torstai 20. heinäkuuta 2023

Suomella ei ole varaa ylläpitää korkeaa veroastetta

MTV3 teki mielipidemittauksen, jonka mukaan 47 prosenttia suomalaisista haluaisi valtionvarainministeri Riikka Purran (ps) eroavan hallituksesta. 40 prosenttia oli eri mieltä ja lopuilla ei ollut asiasta näkemystä. Kyselyn tulosta voi verrata muutaman vuoden takaiseen mielipidemittaukseen, jonka mukaan 50 prosenttia suomalaisista halusi silloisen ulkoministerin, Pekka Haaviston (vihr), eroavan hänen toimittuaan lainvastaisesti.

Haavisto ei tuolloin eronnut eikä saanut edes syytettä rikkomuksestaan. Eikä myöskään Riikka Purra tule eroamaan, vaikka Helsinkiin kertyikin eilen muutama tuhat mielenosoittajaa vaatimaan sitä. Tai jos eroaa, kaatuu samalla koko hallitus. 

Nykyisen hallituksen kaatuminen olisi erittäin huono uutinen Suomelle, koska Sanna Marinin (sd) kabinetin tuhlailupolitiikan seurauksena maan julkinen talous on erittäin huonossa kunnossa. Ja lisäksi sen sisäistä turvallisuutta on noussut vastustamaan maahanmuuttajataustainen rikollisuus. Hallitusohjelmassa on kuitenkin päätetty toimista, joiden voi olettaa helpottavan molempia ongelmia. 

Ihmisillä näyttää kuitenkin olevan vaikeuksia ymmärtää, missä tilanteessa Suomi on. Siitä hyvänä esimerkkinä oli aamun lehden juttu siitä, kuinka "Suomen veroaste on laskemassa tasolle, jota ei enää voi sanoa korkeaksi". 

Siinä toimittaja pohdiskelee, että "julkisen talouden näkökulmasta veroasteen lasku sen sijaan on huono uutinen. Siihen ei olisi periaatteessa varaa. Nimittäin niin korkea kuin Suomen veroaste nykyisellään onkin, riittävän korkea se ei ole. Sen pitäisi tosiasiassa olla korkeampi, jotta julkinen talous pysyisi tulojensa puolesta tasapainossa pitkällä aikavälillä."

Tämän väitteensä perusteluna toimittaja käyttää valtionvarainministeriön arviota, jonka mukaan "ilman tehokkaita toimia, jotka hidastaisivat menojen kasvua tai kasvattaisivat tulopohjaa, nykyinen kokonaisveroaste ei riitä rahoittamaan menoja tulevaisuudessa". Mutta jättää vertaamatta sitä hallitusohjelmaan, jossa on listattu joukoittain julkisia menoja karsivia sekä yrittämisen edellytyksiä parantavia toimia. 

Siis toimia, jotka kasvattavat tulopohjaa. Lisäksi verotuksen tasoa laskemalla voidaan lisätä innovaatioita ja ihmisten työnteon motiivia, mitkä myös lisäävät verotuksen tulopohjaa. Toisin sanoen maahan on lopultakin saatu hallitus, joka keskittyy talouden kuntoon saattamiseen. Eikä velaksi otetun julkisen rahan jakamiseen.

Siksi toimittajan olisi kannattanut nyt nähdyn kommentin sijasta todeta vaikkapa näin: "julkisen talouden näkökulmasta veroasteen laskeminen on aivan erinomainen uutinen. Vaikka siihen ei näyttäisi olevan varaa, se on välttämätöntä, sillä Suomen järjettömän korkea veroaste tuhoaa talouskasvun edellytykset. Siksi sen pitäisi olla oleellisesti nykyistä matalampi, jotta julkinen talous pysyisi tulojensa puolesta tasapainossa pitkällä aikavälillä".

31 kommenttia:

  1. Näissä jutuissa otetaan aina annettuna julkisen sektorin koko. Suomessa se on absurdin suuri. Pienentämisen voisi aloittaa helpoimmasta päästä eli niin sanotuista kansalaisjärjestöistä. Jos ne kerran ovat kansalaisjärjestöjä hankkikoot varansa jostain muualta kuin julkiselta vallalta. Turhaa näitä näkemyksiä on tietysti kirjoitella, koska toimittajien intressissä ei ole katsoa asioita tältä kannalta ja näyttää siltä, että suurimmalta osalta puuttuu myös kognitiiviset kyvyt.

