maanantai 12. marraskuuta 2018

Islam ja sukuelinten silpominen

Tänä aamuna saimme lukea uutisen, jonka perusteella myös Afrikassa voi tapahtua edistystä. Kyse on tutkimuksesta, jonka mukaan alle 15-vuotiaiden tyttöjen sukuelinten silpomiset olivat vähentyneet Itä-Afrikassa vuoden 1995 71,4 prosentista vuoden 2016 8,0 prosenttiin, Pohjois-Afrikassa vuoden 1990 57,7 prosentista vuoden 2015 14,1 prosenttiin ja Länsi-Afrikan vuoden 1996 73,6 prosentista vuoden 2017 25,4 prosenttiin.

Kehitys ei kuitenkaan ole ollut aivan tasaista, vaan edelleen 72 prosenttia malilaistytöistä, 67 prosenttia eritrealaistytöistä, 61 prosenttia mauritanialaistytöistä, 53 prosenttia gambialaistytöistä, 50 prosenttia guinealaistytöistä, 48 prosenttia djiboutilaistytöistä ja 47 prosenttia somalitytöistä joutuu sukuelimiin kohdistuvan väkivaltaperversion uhreiksi. Tehtävää on siis edelleen.

Tutkimuksen mukaan silpominen liittyy mm. maantieteelliseen liikkuvuuteen, sosioekonomisiin ja kulttuurisiin tekijöihin sekä yksilöllisiin, perheen sisäisiin ja tertiäärisiin tekijöihin.

Katsoin Wikipediasta noiden tyttöjen sukupuolielimiin kohdistuvan vainon kannalta jälkeenjääneiden maiden uskonnollista todellisuutta, tarkemmin sanottuna muslimien osuutta. Näin siksi, että Muhammedin perustaman uskonnon osuudesta tyttöjen silpomisiin on ajoittain käyty kiivastakin keskustelua puolesta ja vastaan.

Malissa muslimien osuus väestöstä on 94,8 prosenttia, Eritreassa 48 prosenttia, Mauritania on islamilainen tasavalta, jossa käytännössä kaikki ovat muslimeja, Gambiassa muslimeja on 90 prosenttia, Guineassa 85 prosenttia ja Djiboutissa "lähes kaikki". Somalit taas ovat lähes yksinomaan" muslimeita.

Tutkimus antaa mielenkiintoisen näkymän islamin ja tyttöjen ympärileikkauksen välisestä suhteesta, jota ei tarvinne sen enempää kommentoida. Näin etenkin, kun huomioidaan se, että vahvasti islamin vallitsemasta Pohjois-Afrikan maista vain Egypti ja Sudan olivat mukana tutkimuksen aineistossa. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Muslimitytön kokema väkivalta herätti kysymyksiä
Islamin teoria ja käytäntö
Mistä tyttöjen ympärileikkaus johtuu?

12 kommenttia:

  1. Koskahan samalla tarmolla ryhdytään paheksumaan eräiden läntisten uskontojen tapaa silpoa poikien pippelit?

    VastaaPoista
  2. Pimpin umpeenompeleminen ja pilin nylkeminen ovat sitä monikulttuurisuutta, jota pitäisi perusluterilaisenkin arvostaa. Ei vaan onnistu.

    VastaaPoista
  3. Euroopan viholliset kuten Rotschild-agentti Macron syyttävät nationalisteja omista virheistään:

    "Viimeksi tänään[11.11.]läntisen Euroopan kansanviholliset nostivat avoimen sotalipun omia kansalaisia vastaan, kun Saksan ja Ranskan petokselliset globalistijohtajat demonisoivat nationalismia Pariisissa alkaneessa rauhanfoorumissa...

    Sosialistisesta DDR:stä lähtöisin olevan Angela Merkelin toimet nationalismia eli kansankunnan yhtenäisyyttä vastaan ovat tunnetut, niistä tunnetuimpana yli miljoonan taloudellisista syistä Saksaan tulleen VALEPAKOLAISEN maahan päästäminen syksyllä 2015.

    Yhtään Merkeliä parempi ei ole Ranskan presidentti Emmanuel Macron, joka nostettiin virkaan vehkeilevän globalistinklikin ja valtamedian valtavalla tuella viime vuonna. Tämän bilderbergiläisen nukkehallitsijan tavoitteena on saattaa loppuun Ranskan vallankumouksesta alkanut Euroopan alasajo. Kaikissa toimissaan Macron onkin ajanut häikäilemättä globalistisen varjohallituksen asiaa, joka tunnettaan Kalergi-suunnitelmana (Kreivi R. N. Couldenhove-Kalergin avainteoksen Praktischer Idealismus -suomennoksen ensimmäinen luku löytyy täältä).

    Macronin sokerisen seireenilaulun tarkoituksena ei ole enempää eikä vähempää kuin eurooppalaisen kantaväestön bastardoiminen juurettomaksi kuluttajamassaksi. Tätä taustaa vasten Macronin tuore puhe Pariisissa on projektio hänen taustaryhmänsä omasta vihasta ja ääriajattelusta:..."

