maanantai 10. heinäkuuta 2023

HS ja demokratia

Yhteiskunnan monimuotoistuessa syntyy tunnetusti erilaisia väestöryhmien välisiä kahnauksia. Pahimmillaan ne voivat kärjistyä jopa etnis-kulttuurisia rajoja noudattavaksi järjestäytyneeksi väkivallaksi.

Avoimessa demokratiassa yhteiskunnan päätöksenteko perustuu vapaisiin vaaleihin, joissa äänestäjät valitsevat kulloiseenkin tilanteeseen sopivat päätöksentekijät. Ja nämä puolestaan toteuttavat kansalaisten enemmistön tahdon tekemällä heidän haluamaansa politiikkaa. 

Tästä hyvänä esimerkkinä toimikoon alkukesän hallitusratkaisu, jossa vihervasemmistolainen kabinetti korvattiin vaalivoittajien ministeristöllä. Yksi - vaikkakaan ei ainoa -  merkittävä seikka tämän muutoksen taustalla oli viime vuosina esille noussut maahanmuuttajiin assosioituneen väkivallan nopea lisääntyminen. 

Muutoksen taustalla oli myös se tosiasia, että kansalaiset pystyivät luomaan vapaan median perusteella käsityksen nähdystä muutoksesta ja sen seurauksista. Ja sitä kautta vaikuttamaan siihen, että Suomen poliittinen suunta siirtyi maahanmuuttopolitiikassa aiempaa kestävämmälle pohjalle - ainakin tuoreen hallitusohjelman perusteella.

Tartuin tähän aiheeseen siksi, että nyt nähty muutos on suorastaan malliesimerkki siitä, kuinka demokratia toimii parhaimmillaan. Valitettavasti Suomessa on kuitenkin edelleen toimijoita, jotka pyrkivät pitämään kansalaiset tietämättöminä yhteiskuntakehityksen oleellisista kehityssuunnista.

Malliesimerkin tästä antoi tänä aamuna Helsingin sanomat, joka onnistui julkaisemaan artikkelin lisääntyneestä lasten väkivallasta kertomatta sanallakaan sen syistä ja mahdollisista etnis-kulttuurisista yhteyksistä. Tämä rikkoo julkisen sanan neuvoston ohjeiden kohtaa kahdeksan, jossa todetaan, että "journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen". 

Siksi on syytä kysyä, onko Helsingin sanomien toimitus sitoutunut hyvään journalistiseen tapaan, vai toimiiko se sittenkin edellä mainitsemani ohjeistuksen kohdan 11 vastaisesti. Sen mukaan "yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta" - tässä tapauksessa HS:n jutun tekee mielipiteeksi - joskaan ei sepitteelliseksi - asiaan liittyvän oleellisen seikan salaaminen lukijoiltaan.  

Samalla maamme valtalehti tuli sabotoineeksi suomalaista demokratiaa, sillä - kuten edellä totesin - sen toimivuuden edellytyksenä on totuudenmukainen tiedonvälitys, jonka pohjalta kansalaisilla on mahdollisuus luoda yhteiskunnallisista asioista oikea käsitys. Ja tehdä sitä kautta äänestyspäätöksensä tosiasioihin perustuen. 

32 kommenttia:

  1. Kaikki suomalaiset voivat nyt rauhoittua...ei ole enää syytä paniikkin..On jo peruuttamaton tosi asia, että suomalaiset tuhoutuvat ja häviävät...maailmasta...se on suvakkien aikaan saannos

    sitä ei voi enää estää ilman keskitysleirejä ja polttouuneja..eli no go, fuck it off

    VastaaPoista
  2. Linkistä ei pääse lukemaan HS artikkelia mutta kopioi tämä

    https://www.hs.fi/art-2000009698827.html
    ------------------
    IL tänään

    Nuori mies kuoli luoteihin Ruotsissa
    Ovikelloa soittanut ampuja pakeni paikalta.

    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/52223c12-2cd7-42bc-8a02-3671139b467c
    --------------------
    PT-media eilen samasta tapauksesta

    Lisää ampujaisia – nuorukainen ammuttiin kotiovelle Västeråsissa

    https://pt-media.org/2023/07/09/lisaa-ampujaisia-nuorukainen-ammuttiin-kotiovelle-vasterasissa/

    Artikkelista poimittua

    Klo 20.00 aikaan käveli ampuja Västeråsissa sijaitsevan omakotitalon ovelle, soitti ovikelloa ja kun kohde avasi oven, niin bang, bang, bang.
    Ampuja ampui useita laukauksia kohteen vatsaan. Mies kuoli myöhemmin sairaalassa.