    VastaaPoista
  2. Minne se virkeä soijapoika on hävinnyt. Olisi kiva kuulla juttuja siitä kuinka tämänpäiväinen kirjoitus voidaan tulkita rasistiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttö se oli.
      Minäkin odotin sen katoavan vasta elokuussa, kun yliopisto aukeaa taas eikä ole enää aikaa trollata koko päivää.

      Poista
  3. Vaikka seuraava onkin professorin tämänpäiväisen tekstin aiheen vierestä, niin pidän sitä lukemisen arvoisena osuvana kuvauksena tämän päivän Suomesta, jossakin kohtaa olevasta mahdollisesta vähäisestä liioittelusta huolimatta:

    "Teuvo Hakkaraisen vierailijakolumni | Punavihreä raivo riehuu mediassa",
    https://www.ksml.fi/paakirjoitus-mielipide/6077547

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänestin Purraa, joten en ole persuvastainen, mutta persuissa on muutamia tyyppejä, joiden kannattaisi laittaa sordiinoa lausuntoihinsa, ettei niitä tarvitse sitten seuraavana päivänä liennytellä. Hakkarainen ja "sheikki" Laakso kuuluvat heihin, joskus myös puoluesihteeri Luukkanen. Varsinkin nyt, kun puoluejohto pitää melko matalaa profiilia, on muiden turha kaivaa verta nenästään lisäämällä vettä roskamedian myllyyn.

      Poista
    2. Mainitsemasi henkilöt puhuu suomalaisten äänellä kuten kaikki persut. Jos ei kelpaa, voi pakata kamansa ja lähteä vaikka venäjälle asumaan.

      Poista
    3. Nythän hallitus on ihan veitsen terällä. Yksikin väärä sana perussuomalaisilta (tietenkin koskee vain heitä) niin hallitus ei voi enää toimia.
      Jotenkin näin se Nils Torvaldsin (r) uhkaus kuului.

      Joten, kyllä se väärä sana aivan varmasti löytyy, joltakin se lipsahtaa, kun ei osaa varoa tavallisessakin puheessa käytössä olevia sanoja, esim. säkki.Ainakin jos sen liittää pukeutumiseen.
      Opposition pitäisi kiireellisesti julkaista Nykysuomen sanakirjan perussuomalaisille. Se sisältäisi kielletyt sanat, lauseet ja vitsit, ja kaikenlaiset symbolit ja lempieläinten kuvat, joita heillä ei ole lupa käyttää rangaistuksen uhalla.

      Poista
    4. Rkp on hyvin herkkä kritisoimaan muiden vanhoja nettitekstejä, mutta on unohtanut kokonaan oman aivan eri tasolla olleen rasistisen menneisyytensä, jossa on jaettu Freudenthal- mitalia vuodesta 1936 alkaen ja vielä vuonna 2007. Tämä henkilö oli rasisti ja rotutieteilijä, jonka mielestä suomalaiset olivat alhaisempaa rotua kuin ruotsalaiset. Elisabet Rehn on saanut ainoana kultaisen mitalin.
      Nyt olisi korkea aika kaikkien mitalin saaneiden ja niitä jakaneiden puolueen johtohenkilöiden astua esiin, ja tuomita jyrkästi toimintansa, sanoutua siitä irti ja pyytää anteeksi koko Suomen kansalta. Muuten he eivät voi toimia pystypäin suomalaisessa politiikassa.

      Poista
  4. Vihervasemmistohan pyrkii Suomen tuhoamiseen.
    Keinoina on esim. maan velkaannuttaminen, verotuksella kuristaminen, maan islamisointi jne jne.
    Nyt kun äänestäjät ovat eduskuntavaaleissa ilmaisseet selvän tahtonsa muutokselle, ei vihervasemmisto voi sitä sulattaa vaan ajojahdilla pyritään kaatamaan laillinen hallitus.

