tiistai 11. syyskuuta 2018

Jacques Attal ja Euroopan menestys

Helsingin Sanomat teki jutun ranskalaisesta Jacques Attalista, jota se kuvaa "Ranskan yleisälyköksi, kaikkien asioiden kommentaattoriksi ja erittäin kiireiseksi eläkeläiseksi". Sekä presidentti Emmanuel Macronin löytäjäksi.

Attalilla oli näkemys siitä, että Euroopassa pitäisi olla yhteistyötä monella eri alueella kuten aseteollisuudessa, avaruussodankäynnissä, satelliittitekniikassa ja lennokkien kehittämisessä. EU:lla tulisi olla myös Natosta riippumaton oma puolustus.

Hänen mukaansa Eurooppa voi menestyä vain nykyistä tiiviimmän EU:n kautta. Nykyinen on sen sijaan ongelma, koska kansa ymmärtää, ettei se pysty ratkaisemaan ongelmia - ja ihmiset tietävät sen.

Hänellä on myös näkemys, mikä saisi EU:n etenemään kohti hänen toivomaansa suuntaa: se on pelko; pelko siitä, että meidät valloitetaan yksi kerrallaan. Jo nyt hän näkee kaikki kilpailijoinamme: "amerikkalaiset, kiinalaiset, venäläiset".

Attalilla oli näkemys myös EU:n poliitikoista. He ovat hänen mukaansa pelkureita ja ottavat kaiken kunnian itselleen, kun asiat menevät hyvin, mutta kun menee huonosti, on se Euroopan syytä.

* * *

Attalin näkemykset herättivät muutamia ajatuksia, jotka haluan jakaa arvoisan lukijani kanssa.

Ensinnäkin on selvää, että ainakin teoriassa yhdistynyt Eurooppa olisi taloudellisesti ja sotilaallisesti paljon vahvempi kuin nykyinen. Mutta vain siinä tapauksessa, että kaikki poliitikoista ja yritysjohtajista aina mediaan ajattelisivat Europan ja sen kansalaisten parasta. Eivätkä ajaisi omia agendojaan, joiden taustalla ovat poliittis-filosofiset utopiat tai henkilökohtaiset intressit.

Nykyisin tilanne ei ole tämä. Poliittinen järjestelmämme on osin maanosan median ohjaamana tuottanut joukoittain projekteja, joita iso osa kansalaisista vastustaa - ja jotka ilmiselvästi eivät vastaa sen oikeudentajua. Tarkoitan tietenkin kehitysmaalaisten massamaahanmuuttoa, mutta myös varojen siirtoa asiansa hoitamatta jättäneille tahoille sekä unionitasoisen lainsäädännön ulottamista yksittäisten painostustahojen vaatimiin suuntiin.

Itse näenkin, että EU:n tulisi vahvistuakseen keskittyä erityisesti maanosamme talouden vahvistamiseen - markkinoiden avoimuuteen - koko Unionin alueella ja ehkäpä myöskin puolustusyhteistyöhön. Euro-kysymys on erityisen vaikea, sillä taloudellinen tuottavuus eroaa niin paljon eri alueiden välillä, ettei valuuttaunioni voi toimia ilman varojen laajamittaista sisäistä jakamista. Ja se taas kohtaa maksajiksi joutuvien kansalaisten oikeutetun vastarinnan - elleivät he tavalla tai toisella saa (uskottavasti ja todellisuudessa) vastineeksi uhrauksiaan suurempaa hyötyä.

Sanalla sanoen EU:n yhdistymisen tiellä on paljon rakenteellisia ongelmia. Sekä poliitikkojemme yleinen ymmärtämättömyys siitä, ettei maanosaa voi vahvistaa kehittämällä sitä sellaiseen suuntaan, jota ihmiset - tai heidän suuri osansa - vastustaa omista lähtökohdistaan oli kyse sitten sisäisestä tai ulkoisesta turvallisuudesta. Tai muiden maksumieheksi joutumisesta tai maailmankatsomuksen halveksimisesta.