    Kohde on parikymppinen mies ja kuuluu arabiklaaniin. Talossa asuu myös kohteen muu perhe, joten ihme, kun muita ihmisiä ei loukkaantunut.

    Teko oli lajissaan taas askel synkempään ja verisempään jengisotaan. On aivan varma, että arabiperhe ei jätä kostamatta tällaista tekoa,
    jossa kohde tullaan ampumaan oman kotinsa ovelle.
    ------------------------

    Lyijyntäyteinen sunnuntai Tukholmassa

    https://pt-media.org/2023/07/09/lyijyntayteinen-sunnuntai-tukholmassa/

    Sunnuntaipäivän mittaan Tukholman alueella on taas ammuttu siihen tahtiin, että lyijymyrkytyksen vaara on ollut ilmeinen.

    Botkyrkan maahanmuuttajaghetossa Fittjassa ammuttiin rynnäkkökiväärillä lippaallinen kohti kerrostaloa. Yhdestä huoneistosta kilahtivat ikkunat rikki.
    Huoneistossa oleskeli ampumisaikaan klo 18.30 tienoilla useita ihmisiä, mutta alaviistosta ammutut luodit eivät osuneet ihmisiin.

    Huomattavaa asiassa on se, että ampumispaikan välittömässä läheisyydessä on puisto, jossa oli satoja ihmisiä ottamassa aurinkoa.
    Ampujat vähät välittivät silminnäkijöistä. Ainakin yksi naamioitunut ampuja poistui paikalta sähköpotkulaudalla.

    Alle tunnin päästä klo 19.15 aikaan tulituskeskittymä siirtyi Huddingen Visätraan. Huddingessa harrastettiin pistooliammuntaa ja tulituksessa yritettiin tappaa nuorisogangsteri.
    Sihti oli kuitenkin huono ja gangsterin alku saattoi jatkaa elämää ainakin toistaiseksi.

    Molempia tapahtumia tutkitaan murhan yrityksinä eikä kiinniottoja ole tehty toistaiseksi.
    -----------------------

    HS 7.7.2023

    Valtaosa suomalaisista kannattaa nuorten väkivaltarikosten rangaistusten koventamista

    Hallitus aikoo puuttua nuoriso- ja jengirikollisuuteen muun muassa koventamalla rangaistuksia.
    Enemmistö suomalaisista sanoo kannattavansa nuorten väkivaltarikosten rangaistusten koventamista.

    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009699218.html
    //////////////////////

    Seuraavissa vaaleissa tarvitaan lisää ääniä Perussuomalaisille, että saadaan Suomi vielä pykälää turvallisemmaksi ja vältetään Ruotsin tie - Ranskasta puhumattakaan.
    Olisi hyvä jos tutkiva journalismi joskus kuvaisi sitä hävitystä miltä esim. Ranskan mellakoiden jälki näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rikosvastuu yläraja pitää poistaa ja tiukentaa lakia niin että, se joka tekee rikoksen, on silloin myös sen ikäinen että siitä joutuu vastuuseen, on sitten ikä mikä hyvänsä.

      Poista
    2. Ihan hyvin riittäisi, jos julkaistaisiin juttu, jossa selvitellään Ranskan ja Japanin eroja. Ranska on haalinut paljon kognitiivisesti heikkolaatuista matalapalkkatyövoimaa ja perustanut osan taloudestaan sille. Japani ei ole näin tehnyt vaan on joutunut kehittämään teknologiaa. Lopputulos on, että Ranskassa Allahia huutavat kouluttamattomat vähä-älyiset panevat paikkoja paskaksi, kun taas Japanissa väestö vanhentuu sivistyneesti ja teknologia on kehittynyttä.

      Poista
    3. Noinhan se oli suomessa kuten japanissa, mutta suomi menee vieläkin pahemmaksi kun koko eurooppa islamistien etenemisen auttamisessa.