    Äänestämättä jätti 1,43 miljoonaa äänioikeutettua. Mitähän mieltä he ovat asioista? Edelleen toivoisi, että ihmiset kävisivät äänestämässä ja ilmaisisivat mielipiteensä.
    Vertailun vuoksi kokoomus sai keväällä 644 555 ja PS 620 981 ääntä, yhteensä noin 1,27 miljoonaa ääntä. Nukkuvien puolueen äänillä olisi ollut suuri merkitys, jos olisivat äänestäneet.

    No nyt hallitus on se mikä on ja vihervasemmistosta huolimatta hallitus pyrkii saattamaan maan taloutta kuntoon,
    esim. menoja karsimalla, jotta velkaantuminen vähentyisi. Huom. tämän vuoden nettovelanotto on 10,4 mrd €.
    Valtion talousarvioesitys vuodelle 2023 on noin 81,3 mrd. euroa
    (joka on noin 16,4 mrd. euroa enemmän kuin vuoden 2022 varsinaisessa talousarviossa).
    Nettovelkaa otetaan 12,8 % talousarviosta ja tätä velkaantumista on siis jatkunut jo 15 vuotta. On aika lopettaa älytön velanotto!

    Kannattaa katsoa tämä Tilastokeskuksen graafi Suomen velkaantumisesta. Yksi kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

    https://www.stat.fi/julkaisu/cl8n4eqdv3xg30cvzefv2isc8

    Suomi on ollut pitkään pienen ja hitaan talouskasvun varassa. Runsasta talouskasvua on turha odottaa eli se ei tule korjaamaan maan taloutta.
    Täten pienikin järkeistäminen verotuksessa antaisi signaalin, että kannattaa yrittää ja tehdä töitä.
    Kaikki eivät kuitenkaan voi elää sosiaaliturvalla tai yhteiskunnan tuella. Jonkun on töitäkin tehtävä. Se nyt vaan on tosiasia. Tässä kohtaa verotuksella siis on merkitystä.

    Suomen islamisointi on saatu siihen pisteeseen, että matu-kulut ovat miljardeja vuodessa.
    Tuli jo eilen todettua se vanha Vahteran laskelma eli 3,2 mrd € vuodessa matu-maksuja. Tähän on varmasti tullut vuosien saatossa lisää niin ei taida 4 mrd vuodessa riittää?
    Tarvitsemmeko lisää tätä kustannusta? Minusta ei tarvita koska se vaan nostaa valtion kuluja ja siten veroja.

    Meillehän on myös tullut lähialueilta eli Ukrainasta todellisia turvapaikanhakijoita ja sen suon heille. Heidän kulunsa kuitenkin tulevat vielä matu-kulujen päälle.

    Henkilöverotuksen lisäksi on syytä muistaa valtion muu verotus esim. hinnoissa oleva alv. ja vaikka bensavero. Onneksi se ei nyt nouse.
    On sitä veronmaksaja syystäkin tympääntynyt korkeaan verotukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Espanjassakin taitaa tapahtua kummia vaaleissa? Sosialistit ei mielipidetiedustelujen mukaan pärjääkään vaan kansa haluaa sielläkin muutosta.
      Gallupien mukaan oikeisto voittaa vaalit, mutta hallituksen muodostamiseen se tarvitsisi tukea äärioikeistolta.
      Huom. Suomessa ei edes ole eduskunnassa äärioikeistoa vaan suomalaisten etua ajava perussuomalaiset.

      Miksi sitten Espanjassakin kansa haluaa muutosta? Lyhyt poiminta Ylen artikkelista:

      – Espanjan suunnan täytyy muuttua. Siksi toivon, että kaikki äänestävät siitä huolimatta, että vaalit osuvat lomakauden alkuun, toteaa rantakadulla ystäviensä kanssa päivää viettävä Jacobo Abascal.

      Rantaravintolassa perheensä kanssa kylmiä kesäjuomia nauttiva Rosa Reyes on huolissaan maahanmuutosta.

      – Ei minulla olisi mitään sitä vastaan, jos Espanjaan tulisi koulutettua väkeä, kuten lääkäreitä ja tuomareita.