Kääntäen sanottua EU voi menestyä ja yhdentyä, mikäli sillä on siihen kansojen varsin yksimielinen tahto. Sellaisen saavuttaminen ei ole helppoa, mutta ehkä mahdollista mikäli asioistamme olisi päättämässä rehellisiä poliitikkoja, jotka huomioisivat tuon tahdon ja saisivat siitä oikean kuvan rehellisen lehdistön kautta. Ja suuntaisivat päätöksentekonsa sen mukaiseksi.

Juuri nyt asia ei ole näin - eikä edes nähtävissä olevassa tulevaisuudessa - vaan EU:n koneisto on onnistunut tuottamaan aivan liian paljon kansan etujen ja tahdon vastaista politiikkaa. Niinpä unionimme jatkaa hajanaisena ja monilta osin riitaisena ja ehkä jopa rappeutuvana potentiaalisena jättiläisenä muiden suurvaltojen kanssa käytävää kilpailua. Kilpailua, jossa voimme saada menestystä vain muiden epäonnistuessa vielä meitäkin pahemmin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kumpi ompi pahempi: ilmastonmuutos vai sen ehkäisy?
Onko Kreikan kriisi nyt ohi?
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa

10 kommenttia:

  1. Historia toistaa itseään:

    Taas joku hörhö Keski-Euroopasta jonka jäljiltä maailma on taas raunioina.

    VastaaPoista
  2. Jos Helsingin pravda kehuu jotakuta noin estottomasti yleisälyköksi voi 100%:lla varmuudella sanoa "artikkelia" lukematta ja tuntematta herraa,anteeksi herraoletettua ollenkaan,että kyseessä on joko stalinisti,muslimi tai täydellinen riemuidiootti.Parhaimmillaan jopa raikas tuulahdus Brezhneviläiseltä 70-luvulta ja yhdistelmä kaikkia kolmea samaan aikaan joten jätän henkilöoletetun mielipiteet täysin omaan arvottomuuteensa.

    VastaaPoista
  3. Bismarck näytti miten kansakunta yhdistetään. Tuolloinkaan porukkaan ei vielä tullut koko saksankielinen osa Keskieurooppaa. Mitä sitten erikielisten ja erimielsten kansojen yhdistäminen yhdeksi kansakunnaksi vaatii? Olisiko löyhä talousalue ja se että katsotaan rauhassa miten se kehittyy kuitenkin järkevämpi tie edetä?

    VastaaPoista
  4. EU-komissaareja ja Euroopan unionin neuvoston jäseniä ei valita vapailla vaaleilla. EU-parlamentti voi hyväksyä vain komission ja neuvoston hyväksymiä direktiivejä. EU-parlamentti olisi esimerkiksi jättänyt lipasrajoitukset pois uudesta tuliasedirektiivistä, mutta komissio ja neuvosto vaativat ne ehdottomasti uuteen direktiiviin. Nyt asiasta on harmia suomalaisille eikä
    asedirektiiviä saada täytäntöön määräajassa.
    https://yle.fi/uutiset/3-10387774?utm_source=facebook-share&utm_medium=social

    VastaaPoista
  5. Eikö Euroopan sisällä maiden kilpailu ole aiemmin luonut hyvinvointia, eikä suinkaan maanosan yhtenäistäminen yhden vallan alle? Miksi tilanne olisi muuttunut? Kyllä me voimme luoda vapaakauppa-aluetta Eurooppaan, voimme toimia monin tavoin yhteistyössä, mutta mikä on syy sille, että pitäisi olla yhteinen poliittinen johto?

    En näe mitään tarvetta tuolle. Poliittista ja taloudellista yhteistyötä voimme toteuttaa, kuten sotilaallistakin, ilman keskitettyä poliittista johtoa.