      Poista
  3. Demokratiasta puheenollen itselleni on jopa syntynyt epäilys, että maamme media pyrkisi vaikuttamaan tekemällä nykyisen hallituksen taipaleesta joko mahdollisimman lyhyen tai työntämällä muuten hiekkaa rattaisiin ohitse siis parlamentarismin ja demokraattisesti valitun vaalimenestyksen vastaisesti. Panu Uotilalla oli kiintoisa kirjoitus kansainvälisestä journalismitutkimuksesta, johon Suomikin kuuluu. Sen mukaisesti nuori toimittajasukupolvi ja erityisesti naiset näkevät yhteiskunnallisten muutosten ajamisen tärkeänä ja samaisen tutkimuksen mukaan 60 prosenttia vastaajista sijoitti itsensä keskusta-vasemmisto akselille. Minusta kehitys on huolestuttava, koska perinteinen journalismi on jo osittain muuttunut agendajournalismiksi ja sitä ajaa vasemmistosympatioita omaava toimittajakunta. https://suomenlehdisto.fi/tutkimus-uusi-toimittajasukupolvi-haluaa-neutraalin-sivustakatsomisen-sijaan-ajaa-yhteiskunnallista-muutosta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuttunut osittain? aika mielenkiintoinen mielipide. Meinaan että sellaista journalismia joka EI olisi agendajournalismia on turkasen vaikeaa löytää nykyään. Olisiko että liikenneonnettomuuksista uutisointi olisi vielä siitä vapaata? no ei ole, siinäkin on oikeammassa olevat ja paremmat osapuolet kuin mitä toiset ovat.

      Poista
  4. Luen säännöllisesti New York Timesia ja Washington Postia. WaPo on näistä kahdesta mielestäni asiasisällöltään monipuolisempi. Erittäin mielenkiintoista oli eilisen juttu muistaakseni NATOn ja Biden reissun ympärillä. Kommenttipalstalla on joskus kipakkaa keskustelua. Eilen joku kommentoija oli huolissaan äärioikeiston kasvusta Euroopassa, ja jopa mainittiin Suomen "far right" hallitus.

    VastaaPoista
  5. Niin. Tässä on alkamassa/meneillään taistelu islamia ja kommunisteja vastaan. Vielä ollaan mielipide asteella sekä lyödään sanansäilällä. Näin kärjistäen.

    VastaaPoista
  6. Lehdistö käyttää mielellään äärioikeistolainen nimitystä nykyisestä hallituksesta. Tietysti samalla perusteella olisi voinut nimittää edellistä hallitusta äärivasemmistolaiseksi, mutta käyttiköhän valtamediat koskaan näinkin osuvaa nimitystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista nähneeni "äärivasemmistolainen" sanaa mediassa montaakaan kertaa. Ylessä en koskaan. Ja stalinkin on aikoinaan asustellut verraten lähellä suomea.

      Poista
  7. Putinilla ja eduskunnan oppositiolla on yhtenäinen käsitys siitä, että Suomessa on natsit vallassa. Hyh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan se sirkus alkoi ennen vaaleja; Marin nimitteli surutta kaikkia perusssuomalaisia rasisteiksi ja pelkäsi sinimustien ottavan vallan. Ja median mielestä Marinia kohdeltiin samalla tavalla kuin nykyisen hallituksen jäseniä. Se on kyllä emävale! Marinia kohdeltiin kohusta toiseen silkkihansikkain.

