tiistai 8. toukokuuta 2018

Löytyykö vastuunkantajaa?

Yle uutisoi poliisiammattikorkeakoulun tekemästä selvityksestä, jonka aineistona olivat vuonna 2016 tehdyt 1565 ilmoitusta, joissa tuolloin Suomessa oleskelleiden turvapaikanhakijoiden epäillyt rikokset tai sellaisen uhriksi joutumiset. Suomessa oleskeli tutkimuksen kohdevuonna vähimmillään noin 20 000 ja enimmillään noin 30 000 turvapaikanhakijaa.

Turvapaikanhakijoiden lähtömaista kotoisin olevien ihmisten on jo vuosia sitten tiedetty olevan erittäin herkkiä seksuaalirikoksiin. Siksi Ylen uutisten mielenkiintoisinta antia oli tieto väittämänsä mukaan sotaa ja vainoa paenneiden henkilöiden seksuaalirikoksista.

Ylen uutisen mukaan aineistossa oli 161 seksuaalirikosta, jotka kohdistuivat 147 uhriin. Seksuaalirikoksen - seksuaalinen ahdistelu, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö tai raiskaus - uhri oli useimmiten suomalainen nainen ja alle 18-vuotiaiden osuus uhreista oli 46 prosenttia.

Epäilyistä 62 prosenttia eli noin sata tapausta päätyi syyttäjälle. Se tarkoittaa kolmea - viittä turvapaikanhakijaa tuhannesta. Vastaavasti ilmoituksia oli tehty viidestä - kahdeksasta turvapaikanhakijasta tuhannesta.

Jälkimmäistä lukua voi verrata siihen, että vuonna 2016 Suomessa ilmoitettiin kaikkiaan 3327 seksuaalirikosta, eli 5,5, miljoonaan suomalaiseen suhteutettuna 0,6 seksuaalirikosta henkeä kohti mukaan lukien maahamme aiemmin saapuneet kehitysmaalaiset.

Turvapaikanhakijoiden yliedustus muuhun väestöön on siten noin kymmenkertainen tilanteessa, jossa heillä on erityisen painavat syyt nuhteettomaan käyttäytymiseen. Kantaväestöön ero on vieläkin suurempi, koska maahanmuuttajien osuus seksuaalirikoksista tuomituista on esimerkiksi Helsingissä jo yli puolet kaikista tapauksista.

Eilisen päivän toinen rikosuutinen koski kantasuomalaista sarjakuristajaa, jonka MTV3:n uutisen mukaan epäillään kuristaneen seksuaalipalveluita tarjonneen naisen kuoliaaksi. Miehellä on hyytävä kuristamishistoria, johon sisältyy mm. oman äidin hengen päästäminen.

Erikoiseksi tapauksen tekee se, että miehen on tiedetty olevan vaarallinen, ja hänen epäiltiin jo viime vuonna pyrkineen toteuttamaan tappavaa perversiotaan 17-vuotiasta neitokaista kohtaan. Silloin oikeus jätti hänet kuitenkin tuomitsematta.

Edellä käsittelemäni kaksi tapausta ovat merkittäviä erityisesti siksi, että rikokset eivät ole voineet tulla kenellekään yllätyksenä. Vuonna 2016 Suomessa oleskelleiden turvapaikanhakijoista suurin osa oli tullut maista, joiden parissa raiskaaminen ja seksuaaliväkivalta ovat huomattavan yleisiä rikostyyppejä. Vastaavasti sarjakuristajan uusin hirmuteko ei varmasti tullut kenellekään yllätyksenä - ei edes häntä puolustaneelle asianajajalle.

Siksi on syytä kysyä, kenen on vastuu näistä väkivalta- ja henkirikoksista, joiden syntymisen on täytynyt jo etukäteen olla tiedossa niin maamme poliitikoille, virkamiehille kuin oikeuslaitoksellekin. Niillä kaikilla olisi ollut myös mahdollisuus estää ainakin osa tapahtuneista murhenäytelmistä niin halutessaan. Vai onko niin, ettei Suomessa ole kenelläkään vastuuta yhtään mistään?

Esimerkiksi turvapaikanhakijoiden seksuaalirikokset olisi voitu estää käytännössä kokonaan, mikäli heidät olisi pidetty erossa muusta väestöstä tai Suomen houkuttelevuus tulijoiden kohdemaana olisi pidetty muuten mahdollisimman alhaisena. Vastaavasti sarjakuristaja olisi voitu jättää päästämättä vapaalle edellisestä tuomiostaan - tai tulkita 17-vuotiaaseen neitokaiseen liittyvä tapaus oikeudessa toisin ja sen perusteella eristää hänet.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ovatko pedofiilin vai lasten ihmisoikeudet tärkeämpiä?
Törkeä seksuallinen hyväksikäyttö
Poliisi varoitti ulkomaalaismiehistä

23 kommenttia:

  1. Joskus tapahtuu hykerryttävä rikos. Viime vuonna pikkutyttärensä Porvoossa tappanut Karibian tummempi mieshenkilö on pahoinpidelty vankimielisairaalassa paistinpannulla. Tekijä lienee syyntakeeton?

