keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Sananvapaus uhattuna

Niin sanottu Tiitisen lista eli DDR:n tiedustelupalvelun Stasia kiinnostaneiden ja todennäköisesti heidän kanssaan yhteistyössä olleiden suomalaisten nimiluettelo on herättänyt paljon puhetta. Eikä sitä ole ainakaan vähentänyt päätös listan pitämisestä salaisena vuoteen 2050 asti.

Nyt Seppo Tiitinen itse on sulkenut kaksi nimeä pois listalta. He ovat SDP:n Kalevi Sorsa ja Tarja Halonen. Samalla hän kuitenkin nimesi sosiaalidemokraatit Stasin pääyhteistyökumppaneiksi.

Nähtäväksi jää paljastuuko listasta tai sen ulkopuolelta jatkossa muita nimiä. Tiitisen ulostulon jälkeen lienee kuitenkin selvää, ettei listasta aiheutunut kohu ulotu maan tärkeimpiin päättäjiin asti. Ainakin mikäli Tiitinen on ollut rehellinen.

Itse listaa tärkeämpää onkin se, että Tiitinen vahvistaa myös sosiaalidemokraattien piirissä olleen ihmisiä, jotka olivat valmiita ajamaan Suomeen sosialistista vallankumpusta tukemalla vierasta valtaa. Siten myös SDP oli 1970-luvulla vahvasti suomettunut ja riski meidän itsenäisyydellemme tilanteessa, jossa naapurina oli sosialistinen suurvalta, joka kaikin keinoin yritti ohjata politiikkaamme.

Noista ajoista alkaa olla puoli vuosisataa, eikä sosialismia sosialismin nimellä kannata enää juuri kukaan. Samaan aikaan vaemmistolainen ideologia voi Suomessa paremmin kuin koskaan: verotus on edelleen korkeaa ja yksilönvapaudet ovat jatkuvasti uhattuina. Tätä politiikkaa on ajamassa kolme vahvaa eduskuntapuoluetta, jotka saavat monille pyrkimyksilleen tukea myös muista puolueista.

Tässä yhteydessä on todettava, että listan pitäminen salattuna vielä tänä päivänä osoittaa taannoisen rähmälläänolomme itään päin olevan edelleen joillekin tahoille herkkä asia. Syitä voi vain kysellä, mutta vapaassa yhteiskunnassa voisi tällaisenkin dokumentin olettaa olevan kaikkien halukkaiden saatavissa.

Mahdollisesti syynä on Suomen heikoissa kantimissa oleva sananvapaus, joka on useita kertoja vedetty lokaan jopa oikeusistuimissa. Ja jonka tuhoamisen kärjessä on maailman vapaimpana pidetty media, joka ajaa lähes yksimielisesti omaa agendaansa, jonka loogisena lopputuloksena on suomalaisen kulttuurin tuhoutuminen.

Tuon agendan osoittaminen ei ole mitenkään vaikeaa. Tässä riittänee sen toteaminen, ettei ns. vastuullinen mediakenttämme ole maininnt missään seuraavia varsin tuoreita tapahtumia: Norja päätti palauttaa 1600 somalia kotimaihinsa ja Dalai Lama sanoi Ruotsin vierailullaan, että "Eurooppa kuuluu eurooppalaisille. Pakolaisten tulisi palata kotiinsa jälleenrakentamaan omia kotimaitaan."

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisen sananvapauden kriisi syvenee
Poliisin netin viharikosryhmän perustaminen on riskipeliä
Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tahdo, olkaamme siis dhimmejä


13 kommenttia:

  1. Sepon suusta:
    "Minä en kerta kaikkiaan muista listasta yhtään nimeä."

    "Voin kuitenkin melkoisella varmuudella sanoa, että jos Sorsan nimi olisi ollut listalla, muistaisin sen. Sama pätee Tarja Halosen (sd) kaltaisiin valtakunnan tason poliitikkoihin."