      Poista
  8. Saavuin juuri lenkiltä. Puhelimeni soi lenkilläollessani, ja vastasin; kyseessä oli HS tilausmyyjä. Katkaisin myyntipuheen ja totesin HS:n olevan kommunistinen lehti, joten ei kiitos.
    Sanoin kommunistinen siksi, että se edustaa ideologisuuden selkeää kielteistä muotoa. Ideologisuus maistuu monien mielestä jopa positiiviselta, vaikka valheellista onkin.
    HS:n ideologisuus on voimistunut viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana lähes Pravdan asteelle. Se näkyy kuvituksessa, asenteissa ja niiden summana tahtotilasta.
    Kuvitus on sitä että tehdään vaikka virkkuukoukuista asiaa, niin kuvituskuvana on afrikkalainen. Kehitysmaiden kurjuus on aina eurooppalaisten tai yhdysvaltalaisten vika.
    Maahanmuutto on aina positiivista profetiaa siitä, että paska muuttu kullaksi aina lopulta - annetaan ajan kulua, niin näemme...
    Jo pelkästään HS:n propaganda tulee vaikuttamaan presidentivaalitulokseen: Halla-ahon ristorytimäinen älykkyys ei riitä, kun HS tulee penkomaan Jussin elämänhistoriaa, lapsuuteen asti, löytäen varmasti jonkun rasistiseksi tulkittavan lapsen jokelluksen.
    Näitä ei etsitä Haaviston elämänhistoriasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin että miksiköhän jussi lähtee ehdokkaaksi. Kun otaksun, että hän ei nauti kameroiden edessä olosta. Yksi syy voisi olla, että vaaleissa jälleen kerran toimittajat paljastavat asenteensa persuja kohtaan. Ehkä vanhemmat ihmiset, jotka katsovat vain ylen uutisia ja asiaohjelmia tms. pikkuhiljaa heräävät huomaamaan kuinka mätä media meillä on.

      Poista
    2. Mätä media täytyy puhdistaa

      MT tänään

      Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen mukaan maaseudun ihmisten pitää varautua sanomalehden nykyistä harvempaan jakeluun: ”En usko, että viisipäiväinen jakelu enää onnistuu”
      Yleisradiosta vastaava ministeri sanoo olevansa tyytymätön Ylen toimintaan ja toivoo valtion omistamalta mediayhtiöltä vähemmän poliittista sisältöä ja enemmän asiaa.

      https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/d6a197bb-c4ca-43b2-9da7-fac0163004f1

      Artikkelista poimittua

      Liikenne- ja viestintäministerin tehtäviin kuuluu myös Yleisradion ohjaus.

      Ylestä muodostui kevään vaalien yksi pääteemoista ja erityisesti perussuomalaiset vaativat Ylen rahoituksen leikkaamista jopa puoleen.

      Leikkaukset muuttuivat neuvotteluissa parlamentaariseksi työryhmäksi, joka kevääseen 2024 mennessä pohtii Ylen tulevaisuutta.
      Ranteen mukaan Ylen pitäisi vähentää poliittista sisältöä ja keskityttävä perusasioihin. Hän penää myös tehokkuutta ja avoimuutta.

      Hän on selkeän tyytymätön Ylen toimintaan ja sanoo, että myös Ylen pitäisi osallistua valtion talouden säästötalkoisiin.

      ”Ei voi olla niin, että paisunut organisaatio jatkaa vanhaan malliin ja muu Suomi säästää.”

      Poista
    3. Jyväskylässä jaetaan jo nyt posti vain kahdesti tai kolmesti viikossa. Onneksi laskut voi maksaa netissä, eikä tule turhia karhuja kun esim. onnittelukortinkin perille tulo saman kaupungin toiselta laidalta kesti lähes kaksi viikkoa.

      Poista
  9. "Siksi on syytä kysyä, onko Helsingin sanomien toimitus sitoutunut hyvään journalistiseen tapaan, vai toimiiko se sittenkin edellä mainitsemani ohjeistuksen kohdan 11 vastaisesti."

    Professorin kysymys lienee retorinen.

    VastaaPoista
  10. HS tänään

    Mies puukotti teinityttöä Itäkeskuksessa kes­kisormen heilutuksen vuoksi

    Nelikymppinen mies puukotti 17-vuotiasta tyttöä Itäkeskuksessa sen jälkeen, kun tyttö ja tämän ystävät olivat huudelleet epäasiallisesti miehen vaimolle.

    https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009708858.html

    Artikkelista poimittua

    Helsingin käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1980 syntyneen miehen törkeästä pahoinpitelystä tämän puukotettua 17-vuotiasta tyttöä.

    Rikos tapahtui heinäkuussa 2021 Helsingissä.

    Tyttö oli ollut teini-ikäisten ystäviensä kanssa viettämässä aikaa Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla.
    Tytön seurueelle oli tullut sanallinen yhteenotto miehen ja tämän vaimon kanssa.

    Tuomion mukaan tyttö ystävineen oli puhutellut epäasiallisesti miehen vaimoa, ja vaimo oli tuijottanut uhria ja tämän seuruetta ”häiritsevästi”.