    VastaaPoista
  2. Yle tänään:

    "Toistuuko tuolileikki, kun oikeus yrittää tänään kuulla Turun puukottajaa?
    Lue tästä historiallisen oikeudenkäynnin kolme kiinnostavinta käännettä"

    Artikkelista poimittua:

    3. Oppi-isä löytyi Turun moskeijasta

    "Esitutkintapöytäkirjojen salatuista osioista selvisi, että syytetty oli tutustunut vähän ennen ramadania Turussa mieheen, jolla oli myönteisiä ajatuksia terrorijärjestö Isisistä. Mies oli myös rohkaissut syytettyä veritekoon Suomessa ja neuvonut, miten löytää netistä Isis-materiaalia."

    "Ylen tietojen mukaan Turun puukottajan "oppi-isä" on edelleen etsintäkuulutettuna."

    https://yle.fi/uutiset/3-10194639
    -----------------------

    Kuka kantaa vastuun Suomessa olevista moskeijoista (sisäministeri?) vai onko niin, ettei Suomessa ole kenelläkään vastuuta yhtään mistään?

    VastaaPoista
  3. Olen pitänyt suomalaisia pääosin rehellisinä ja vastuuntuntoisina kansalaisina, mutta viime aikoina nämä ajatukset ovat kokeneet hurjan takaiskun, kun kukaan ei tunnu ottavan vastuuta mistään. Tarvitaan varmaan esim. puukkoisku (!) eduskuntaan tai jotakin muuta vastaavaa, että päättäjienkin silmät aukeavat. Asioiden tarvitsee tulla tarpeeksi lähelle.

    Ja tämän kuristajan kohdalla voisi harkita kuolemantuomiota ihan oikeasti. Noin monen ihmisen, jopa oman äitinsä sekä lapsenkin tappaneella ja väkivallanteoilla moneen kertaan yhteiskuntaan sopimattomaksi osoittautuneella ei pitäisi enää olla oikeutta elää. Oikeuslaitoskin pelaa ihmishengillä venäläistä rulettia; kuka mahtaa olla seuraava uhri?

    Media voisi myös alkaa kirjoittaa asioista niiden oikeilla nimillä. Turussakin on tapahtunut ”puukkoisku” ja tekijä on ”sarjapuukottaja”. Kierretään sanaa ”terroristi” kuin kissa kuumaa puuroa. Siinä sitä riittää oikeusoppineilla viikkotolkulla selvitettävää! Kalliiksi tulee joka tapauksessa päivänselvä asia, mutta onhan meillä varaa. Sen yhdenkin ruandalaisen pastorin tuominen tänne tuomittavaksi (ja minkä ihmeen takia?) maksoi joidenkin tietojen mukaan viisi miljoonaa euroa.

    Aika erikoista oli uutisointi myös tästä suomalais-englantilaisesta miehestä, joka poliiseja karkuun lähtiessään ja heitä ampuessaan sai itse surmansa Lempäälässä jokin aika sitten. Taisi kaveri olla toiselta puolen geeniperimältään samalta suunnalta kuin pienen tyttärensä Porvoossa kylmäverisesti murhannut mies. Mutta hys hys näistä, ettei syytetä rasismista...

    VastaaPoista
  4. "Rikosoikeuden professori perää syyttäjien vastuuta vaarallisten vankien tapauksissa: ”Paljon vartijoita”

    http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201805082200929327_u0.shtml

    VastaaPoista
  5. Yle tänään:

    "Ruotsissa moskeijalle lupa kaiuttimista kuuluvalle rukouskutsulle"

    https://yle.fi/uutiset/3-10195612

    Artikkelista poimittua:

    "Ratkaisua edelsi vilkas julkinen keskustelu, jossa muun muassa Ruotsin kokoomusta edustava paikallispoliitikko pyysi moskeijasäätiötä vetämään anomuksensa takaisin. Ruotsin TV:n mukaan perusteluna oli, että rukouskutsu saattaa lisätä vastakkainasettelua.
    Växjön piispa asettui puolestaan tukemaan rukouskutsun sallimista."

    "Ruotsissa on aiemmin annettu kaksi vastaavaa lupaa."

