolet tuosta kaavasta pois, vähempikin meille riittää."

      Poista
  10. Iranin sota ja myös Ukrainan sodan jatkuminen sopii mainiosti Venäjälle ja Kiinalle. Nämä kaksi tietävät ja tuntevat ns. lännen kuin pierun hajun. Tarkoitus on hajottaa lännen yhtenäisyys ja jopa Nato. USA:n vetäytyminen Euroopasta olisi Venäjälle valtava voitto, ja siihen Putin tähtää. Aikaa on. Lokakuun 2023 hyökkäys Israeliin tehtiin Putinin syntymäpäivänä, ja tarkoitus oli sytyttää Lähi-itä liekkeihin savuverhoksi Ukrainan sodalle. Jos siellä olisi syttynyt täysimittainen sota, se olisi antanut Putinille mahdollisuuden käyttää Ukrainassa taktisia ydinaseita, joka olisi varmistanut Ukrainan luhistumisen. Venäjä ja Kiina häärivät Iranin johdon taustalla ja sota jatkuu ja jatkuu!

    VastaaPoista
  11. Suomen Trump-uskovaisten ja Ruotsilan mielestä tämä ei ole mitään Trumpin tyhmyyttä, vaan universumin neron ylivoimaista älykkyyttä. Eihän Jeesuksesta seuraava, vai oliko se jopa ennen Jeesusta voi olla väärässä. Ihmeteot odottavat vuoroaan. Nyt tänään Trump oli järjestänyt kirjeenvaihtajien illallisilla ampumisvälikohtauksen, koska suosio on laskenut kuin lehmän häntä. Valkoisen talon lehdistösihteeri Karoline Leavitti kerkesi jo antaa lausunnon ennen tilaisuutta, että kohta tykitetään. Samaan tapaan, kun Putin laittoi suruvalittelut Jevgeni Prigozinin omaisille, vaikka myöhemmin räjähtänyt lentokone ei ollut vielä edes noussut ilmaan.

    VastaaPoista
  12. Ei se Trump tyhmyyttään ole häviämässä, jos nyt olleenkaan, se islamistisen hallinnon kaataminen täytyis tapahtua sisältä käsin.
    Jos tässä joku on tyhmä, niin se on EU ja sen eripuraiset, omista eduistaan pitävät johtajat.
    SE on Putinin ja Iranin nykyjohdan mieleen.

    VastaaPoista
  13. Päivänselvää on että Kiina ja Venäjä rahtaavat aseita Iraniin sen kun kerkeävät, ja eiköhän siinä samalla hoidu rikastettu uraanikin...
    Muuta tietä ei ole kun Iranin terroristihallinnon kaataminen, vaikka se tietäisi maajoukkojen lähettämistä.
    Jonkinlainen nykyhallinnon kaataminen pitäis tapahtua Euroopassakin, toivottavasti "laitaoikeisto" voittaa...

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!