    Allan poliisin kuulusteluissa:
    En mie muista kettään puukotetun.
    Mutta sen mie tiijän et en mie ainakaan Valtee ja Feijaa puukottanu.

    VastaaPoista
  2. Jari Leskisen ns. Pirkkalan koulukokeilua koskevassa kirjassa nousee esille Pertti Arajärvi yhtenä kouluhallituksen nuorena virkamiehenä, joka ajoi voimakkaasti "uutta opetusohjelmaa".

    Kun lista salattiin, kaikille kerrottiin, että listalla ei ollut johtavia poliitikkoja.

    Sen sijaan on täysin mahdollista, että siinä voisi olla sellaisen kouluhallituksen virkamiehen nimi, joka aikanaan kannatti sosialistista Suomea. Kouluasiat liittyvät Suomessa DDR:ään ja sen vaikutukseen.

    Jos Arajärven nimi oli listalla, siinä olisi ollut pätevä peruste jättää listan sisältö julkaisematta.

    Demarien vasemmistosiiven likainen menneisyys on vielä perkaamatta.

    VastaaPoista
  3. Parikymmentä vuotta sitten nimimerkki kylmyri väitti, että Pertti Paasio oli listalla koodinimellä der Stotterer. Kylmyri ei ehkä ole maailman luotettavin lähde, mutta sain vaikutelman että hänellä oli jotain yhteyksiä poliitisen historian laitokselle.

    VastaaPoista
  4. "Naamakirjan sensuuri pahenee entisestään",
    http://ylewatch.blogspot.com/2018/09/naamakirjan-sensuuri-pahenee-entisestaan.html

    Ks. myös "EU:n uudella tekijänoikeusdirektiivillä halutaan filteröidä kriittiset äänet",
    http://ylewatch.blogspot.com/2018/09/eun-uudella-tekijanoikeusdirektiivilla.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  5. Yllättävää:
    "Teknologiateollisuus lyttää kiistellyn EU:n tekijänoikeusdirektiivin – ”ei ole mitään myönteistä”",
    https://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/teknologiateollisuus-lyttaa-kiistellyn-eu-n-tekijanoikeusdirektiivin-ei-ole-mitaan-myonteista-6731812

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  6. "Ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin" (tarkoitan vihreitä):

    EU:n tekijänoikeusdirektiivistä kilpailevan esityksen valmistelleen parlamentin VIHREIDEN ryhmän edustajan Julia Redan mukaan "Nämä toimet rikkovat internetin",
    https://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/kiistelty-tekijanoikeusdirektiivi-etenee-nama-toimet-rikkovat-internetin-6730965

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus: Julia Reda onkin Saksan PIRAATTI-puolueen meppi, joka tosin kuuluu ryhmään "Group of the Greens/European Free Alliance",
      https://www.votewatch.eu/en/term8-julia-reda.html

      Poista
    2. Kannattaa vilkaista Julia Redan artikkelista https://juliareda.eu/eu-copyright-reform/ kohtaa "Criticism summarised", esim.:

      "[The Copyright Directive is] on the verge of causing irreparable damage to our fundamental rights and freedoms, our economy and competitiveness, our education and research, our innovation and competition, our creativity and our culture.
      – Over 80 signatories representing human and digital rights organisations, media freedom organisations, publishers, journalists, libraries, scientific and research institutions, educational institutions including universities, creator representatives, consumers, software developers, start-ups, technology businesses and Internet service providers"

      "The [law] is failing its stated goals … The legislative drafts […] respond in effect to the agenda of powerful corporate interests … It will not serve the public interest
      – Independent legal, economic and social scientists from leading research centres across Europe"

      etc.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  7. Aikaisemmin MVlehti on ansiokkaasti paljastanut suuren uhan KANTA-suomalaisten sananvapaudelle: Brysseliä kumartavan Orwell-Sipilän hallituksen Polpon ja nettikytät (joilla on apunaan vielä korruptoituneessa "oikeus"-laitoksessa kommunistisen Demlan ja vapaamuurari-satanistien juristit).

