sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Ville Niinistö kirjoitti muunneltua maahanmuuttototuutta

Professori Kaarlo Tuori saavuttaa huomenna kunnioitettavan 70 vuoden iän. Onnittelut emerituskollegalle siitä!

Tuoria oli syntymäpäivän takia kunnioitettu maamme suurimmassa sanomalehdessä. Haastattelusta nousi kiinnostavuudessaan esille yksi kohta. Siinä Tuori kertoi hallituksen lähettävän lakiesityksiä liian paljon perustuslakivaliokuntaan ja otti esimerkiksi tieliikennelain muuttamisen, jota arvioidaan liikkumisvapauden näkökulmasta.

Tuorin mukaan "hallitus ilmeisesti kuvittelee, että liikkumisvapauteen saattaisi kuulua sekin, että autolla saisi huristella niin lujaa kuin tahtoo tai kummalla puolella tietä tahansa. Mille tahansa laille, joka koskee ihmisten käyttäytymistä, voidaan keinotekoisesti luoda jokin perus- ja ihmisoikeudellinen ulottuvuus."

Vaikka kyseessä olikin ilmiselvä argumentaatiovirhe, nousi Tuorin näkemys esille ajatuksissani siksi, että luin sen pian Ville Niinistön (vihr) mielipidevuodatuksen jälkeen. Siinä entinen puolueensa puheenjohtaja ja ministeri valitti sitä, että Suomen turvapaikkakäytännöt ovat tiukentuneet - eli entistä suurempi osa maahan pyrkineistä saa kielteisen päätöksen ja velvoitetaan poistumaan maastamme.

Niinistö kiihotti itseään kirjoituksen edetessä ja päätyi lopulta väittämään, että "Suomi on nyt maa, joka hajottaa perheitä mielivaltaisesti, lähettää ihmisiä suurella todennäköisyydellä hengenvaaraan tai syrjäyttää paperittomuuteen. Tämä on häpeällistä. En olisi uskonut eläväni maassa, jossa ihmisoikeudet kyseenalaistetaan."

Maahanmuuton yhteydessä vuoden 2015 tulijoiden kohdalla oli kyse kuitenkin ennen kaikkea irakilaisista, jotka hakeutuivat Suomeen lähinnä korkeamman elintason takia. Toiseksi suurin ryhmä tuli Somaliasta, jonka pohjoisosa oli jo tuolloin muuttunut afrikkalaisittain täysin turvalliseksi. Kolmantena olivat albaanit maasta, jonka turvattomuudesta ei tässä yhteydessä kannata edes puhua. Silloin täysin sekaisin olevasta Syyriasta oli tulijoita hämmästyttävän vähän: vain 877 noin 32 477 hakijasta.

Elintasopakolaisuuteen viittaa tulijoiden kansalaisuuden lisäksi moni muukin seikka. Niin moni, ettei maahantulon yleisimmästä motiivista jää varteenotettavaa epäilystä, eikä tätä muuta se, että vuoden 2015 maahanryntäyksen mahdollistaneita lakeja ja hallinnollisia käytäntöjä on jonkin verran korjattu.

Seuraavassa listaan muutamia näistä seikoista.

Ensinnäkin osoitin itse tilastollisen tarkastelun perusteella, ettei "humanitaarinen maahanmuutto ja siihen liittyvä suomalainen maahanmuuttopolitiikka perustu niinkään Irakin tilanteeseen vaan pikemminkin puhtaasti kulloisenkin Suomen hallituksen poliittisiin intohimoihin." Erityisen tunnettu on ollut pääministeri Sipilän henkilökohtainen kutsu, jonka jotkut maahantulijat kertoivat motiivikseen tulla Suomeen.

Samoin ihmetystä ovat vuosien mittaa aiheuttaneet irakilaisten pettymykset suomalaisen yhteiskunnan palvelutasoon ja sen takia lähteminen takaisin kotiin. Itäkeskuksessa on myös ollut jopa organisoitunut lipunmyyntipalvelu sitä varten - en tiedä onko vieläkin.

Kiinnitin Niinistön vuodatusta lukiessani huomiotani myös siihen, ettei tämä kyennyt näkemään lainkaan asian toista puolta, eli suomalaisten näkökulmaa. Ei sitä ole tosin puolustanut juuri kukaan muukaan edes oikeusprosessien aikana.