    -------------------------------

    Ruotsissa on niin ettei kenelläkään ole vastuuta yhtään mistään! Ja se näkyy sekä kuuluu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi näitä muslimeja myötäillään kaikessa? Islam on fasismiin verrattavissa oleva totalitaarinen ideologia, mutta sitä ei tunnu ymmärrettävän.

      Poista
    2. Johgtunee siitä, että islamia pidetään vain uskontona uskontojen joukossa ja meillä on uskonnonvapaus.

      Poista
  6. Presidentti Kekkonen ehdotti aloitteessaan 1963, Pohjolan ydinaseetonta vyöhykettä.
    Kekkonen esitti ehdotuksensa uudestaan vuonna 1978.

    Aloitteen tarkoituksena oli osaltaan vahvistaa Suomen pysyminen suurvaltojen ristiriitojen ulkopuolella ja vähentää riskiä, että Neuvostoliitto vaatisi Suomelta YYA-sopimuksen mukaisia sotilaallisia konsultaatioita.

    Miksei kukaan poliitikko tee aloitetta turvapaikanhakijoista vapaasta Suomesta, Pohjolasta tai Euroopasta?
    Professorin kirjoituksen mukaan: - uhri oli useimmiten suomalainen nainen ja alle 18-vuotiaiden osuus uhreista oli 46 prosenttia.

    Miksi pidämme naisia ja alle 18-vuotiaita jatkuvassa pelossa kun ratkaisu on helppo. Ei turvapaikanhakijoita!
    Toivon lukijoiden vielä miettivän - miksi otamme potentiaalisia rikollisia jatkuvasti lisää?
    Kuka kantaa vastuun alaikäisten turvallisuudesta?
    Ainakin minusta olisi mukavampi elää jos ei tarvitsisi jatkuvasti elää pelossa!
    Entä koska tulee seuraava puukonisku tai kuorma-auto päälle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua puolustella 'turvapaikanhakijoita' enkä kaipaisi tänne enää yhtään lisää kulttuuriimme sopeutumattomia elintasokarkulaisia mutta silti on pakko muistuttaa siitä valitettavasta faktasta, etteivät kaikki raiskaukset, ryöstöt yms ole muualta tulleiden tekosia. Suomalainenkin osaa raiskata. Valitettavasti.

      Korostan vielä, että mielestäni Suomi oli parempi paikka ennen irakilaisten sotilaskarkureiden invaasiota mutta ei pidä elää sellaisessa valheessa, jonka mukaan he ovat meidän ainoa tai edes suurin ongelmamme.

      Poista
    2. He ovat täällä koska nykyiset poliitikot ja bisnesmiehet ovat heidät tänne halunneet kansan enemmistön vastaisesti.

      Poista
  7. Yle tänään:

    "Osallistu keskusteluun: Kenen on vastuu, jos koulu on homeessa ja lapset sairastuvat?"

    "Osa helsinkiläisvanhemmista ihmettelee kaupungin tapaa hoitaa sisäilmaongelmia kouluissa.
    Ovatko sinun lapsesi homekoulussa? Miten asiaa on yritetty ratkoa? Keskustele!"

    https://yle.fi/uutiset/3-10194731
    -------------------------

    Löytyykö vastuunkantajaa, vai onko niin, ettei Suomessa ole kenelläkään vastuuta yhtään mistään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin tärkeä asia tämäkin. Itse olen miettinyt homekoulujen osalta sitä, että miten kuntapäättäjät perustelevat itselleen sen, ettei lasten terveys ole priorisointilistojen kärjessä vaan jossain ihan muualla. Se vaatinee joko täydellistä ymmärtämättömyyttä tai järkyttävää epärehellisyyttä.

      Poista
  8. Näemme edessämme viralliset tilastot, jotka paljastavat karun tosiasian toisenlaisesta kulttuurista tulleiden rikollisuudesta. Mietityttää, että jos tämä onkin vain jäävuoren huippu, saattaahan meillä olla jossain vielä piilossa pysyvää lasten systemaattista hyväksikäyttöä Britannian tapaan. Rotherham, Telford, Oxfordshire ym. paikkakunnat Englannissa ovat kärsineet vuosikausia kantaväestön tyttöjen raiskauksista ja lasten vetämisestä aikuisten lähes yksinomaan muslimeista koostuvien miesjengien seksuaaliseen käyttöön. Näidenkin tapausten julkitulo on kestänyt vuosikausia, pelko rasismi-syytöksistä on estänyt viranomaisia, myös poliisia, tarttumaan asiaan, ja tyttöjen kärsimys on voinut jatkua.

