keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Lainsäädännön tehtävä on vaikuttaa siihen, mitä ihmisille tapahtuu

Helsingin Sanomat otsikoi tänä aamuna raflaavasti, että "Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti arvostelee ulkomaalais­lain muutoksia HS:n haastattelussa – ´Lain­säätäjän valinnoilla on hyvin suuri vaikutus siihen, mitä ihmisille tapahtuu´".

Tapaus on mielenkiintoinen. Ensinnäkin olisi perin juurin outoa, mikäli lakien muutokset eivät vaikuttaisi siihen, mitä ihmisille tapahtuu. Juuri siitä syystähän kansan valitsema eduskunta säätää lakeja.

Itse jutussa päähuomio kiinnitettiin siihen, että osa oikeusavustajista hoitaa työnsä kelvottomasti. Tätä en epäile lainkaan, sillä houkutteleehan helppo raha kaikille aloille kelvotonta ja ammattitaidotonta joukkoa. Sitä en kuitenkaan osaa sanoa, että kaipaisiko KHO:n presidentti Pekka Vihervuori lainsäädäntöön sanktioita kelvottomasti hoidetuista työtehtävistä.

Minusta sellainen voisi olla paikallaan oikeusavustajien kohdalla, mutta toki saattaisi olla ongelmallista ratkaista kelvottomasta asianajosta juontuvia oikeusjuttuja. Lakituvissa käsiteltävät asiathan ovat moninaisia ja siten yhtenäisen kriteeristön luominen saattaisi olla vaikeaa.

Niin tai näin. Suomessa vallitsee ainakin periaatteessa Montesquieun vallan kolmijako-oppi, jonka mukaan maassa tulee olla toisistaan riippumattomat lainsäädäntövalta, tuomiovalta ja toimeenpanovalta. Siten myös KHO:n presidentin tehtävänä on toteuttaa lainsäätäjän laissa ilmaisemaa tahtoa.

Mikäli hän on siihen tyytymätön, on hänellä sama oikeus kuin kaikilla muillakin äänioikeutetuilla valita kanssaan samaa mieltä oleva ehdokas seuraavissa vaaleissa ja toivoa tämän näkökannan voittavan tulevassa päätöksenteossa. Toki hänellä on myös oikeus tuoda sananvapauden nojalla esille omia näkemyksiään lainsäädännön puutteista, kuten nyt on nähty.

Noiden näkemysten ei kuitenkaan tule vaikuttaa hänen toimintaansa oikeudessa, vaan kaikkien tuomioiden tulee perustua vain voimassa olevaan lainsäädäntöön - ja sitä kautta vaikuttaa eduskunnan tarkoittamalla tavalla siihen, mitä tapahtuu niille ihmisille, joiden asioita oikeus ratkoo.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kehitysmaasta tulleen lapsen etu
KHO elintasopakolaisten asialla
KHO:n presidentti yllytti poliisia laittomuuksiin; entä sitten?

12 kommenttia:

  1. Älä sinä Timo Koo nipota kirjoitusvirheistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että Timolla on sama vika kuin minullakin: Yksikään kirjoitusvirhe ei jää huomaamatta, vaikka kuinka huolettomasti yrittää lukea ja tuntuu miltei kuin tikkuja työnnettäisiin kynsien alle.

      Poista
    2. Sanojen "miltei" ja "kuin" väliin kuluu pilkku,

      Poista
  2. Hyvä oikeusavustaja puhuu turvapaikan vaikka puiselle Buddhan patsaalle.

    VastaaPoista
  3. Yle viittasi artikkeliin mutta kirjoitti näin:
    https://yle.fi/uutiset/3-10143726

    "– Voi sanoa, että lainmuutokset eivät ole ainakaan parantaneet turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa, Vihervuori sanoo lehden haastattelussa."

    Itselle tulee mieleen, että ehkä suomalaisten oikeusturvan kannalta on oleellista, että suomalaisten turva lisääntyy.
    Edelleen täytyy tunnustaa myös tosiasiat, että emme voi olla koko maailman sosiaalitoimisto. Omissakin kansalaisissa on riittävästi hoitamista.
    Sitä jokainen voi hetken miettiä miten sen isoäidin tai -isän vanhuus järjestyy? Mistä rahat heidän hoitoonsa?

    Toki se on hallinto-oikeuksien kannalta ikävää jos jatkuvasti tulee uusintahakemuksia. Työmäärä lisääntyy ja "oikeat" työt kärsii tästä turvis-hölmöilystä.
    Vihervuoren kannalta voisi olla mukavampaa kun kaikki turvis-hakemukset olisi myönteisiä niin ei heidän tarvitsisi niitä perata jälkeen päin?
    -----------------------------------------------
    US oli haastatellut poliisiylijohtajaa.
    Artikkelista poimittua:

    "– Poliisi ei kritisoi annettuja päätöksiä eikä kyseenalaista voimassa olevaa lainsäädäntöä vaan toteuttaa määrätietoisesti sille annettua palautustehtävää."

