lauantai 24. marraskuuta 2018

Työttömyyden riivaamassa Kainuussa olisi työtä maahanmuuttajille

Aamun lehdessä oli hämmästyttävä uutinen. Sen otsikon mukaan "Kainuulaisessa vaunutehtaassa olisi hitsattavaa niin, ettei työvoimapulaan tahdo löytyä kuin yksi ratkaisu – ´Koulutetaan maahanmuuttajista hitsaajia´".

Tämä siis maakunnassa, jonka työttömyysaste on tänä vuonna kymmenystä vaille kymmenen prosenttia. Tämä herättää muutaman kysymyksen.

Jos joka kymmenes kainuulainen on työtön, niin miksi muualta tuotujen maahanmuuttajien sijaan ei kouluteta paikallisia työttömiä? Ovatko he syystä tai toisesta koulutuskelvottomia ja sellaisena kuuluisivat jonnekin muualle kuin työttömyyskortistoon - siis hoitoon tai sairaseläkkeelle?

Vai ovatko kainuulaiset haluttomia työntekoon? Eli onko maamme sosiaaliturvan taso liian korkea? Tai vaunutehtaan hitsaajien palkkataso liian alhainen? Tai molempia?

Entä maahanmuuttajat? Onko heitä Kainuussa riittävän paljon vai pitäisikö heitä rekrytoida esimerkiksi Helsingin Vuosaaresta, Vantaan Hakunilasta tai Turun Varissuolta? Jos jälkimmäistä, niin kuinka todennäköistä on, että Afrikan ja Lähi-idän kasvatit viihtyvät valmistuttuaan Kainuun itikoiden syötävänä ja hytisten kovilla talven pakkasilla?

Vai oliko ajatuksena, että koulutettavien rekrytointimatkalle pitäisi lähteä ihan ulkomaita myöden? Viroon, Venäjälle tai vaikka Kiinaan? Sieltä varmaankin halukkaita löytyisi, mutta onko varmaa, etteivät he koulutuksen jälkeen suuntaisi kotimaihinsa viimeistään seuraavan talouslaman lomautusten kannustamana? Ja uuden ammattitaitonsa vuoksi sieltä työtä löytävinä.

Aamun lehden uutisessa oli hyvää se, että kerta toisensa jälkeen vaikeuksissa olleella vaunutehtaalla menee nyt hyvin. Muilta muilta osin se herätti enemmän kysymyksiä kuin antoi vastauksia.

Toki on kuitenkin myönnettävä, että jos puhe tosiaan oli maassamme jo olevista turvapaikantarpeen perusteella tänne tulleista maahanmuuttajilta, niin ainakin Vuosaaren, Hakunilan ja Varissuon uussuomalaisten kouluttaminen ja työllistäminen markkinataloudellisesti kestävällä tavalla olisi parasta mitä heille voitaisiin tehdä.

Kummallista vain jos he - tai edes heidän jälkeläisensä - työllistyisivät Kainuussa, vaikka töiden löytäminen on ollut heille äärimmäisen vaikeaa jopa Pääkaupunkiseudun ja Turun kaltaisilla maamme talousveturiseuduilla. Haussa on siten mahdollisesti jopa todellinen kainuulainen talousihme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumpi ompi parempi: työpaikka vai työttömyyskorvaus?
Suomalaisten työllisyysaste nousee kohisten
Li Anderssonin usko Homo sovieticukseen

12 kommenttia:

  1. Buumi on mennyt siihenmennessä ohi jo tuolla otaniemen vaunutehtaalle, kun saadaan nämä paperittomat koneiinsinöörit koulutettua, voi mennä niiiin monta vuotta :p

    VastaaPoista
  2. Ennakkoluuloisena ihmisenä totean, että työ kainuulaisella vaunutehtaalla ei tule onnistumaan turvapaikanhakijoilta. Jo muuttaminen olisi ylivoimaista.

    VastaaPoista
  3. Kyllä syynä on varmaankin liian korkea sosiaaliturva verrattuna työstä saatavaan palkkaan. Jos ero palkan hyväksi on liian pieni, on mukavampaa pelata pleikkaria kotona. Lisäksi (Koiviston kätilöimän) 90-luvun laman seurauksena massatyöttömyydestä on tullut uusi normaali, jota ei tarvitse enää häpeillä, eli sosiaalinen paine mennä töihin on poistunut.
    Maahanmuuttajia taas on varmaankin vaikea saada Kainuuseen, koska siellä ei ole oman kulttuurin edustajia riittävästi. Jos vaihtoehtona on joutenolo sosiaaliturvalla Itä-Helsingin kaltaisilla alueilla omien joukossa, ei työnteko Kainuussa ole vaihtoehto. Esim Puhoksessa kuvatut videot ovat lähes kuin Pohjois-Afrikasta tai Lähi-Idästä, kantasuomalaiset näyttävät olevan vähemmistönä.

