tiistai 4. heinäkuuta 2017

Italian uhkailusta ja Ugandan esimerkillisyydestä

Aamun lehdessä oli kaksi näkökulmaa nykyajan kansainvaellukseen, jossa kehitysmaalaiset siirtyvät pois kotimaistaan kohti länsimaita. Ensimmäisessä jutussa kerrottiin siitä, kuinka Italia on uhannut lopettaa kansainvälisten järjestöjen organisoiman kuljetuspalvelun Libyasta Välimeren yli saapasmaahan, mikäli muut EU-maat eivät ota vastaan tulijoita.

Tähän kansainvaellukseen osallistuvat sellaisten maiden asukkaat, joiden kotimaassa ei esiinny erityisempää hätää eikä vainoa. Tulijat ovat peräisin lähinnä Guineasta, Nigeriasta, Norsunluurannikolta ja Bangladeshista.

Niinpä Italiaan tulleista turvapaikan tarpeessa on vain alle kolme prosenttia. Sen seurauksena suurin osa heistä ei koskaan edes hae turvapaikkaa, vaan he vain katoavat jonnekin päätyäkseen todennäköisesti harmaiden työmarkkinoiden, rikollisuuden tai joissakin maissa paperittomille järjestetyn tuen varassa eläviksi.

Siksi olisin hyvin onnellinen, mikäli muut EU-maat eivät taipuisi Italian painostuksen edessä, vaan kehottaisivat sitä toteuttamaan uhkauksensa. Vielä parempi olisi, jos myös muut Välimeren pohjoisrannan valtiot liittyisivät Italian seuraksi ja kieltäytyisivät ottamasta vastaan järjestöjen ihmiskuljetusaluksia.

* * *

Aamun lehden toinen juttu oli Suomen Kenian suurlähetystön edustuston päällikön sijaisen, Ramses Malatyn kirjoitus siitä, kuinka Uganda pitää rajansa avoimina kaikille tulijoille ja tarjoaa näille samat peruspalvelut kuin omille kansalaisilleenkin.

Kirjoituksen mukaan Ugandan BKT kansalaista kohden on 700 dollaria kansalaista kohden, joten peruspalvelut lienevät varsin vaatimattomat. Eivätkä siten toimi samanlaisina vetovoimatekijöinä tulijoille kuin eurooppalainen sosiaaliturva.

Malaty kertoi myös siitä, kuinka tulijat ovat piristäneet Ugandan taloutta. Hänen mukaansa heidän perustamansa yritykset ovat luoneet uusia työpaikkoja sekä virkistäneet kauppaa. Tulijat ovat myös tuoneet mukanaan uusia taitoja ja osaamista kahvinkasvatuksesta käsitöiden tekoon.

Jäin itsekseni miettimään, että olisikohan noilla taidoilla suurta käyttöä myös Suomessa ja muualla Euroopassa? Vai olisiko lopputulos kuitenkin sellainen, ettei tulijoiden mukana tänne saataisi juuri lainkaan länsimaissa hyödynnettävää osaamista.

Malaty tarjosi Ugandaa myös esimerkiksi Suomelle. Maassa on 1,2 miljoonaa pakolaista, joten vastaava määrä tänne tulijoita aiheuttaisi varmasti jonkinlaisia vaikutuksia myös suomalaisiin peruspalveluihin tilanteessa, jossa julkisella sektorilla on muutenkin vaikeuksia ylläpitää niitä.

Toisaalta olen kahdessa asiassa samaa mieltä Malatyn kanssa Ugandan esimerkillisyydessä. Ensimmäinen on se, että tulijoiden toimeentulo voitaisiin veronmaksajien varojen jakamisen sijasta turvata antamalla heille syrjäseuduilta tilkku maata, jolla he saisivat oikeuden oikeuden tehdä työtä ja yrittää.

Tämä olisi paljon anteliasta sosiaaliturvaa kestävämpi ratkaisu - eikä varmasti toimisi vetovoimatekijänä. Rasismiksikaan sitä tuskin voisi leimata, koska karjalaisten maaseudun asukkaiden pakolaisuushan hoidettiin aikanaan juuri näin.

