tiistai 25. heinäkuuta 2023

HSL:n edustaja esitti autoilun matka-aikojen pidentämistä

Arvoisa lukijani muistaa varmasti sen, kun Helsingin kaupunki sumputti keskustansa liikenteen poistamalla molemmista Esplanadeista yhden kaistan. Samalla onnistuttiin pidentämään hälytysajoneuvojen vasteaikoja eli vaarannettiin ihmisten terveys ja jopa elämä punavihreän aatteen varjolla. 

Tämä kaikki oli jatkoa sille, että Helsingissä oli jo aiemmin suunniteltu autoiluun liittyviä lisämaksuja, tieliikenteen rajoitteita ja tuloväylien muuttamista liikennevaloin hidastetuiksi kaduiksi. Jälkimmäisen seurauksiahan on jo vuosia voinut käydä "ihailemassa" Laajasalon läpi kulkevalla väylällä, joka on yksi tämän ideologian koekentistä.

Eilen saimme sitten luettavaksemme Helsingin seudun liikenteen osastonjohtaja Mari Flinkin ajatuksia liikenteen järjestämisestä. Hänen mukaansa "joukkoliikennepalvelun muutoksilla (hinnat, palvelutaso, matkustusajat) ei pystytä tehokkaasti vaikuttamaan automatkoihin, mutta pidentämällä esimerkiksi autoilun matka-aikoja, saadaan isoa kasvua joukkoliikennematkoissa".

Tartuin tähän kommenttiin siksi, että se kertoo paljon pääkaupunkimme julkisista palveluista vastaavien ihmisten maailmankuvasta. Heille ei ole tärkeää se, että kansalaiset saisivat hyviä ja edullisia palveluita - vaan omien ideologisten tavoitteiden toteuttaminen keinolla millä hyvänsä. Siis vähän kuin muinaisessa Neuvostoliitossa.

Nähtäväksi jää, viheltävätkö helsinkiläiset pelin poikki esimerkiksi seuraavissa kunnallisvaaleissa, vai antavatko he vihreän aatteen politrukeille uuden mandaatin jatkaa pääkaupunkimme eristämistä muusta maasta. 

36 kommenttia:

  1. Neuvostoliitossakaan ihmishenki ei ollut minkään arvoinen ideologian rinnalla. Näiden kotimaisten viherstalinistien maailmankuvan paljastaminen suurelle yleisölle on tärkeää, mutta vaikeaa, kun he ovat vallanneet koulumaailman ja median. Hallintolampaille syötetään koko ajan uhkakuvia äärioikeistosta ja sään ääri-ilmiöistä samalla, kun nämä syöpäläiset tuhoavat pienen kansamme elinmahdollisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä Kokoomus on suurin puolue.

      Poista
    2. Mutta kulttuurikommareilla (vihr + sdp + vas + rkp) on enemmistö.

      Poista
    3. Ylipormestarina Muumipeikko

      Poista
    4. Vartiainen on pormestari, ei muumi

      Poista
  2. Tosiasiassa pyritään siihen, että vanhukset ja heikot eivät enää lähde kotiensa ulkopuolelle, koska julkista liikennettä terrorisoivat ja sotkevat pakolaiset ja uussuomalaiset, joiden matka-aikoja ei tietenkään voida ajatella pidennettävän esimerkiksi vankilatuomioilla tai kotiuttamisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta. Perussuomalaiset yrittävät ajaa kansan ahdinkoon.

      Poista
    2. Huono yritys. PS:llä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa.

      Poista
    3. Jälleen yksi idiootti trolli joka ei ymmärrä mitä saa noilla aikaan. Ei taatusti aja omaa asiaansa vaan päinvastoin tekee täällä itsestään ja kaltaisistaan pellejä. Ei käännytä taatusti ketään, kunhan vain lällättää kuin pikkulapsi.

      Poista
    4. Olikohan Eskil serkkujen tuotoksia?

      Poista
  3. Toki kunnallisvaalitkin on tärkeät mutta presidentinvaali on jo puolen vuoden päästä eli 28.1.2024.
    Toivottavasti kansalaiset silloin äänestävät oikein eli presidentiksi tolkun ihmisen - Mestarin.

    Tämä olisi vihervasemmistollekin hyvä niin saisivat tällä keinoin Jussi Halla-ahon pois eduskunnan puheenjohtajan paikalta.
    Suorastaan win-win tilanne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitko edes kuvitella sitä meteliä mikä tulisi vihervassareilta ja medioilta jos Halla-aho saisi presidentin vaaleissa eniten ääniä? Meinaten kun jo persujen nousu hallitukseen repi opposition päät räjähdyspisteen medioista puhumattakaan.

