Kirjoitin odotetusti siksi, että oppositiossa ollaan vailla vastuuta, joten kansaa on paljon helpompi miellyttää kuin vastuullisessa hallituksessa. Tässä yhteydessä sana "vastuullinen" on oleellinen, sillä olihan edellisen pääministerin, Sanna Marinin (sd), suosio kansan parissa aivan huikea - mutta hänen hallituksensapa ei toiminutkaan vastuullisesti.
Tässä suhteessa raskain taakka on näkyvimmillä hallituksen jäsenillä eli pää- ja valtiovarainministerillä. Heistä Petteri Orpo (kok) pärjäsi Riikka Purraa (ps) selvästi paremmin ja onnistui sentään voittamaan pahasti epäonnistuneen Sofia Virran (vihr).
Näistä kahdesta Purran tilanne oli varsin valaiseva, sillä häntä piti onnistuneimpana puheenjohtajana lähinnä keski-ikäinen ja vanhempi väestö. Sen sijaan alle 40-vuotiaiden - ja erityisesti kolmekymppistä nuorempien - parissa vain aniharva katsoi hänen katsoi onnistuneen puheenjohtajana.
Tämä on sikäli mielenkiintoista, että valtiontalouden tasapainoon saattamisesta - mihin Purra pyrkii hallituksessa ja siten myös puolueensa puheenjohtajana - hyötyisivät ennen kaikkea nuorimmat suomalaiset, joilla on edessään vielä pitkä työura. Ilmeisesti tämä logiikka ei kuitenkaan avaudu nuorille tai nuorehkoille suomalaisille. Sen sijaan yli nelikymppiset suomalaiset näyttäisivät arvostavan hänen työtään.
Toinen mielenkiintoinen piirre Uutissuomalaisen kyselyssä oli se, että kaikkien puheenjohtajien kohdalla heitä parhaiten onnistuneena pitäneet olivat oman puolueen väkeä. Toisin sanoen suomalaiset eivät osaa tai halua erottaa toisistaan puoluejohtajien onnistumista oman puolueen vetäjinä näiden poliittisista linjauksista.
Tämä tukee edelle kuvaamaani analyysiä poliittisen vastuun vaikutuksesta Riikka Purran alhaiseen suosioon. Häntä lienee arvioitu enemmän yleispolitiikan kuin puolueen johtamisen kannalta eli ihmisten vastauksiin ovat vaikuttaneet muutkin seikat, kuin varsinainen kysymyksen sisältö/tarkoitus. Mutta tämänhän te - arvoisat lukijani - jo tiesittekin.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Paljastava näytelmä
Riikka Purraa harmittaa juuri nyt kuin pientä eläintä
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään
Paljastava näytelmä
Riikka Purraa harmittaa juuri nyt kuin pientä eläintä
Purran kohdalla tulee huomioida laitavasemmiston ja sen tiedotusvälineiden käytös. Seuratkaapa veromedian ja laitavasemmistolaisten (sis. ns vihreät) käytöstä. Kyselytunneilla laitavasemmisto painottaa erityisen selvästi valtovarainministerin nimeä, uhkuen suoranaista vihaa ja propagandaa. Sama meno jatkuu myös laitavasemmisoilaisissa medioissa. Goebbelsiläinen jankutus tuottaa tuloksen.
VastaaPoistaKomppaan.
PoistaKuin myös. Riikka Purra saa syyttä suotta kuraa niskaansa. Hyvä työssään on myös Mari Rantanen. Rautaisia naisia!
PoistaKoko kysymyksenasettelu on kummallinen.
VastaaPoistaPueenjohtajien onnistuminen ? Valtivarainministerin onnistuminen talouden tasapainottamisessa, SDP:n puheenjohtajan onnistuminen hallituksen arvostelemisessa ?
Tällaisilla kyselyillä on lähinnä viihdearvo.
VastaaPoista"häntä piti onnistuneimpana puheenjohtajana lähinnä keski-ikäinen ja vanhempi väestö."
VastaaPoistaTämä selittynee lähinnä sillä, että keski-ikäisissä on eniten nettoveronmaksajia, joille on konkretisoitunut se, mitä tarkoittaa kireä verotus ja jyrkkä progressio. Samainen väestönosa on kypsempää (useinmiten) hahmottamaan kokonaisuuksia ja näin ollen kykenee yhdistämään esim. holtittoman maahanmuuton vaikutuksen mm. verotukseen, lihantuotannon vähentymisen vaikutukset kauppojen hyllyihin, nolla-päästöjen vaikutukset yleisemminkin talouteen yms.