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2018/11/euroopan-viholliset-syyttavat.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  4. Itse olen alusta lähtien teroittanut, että ongelma kehitysmaalaisissa ei ole ainoastaan uskonnossa vaan myös tapa- ja perinnekulttuurissa laajalla skaalalla. Tänne tullessaan pitäisi osata uudistua merkittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen voi lähteä Afrikasta ja Lahi-idästä, mutta Afrikka ja Lähi-itä eivät lähde ihmisestä. Kun vielä monikulttuuriopin mukaisesti valtiovallan toimesta rohkaistaan ja kannustetaan säilyttämään omat tavat ja kieli, niin turha on toivoa, että tulijat luopuisivat primitiivisistä tavoistaan. Eikös joku entinen pääministeritomppeli kertonut, että monikulttuurisuus on rikkautta. Helvetin suurta hölmöyttä se on.

      Poista
  5. Hyi teitä, puhuminen sukuelinten silpomisesta on genitaalikirurgian sentionalisoimista ja länsimaista katsetta. https://www.ruskeattytot.fi/media/protectblackgirlstoo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskeat tytötkin on ihan omaa asiaansa ajava eturyhmä, ja meillä on pikkuhiljaa näitä monenmoista. Kaikki koettavat hallita toisiaan ja etuilla jonossa, loukkaantua ja kiukutella, uhriutua ja kyykyttää muita. Juuri tällaista tarvitsemmekin ennen niin yhtenäiseen suomeen - ihmisiä, jotka eivät koe olevansa suomalaisia.

      Poista
  6. Tätä lukiessa väistämättä herää kysymys - minkälaisia hirviöitä muslimi-vanhemmat ovat kun lähettävät tyttärensä jonkun puoskarin silvottavaksi?
    Itse olen ollut lapsieni synnytyksessä mukana ja muistan varsinkin tyttäreni syntymän koska hän on esikoinen.
    Ei tulisi mieleenkään lähettää häntä puoskarin käsittelyyn. Sitä pientä söpöliiniä, josta kasvaa paraikaa viehättävä, tervesieluinen nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeä huomio, että kyseessä on nimenomaan puoskaroinnista ilman puudutuksia tai sterilointeja. Vaikka ei tajuaisi infektioista mitään, niin saatanallisen kivun tajuaa - ja sen he ovat valmiita tuottamaan lapsilleen. Se on jopa niin rakasta, että lähteä täytyy aina Suomenniemeä myöten.

      -Valtsu-

      Poista
  7. Sellainen tarkennus, että Muhammed tuskin perusti islamia.Katso Ilmari Hiidenlehdon blogi "Profeetta Muhammedin haamu".

    VastaaPoista
  8. Suomessa poikalasten ympärileikkaus ilman lääketieteellistä syytä ei ole välttämättä rangaistava teko, eikä sen tekijän tarvitse olla edes lääkäri. Ainakin Korkeimman oikeuden mukaan näin näyttäisi olevan:
    "...muusta kuin lääketieteellisistä syystä tehty pojan ympärileikkaus sinällään täyttää pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön, mutta ei ole rangaistava tilanteessa, jossa sitä voidaan pitää lapsen edun mukaisena."
    "...ne oli suorittanut henkilö, joka ei ollut lääkäri. KKO katsoi ratkaisevaksi sen, että toimenpiteet oli kuitenkin tehty lääketieteellisin kriteerein arvioiden ammattitaitoisesti, ja että toimenpiteitä oli pidettävä poikien edun mukaisina."

    Hieman häritsee tuo tulkinta toimenpiteen perustelusta poikien edun mukaisena. Minkä ikäinen poika oli kun häneltä kysyttiin asiaa?
    https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2016/03/korkeinoikeuslinjasipoikienymparileikkaamiseenliittyvaaoikeuskaytantoa.html

    Eli tuomarit määrittelevät lääketieteellisten toimenpiteiden kriteerit leikkausten jälkeen? Lääketieteellisten asiantuntijalausuntojen antajien koulutus ja virka?

    Ei liene tarpeen rakennella aasinsiltaa kommenttini liittymisestä tyttöjen sukuelinten silpomiseen.

    VastaaPoista
  9. Sikäli kuin tiedän, kyseessä ei ole islamin uskonnon edellyttämä menettely, vaikka sitä esiintyykin nykyisin etupäässä eräissä Afrikan muslimienemmistöisissä maissa. Koraanissa niin ei kuitenkaan käsketä tehdä, eikä niin ole koskaan tehtykään ainakaan useimmissa Aasian islamilaisissa maissa, ei edes Saudi-Arabiassa, joka sentään on islamin alkuperäistä ydinaluetta. (Täällä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Naisen_sukupuolielinten_silpominen esiintyvän kartan mukaan tapa on jossakin määrin kyllä pesiytynyt Aasiankin puolella Jemeniin ja Irakiin, mutta ei Saudi-Arabiaan.)
    Ja Afrikassakin se lienee pikemminkin jäänne ajalta ennen islamin tuloa kuin islamin mukanaan tuoma tapa.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!