      Poista
    2. No mutta täytyyhän tämä mielenvikaisuus saada kitkettyä Suomesta - luehan nyt tämäkin vielä uudestaan

      "mutta pidentämällä esimerkiksi autoilun matka-aikoja, saadaan isoa kasvua joukkoliikennematkoissa".

      Poista
    3. Halla-aho olisi ihanteellisin vaihtoehto, kun katsoo valikoimaa...
      Mutta kun se ideologisuus! Tosiasiat sivuutetaan - olemmeko siis (helluntailaisia, lestadiolaisia....islamisteja) so. uskonnollisia kummempia??
      Kummallista kyllä, "...siunauksellista liittyä Neuvostoliittoon..": Halonen valittiin kahdesti.
      Homo Sapiens=viisas ihminen.

      Poista
  4. I agree to this...PK seutu....suvakit ja pikipäineen, eristettäköön muusta suomesta..win win täh?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hyvä idea. Pääkaupunki ja muut siihen liittyvät kaupungit omaksi valtiokseen ja juntit maksamaan oma elämisensä viimeinkin.

      Debikseltä ensimmäinen hyvä ehdotus.

      Poista
  5. mutta todellisuudessa suvakit, eivät halua sitä, koska heillä on joku julma hulluus, että neekereitä pitää levittää mahdollisimman paljon.. koska on vääryys, jos jossain paikassa... alueella ei olisi neekereitä ja jossa olisi turvallista asua, koska on etuoikeus,vääryys, jos ei raiskata tai tapeta kadulla kuljettaessa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkommunistien ja muiden suvakkihörhöjen unelma-ajat voivat olla hyvinkin lähellä: kohta voi seuraavanlainen ilmiö olla nähtävillä myös esim. Helsingissä:
      "Massiivinen siirtolaisproomu on telakoitunut Ison-Britannian Portlandin pienelle saarelle",
      https://www.kansalainen.fi/massiivinen-siirtolaisproomu-on-telakoitunut-ison-britannian-portlandin-pienelle-saarelle-paikalliset-ovat-raivoissaan/

      Poista
  6. Olin netistä lukevinani, että Flink on ollut aikaisemmin HSL:n viestintäpäällikkö ja sitäen ennen samoissa töissä Kaupan liitossa sekä aikaisemmin mm. Sanomassa hallinnollisissa johtotehtävissä. Eli varsinainen substanssiosaaminen liikenteeseen näyttäisi puuttuvan, mutta yllä olevan tekstin mukaan sen sijaan ideologinen visioitin on vahvalla pohjalla. Mitä sitten ehdotus merkitsisi käytännössä. Oma matkani julkisilla keskustaan kestää ehkä jopa puolet kauemmin kuin autolla ja se johtuu sekä reitin mutkittelusta että pysäkeillä käynneistä. Mikäli automatkasta halutaan tehdä samanpituinen, niin matka-aikaa olisi nostettava keinotekoisesti sangen merkittävästi, mikä taas tietäisi mm. päästöjen kasvua. Mutta ehkä kaupungin vihervasemmistolainen visioo onkin estää jatkossa muilta kuin sähköautoilta pääsy keskustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelmaa25. heinäkuuta 2023 klo 12.15

      Ilmastohuijarien ylistämät sähköautot kuluttavat suuremman painonsa vuoksi myös enemmän jo muutenkin suurelta osin rapakunnossa olevien teidemme päällysteitä. Suurempi paino merkitsee paitsi suurempaa energian kulutusta myös suurempaa renkaiden kulutusta. Renkaista irtoavia nanomittaluokan kokoisia hiukkasia päätyyy erilaisia teitä pitkin myös ihmisten soluihin ja seurauksia voidaan toistaiseksi vain arvailla, terveyden kannalta tuskin ainakaan positiivia. Sähköautot syttyvät myös helpommin tuleen ja kolaritilanteissa autoon kiinnijuuttuneille se tietää tuskallista kuolemaa.