Humanitaarinen maahanmuutto ei ole ilmaista, vaan siihen käytettävä raha on vuosikymmeniä pois muilta tarvitsevilta. Parhaan käytettävissä olevan, mutta pahasti puutteellisen, arvion mukaan etenkin suurimpiin maahanmuuttajaryhmiin kuuluvien elinaikaiset kustannukset veronmaksajalle ovat valtavat - noin miljoona euroa per turvapaikan saanut. Jo pelkät maahanmuuton käsittelykustannukset ovat valtavat.

Siten on selvää, ettei meillä ole varaa ottaa vastaan kaikkia tänne pyrkiviä, vaan vastaanotettavat on rajattava kaikkein hädänalaisimpiin. Näin voimme parhaiten varmistaa heidän turvallisen tulevaisuutensa uudessa kotimaassaan sen sijaan, että käyttäisimme resurssimme elintasopakolaisuuden ylläpitoon.

Jos tänne tulevat elintasopakolaiset saataisiin nykyistä paremmin integroiduksi maahamme, sallisivat resurssimme nykyistä laajemman kehitysmaalaisten elättämisen Suomessa. Sen saavuttamiseksi tulisi heidän omien asenteidensa muuttua, tavallisen ja törkeän rikollisuuden vähentyä sekä sitä kautta myös kantaväestön heihin kohdistaman rekrytointihaluttomuuden kadota. Puhumattakaan terrorismiriskistä.

Edelle kirjoitetun perusteella on siis aivan liian monta syytä siihen, miksi Ville Niinistön toive kaikkien tulijoiden maahamme asuttamisesta ei voi toteutua. Ei edes siksi, että hän - alussa mainittua Kaarlo Tuoria lainatakseni - on luonut ihmisoikeudellisen ulottuvuuden elintasopakolaisuuteen.

Avoimeksi kuitenkin jää oliko Niinistön vuodatuksessa kyse muunnellusta totuudesta, älyllisestä epärehellisyydestä vai vihreän miehen jäljelle jäävästä logiikasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuka valittaisi maahanmuuttoviraston myönteisistä päätöksistä?
Irakilaiset kaipaavat takaisin kotiin - mutta minne katosivat vaino ja hätä?
Turvapaikanhakijoiden kansallisuudet eivät osoita kansainvälisen suojelun tarvetta
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia


12 kommenttia:

  1. En oikein osaa arvostaa Kaarlo Tuoria, koska hänellä on taistolainen menneisyys.

    Turha on ihmisoikeuksista teoretisoida. Nehän on täydellä kattauksella kaikilla ulkomaalaisilla, jotka maahan tulevat; niilläkin, joille ei turvapaikkaa myönnetä.

    Jumalaisen nerokas hyvinvointiyhteiskunta pysyy pystyssä, vaikka sitä on rahoitettu velkarahalla vuosikausia. Mamut rahoitetaan kokonaan velkaa ottamalla. Sen ovat saaneet aikaan "kalletuorit" laintulkinnoillaan perustuslakivaliokunnassa.

    VastaaPoista
  2. Lähinnä sitä jää aprikoimaan, kuinka monta kertaa nämä villeniinistömäiset typeryydet pitää kumota, tai että kuka mahtaa olla seuraava punaviherhörhö, joka keksii esittää ne uusina briljantteina oivalluksinaan. Erinomaista, että proffa jaksaa tapella, vaikka jo vanhastaan 'Contra stultitiam dei ipsi...'

    VastaaPoista
  3. Niinistö kikkailee prosenttiluvuilla, koska siten saadaan aikaan kovin dramaattinen kuva tilanteesta. Hän valittaa, että hyväksymisprosentti on pienentynyt vuoden 2015 86%:sta viime vuoden 21 %:iin, mutta että pienentyminen ei liity hakijaprofiiliin. Mutta siihenhän se tietysti liittyy, eli nyt päätöksiä saavat v. 2015-2016 tulleet, jotka tulivat Sipilän kutsun takia, eivätkä siis tietenkään ole mitään oikeita turvapaikan tarvitsijoita vaan pelkkiä pummeja.
    Ihme ja kumma millaisessa keinotodellisuudessa nämä Niinistön tyyppiset satusedät pystyvät elämään. Jostain kumman syystä mieleen tulee aina Chaplin, kun Niinistön alati virnuileva naamataulu ilmestyy ruutuun.