    VastaaPoista
  9. Kuka saattaisi PettUri Urpon vastuuseen siitä, että hän syksyllä 2015 melkein yhdellä rysäyksellä otti avosylin vastaan 30000 elintasopakolOista (lähes kaikki nuoria miehiä, rintamakarkureita, onnenonkijoita ym. vastaavia, joukossa ilmeisesti myös ISIS-terroristeja tai ainakin sellaisiksi koulutettavia) Orwell-Sipilän tukemana, vaikka olisi Dublinin sopimuksen perusteella voinut käännyttää ne suoraan takaisin turvalliseen maahan Ruotsiin?

    Kuinka monet noista rikostilastoja rumentaneista kuuluvat tuohon joukkoon?

    Brysselin lihapatojen tuoksu Urpon nenässä on ilmeisesti vastustamaton.

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä paitsi noiden PettUri Urpon lemmikkien täyshoidosta on aiheutunut miljardiluokan kustannukset vuositasolla p-aukisen Suomen veronmaksajille . Tänäkin noususuhdanne-vuonna KOROLLISTA ULKOMAANVELKAAMME paisutetaan 3 miljardilla eurolla, josta noiden ulkomailta tulleiden täysihoitolaisten osuus on ainakin kolmannes.
      Ks. myös www.velkakello.fi

      Poista
  10. On aivan varma, että näiden maahanmuuttajien aiheuttama kustannus on suomalaisille vähintään 1..2 mrd € vuodessa. On aivan varma, että kokonaiskustannus on hallituksen tiedossa, mutta sitä ei uskalleta julki tuoda. Lainsäädännön pitäisi olla sellainen, näiden maassa luvatta/ papereitta vapaana olevien turvapaikanhakijoiden ja toistuvien rikostenuusijoiden aiheuttamat vahingonkorvaukset maksetaan valtion toimesta ja otetaan myös huomioon heidän aiheuttamiaan kustannuksia tilastoitaessa. Ja tilastot julkisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. veronmaksajalla ja äänestäjällä pitäisi olla kulut tiedossaan sekä veroja maksaessaan että äänestyskopissa valtaa käyttäessään.

      Poista
    2. Googletin mistä aiheutuu Suomessa miljardin euron kustannuksilla. Siitä näkökulmasta katsoen näiden luvattomasti maahan tulleiden maahantunkeutujien aiheuttama panos-tuotos hyöty on todella surkea. Lait ja järjestelmät pitäisi olla koko Euroopassa rakennettu siten, että työtä vieroksuvat, rikolliset, onnenonkijat eivät pääse yhteikuntamme jäseniksi. Suomalaisten osalta menettelyt niin, että rikosten toistuessa ja riskin kasvaessa eristetään ennen pitkää kokonaan yhteiskunnan ulkopuolelle.

      Poista
  11. Ei ole mitään järkevää syytä antaa taparikollisten kuljeksia vapaina yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
  12. Anonyymille 13.46: Kupletin juoni onkin siinä, että koska muslimit lisääntyvät suomalaisia paljon enemmän, heidän vaikutuksensa yhteiskuntaan esim. jo yhdessä sukupolvessa tulee olemaan asia, joka voi muuttaa koko yhteiskunnan. Näin on käynyt jo Ruotsissa. Mekin saamme kohta enemmän muslimeja kansanedustajiksi, kunnanvaltuustoihin ja muihin päättäviin elimiin ja silloin viimeistään kantasuomalaiset ovat hätää kärsimässä.

    Pitäisi osata nähdä vähän pitemmälle eikä vaan tuijottaa tätä päivää. Ja mikä järki on siinäkään, että kun on sekä työttömiä että rikollisiakin omasta takaa, niitä täytyy varta vasten hommata ulkomailta lisää? Töitä ei ole kaikille omillekaan ja muslimien raiskausluvut ovat suomalaisiin nähden jopa 17-kertaiset!

    VastaaPoista
  13. Hyvät johtajat johtavat paitsi valta-asemansa, myös esimerkkinsä voimalla. Esimerkiksi sarjakuristajan tuomioiden oikeellisuuden vakuudeksi hänet voisi palkata eduskuntaan tai oikeusministeriöön yövuoroon. Hissipojaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torkkupeiton asettelija; nahkasormikkaat käsissään ja peittelee (nais)kansanedustajan torkkupeittonsa alle, siirtyy seuraavan edustajan luokse ja jatkaa virkatointaan. Kunnes poissaolot ja eduskunnassa leijuva kalmanlöyhkä herättää epäilykset...
      Tämän jälkeen sitten siirto toisiin ministeriöihin koska syyttömyysolettama sekä "epäillyn" ihmisoikeudet.
      Loppuvirkana sitten oikeusministeriön virkamiesten sekä kaikkien Suomen eri oikeusasteiden tuomareiden henkilökohtainen au pair ...

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!