      Reyes uskoo, että nykyisellään näin ei ole.

      https://yle.fi/a/74-20041447

      Poista
    2. Kuten muistatte, Ranskassa oli hetki sitten isot "nuoriso" mellakat ja vahinkojen kustannukset nousee siellä yli miljardin euron.
      Tänään Yle kertoo

      Mielenosoittajat tunkeutuivat Ruotsin lähetystöön Irakissa ja sytyttivät sen tuleen – Suomen suurlähetystö evakuoitu

      https://yle.fi/a/74-20041762

      Triggeröitymisen syynä on se, että Ruotsin poliisi antoi keskiviikkona luvan mielenilmaukselle, jossa on määrä polttaa koraani.
      Senkö varjolla diplomaattinen koskemattomuus heitetään romukoppaan ja poltetaan lähetystö?

      Terve itsesuojeluvaisto kertoo, ettemme tarvitse tänne triggeröityviä matuja ja heidän aiheuttamiaan kustannuksia.
      Heistä ei ole Suomen pelastajiksi - jos Suomi nyt pelastusta tarvii - vaan he ovat kuluerä. Se nyt vaan on tosiasia.

      Todellisia turvapaikanhakijoita tai pakolaisia Ukrainasta voidaan ottaa Suomeenkin turvaan barbaarisen Venäjän hyökkäykseltä vaikka se meille maksaakin.
      Ne verot kestetään kun säästetään jostain muusta epäoleellisesta.

      Poista
    3. Musut lähettävät rahaa lähtömaihinsa suvuilleen. Valuuttaa virtaa muutenkin islamistivaltioille, sillä halal-liha tuodaan niistä. Samalla rahdataan muutakin eksoottista elintarviketta, jota kuluttavat maassamme verorahoilla huilailevat lähi-idän ihmeet.

      Lähteekö Suomen talous kasvuun näillä maahantunkeutujilla? Ne, jotka ovat töissä, palvelevat sitä työtöntä enemmistöä, joka verorahoillamme pitää pystyssä nämä basaarit. Näiden matto- ja maustekauppiaiden lisäksi töitä tekevät tulkit, jotka hekään eivät kartuta verokassaa. Tälläkö Suomi selviää?

      Poista
    4. Onko näihin lukuihin otettu mukaan myös kehitysapu ja maahanmuuton rikollisuus, joka tuottaa valtavia menoja oikeuslaitokselle ja vankeinhoidolle sekä myös kaikki muu virkakunta Migriä myöten, jota ei edes tarvittaisi niin isona, jos tänne tulisi vain aidosti hädässä olevia ihmisiä. Työhön tulevat kotoutuvat ihan itse jos halua on. Niin on aikoinaan pärjänneet myös suomalaiset ummikkoina maailmalla.

      Poista
  5. Tässä on osaselitys Suomen vuosittaisille usean miljardin matukustannuksille ja paisutetulle julkiselle sektorille:
    http://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/12/kuinka-maahanmuutto-pelastaa-suomen.html

    VastaaPoista
  6. Suomessakin vanheneva väestö aiheuttaa valtioille lisää kuluja. Jos veroja ei haluta nostaa voidaan päätyä korottamaan eläkeikää ja/tai leikkaamaan menoja.
    Mitä menoja olisi syytä leikata? Siitä toivoisi asiallista keskustelua koska verotus on jo tapissa.

    Kannattaa muistaa, että vanhusten hoivasta ei voi määrättömästi tinkiä, siten vaaravyöhykkeeseen joutuvat muut menot, kuten koulutus, infrastruktuuri ja terveydenhoito.
    Vai voidaanko näiden sijaan leikata muita epäoleellisia menoja? Mitä ne ovat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 3 miljardia voi säästää heti pienentämällä 3 maailman loisien ilmaisena tulevia rahoja. Siihen päälle vielä täysi loppu suomen rahojen lähetys afrikkaan ja muihin mustiin reikiin, niin säästöä tulee vuodessa jo yli 4 miljardia.