    Vartijat saapuivat paikalle erottamaan seurueet toisistaan. Uhrin ja todistajien mukaan mies uhkasi jo tuolloin nuoria puukottamisella.

    Pian vartijoiden lähdettyä seurueet kohtasivat toisensa uudestaan etäämmältä. Joku nuorista näytti keskisormea miehelle ja tämän vaimolle.

    Mies lähti sähköpotkulaudalla nuorten perään ja puukotti uhria käteen. Puukotus aiheutti tytölle vakavat vammat.
    Hermo tytön kädessä katkesi lähes kokonaan, ja käsi vaati leikkaushoitoa sekä kuntoutusta.

    Käräjäoikeus piti pahoinpitelyä törkeänä. Se tapahtui julkisella paikalla, eivätkä uhri ja mies tunteneet entuudestaan.

    Mies tuomittiin vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä. Rangaistus määrättiin ehdottomana, koska miehellä oli rikostaustaa.
    Puukotus tapahtui vain kaksi viikkoa siitä, kun hän oli saanut edellisen tuomion.
    //////////////////////

    Hiukan jää miettimään minkälaisista "etnis-kulttuurisista yhteyksistä" tässä tapahtumassa oli kyse?
    Taitaa taas toimittaja harrastaa "oleellisen seikan salaaminen lukijoiltaan."

    VastaaPoista
  11. Pikku pomppuja vain. Suomen väkivaltatilastot ovat näyttäneet jos vuosikymmenet laskevaa trendiä. Suomi on aikaisemmin ollut hyvin väkivaltainen maa. Ehkä edelleenkin länsimaiden kärjessä, mutta väkivaltarikokset olivat omassa nuoruudessani aivan toisella tasolla kuin nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat näitä punavihreän eliitin juttuja. Asuvat Kruununhaassa eivätkä ikinä kohtaa islamilaista roskasakkia. Tilastoista ei nähdä kuin ilmoitetut väkivallan teot. Nuoret kokevat koko ajan enemmän väkivaltaa, mutta eivät uskalla ilmoittaa siitä. Joskus kannattaisi käydä lähiöissä katsomassa, millaisen paskan keskelle vasemmisto on tavallisen kansan pakottanut.

      Poista
    2. Koittakaas nyt vaan sinnitellä niissä lähiöissänne. Kyllä se siitä.

      Poista
    3. Me osataan sinnitellä, mutta se tulee olemaan kauhistuttava kauhistus, kun ali-ihmiset päättävät joku päivä tehdä hyökkäyksen sinne missä sinä asut ja ryöstää ja raiskata, kenties juuri sinun lapsesi, koska vasemmisto on antanut näiden ali-ihmisten ymmärtää (?) että heille kuuluu kaikki. Ihan vinkkinä, katso hakukoneesta onko näin käynyt muualla Euroopassa.

      Poista
    4. Joo ja aina ennenkin alaikäiset kantavat asetta kaupungilla, hyökkäävät isolla porukalla yhden kimppuun, potkivat maassa makaavaa ja vievät vaatteet, kengät ja kännykät. Se silmien avaaminen voi tehdä kipeää, mutta kannattaa, jos sillä voi jotenkin välttää omalle kohdalle osumisen.

      Poista
  12. Nuoremmilla toimittajilla on näemmä suuri halu vaikuttaa jutuissaan ja uutisissakin oman aatteensa edistämiseen. Ei kiinnosta pelkkä tiedonvälitys. Menkööt sitten politiikkaan. Hesari oikeasti ilmoitti ennen eu-vaaleja, ettei ole enää puolueeton, ihan etusivulla "kissan kokoisilla" kirjaimilla. En ole huomannut tämän peruutusta.

    VastaaPoista
  13. Palstalle on eksynyt joku kommunisti, ehkä elättivarisverkostosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoin kanssa että on muukalaisia pelkääviä kommareita lähiöistä palsta pullollaan.

      Poista
  14. Se on kyllä harmi että ne lähiöasukit tulevat ja pilaavat hyvän palstan.

    VastaaPoista
  15. Googlatkaa ”mokkakikkeli” niin pääsette laajempaan näkökulmaan, ketkä sanaa ovat käyttäneet. Eka hakutulos oli Vihreä Lanka -lehti vuodelta 2019. Purra oli ehkä käyttänyt ko. sanaa ennen poliittista uraansa v. 2008.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!