    VastaaPoista
  4. Epäilen, että V Niinistön kysessä ollen kaikki nuo proffan mainitsemat seikat vaikuttavat ja ovat relevantteja.
    Arvelee Huru-ukko

    VastaaPoista
  5. Niin, Suomihan kuulema lähettää ihmiset kuolemaan. Minun ymmärtääkseni ei täältä ole kukaan elävänä selvinnyt, asui sitten missä tahansa.

    VastaaPoista
  6. Mieleeni tulee muistuma kuusikymmenluvulta, jolloin muuan kristitty poliitikko vaalikampanjoissa saarnasi tulisesti aborttilainsäädännln uudistamista vastaan. Olin kerran tuollaisessa tilaisuudessa jossa kitkerä rikinkatku leijui ilmassa kun julistaja loihti kuulijoiden silmien eteen ensin yksittäisen aborttimurhaajan, sitten sairaalat täynnä näitä murhaajia, sitten sadat ja tuhannet aborttia vaativat naiset, lopulta tuhannet, ja saarnan kliimaksina "kolmekymmentä tuhatta joka vuosi" -- tuolloin taisin ensimmäisen kerran tuntea todella ihokarvat kääntävää inhoa ja vastenmielisyyttä poliittisia taivastelijoita kohtaan ja tajusin, että näille saarnamiehille tärkeitä ovat vain he itse ja heidän oma vihansa heidän vastustamiaan kilpailevia poliittisia mielipiteitä kohtaan.

    Kyllähän näissä vihreissä tällainen isoilla asioilla mässäilevä moralismi on pinnalla. Sitäkin hirvittävämpää on huomata miten pieneksi heidän oma ihmisyytensä käpertyy, kun tosiasiassa efektiti ja vaikutuksenteko kohdistuu vain ja ainoastaan poliittisten vastustajien suuntaan. Itse asioista -- siis esimerkiksi siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, ettei siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", mitenkään seuraa se, että kaikki kulttuurit sopeutuisivat toisiinsa, he eivät koskaan puhu mitään.

    "Ihmisarvo- ja -oikeusideologiat" ovat nyt moralisoiville oralisteille paras poliittisten vastustajien lyömisen ase. Ja yhtä itseoikeutettu kuin itsetyytyväinen lyöminen tuppaa riistäytymään todella "itsekiihotuksen" asteelle. Ongelmien varsinaisia analyyseja ei tehdä, ei kartoiteta niiden historiaa, ei jäljitetä miksi tietyistä asioista on päädytty puhumaan tieteyillä termeillä, ei haluta avata sitä mihin päädytään jos ymmärrystä noituvien yleiskäsitteiden suggestiiviset vaikutukset saavat johtaa tilanteen siihen mihin se on johtamassa.

    Joitakin poikkeuksia on, ja sellaisena mainitsen Douglas Murrayn maailmalla bestselleriksi nousseen kirjan "The Strange Death of Europe -- Immigration, Identity, Islam", jota olen yrittänyt omassa blogissani kommentoida. On mielestäni esimerkiksi olennaista, ettemme puhuisi "siirtolaisuudesta", emmekä "maahanmuutosta", ei "turvapaikoista", vaan nimenomaan "kansainvaelluksista", koska juuri ja vain tästä koko ilmiössä on historiallisesti, nykyhetkessä ja tulevaisuudessa kyse.

    Nimeäni klikkaamalla pääsee yhteen yhteenvetoon ko. teoksesta.


    VastaaPoista
  7. Tuhka tuumii että tässä tapauksessa Ville Niinistö puhui kannattajilleen sekä mahdollisille äänestäjilleen.

    Tuhka ei oloe varma onko Niinistö niin tyhmä ettei hän huomaa että ilmapiiri on muuttumassa. Kenties tässä vain varotaan sanomasta ääneen mikä alkaa nousta esiin.

    Siis se että osa pakolaisista on vain elintason perässä. Se aiheuttaa sen että osa Suomalaisista on näitä vastaan, mutta harva haluaa sanoa sen julkisesti, joten he ovat hiljaa.

    Maahanmuuton vastustajia ei voi saada muttamaan mieltänsä, mutta he toivovat että nämä olisivat hiljaa ja eivät järjestyisi enemmän.

    Näillä artikkeilla yritetään pitää maahanmuutonvastustajat hiljaa ja poissa julkisuudesta. Jos vastustjaia nousee liikaa esiin, he eivät enää voi estää sitä. Toistaiseksi se on jossain määrin onnistunut. Toistaiseksi näyttää että "ennemistö" hyväksyisi maahanmuuton ja puolustavat puheet. Tosin mielipidetutkimus todisti että iso osa vastustaa islamilaisista maista tulevia.