Toinen asia mistä olen samaa mieltä Malatyn kanssa on se, että perimmäisten syiden eli konfliktien pysäyttäminen on ainoa kestävä ratkaisu pakolaisongelmiin ja maiden kehittymiseen. Siksi eurooppalaisten maiden sinisilmäinen vastaanottopolitiikka on yksiselitteisesti turhaa voimavarojen haaskausta, minkä sijaan käytettävät varat olisi sijoitettava lähtömaissa erityisesti väestönkasvun rajoittamiseen sekä nuorten tyttöjen ja poikien kouluttamiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Maailman nälän, hädän ja kurjuuden perimmäinen syy selvisi
EU:n Afrikanpolitiikka uusille urille - kehitysapurälssi kauhistui
Avustusjärjestöt tuplajättipotin perässä

15 kommenttia:

  1. Suomessa tuota Ugandan ratkaisua kokeiltiin sodan jälkeisessä rintamamiesten asuttamisessa. Tulokset sisälsivät runsain mitoin tragiikkaa ja jos siltä vältyttiin niin se johtui Ruotsista josta tuli lukemattomien suomalalaisten pelastaja kun pystyi tarjoamaan näille töitä kasvavassa teollisuudessaan. Olen itse nähnyt noita tyhjentyneitä, raunioituneita pihapiirejä, eipä houkuta. Pellot ovat nyt paketissa ja metsittyneinä taitavat sellaisina pysyäkin.

    Puhumatta ollenkaan yritykseen tarvittavasta koulutuksen ja rahallisten investointien määrästä. Sama koskee ajatusta käyttää vieraista kulttuureista tulevia peruspalvelujen hoitamiseen. Nykyruotsin esimerkki ei houkuta. Taisi espanjalaisten sairaanhoitajienkin palkkaaminen tänne pohjoiseen jäädä yritykseksi? Oma kokemukseni tulee kristityistä filippiiniläisistä. Asia päättyi aika ristiriitaisesti. Sopeutuminen ei ole helppoa. hh



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsi pelasti työtä tekeviä ihmisiä vasta 1960-luvulla. Oli tärkeää, että selvittiin edes miten kuten ensimmäiset 20 vuotta.

      Poista
    2. Toki mutta oleellista on juuri, että pitkäaikaiset imvestoimit menivät (ja tulisivat menemään) hukkaan. hh

      Poista
  2. Kun näkee valokuvia veneistä/laivoista, joissa on Välimeren yli kuljetettavaa väkeä,
    ovat he poikkeuksetta väriltään ruskeita.
    Niimpä kirjoituksessa mainitut lähtömaat (Guineasta, Nigeriasta, Norsunluurannikolta) osuvat varmaankin oikeaan.

    Se, että jatkuvana virtana väkeä rahdataan Eurooppaan, tarkoittaa jonkun tahon todella haluavan tuhota nykymuotoisen Euroopan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä koskee koko Eurooppaa artikkelin otsikosta riippumatta: http://magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

      Poista
    2. "”Sorosin ja CIA:n suunnitelma epävakauttaa Eurooppa

      Heikki Luodon suomentama erinomainen Wayne Madsenin artikkeli on levinnyt tehokkaasti verkossa. Madsen ottaa kantaa PAKOLAISKRIISIN TODELLISIIN syihin ja etenkin Yhdysvaltojen sekä kansainvälisen pankkieliitin rooliin...", http://magneettimedia.com/sorosin-ja-cian-suunnitelma-epavakauttaa-eurooppa/

      Poista
    3. Ajatuksia herättäviä lukupaketteja.
      Suosittelen!

      Poista
    4. Henry Fordilla oli myös jänniä ajatuksia:

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainvälinen_juutalainen

      Poista
    5. Samasta aiheesta:

      "Kirjatutka: Kuka on juutalainen?",
      http://www.ulkopolitiikka.fi/article/621/kirjatutka_kuka_on_juutalainen/

      Poista
  3. Rikollisia vallanpitäjiä tukeva valtavalemedia on tästäkin vaiennut:

    "Maahanmuuton todellisuus – se mitä Sinulle ei ole kerrottu",
    https://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2011/03/11/maahanmuuton-todellisuus-se-mita-sinulle-ei-ole-kerrottu/

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista nähdä, valehteleeko valta-VALE-media tästäkin VAIKENEMALLA:

    "Itävalta valmistautuu uuteen matuvyöryyn – sotilaat rajalle
    750 sotilasta on valmiustilassa siirtyäkseen rajalle heti matutulvan uhatessa..."

    http://mvlehti.net/2017/07/04/itavalta-valmistautuu-uuteen-matuvyoryyn-sotilaat-rajalle/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Iltalehti on uutisoinut asiasta.

      Poista
    2. Pelonsekaisella mielenkiinnolla voi vain odottaa, millaisen invaasion Suomen rajoilla SALLITAAN taas tapahtua. Tuleeko syksyn 2015 toisto vielä paljon rankempana versiona?

      Poista
    3. Sveitsi laittoi Italian rajalleen 2000 sotilasta panssareineen jo vuosi sitten.
      Ihan järkevää varautumista!

      http://www.express.co.uk/news/world/661418/Shock-map-shows-Schengen-FAILURE-as-Army-tanks-scramble-to-migrant-borders

      Poista
  5. Similia similimbus curantur eli samanlainen parantaa samanlaista. Sopii Keniaan, jossa noilla olemassa olevilla taidoilla pärjää.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!