    Poliittinen ja yhteiskunnallinen eroavaisuus eri valtioiden välillä on ennenkin ollut Euroopassa hyvä kilpailutekijä, eivätkä Euroopan valtiot edelleenkään ole pikkutekijöitä maailman markkinoilla.

    Näkisin, että liiallinen keskittäminen toimii Euroopassa haitallisena ilmiönä, enemmän alueiden valtaa tarvitsemme, emme yhdenmukaistamista.

    VastaaPoista
  6. Off-Topic Pääkanisteri Sipilän rehellisyydestä:

    Sipilä "ei" valehtele: 'Hjallis ei ole saunonut kotonani, Sipilä tyytyi sanomaan IS:lle.'

    Eikä Harkimokaan: 'Olin sanonutkin Sipilälle, kun olin hänen luonaan saunomassa...'

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000005823899.html

    Kysymys kuuluu:
    Miksi Ilta-Sanomat(Mika Lehto) kysyi onko Harkimo saunonut Sipilän kotona?
    Miksi ei kysynyt onko Sipilä saunonut Harkimon kanssa jossain muualla kuin kotonaan?

    VastaaPoista
  7. Ns. tavallisen tallaajan kannalta katsoen on aiheellista muistaa ketkä ja
    missä tarkoituksessa perustivat EU:n:

    "Bilderbergien päämäärä on uusi maailmanjärjestys, New World Order
    (NWO), jossa on yksi valuutta, yksi armeija, yksi pankki ja yksi
    talousalue. Tarkoituksena on keskittää poliittinen, taloudellinen,
    intellektuaalinen ja uskonnollinen valta yhden maailmanhallinnon alle.
    Siirtyminen toteutetaan asteittain yhdistämällä pieniä alueita
    suuremmaksi, kuten Euroopan valtiot Euroopan unioniksi, USA, Kanada ja
    Meksiko Pohjois-Amerikan unioniksi ja Aasian maat Aasian unioniksi.
    Euroopan unionin valmistelu laitettiin alulle 50-luvun Bilderberg-
    kokouksissa. Lord ROTSCHILD ja Laurence ROCKEFELLER valitsivat 100
    vaikutusvaltaisinta elitistiä integroimaan Euroopan - ei suinkaan
    muodostaakseen mielekkäämmän tulevaisuuden tavalliselle kansalaiselle,
    vaan tehokkaammin toimivan valvontakoneiston ja kaiken alistamisen
    talouden ylivallalle. Bilderbergien kyky manipuloida informaatiota
    mahdollistaa maailman todellisen historian sterilisoinnin. Tehokkaat
    propagandakoneistot alkoivat vakuutella, että mikä on hyvää pankki- ja
    liiketoiminnalle, on hyvää kaikille muille. NATO:a Bilderberg käyttää
    kontrolloimaan Euroopan asioita.

    Perimmäinen päämäärä on Estulinin mukaan luoda yksi sosialistinen
    "hyvinvointivaltio", jossa tottelevaiset orjat palkitaan ja häiriköt,
    kuten järjestelmän kriitikot, terminoidaan." - Katkelma Kirjaesittelystä / Tomi Ahola:
    DANIEL ESTULIN: The True Story of the Bilderberg Group (2007),
    https://keskustelu.diabetes.fi/index.php?topic=1718494.msg1783220#msg1783220

    Aikoinaan Aatos Erkko osallistui Bilderberg-kokoukseen ja Brysselin Pravdan nykyinen takapiru, globalisti Antti Herlin on samoin osallistunut Bilderberg-kokoukseen sekä myös
    muutamat lehden päätoimittajat.