    Niinistö yrittää pitää padon vuotoa kurissa ja toivoo etteivät hänen äänstäjänsä lähde karkuun, ja jätä häntä yksin vuodon kanssa.

    Tuhka tuumii että lopulta pelkkä käytännöllisyys pakottaa tekemään jotain maahanmuutolle. Kiristykset ovat merkki siitä. Porukkaa voi ottaa vain tietyn määrän jos tulee liikaa on kiristettävä vaatimuksia.

    No aika kertoo miten.

    VastaaPoista
  8. Suomen ihmisoikeuskohkaajat voisi joskus olla rehellisä ja muistaa, että on olemassa myös työperusteinen maahanmuutto.
    Katso esim. http://tem.fi/tyoperusteinen-maahanmuutto.
    Tämä tosin käytännössä edellyttää, että hakijalla on työmotivaatiota ja työtaitoa, jota tarvitsemme.

    Ihan ajatusleikkinä tuli mieleen, että saisiko muslimeja marjan poimintaan metsän siimekseen tai mansikanpoimintaan maatiloille?
    Sillä palkalla todistetusti ukrainalaiset ja thaimaalaiset elävät, jopa kouluttavat lapsiaan jos artikkeliin on uskominen...

    https://yle.fi/uutiset/3-9776811

    https://yle.fi/uutiset/3-9738405

    VastaaPoista
  9. Suomen ei pidä auttaa kaikista hädänalaisimpia ottamalla Suomeen. Näitä ihmisiä autetaan paikanpäällä. Suomeen otetaan ne Snowdenit, jotka tapettaisiin myös pakolaisleireillä.

    VastaaPoista
  10. Vaikeita kysymyksiä mm. Niinistölle:

    Onko Suomen veronmaksajien perimmäinen tehtävä ottaa ylläpidettäväkseen nuoria miehiä, jotka hakeutuvat Suomeen asti hyvien "speksien" houkuttelemina? He edustavat kuulemma parempia kulttuureita, mutta eivät kuitenkaan kykene rakentamaan hyvinvoivaa luottamusyhteiskuntaa omissa maissaan. Eikö tällainen holhoaminen ole rasismia?
    Kansanedustajamme Niinistö sanoo, että Suomea pitää hävetä! Onko luottamusyhteiskunnan aikaan saaminen hävettävää? Pitääkö vihreästä näkökulmasta saada Suomen väkiluku reippaaseen kasvuun? Onnistuuko epäonnistuneiden valtioiden keskenään tappelevien ihmisten pelastaminen tuomalla heidät napapiirille, hävettävien suomalaisten kustannuksella? Tulevatko sunnit ja shiiat suurina joukkoina keskenään toimeen Suomessa, entä afgaanit ja irakilaiset? Ovatko näiden ryhmien väliset antipatiat rasismia? Jos on, miksi tuomme maahan rasismia?
    Onnistuuko velkaantuva viisimiljoonainen kansa maailman pelastamisessa? Miten kävi eläkepommin, kun eläkeläisiä halutaaan tuoda maahan lisää?
    Vähemmistöjä pitää suojella. Ovatko lähi-itäläiset ja afrikkalaiset niin vähemmistöä suomalaisiin nähden, että heitä pitää asuttaa sadoin tuhansin Suomeen?

    VastaaPoista
  11. ValtaVALEmedia taas valheellisella vääristelyllään suomentuho-asialla; koettaa tehdä MASINOIDUN elintasopakolaisten massamaahantunkeutuja-invaasion hyväksyttävämmäksi:

    ”Valtamedia: Suomen itsenäisyyden puolesta taisteli enemmän maahanmuuttajia kuin on tiedetty
    Valtamedia on jälleen törkeän propagandan asialla jättäen faktoja pois jutuistaan…”

    https://mvlehti.net/2018/04/08/valtamedia-itsenaisyyden-puolesta-taisteli-enemman-maahanmuuttajia-kuin-on-tiedetty/

    VastaaPoista
  12. Professorin linkittämä argumentaatiovirhe https://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentointivirhe lienee tärkein tiedon julkistamistekniikan lähde menestyvälle poliitikolle. Menestyvimpiä lienevät ne, jotka takeltelematta kykenevät valitsemaan listalta tilanteeseen parhaiten sopivan argumentaatiovirheen eli agendajournalistisen totuuden.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!