    Ks. myös (28.3.2017) "Maahanmuuttokriitikoita metsästävä Demla-valtakunnansyyttäjä rikostutkinnan kohteena!",
    http://www.magneettimedia.com/maahanmuuttokriitikoita-metsastava-demla-valtakunnansyyttaja-rikostutkinnan-kohteena/

    "Mikä on Demla?", http://www.magneettimedia.com/mika-on-demla/

    (26.01.2010) "Johtaako Demla oikeuslaitosta?", https://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2010/01/26/johtaako-demla-oikeuslaitosta/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  8. Tuore esimerkki Suomen "oikeus"-laitoksen määrittämästä "sananvapaudesta".

    "”Kiihottamisesta” kaksi tuomiota Tuusulan käräjäoikeudessa tänään",
    https://www.nykysuomi.com/2018/09/19/kiihottamisesta-kaksi-tuomiota-tuusulan-karajaoikeudessa-tanaan/

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  9. Joku ex-pääministeri siellä listalla on. MUISTAA Tiitinen.
    Jaa-ah, Sepon olisi pitänyt kirjoittaa kirjansa ennen kun dementia vie viimeisetkin muistot.

    Setarkos

    VastaaPoista
  10. "HACK GEEKS"

    Oletko koskaan miettinyt, onko mahdollista hakata asioita, miten hakkerit tekevät sen elokuvissa?🤔🤔

    Joo sen mahdollinen !!! 😁😁😁

    "Niin kauan kuin se on tekniikka, se voidaan pakata"

    Hakkerointi voidaan helposti tehdä tietokoneviruksella tai vakoiluohjelmilla (riippuen siitä, mitä hakkeri aikoo tehdä) kohdennetulla laitteella.🤐🤐

    Meillä HACK GEEKS: ssä tarjoamme sinulle parhaan mahdollisen hakkerointipalvelun

    Ymmärrämme huijausten ongelmat kaikkialla internetissä ja siksi annamme sinulle vankan todistuksen palveluistamme.

    Meillä on hackerone.comin parhaat hakkerit, jotka ovat aina valmiita hakemaan sinua milloin tahansa, missä tahansa, missä tahansa laitteessa, organisaatiossa, liittovaltion virastoissa, yliopistossa, yliopistossa, josta ajattelet.

    Voimme auttaa:

    * Hakata, kloonata tai seurata puhelinta? 📱📲

    Esim. Puhelimien kloonaus

    Vakoilee lapsia, vaimoa tai miestä.

    Käyttäjän sijainnin ja päivittäisen rutiinin seuranta.

    * Sniffin poistaminen, poistaminen tai muuttaminen tiedostoon yrityksessä, järjestössä tai liittovaltion virastossa?📃📃

    Esimerkiksi luokkien muuttaminen yliopistossa.

    Identiteetin muuttaminen.

    Tietojen, kuten rikosrekisterien ja todisteiden, poistaminen.

    Tiedostojen ja todisteiden muuttaminen liittovaltion tiloissa.

    Tiedostojen ja asiakirjojen varastaminen yrityksiltä ja organisaatioilta.

    * Kadonnut BitCoin💰💰

    * BitCoin-kaivostoiminta💰

    * Hakkeroida sähköpostiviestiä tai sosiaalisen median tiliä? 💞

    * Siirtää varoja ilman, että niitä havaitaan?💷💵💴

    * Voit lisätä luottotietosi? 🔝🔝

    * Voit estää luotto- / maksukortin?💳💳

    * Saavutetaan musta luottokortti / debit-kortti💳💳

    Kaikki nämä ovat mitä voimme tehdä sinulle.

    Olemme descrete ja eivät altista palvelua sinulle kenellekään.

    Yhteydenotto:

    thehackgeeks@gmail.com

    Odotamme innolla hakkerointia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!