    VastaaPoista
  4. Elämme markkinataloudessa, jossa tuotteiden ja palveluiden hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan lakien mukaisesti.

    Jos työvoimasta olisi aidosti pulaa näkyisi se työvoiman hinnan nousuna. Palkoissa ei kuitenkaan ole havaittavissa nousua, joten aitoa pulaa työvoimasta tuskin on.

    Näissä avauksissa on kyse jostain ihan muusta kuin todellisesta työvoimapulasta.

    VastaaPoista
  5. Brysselin diktaatti: "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be the "New Norm"", https://www.breitbart.com/europe/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/
    Tässä on seuraamuksia, kun meillä vallankahvassa olevat Brysselin nöyräselkäiset lakeijat noudattavat tuota diktaattia:

    "Kelalta uhkaavat rahat loppua syynä ulkomaalaisten sosiaalietuuksilla elävien jatkuvasti kasvava määrä.

    Iltalehti uutisoi perjantaina [12.10.2018]Kelan ongelmista – hakemusruuhkille ei näy loppua, rahat uhkaavat loppua, tuhansilta kantasuomalaisilta on jouduttu leikaamaan ja eväämään tukia laittomasti. Jotta ulkomaalaisille pystytään maksamaan keskimäärin 4,4 kertaa suurempia sosiaalietuuksia ja 2,4 kertaa suurempia asumistukia, kuin kantasuomalaisille tukiensaajille. Tämän paljasti OECD jo vuonna 2013. Samaan aikaan Kela tuputtaa vieraskielisillä nettivideoilla toimeentulotukea turvapaikanhakijoille. Tuen maksatukseen tarvitaan turvapaikkapäätös ja oleskelulupa, video ohjeistaa..."
    https://suomimedia.wordpress.com/2018/11/09/kelalta-uhkaavat-rahat-loppua-syyna-ulkomaalaisten-sosiaalietuuksilla-elavien-jatkuvasti-kasvava-maara/

    "Somali huijasi yli 44 000 euroa kelalta

    Yli 70% ulkomaalaisista huijaa sosiaalietuuksia Suomessa, kun kantaväestön osuus on alle 5%.Tuomio demla-oikeusistuimen takia vain ehdollista eli ei mitään. Somalia ei tuomittu maksamaan huijaamiaan tukia takaisin. Somali ei ole lopettanut vieläkään tukien huijaamista vaan on nostanut perusteettomia tukia ja aikoo jatkaa samalla lailla tuomiosta huolimatta. Tuomiot ovat aina somaleille mitättömiä ja suurinta osaa rikollisista somaleista ei joudu edes tuomiolle..."
    https://suomimedia.wordpress.com/2018/11/19/somali-huijasi-yli-44-000-euroa-kelalta/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  6. "Siksi on hämmästyttävää, että kiskokalustoa valmistava Transtech on koko historiansa ajan ollut noin kahdeksan vuoden välein vaikeuksissa."

    Tuossahan tuo tuli.
    Eli käytännössä kun tuonne menet niin 8 vuoden päästä saat yt-neuvotteluissa potkut.
    Lomautuksia varmaan tiheämminkin.

    Mielellään sitä lasten eteen ruokaakin laittaisi aterialla.

    03.07.1996
    Transtechin lomautukset alkavat
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/transtechin-lomautukset-alkavat/5382964#gs.wEIxzAM

    08.11.2001
    Talgo-Transtech lomauttaa yli 200 henkilöä
    https://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/talgo-transtech-lomauttaa-yli-200-henkiloa/133006/

    10.10.2008
    Transtech lomauttaa yli puolet väestään
    https://yle.fi/uutiset/3-6114683

    20.11.2011
    TYÖVOIMAPULA, karjuva sellainen?
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/10262592/tyovoimapula-karjuva-sellainen

    11.01.2012
    Kajaanilainen Transtech neuvottelee lomautuksista
    https://yle.fi/uutiset/3-5059210

    18.07.2014
    TRANSTECH LOMAUTTAA HENKILÖSTÖÄ TAVARAVAUNUTUOTANNOSSA
    http://www.transtech.fi/index.php?id=290&archive=&cat_ids=&news_id=34

    PS.
    Riittääkö junanvaunun hitsaukseen perustaidot?
    Vai pitääkö siinä olla jonkilainen luokkahitsari?
    https://www.verkkouutiset.fi/tyovoimapula-rajahti-maakunnissa-jo-viidennes-rekrytoinneista-ulkomailta/

    VastaaPoista
  7. Toisin kuin eilen suomalaisen kansallisvaltiomme ja KANTA-suomalaisten vihollismediassa numero 1 valehdeltiin:

    "Europarlamentin ENF-ryhmän johtaja varoittaa GCM-siirtolaissopimuksesta

    Europarlamentin ENF–ryhmän johtaja Marcel de Graaff piti tiedotustilaisuuden GCM-siirtolaissopimuksen tiimoilta. Graaff pitää sopimusta ”liberaalien siirtolaisuuden kannattajaglobalistien vallankaappauksena” ja ”vetoaa kansakuntia jättäytymään sopimuksen ulkopuolelle”.