Tilanne muuttuu myös nuoremmilla, kunhan "3 kovaa konsulttia" ovat ensin meitä riittävästi riepotelleet (kylmä, pimeä ja nälkä). Tosin silloinkin on kyse konkretian tuomasta opista...
Juuri näin. Eikös Winston Churchill ole todennut, että jos et ole nuorena radikaali, olet vaikka sydäntä ja jos et ole vanhana konservatiivi, olet vailla järkeä.
PoistaPurrahan on terävimpiä, rehellisimpiä ja korkeamoraalisimpia poliitikkoja Suomessa. Vihervasemmistolaisen median tietoisen mustamaalaamisen ja suoranaisen valehtelun maalitauluna - johon mm Iltalehti ja Yle (esim Kovan viikon ilta) on erityisesti keskittynyt - on hiukan vaikea saada suurta suosiota.
VastaaPoistaMiko Bergbomin saksikuva oli tosin uskomattoman hölmö vitsi.
Ei se hölmö vitsi ollut, suomalaiset ovat vain tosikkomaista kansaa.
VastaaPoistaSuomessa ei ole syntynyt yhtään tervepäistä 80-luvun jälkeen. Se näkyy kaikkialla, niin työpaikoilla, somessa ja ihmissuhteissa! Miten tämä kansa onkin niin tyhmää ja kieroon kasvanutta? Taas kerran, varsinkin naiset täydentävät Suomen tuhonnan.
VastaaPoistaSuomessa on eletty vuosikymmenet takki auki velkaantuen, ja sama peli on jatkuttava, koska typerä kansa ei voi sietää, että joku uskaltaa sanoa totuuden, kuten Purra tekee. Totuuden puhujalle ei tarjota yösijaa...edelleenkään! Itse oikein toivon ja odotan, että tämä korttitalo romahtaa, ja mitä nopeammin, sen parempi. Ilmaisia lounaita ei todellakaan ole!
Malta vielä muutama vuosi, niin kyllä se romahtaa, ilman toivomistakin... Mikäli oikeistohallitus jatkaa myös seuraavien EK-vaalien jälkeen, niin romahdus on siedettävissä myös Keijo ja Kaija Keskiverron kannalta, koska romahduksen amplitudi on miedohko. Mikäli taas vasemmistoblokki voittaa, niin 10 vuoden päästä etsimme vertailumaita Afrikasta ja USA sijaitsee "toisella planeetalla"...
PoistaRomahdus tulee jokatapauksessa (liikaa velkaa) kyse on vain sen voimakkuudesta...
Justaan. Juuri näin.
VastaaPoistaValtionkonttorin mukaan Orpo / Purra hallitus on ottanut 01.01.2024 (oma budjetti alkaa)
VastaaPoistaalkaen, valtiolle uutta lainaa 30.04.2025 mennessä 24´597´835´821 euroa.
Hyvin menee, mutta menköön !
Paljonko oli tämän hallituksen aloittaessa velkaa, jonka pelkät korkomenot nousivat useaan miljardiin? Tämä yhteiskunta tukiviidakkoineen on elänyt velaksi kohta 20 vuotta, mutta yritäpä vähän niistää menoista, niin oppositio nostaa hirveän metelin ja valtamedia komppaa isoin otsikoin! Viimeisin ylilyönti oli IL:ssä kissankokoisilla kirjaimilla, että eläkkeitä leikataan, mutta se ei pitänyt paikkaansa ja munaus korjattiin huomattavasti pienemmällä fontilla.
PoistaRiikka Purra jakaa ihmisiä ikäluokkien mukaan: Mene sinä hyvätuloinen eläkeläinen tuonne etuoikeutettujen jonoon, sinä supliikki liikemies mene miljonäärien luokkaan, sinä nuori työtön mene mihin haluat, kunhan häivyt silmistä, sinä keski-ikäinen köyhä, mene muiden kurjien pariin.
VastaaPoistaMainitsemasi kaltainen ihmisten jakaminen on historiankin valossa ollut aina vasemmiston heiniä, niin se on nytkin... eikä tälläkään kertaa asiat ole toisin. Purra ei jaa kansaa, vaan vasemmisto.
PoistaPurra on nilviäinen loinen joka on uinut persuja kannattavien aivoihin ja eivät tiedä eivätkä näe mitä muka isänmaallinen purra oikesti tekee.
Poista