    "Poliisiylijohtaja Kolehmaisen mukaan sisäisen turvallisuuden kannalta on tärkeää,
    että turvapaikanhakijoiden hakemukset käsitellään nopeasti ja sitä seuraa joko nopea integraatio suomalaiseen yhteiskuntaan tai nopea paluu."

    https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/245421-poliisi-keskeyttaa-lahes-puolet-jo-valmistelluista-turvapaikanhakijoiden

    VastaaPoista
  4. Kas kunnei ehdottanut, että otetaan sharia-laki käyttöön Pohjolan perukoilla?

    Onko muuten tarkoitus, että tämä maa on suomalaisten asuinpaikka vai kenen maa tämä on? Mitä varten talvi- ja jatkosodassa kansakunta taisteli olemassa olonsa puolesta? Ei ainakaan turviksia varten!
    Järjen käyttö on sallittua!

    VastaaPoista
  5. Voihan sitä arvailla, mihin suuntaan tämäkin oikeudenjakaja lakia tulkitsee. Jotenkin nämä lausunnot ovat kuin kirsikkana koko tämän turvapaikkapelleilyn kakussa. Itketään näiden feikkipakolaisten kohtaloa, joita ei edes pitäisi päästää maahan, kun ovat tulleet kymmenen turvallisen maan halki. Eli mitään todellista hätäähän heillä ei ole koko matkan aikan ollut. Tuskin alunperinkään. Esim. on porukkaa, jotka ovat olleet turvassa pakolaisleirillä, mutta ovat sitten sieltä lähteneet kokeilemaan onneaan Eurooppaan. Kuten kävi ilmi eilisestä tv-dokumentista. Itsestään selvästi asiaan kuuluu salakuljettajan järjestämä matka. Pelleilyä alusta loppuun koko touhu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ”YK:n raportin mukaan alle 3 % vuonna 2016 Italiaan Välimeren yli tulleista turvapaikanhakijoista pidettiin oikeina pakolaisina.”, https://www.nykysuomi.com/2017/04/26/alle-3-valimeren-yli-italiaan-tulleista-pakolaisista-sai-turvapaikan/

      Suomen kansalle ministerinvalansa vannonut mutta Brysseliä kumartava PettUri Urpo päästi syksyllä 2015 30000 miehittäjää vapaasti marsimaan Tornionjoen yli meille nauttimaan täysihoitoa suomalaisten veronmaksajien kustannuksella.

      ”Isänmaallisuus on vihaa ja vastakkainasettelua, pauhaa Petteri Orpo”, https://www.nykysuomi.com/2018/03/17/reijo-tossavainen-isanmaallisuus-vihaa-ja-vastakkainasettelua-pauhaa-petteri-orpo

      Roomalainen poliitikko ja filosofi Marcus Tullius Cicero sanoi runsaat 2000 vuotta sitten:
      ”Kansakunta voi kestää typeryksensä, ja vieläpä kunnianhimoiset. Mutta se ei kestä valtion sisäistä maanpetosta. Vihollinen portilla on vähemmän pelottava, sillä hänet tunnetaan ja hän kantaa lippuaan julkisesti. Mutta maanpetturi liikkuu portin sisäpuolella olevien joukossa vapaasti, hänen salakavalat kuiskauksensa kujilla, kuultuna itse hallituksen saleilla. Sillä maanpetturi ei näytä maanpetturilta; hän puhuu uhriensa korostuksella ja hän on heidän näköisensä ja hän käyttää heille tavanomaisia perusteluita, hän vetoaa halpamaisuuteen kaikkien mielen syvyydessä. Hän mädättää kansakunnan sielun, hän toimii salaa ja kaikkien tietämättä yön pimeydessä kaivaen maata kaupungin pilarien alta, hän saastuttaa valtion niin että se ei enää voi vastustaa. Murhaajaakin tarvitsee vähemmän pelätä.”

      Ks. myös ” Suomen tuhoamisohjelma”, https://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      Poista
  6. Tuomari haluaisi asettaa kansainväliset pakolais- ja muut sopimukset kansallisen lain edelle. Kv. sopimusten mukaan ei tarvitse käsitellä turvallisten maitten läpi tulleiden hakemuksia. Tällaiset ristiriitaisuudet eivät tule korkeille oikeusoppineille mieleen, kun hyvesignaloivat.

    Toinen asia on se, että yleisesti kv. sopimuksia pidetään nykyaikaan sopimattomina, mutta tällaista kritiikkiä ei näiltä "ihmisoikeusjuristeilta" kuule, vain loppumatonta ns. heikossa asemassa olevien vierasmaalaisten puolueellista etujen ajamista ja piittaamattomuutta omien kansalaisten turvallisuudesta.

    VastaaPoista
  7. Minusta on huolestuttavaa jos oikeuslaitoksen työntekijät eivät halua noudattaa kansanedustuslaitoksen säätämiä lakeja. Irtisanomisperuste?

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!