torstai 24. huhtikuuta 2014

Montako syyrialaista pakolaista kuuluu Suomen vastuulle?

Syyrialaisista on pakolaisina 2,5 miljoonaa ihmistä. Se on valtava määrä sekä ihmisiä että inhimillistä kärsimystä.

Kriisin lievittämiseksi Suomeen otetaan nyt vuosittain 500 syyrialaista pakolaista. Mutta miksi ei enempää, sillä tulijoita riittäisi. Tai miksi ei vähempää, sillä jo tästäkin määrästä on odotettavissa monikulttuurisuuteen liittyviä ongelmia?

Jos lähdetään siitä, että kaikki pakolaiset pitäisi sijoittaa jonnekin, ja sijoitustaakkaa jaettaisiin tasaisesti koko maailmaan voidaan laskea lukuja esimerkiksi seuraavista kolmesta eri lähtökohdasta.

Koska maailmassa on 195 itsenäistä valtiota, olisi Suomen osuus 2,5 miljoonaa jaettuna 195:llä. Se tekee 12 820 pakolaista.

Koska maailmassa on yli 7 miljardia ihmistä, joista suomalaisia viitisen miljoonaa, olisi suomalaisten osuus 1785 syyrialaista.

Koska Suomen BKT on 270 miljardia USD ja koko maailman BKT 69 990 miljardia USD, olisi Suomen taloudellisen toimeliaisuuden mukainen osuus 9525 pakolaista.

Nämä luvut eivät siis ole vuosittaisia vaan kokonaismääriä. Tämän mukaan nykyinen 500 hengen syyrialaiskiintiö kattaa Suomen koko vastuun joko 25 (pakolaiset tasan valtioiden kesken), 3,5 (pakolaiset tasan ihmisten kesken) tai 19 (pakolaiset tasan taloudellisuuden toimeliaisuuden suhteen) vuodessa.

Tätä taustaa vastaan suomalaiset tulevat siis nykyisellä menolla kantaneeksi kortensa ja väitetyn vastuunsa kokooon muutamassa vuodessa. Sen sijaan Suomen talouden kannalta tarkasteltuna aikaa menee lähes kaksikymmentä vuotta ja mikäli toimimme valtiona valtioiden joukossa joudumme ottamaan syyrialaisia vastaan neljännesvuosisadan.

Tässä herääkin kysymys siitä, mikä näistä kriteereistä on se oikea? Ja miksi juuri se on se oikea?

Vai olisiko sittenkin tällaisia tarkasteluita oikeampi se, että annettaisiin vastuu syyrialaisille itselleen ja pyydettäisiin heitä lopettamaan keskinäinen nahistelunsa, heittämään ulkomaiset fanaatikot maastaan ulos ja ryhtymään yhteistuumin rakentamaan syyrialaista hyvinvointia? Jos ei, niin miksei?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Suomalaisnuorukainen lensi paratiisiin nauttimaan 72 neitsyen suloista
Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto
Islamistitaistelijoita Suomeen

8 kommenttia:

  1. Miksi tänne ylipäänsä pitäisi ottaa yhtäkään pakolaista mistään päin maailmaa jos heitä on kustannustehokkaampaa auttaa lähialueella?

    Niin, "kustannustehokkaampaa". Sana, joka on sallittu ilmeisesti kaikissa muissa yhteyksissä paitsi juuri tässä nimenomaisessa.

    Olen ajatellut, että Suomessa voitaisiin perustaa jonkunlainen versio jenkkien Peace corpseista hyödyntämällä suomalaisia työttömiä.

    Alueelle, eli esimerkiksi Turkin rajalle sitten roudattaisiin työttömiä suomalaisia rakennusmiehiä, sähkömiehiä (ehh, anteeksi, henkilöitä) ja muuta ammattiporukkaa joka rakentaisi sinne korkealaatuisia asuin- ja muita tiloja ja palveluita pakolaisten käyttöön.

    Lisäksi sinne voisi lähettää työttömiä sairaanhoitohenkilöitä jne. jotka opettaisivat paikallisille taitojaan tarpeen vaatiessa.

    Apuvoimina käytettäisiin paikallista työvoimaa ja pakolaisia. Rakennus- ja muut materiaalit ostettaisiin mahdollisuuksien mukaan lähialueelta.