    Marcel de Graaff kertoo tilaisuuden aluksi, että ”vaikka sopimus ei ole laillisesti sitova, se asettaa lailliset raamit, joiden rajoissa valtiot velvoittavat itsensä luomaan lainsäädäntöä”.

    Graaff korostaa, että ”sopimuksen yksi päälinjoista on laajentaa vihapuheen määritelmää. Sopimus haluaa kriminalisoida vihapuheen siirtolaisia kohtaan. Siirtolaisuuden kritisoiminen muuttuu rikokseksi. Jopa medioita, jotka kritisoivat siirtolaisuutta, voidaan sulkea. GCM–siirtolaissopimus vapauttaa massamaahanmuuton. Todellisuudessa tulee olemaan mahdotonta arvostella rouva Merkelin tervetuloa–politiikkaa ilman pelkoa joutua syytetyksi vihapuheesta.”

    Graaffin mukaan sopimus on “liberaalien globalistien ja maahanmuuttoa suosivien Coup-d´etat (vallankumous), joka tulee hyödyttämään vain ylikansallisia. Maat jotka tuovat kolmannen maailman, muuttuvat kolmansiksi maiksi. On täysin selvää, että ylikansalliset luovat säännöt kolmansissa maissa.”

    Hänen mukaansa ”tulee aika, jolloin on mahdotonta kieltää se ettei islamilainen yhteiskunta ole sovitettavissa yhteen länsikulttuurin kanssa, läntisen maailman sosiaalijärjestelmän ylikuormitus ja se, että massamaahanmuutto johtaa räjähtäneisiin raiskaus- ja murhamääriin.”

    Sopimuksen solmimisen ajankohta on Graaffin mukaan erittäin sopiva, koska eurovaalit pidetään ensi vuonna. Hän uskoo, että EU–parlamentti ja –komissio tuhoavat tällä sopimuksella poliittista pelikenttää, koska sopimus antaa mahdollisuuden leikata maahanmuuttokriittisten puolueiden rahoitusta. Tällä pyritään hänen mielestään opposition hiljentämiseen.

    Hän vertaa tilannetta Tommy Robinsonin tapaukseen Isossa-Britanniassa ja uskoo, että vastaavaa tullaan näkemään vaalien aikana. Tämä paine vaikuttaa hänen mukaansa vaaleihin niin, että niitä voidaan pitää vääristeltyinä.

    Lopuksi Graaff listaa pois jäävien maiden joukkoa ja toivoo, että joukon jatkoksi tulee mahdollisimman paljon uusia maita."

    https://www.kansalainen.fi/europarlamentin-enf-ryhman-johtaja-varoittaa-gcm-siirtolaissopimuksesta/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adressi globaalin massamaahanmuuttosopimuksen hylkäämiseksi:

      Kalergi-suunnitelma
      https://www.adressit.com/adressi_globaalin_massamaahanmuuttosopimuksen_hylkaamiseksi

      Poista
  8. Kun suomilaiset osaavat niin hyvin englantia, että Triplakin tulee englannikielisenä ja metsää haravoidaan, niin vastaukseni on Poppycock. Pulaa ei ole ammattitaitoisesta alumiininhitsaajista vaan ammattitaidottomista varsinaisista maahanmuuttajista, joille ei tarvitse maksaa täyttä palkkaa ja joille annetaan mahdollisesti koulutusta.

    Skoda voi markkinaorientoituna omistaja siirtää tuotannon vaikka mihin.

    Hesarin tasoa taas osoittaa että raitiovaunun nimi on artikkelissa "Arctic" ja oikea nimi "Artic". Lienee jo korjattu. Typerä nimi silti.

    VastaaPoista
  9. Transtechilla työvoimapula? Höpöhöpö, ei yhtääna avointa työpaikkaa, ei edes niiden omilla sivuilla, vain mahdollisuus laittaa avoin hakemus, jos sitten joskus paikkoja tulee hakuun. Tämä on taas Hesarin tekaisema juttu, jolla koetetaan saada asenneilmapiiriä muokattua ja suomalaisia työttömiä syyllistettyä. Soittakaapa joku ja kysykää monta työpaikkaa olisi tarjolla.

    VastaaPoista
  10. Kertooko 1 kuva enemmän kuin 1000 sanaa?

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000005911761.html

    VastaaPoista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!