      Poista
  7. Näin Ruotsissa, ilmastoaktivisti Greta Thunberg sai sakot niskoittelustaan poliisia vastaan.
    Tuliko niille Mannerheimintien tukkijoille mitään seurauksia?
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/58279006-f3a0-44fd-ab85-c9f297de6318

    VastaaPoista
  8. Kyllähän tämä yksityisautoilun hidastaminen vastaamaan matka-ajoiltaan julkistaliikennettä on ollut nähtävillä jo pidempään. Aina kun on tehty katuremontti/-uudistus, on entiset pysäkkisyvennykset poistettu ja tilalle laitettu liikenteenjakaja. Näin kun bussi pysähtyy pysäkille, ei yksikään ajoneuvo pääse pysähtyneen bussin ohi -> muiden ajoneuvojen matka-ajat eivät ole pienempiä kuin bussin. Esimerkkeinä Lapinlahdentie tai Mäkitorpantie. On noita varmasti muitakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ajan bussin persässä kun tuo menee pysäkille, en pysähdy, vain silloin jos bussikuski laittaa vilkun päälle että on lähdössä. Olen saanut kyllä kokea sen kun bussi lähti liikkeelle kun olin just sen rinnalla ja jysäytti kylkeen, bussiyhtiö todetiin syylliseksi tapaukseen.

      Poista
    2. Et pääse ohi ja kun mitään pysäkkiä ei ole, vain kaistan sivussa liikennemerkki jonka kohdalla pysähdytään, niin et todellisuudessa voi tehdä yhtään mitään, siinähän ajat bussin perässä samaa tahtia sen pysähtelyjen kanssa. Ihan tarkoituksella tehty.

      Poista
    3. No, täällä ei korvessa kyllä on pysäkit mihin bussit ajaa hakemaan tai tiputtamaan asiakkaansa.

      Poista
  9. "Ruuhkamaksuilla" saadaan vielä köyhät pois tukkimasta teitä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin hyvä. Lisäksi bensaveroa pitäisi korottaa roimasti ja auton hankintaan Singaporen esimerkin mukaisesti vähintään 75 keuron lisenssi. Olisi elämä paljon helponpaa sen jälkeen.

      Poista
    2. Vielä helpompaa olisi jos tuollaisia "ihmisiä" kun sinä, ei olisi olemassa.

      Poista
    3. Typerys. Taidat olla sellainen ihmisroska.

      Poista
  10. Tämä hälytysajoneuvojen vasteaikojen pidentyminen on huolestuttava seikka.
    Varsinkin kun ulkomaalaistaustaisten rikollisuus on selvästi lisääntynyt.
    Vaikka joku sivullinenkin hälyttäisi poliisit paikalle rikollista tekoa nähdessään, ei se välttämättä auta kun teko on jo tehty ja rikolliset poistuneet kun poliisi saapuu.

    IL tänään

    Nuoret naiset ryöstivät julmasti uhreja, epäilee poliisi – Tällainen on Kivistön ryöstösarja
    Nuorin uhreista oli 14-vuotias lapsi.

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/862c6628-b4a9-43db-9917-61f664690d5f

    Artikkelista poimittua

    Poliisi epäilee yhteensä kahdeksaa miestä ja naista ryöstösarjasta, joka piinasi Vantaan Kivistön aluetta touko–kesäkuun vaihteessa tänä vuonna.

    Poikkeuksellisessa kokonaisuudessa on pääepäiltynä kaksi 18-vuotiasta naista. Muut epäillyt ovat 16–20-vuotiaita.
    Heistä neljä on edelleen vangittuna ja lisäksi kaksi on määrätty tehostettuun matkustuskieltoon.
    ...
    ...
    Uhri tönäistiin raput alas

    Poliisin tietojen mukaan törkein yksittäisenä väkivallanteko oli tilanne, jossa uhri tönäistiin ensin selkä edellä juna-aseman portaita alas. Tämän jälkeen häntä potkaistiin päähän.

    Epäilty vapaudenriisto liittyy tapahtumaan, jossa yhtä uhria pidettiin väkisin toisen rikoksista epäillyn naisen asunnolla, jossa häntä pahoinpideltiin ja häneltä vietiin omaisuutta.
    Sama uhri ryöstettiin uudelleen myöhemmin Helsingissä.

    Poliisin mukaan useita uhreista peloteltiin ja uhkailtiin tekojen yhteydessä kostolla, jos he ilmoittaisivat asiasta viranomaisille.
    Nuorin uhreista oli tapahtuma-aikaan vasta 14-vuotias. Muut asianomistajat ovat aikuisia, sekä naisia että miehiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HS tänään

      Kriisiin ajautunut Itä-Uudenmaan poliisi aneli Poliisihallitusta apuun – Näin Poliisihallitus vastaa

      Poliisihallituksen mukaan hallitusohjelma on tuomassa apua poliisiyksiköiden resurssiongelmiin tulevina vuosina.

      https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009741576.html

      Artikkelista poimittua

      Helsingin Sanomat kertoi tiistaina, että Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on oman näkemyksensä mukaan on suuria vaikeuksia selvitä tehtävistään.
      Se ei koe pystyvänsä tarjoamaan alueensa asukkaille samantasoisia palveluita kuin muun Suomen laitokset keskimäärin.