    Erkon johdolla maamme suurimmat päivälehdet
    toimeenpanivat valheellisen EU-myönteisen propagandakampanjan ennen EU-äänestystä.
    Myönteisen vaalituloksen saamiseksi käytettiin lisäksi myös vaalipetosta:
    "Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä "A-nelosella"",
    http://jormajaakkola.fi/EY-vaalipetos%20A-nelosella

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ROCKEFELLEREISTÄ on tietoa esim. seuraavassa:

      The Rockefeller File by Gary Allen, https://www.bibliotecapleyades.net/sociopolitica/rockefeller_file/rockefeller.htm

      Fritz Springmeier: Bloodlines of the Illuminati
      Suomeksi käännettynä http://www.heinola.org/~patato/spring.html luku 9, Rockefeller

      ROTSCHILDEISTA:

      "The Hidden History of the Incredibly Evil [Rotschild] Khazarian Mafia", https://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/

      Fritz Springmeier: Bloodlines of the Illuminati
      Suomeksi käännettynä http://www.heinola.org/~patato/spring.html luku 10, Rotschild

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  8. Helmikuussa 2006 aikoinaan Neuvostoliitosta paennut toisinajattelija Vladimir Bukovksy oli unkarilaisen mepin Fideszin toimesta kutsuttuna EU-parlamenttiin haastateltavaksi ja pitämään esitelmää, josta kerrotaan (englantia ymmärtäville) seuraavassa erittäin valaisevassa artikkelissa EU:n todellisesta tarkoitusperästä ja luonteesta:

    "Former Soviet Dissident Warns For EU Dictatorship

    Vladimir Bukovksy, the 63-year old former Soviet dissident, fears that the European Union is on its way to becoming another Soviet Union. In a speech he delivered in Brussels last week Mr Bukovsky called the EU a “monster” that must be destroyed, the sooner the better, before it develops into a fullfledged totalitarian state.

    Mr Bukovsky paid a visit to the European Parliament on Thursday at the invitation of Fidesz, the Hungarian Civic Forum. Fidesz, a member of the European Christian Democrat group, had invited the former Soviet dissident over from England, where he lives, on the occasion of this year’s 50th anniversary of the 1956 Hungarian Uprising..."

    "In 1992 I had unprecedented access to Politburo and Central Committee secret documents which have been classified, and still are even now, for 30 years. These documents show very clearly that the whole idea of turning the European common market into a federal state was agreed between the left-wing parties of Europe and Moscow as a joint project which [Soviet leader Mikhail] Gorbachev in 1988-89 called our “common European home.”..."

    "It is no accident that the European Parliament, for example, reminds me of the Supreme Soviet. It looks like the Supreme Soviet because it was designed like it. Similary, when you look at the European Commission it looks like the Politburo. I mean it does so exactly, except for the fact that the Commission now has 25 members and the Politburo usually had 13 or 15 members. Apart from that they are exactly the same, unaccountable to anyone, not directly elected by anyone at all. When you look into all this bizarre activity of the European Union with its 80,000 pages of regulations it looks like Gosplan. We used to have an organisation which was planning everything in the economy, to the last nut and bolt, five years in advance. Exactly the same thing is happening in the EU. When you look at the type of EU corruption, it is exactly the Soviet type of corruption, going from top to bottom rather than going from bottom to top..."

    Koko artikkeli: https://www.brusselsjournal.com/node/865

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
  9. Haluatteko olla Illuminatin jäsen, etkä tiedä miten? Minä olen Kaapeli Suomesta täältä, miten tulin Illuminatin jäseneksi, ennen kuin pääsin yhteyteen suurmestarin Edmundon kanssa olin köyhä mutta nyt olen hyvin rikas Illuminaatit tekevät sinusta hyvin rikas ja voimakas joten jos haluat olla kuuluisa, voimakas ja rikas täällä on mahdollisuus tehdä unelmasi tulevan läpi Illuminati saa sinut saamaan kaikki halu ja toivomus elämässä, jos olet mikä tahansa elin, joka haluaa jotain elämässä ota yhteyttä suurmestariin, joka aloitti minut illuminaattiin sähköpostilla (grandmasteredmundoilluminati@gmail.com) tai mitä hänellä on +2348159768201 lisätietoja siitä, miten voi olla Illuminati-jäsen.

    Herra Charles

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!