      Poista
    2. Siitähän viher- ja muut kommunistipoliitikot nostaisivat ennenkuulumattoman metelin samoin kuin "äärifarisealainen RKP", Teuvo Hakkaraisen ilmaisua käyttäen, ja edelleen valta- eli propagandamediassa suuren enemmistön muodostavat puna(ja viher)kaartilais-toimittajat.

      Poista
    3. Afrikan ja eräiden arabimaiden alueiden yhteiseksi nimeksi voisi muuttaa Musta aukko, ainakin sinne lähetettävän raha-avun yms. vuoksi.

      Poista
    4. Esimerkiksi Sitra ja muut verovapaat yeishyödylliset (?) säätiöt, sadat kansalaisjärjestöt ja yhdistykset, jotka puuhastelevat valtion kanssa samanlaisten asioiden kanssa tai sitten ihan omiaan kuten kymmenet somalijärjestöt. Yhteistä on se, että kaikki kuppaavat valtiolta rahaa toimintaansa. Myös valtion ja kuntien päällekkäisiä töitä pitäisi karsia. Niihin on pesiytynyt melkoinen virkamies- ja varsinkin naisarmeija. Ajatelkaapa nyt vaikka tätä: Suomen ympäristökeskus 700 virkahenkilöä, Suomen luonnonvarakeskus 1300, ympäristöministeriö 260 ja Ilmatieteen laitos 600. Suurin viisaus asuu tietenkin Helsingissä, mutta lisäksi on 15 Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta sekä kunnanvirastojen omat osastot samojen asioiden kimpussa. Onkohan kaikilla oikeasti tarpeellista työtä ja olisiko syytä myös purkaa lakiviidakkoa ja byrokratiaa? Hupaisaa tässä on se, että Elokapina istuu kaduntukkoina ja liimaa itsensä milloin mihinkin ja huutaa kitapurje ulkona, ettei Suomessa tehdä mitään luonnon ja ympäristön eteen ja pitäisi julistaa ilmastokriisi!

      Poista
  7. Vanhusten hoivassa voidaan haluttaessa jo nykyteknologialla vähentää ihmistyön osuutta ja vielä paljon enemmän kehittyvällä AI- ja robottiteknologialla kuten esim. Japanissa tehdään sen sijaan että pyrittäisiin käyttämään ulkomaista hoitohenkilöstöä - Japanissahan on väkilukuun suhteutettuna olematon määrä matuja. Kuitenkin tietty määrä ihmiskontakteja tarvitaan välttämättä.
    Hoivan tarvetta voitaisiin varmasti vähentää myös lisäämällä valistusta ravinnon ja liikunnan merkityksestä ja korostamalla kunkin omaa vastuuta ja aktiivisuutta oman kuntonsa ja terveytensä ylläpidossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko oikein, että rikoksiin syyllistyneillä vangeilla on paremmat oltavat kuin vanhuksilla laitoksissa? Heillä on omat huoneet televisioineen, säännölliset ateriat ja välipalat (kalorit on varmaan tarkkaan laskettu), terveydenhoito hammaslääkäriä myöten, mahdollisuus ulkoiluun, harrastuksiin ja opiskeluun, on kuntosalia ja työpajaa ja jopa palkkaakin voi saada, jos viitsii jotain tehdä. Ei tule halvaksi tällainen vankeinhoito, eikä se ketään pelota, mutta vanhuksille riittää vain välttämätön ja heille mikään ei ole ilmaista, vaan kahvirahaa lukuunottamatta otetaan koko eläke päättäjien mieltämiin parempiin tarkoituksiin. On asiat kohdallaan! Vasta saatiin oikein jättipotti, kun 11 kulttuurin rikastajaa tuomittiin pitkiin ja 7 vähän lyhyempiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

      Poista
  8. Media kertoo meille että on puolueeton eikä ole kenenkään puolella ja on kaikkien.

    Jotta sanat realisoituvat, niin tässähän olisi ollut ja on hyvä paikka nyt tosiaan verrata tuota Haaviston 50% Purran vastaavaan. Näin voitaisiin päätyä tulokseen, jossa todetaan että onhan näitä aiemminkin ollut.