      Asukaslukuun suhteutettu rikosilmoitusten määrä on laitoksen mukaan sen alueella Helsingin jälkeen valtakunnan kärkeä.
      Itä-Uudenmaan poliisin mukaan rikostutkinta on laitoksen alueella ”kokonaisuudessaan erittäin ruuhkautunut”.
      /////////////////////////

      1) Hyvä meidän hallitusohjelma!

      2) Mikä kumma siellä Itä-Uudellamaalla oikein työllistää?
      Tekeekö suomalaiset liikaa rikosilmoituksia vai
      ulkomaalaistaustaiset liikaa rikoksia?
      No, onneksi eivät valita matka-aikojen pidentymisestä.

      Vakavasti puhuen, kykeneekö poliisi enää suojelemaan kansalaisia ym. alueella?

      Poista
  11. Todennäköisesti ja valitettavasti vain kourallinen suomalaisia lukee esim.
    seuraavanlaisia blogiartikkeleita:
    "Michael Shellenbergerin 7.3.2023 USA:n kongressille Sensuuriteollisesta kompleksista antaman todistuksen tiivistelmä - Lonkerot ulottuvat kaikkialle länsimaihin",
    https://oikeamedia.com/o1-204803

    Sensijaan valtaosa suomalaisista näyttää kritiikittömästi uskovan valta- eli propagandamedian ja varsinkin heidän kuvittelemaansa "suomalaisen laatumedian lippulaivan" eli ylimmän globaalin rikollisen ns. "eliitin" Suomen pää-propagandatorven HS:n Suomessa eli HS:ään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellinen kommenttini pääsi lähtemään kesken editoinnin. Loppuosan piti olla:

      Sensijaan valtaosa suomalaisista näyttää kritiikittömästi uskovan valta- eli propagandamedian ja varsinkin heidän kuvittelemansa "suomalaisen laatumedian lippulaivan" eli todellisuudessa ylimmän globaalin rikollisen ns. "eliitin" Suomen pää-propagandatorven HS:n suoltamaan propagandaan - ja uskovan, että se mistä Pravda ei kerro on "salaliittoteoriaa".

      Ylimmät globalistirikolliset näkevät kansallisvaltiot yhtenä esteenä heidän harvainvaltaisen, tyrannimaisen maailmanhallituksensa toteutumiselle. Ainakin eurooppalaiset kansallisvaltiot he haluavat tuhota massiivisella värillisten maahantunkeutujien vyöryllä, Euroopan Unionin aatteellisen isän kreivi Coudenhove-Kalergin opin mukaisesti. Vastustajat leimataan "rasisteiksi" ja "vihapuhujiksi". Heidän sensuuriteollisen kompleksinsa tuotos valta- eli propagandamedia käy Suomessakin tällä hetkellä ankaraa sotaa "vihapuhujia" ja "rasisteja" vastaan, jotka yrittävät puolustaa omaa nsallisvaltiotaan.
      Ylimpien globalistirikollisten käsikassaroina toimii myös huomattava joukko maanpetturipoliitikkoja, "tutkijoita", oikeitakin professoreita jne.

      Poista
  12. Esplanadin muutostyö on kokeilu, joka kestää ainakin vielä ensi vuoden loppuun. Vaikeuksia on odotettavissa talojen asukkaille, liikkeiden jakeluautoille ja henkilökunnalle sekä palo- ja pelastustoimelle. Jo nyt tiedetään, että esim. jäteauton pysähtyessä, jono takana saattaa kasvaa kilometrin mittaiseksi. Nupukivet peitetään asfaltilla, joka kuulemma voidaan purkaa. Noinkohan on? Ihmetyttää myös meidän ilmastossamme palmut (vieraslajit), joita tuodaan kadun varrelle. Kaiken lisäksi asia ei ole tainnut kulkea päättävissä elimissä kuten olisi pitänyt, mutta eihän se vihreitä haittaa, kunhan vaan itse pääsevät kätevästi fillarilla etenemään ja maailma pelastuu! Hintalappukin lienee melkoinen.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!