    Asiaan ei sitten sotkettaisi mitään "asiantuntijoita", poliitikoita, "avustusjärjestöjen" byrokraatteja tai muuta painolastia voimavaroja kuluttamaan vaan käytettäisiin hyväksi suomalaisen työkansan käytännön asioiden tuntemusta!

    http://en.wikipedia.org/wiki/Peace_Corps


    t: VittXXXX Stadilainen

    VastaaPoista
  2. Vaikka ottaisimme kuinka paljon pakolaisia, se ei ratkaise ongelmaa, päinvastoin, ongelmat siirtyvät myös meille.

    Somalia ja Afganistan ovat hankalimpia maita. Syntyvyys on 5-7 lasta/nainen, ja jatkuva sota on käynnissä. Johtuuko sota väestönkasvusta? Elintilaa ei riitä kaikille. Osa lähtee etsimään mahdollisuuksia muualta, ja Eurooppahan on loistopaikka, jossa kaikki on ilmaista, niin kuin kuvitellaan ja niin kuin toistaiseksi todellisuus onkin. Mutta kuinka kauan? Kun miljoonat vyöryvät meille, kuka heidät elättää?

    Siksi ongelma pitäisi hoitaa lähtömaissa, mutta mistä keinot, kun ongelmaa ei edes haluta nähdä - ei lähtömaissa, jotka haluavat lähettää liikaväestönsä muualle, eikä pakolaisia vastaanottavissa maissa, joissa osa ihmisiä ei hyväksy minkäänlaisia rajoituksia.

    Lähtömaat eivät edes pyri hoitamaan maansa tilaa siihen kuntoon, että siellä riittäisi kaikille elinmahdollisuuksia, vaan uskonto, diktatuuri jne. pitävät huolen siitä, että ongelmista ei puhuta. Eikö ole parempaa keinoa kuin väkivalta, johon ennen pitkää törmätään? Kehitysmaiden väkivalta siirtyy meille.

    VastaaPoista
  3. Eilen torstaina tuli TV2:lta 20:00 BBC:n dokumentti shia-sunni-TV-asemien vihapuhelusaarnoista, väkivallan lietsonnasta.
    Katsokaa tuo Yle-Areenasta niin siinäpä on jo vastausta kysymykseen miksi?
    Kun i:llä alkavaa ismiä ei sieltä saada pois, mikään ei muutu. Perustelu: Shia-sunni-ottelua on käyty vasta vaatimattomat 1400 VUOTTA .... :(
    -Beowolf-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://areena.yle.fi/tv/2173844

      Poista
  4. "Montako syyrialaista pakolaista kuuluu Suomen vastuulle?"

    Suurinpiirtein 0.

    Miksi suomalaisten ihmisten tuottamia verorahoja pitää ylipäänsä käyttää yhteenkään ulkomaalaiseen ihmiseen?

    VastaaPoista
  5. Tähän liittyen Ylen Femmin vaalikeskustelu oli suorastaan pelottavaa katseltavaa. Siellä Carl Haglund totesi, että pakolaiset ovat Suomelle resurssi ja että meidän pitäisi ottaa tänne huomattavasti enemmän pakolaisia, jotta Etelä-Euroopan maat saavat hengähtää. Ville Niinistö huusi melkein kurkku suorana ihmisoikeuksia, eikä Arhinmäki hirveästi jäänyt kakkoseksi. Kukaan näistä kolmesta ei varmastikaan ajatellut asian sosiaalipoliittista ja taloudellista puolta.

    Miksi ihmeessä meidän pitäisi ottaa tänne muutama tuhat (jota kukaan ei kansasta halua, voitte mennä toreilta kyselemään, jos ette usko), kun voisimme samoilla rahoilla ruokkia todennäköisesti kymmeniä tuhansia paikan päällä? Ymmärrän oikein hyvin sen, että nuoret miehet pyrkivät pois Pohjois-Afrikasta löytääkseen paremman elämän, mutta yksinkertaisesti meillä esimerkiksi täällä Suomessa ei ole varaa siihen. Tai jos tarkoituksena on kurjistaa meidän suomalaisten elämää ja nostaa hermopainetta, niin sitten tänne kannattaa ottaa tuhansia ja tuhansia lukutaidottomia kavereita. Bring it on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukutaidottoman henkilön mahdollisuudet työllistyä Suomessa on käytännössä nolla. Tämä olisi hyvä kaikkien muistaa. Ja se, ettei syrjäytyminen tee ketään onnelliseksi.

      Poista

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!