    Niin kauan kun tuota ei tehdä pääotsikoilla, ei media voi sanoa olevansa puolueeton. Tässä kun on haettu menneiltä ajoilta niin paljon tietoa, niin kyllähän tämäkin siinä samassa menisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä hieman valaistusta mitä presidenttiehdokas, ylioppilas, Pekka Haavisto todellisuudessa on.
      Kaikki ei ole sitä miltä näyttää:

      "Pekka Haaviston asiakirjakepponen toi hänelle ehkäpä puolen miljoonan euron tienistit"

      https://oikeamedia.com/o1-23939

      Poista
    2. US 21.7.2023

      Pekka Haavisto väistelee, himmailee ja pyristelee irti omista Hitler-lausunnoistaan

      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/artoluukkanen/pekka-haavisto-vaistelee-himmailee-ja-pyristelee-irti-omista-hitler-lausunnoistaan/

      Artikkelista poimittua

      Iltalehti ja sen toimittaja Sampo Lepistö on ansiokkaasti tuonut esille Pekka Haaviston vuonna 2012 esittämän positiivisen lausuman Saksan III valtakunnan natsi-kanslerista – Adolf Hitleristä.

      Se ilmestyi kirjassa ”Sydänten presidentti”, joka kertoi Pekka Haaviston presidentinkampanjasta.

      Pekka Haaviston positiiviset Hitler-kommentit ovat tässä.

      Hän sanoo, että Hitler olisi loppujen lopuksi voinut olla Saksalle ihan kelpo johtaja, jos olisi vain hiukan tinkinyt näkemyksistään.
      Ei olisi edes tarvinnut muuttaa paljoa: olisi vain suhtautunut juutalaisiin hiukan lungimmin ja tyytynyt vähempään elintilaan.

      Pekka olisi halunnut Hitleriltä vain ihan pikkaisia ja pieniä ”asennemuutoksia”.

      Poista
  9. Suomeen suunnitellun kansalaisuuskokeen valmistelussa otetaan mallia muiden Euroopan maiden testeistä.
    Ministeri Rantasen mukaan pyritään siihen, että hyvällä integroitumisella voi kansalaisuuden saada.

    Yle tänään

    Sisäministeri Rantanen kommentoi tulevaa kansalaisuuskoetta – ”Emme jää ainoaksi löperöitä sääntöjä toteuttavaksi maaksi pohjoiseen”

    Hallitusohjelmaan on kirjattu, että esitys kansalaisuuskokeesta ja muista kansalaisuuslain tiukentamisesta tehdään tämän vuoden loppuun mennessä.

    https://yle.fi/a/74-20041566

    Artikkelista poimittua

    Nykyinen hallitus on kirjannut 16. kesäkuuta julkaistuun hallitusohjelmaan useita pysyvän oleskeluluvan ja kansalaisuuden ehtojen kiristämisiä.
    Jos hallitus saa suunnitelmansa toteutettua, jatkossa ulkomaalaisilta kansalaisuuden hakijoilta voidaan vaatia kansalaisuus- ja kielikokeen hyväksyttyä suorittamista.
    ...
    Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) kommentoi Ylelle, että ministeriö on aloittanut testin laatimisen, mutta paljon on vielä tehtävää.
    27 EU-maasta 13:ssä on käytössä kansalaisuuskoe. Lisäksi koe on käytössä Norjassa, Sveitsissä ja Liechtensteinissa, jotka eivät kuulu EU:hun, mutta ovat osa Schengen-aluetta.
    ...
    Tanskan kokeessa on 45 monivalintakysymystä, joista 35 on laadittu kokeeseen tarkoitetun opiskelumateriaalin pohjalta.
    5 kysymystä koskee ajankohtaisia aiheita, jotka on otettu Tanskan mediasta ja politiikasta. Tanskalaisista arvoista on 5 kysymystä.

    Läpäisemiseen tarvitaan 36 oikeaa vastausta. Kysymyksistä, joihin ei ole voinut valmistautua ennalta, neljän tulee mennä oikein.

    Norjan kokeessa on 36 kysymystä, joista 24 tulee saada oikein. Kysymykset voi myös kuunnella äänitteellä.
    Kokeen voi korvata suorittamalla yhteiskuntaopin opintojakson (75 tuntia) ja sen päättökokeen norjaksi.
    ...
    Rantanen kommentoikin, että kokeella on tarkoitus nopeuttaa integraatiota suomalaiseen yhteiskuntaan

    – On tarkoitus, että ihmiset kotoutuvat Suomeen, oppivat kielemme ja yhteiskuntajärjestelmämme.
    Integroitumisen myötä kansalaisuus- ja kielikoe tuskin osoittautuvat mitenkään ylitsepääsemättömiksi, Rantanen arvioi tulevaa koetta.
    ///////////////////

    Sisäministeri Rantanen (ps) on pistänyt toimeksi :)
    Ja niille, jotka eivät halua integroitua, sanotaan kiitos käynnistä ja näkemiin. Turhia matuja on turha hyysätä ja syöttää.
    Säästökohteista tuli mieleen, että kaikki ne, jotka ovat väittäneet tarvitsevansa turvapaikan sodan vuoksi ja
    ovat tulleet esim. Irakista, Afganistanista (käytännössä Iranista), Syyriasta jne. voidaan palauttaa koska sodat ovat jo loppuneet. Säästyy pitkä penni valtion verovaroja.

    VastaaPoista
  10. Yhdestäkään Suomen veronalennuksesta, ei ole saatu yli 25 % takaisin valtion kassaan. Lukemattomia kertoja on kerrottu tarinaa (satua) että veronalennus maksaa itsensä takaisin, ei maksa.
    Tästä taulukosta näkee että, valtion velka alkoi kasvaa 1990-luvun alussa, heti ensimmäisen suuren verouudistuksen myötä.
    https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/suomen-verot-ja-menot/julkisyhteisojen-ja-valtion-velka/#62cab9a1

    Jossain luki nyt alkukesästä, kun USA ssa velkakatosta väännettiin että yli puolet sikäläisestä velasta on tehty veronalennuksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun muistaakseni 1990-luvun laman ja katastrofin aiheutti rahamarkkinoiden vapautus.
      Mihin verouudistukseen sinä viittaat?

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_pankkikriisi

      Artikkelista poimittua

      "Suomen pankkikriisi oli Suomessa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa pankkeja taloudellisesti vavisuttanut kriisi,
      jonka seurauksena valtiovalta ryhtyi tukemaan pankkeja niin sanotulla pankkituella.

      Pankkikriisin taustalla oli rahoitusmarkkinoiden vapauttamista seurannut pankkien liiallinen luotonanto ja luotonotto, joka johti koko kansantalouden ylikuumenemiseen.
      Tätä kutsutaan 1980-luvun loppupuolen kasinotaloudeksi.[1] Hallitsematon riskinotto kostautui yleisen talouskehityksen taittuessa.
      Seurasi 1990-luvun alun lama. Pahimpaan kriisiin joutui säästöpankkisektori."

      Poista
  11. Kansalaisuus- ja kotouttamisen onnistumisen testi voitaisiin tehdä niin, että kokeeseen osallistuvat laitettaisiin johonkin vankilan ulkoilualueelle tai vastaavaan paikkaan n. 20 hengen ryhmänä. Sitten poltettaisiin heidän edessään Koraani ja kaikki, jotka reagoisivat negatiivisesti laitettaisiin bussiin, vietäisiin lentoasemalle, lastattaisiin koneeseen ja vietäisiin kotimaahansa, jossa ei polteta koskaan Koraania.

    VastaaPoista
  12. Faktabaari: https://faktabaari.fi/fakta/verkossa-leviaa-toimittajien-puoluekantoja-virheellisesti-esittava-kuvaaja-tama-toimittajien-puoluekannoista-todellisuudessa-tiedetaan/

    Ei maininnut ollenkaan tätä: https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/95342/mista_on_suomalainen_2014.pdf

    Ei ilmeisesti sovi agendaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä hitossa laita linkkejä jotka lataavat jostain epämääräisestä paikasta tiedostoja. Todella typerää ja epäkohteliasta. Jos haluat viitata moiseen dokumenttiin, kopsaa siitä oleelliset osat tänne.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!