lauantai 7. joulukuuta 2013

Kiakkovieraat ja itsenäisyys

Eilistä presidentin itsenäisyyspäivän vastaanottoa värittivät juhlapaikan ulkopuoliset mielenosoitukset. Mielenosoittajat kutsuivat itseää kiakkoviaraiksi ja olivat tämän mukaan saaneet ohjeekseen ottaa mukaan omat jääkiekkomailat ja varustautua vastustamaan poliisia. Lisäksi heillä oli mukana raketteja, joita ammuskeltiin poliisin päälle.

Mielenosoituksen järjestäjät ilmoittivat tapauksen motiiviksi seuraavaa: "haluamme kritisoida eduskunnan ja vuorineuvoksien pröystäilyspektaakkelia. He juhlivat kun me maksamme viulut - - Kiakkovierasjuhlat on kaikkien protestijuhla jonne ovat tervetulleita kaikki syntyperään, varallisuuteen, koulutustasoon tai muihin ulkoisiin asioihin puuttumatta. Fasisteja tai natseja emme kuitenkaan katsele tapahtumassa tai sen liepeillä."

Järjestäjänä eivät siis olleet mediassa pelätyt äärioikeistolaiset tai uusfasistiset tahot, vaan poliisi lienee raahannut mukaansa 28 vasemmistolaista rähinöitsijää. Siis samanlaista porukkaa, jonka turvin silloinen Kansan Uutisten toimittaja Paavo Arhinmäki nousi Suomen kansan tietoisuuteen. Tuolloin Helsingissä mielenosoittajat kutsuivat itseään kuokkavieraiksi ja aiheuttivat vahinkoja mm. linnan juhliin vieraita tuoville ajoneuvoille.

* * *

Olen itsekin kritisoinut tässä blogissa moneen kertaan valtaeliitin "pröystäilyä". Tosin avoimesti tapahtuvan juhlinnan sijasta olen pitänyt kritiikin kohteena heidän hyvä veli -järjestelmän kautta tapahtuvaa keskinäistä rahojen ja muiden etujen jakamista hämärissä kabineteissa; ja sen kautta yhteiskunnallisen ilmapiirin kiristämistä.

Tässä mielessä ymmärrän jossain määrin kiakkovieraiden ilmoittamaa motiivia. Sen sijaan en ymmärrä enkä hyväksy heidän varustautumistaan jääkiekkomailoin ja raketein. Etenkään kun aseistautumista ei oikein voi tulkita muuten kuin siten, ettei päätarkoituksena ollut mielenosoittaminen "pröystäilyspektaakkelia" vastaan, vaan pikemminkin yleinen rähinöinti ja vahingonteko. 


Siis sellainen väkivaltainen toiminta, joka on tullut yhä yleisemmäksi kaikenlaisten tapahtumien yhteydessä ympäri maailmaa, ja jonka en soisi yleistyvän täällä pohjantähden alla. Ja jota en voi mitenkään hyväksyä demokraattisessa valtiossa, jossa on rakennettu vaaleiksi kutsuttu mekanismi asioiden muuttamiseksi.

Kaikkiaan pidän viime yönä rähinöinyttä sakkia lähinnä ymmärtämättöminä ressukoina ja tunnen heitä kohtaan lähinnä hyväntahtoista sääliä. Siis vähän samoin kuin sellaista pikkulasta kohtaan, joka on mennyt uhmapäissään tekemään jotain mistä on seurannut harmia hänelle itselleen. 

Samalla hiukan harmittaa, että mitä todennäköisimmin kiakkoviaraistakin iso osa elelee sillä sosiaaliturvalla, jonka maksamiseen minäkin osallistun. Vaikka joutuvathan vanhemmatkin elättämään uhmaikäiset lapsensa.

* * * 

Itselleni Suomen itsenäisyys on arvokas asia. Ilman itsenäisyyttä olisimme Venäjän reunavyöhykettä ja meidät olisi isolta osalta venäläistetty viime vuosisadalla. Osa väestöstä olisi mitä todennäköisimmin siirretty jonnekin muualle entisen Neuvostoliiton alueelle ja maassamme eläisi iso venäläinen yläluokka. Kaikki tämä sosialismin nimissä.

Suomen alue kärsisi samoista post-sosialistisista talousongelmista kuin muukin Venäjä. Pisa-tutkimuksissa tuskin harmittelisimme nuorisomme putoamista maailman kärjestä aivan kärjen taakse. Tulevaisuus näyttäisi synkältä, kun Putinin valtaeliitin raskas koneisto hallitsisi meitä tiukoin turvatoimin ja huolehtisi tarkoin siitä, ettei itsenäisyysvaatimuksia ilmaantuisi. Tämän osana koulussa opetettaisiin muunneltua totuutta historiana.

Suon siis presidentille oikeuden juhlia Suomen itsenäisyyttä yhdessä niiden ihmisten kanssa, jotka hän on nähnyt hyväksi kutsua tilaisuuteen. Ymmärrän myös, että juhliin on kutsuttu lähinnä valtaeliittiä, koska valtaeliitin kanssahan presidentti on lähinnä tekemisissä. Eihän muihinkaan juhliin ole tapana kutsua ventovieraita.

Paitsi että siellä on joka vuosi myös ventovieraita: urheilijoita, taiteilijoita ja muita edellisenä vuonna erityisen ansioituneita. Näiden joukossa on myös jonkin verran aivan tavallisia ihmisiä. Eli ei itsenäisyyspäivän vastaanotto nyt aivan pelkästään hyvien veljien juhla ole, vaikka toki yhteiskunnan yläluokka siellä onkin näkyvimmin edustettuna.

Juhlien hyväksynnästä ja suosiosta tilaisuuden viime kädessä maksavan Suomen kansan keskuudessa kertoo etenkin sieltä lähetettävän suoran TV-lähetyksen suosio. Vaikka suoran uutisoinnin näkisikin kansan alistamiseen tähtäävinä sirkushuveina, kertoo se myös siitä ilmapiiristä, joka Suomessa vallitsee. Sen turvin kiakkovieraatkin ovat voineet tilaisuutensa järjestää, ja tulevat selviämään rettelöinnistään mitä todennäköisimmin varsin vähin seurauksin. 

Ilman maamme itsenäisyyttä he mitä todennäköisimmin istuisivat seuraavat vuodet kurjassa vankilassa - ehkä jopa Siperiassa. Niinpä viime yön kiakkoviarailla, enemmän kuin lähes kenelläkään muulla, on ensi vuonna syytä juhlia Suomen itsenäisyyttä! Tämän he kyllä ymmärtävät varmaan itsekin, kunhan ensin hieman kasvavat.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hetero pride herätti pari kysymystä

PS Poliisi on sittemmin vahvistanut, että kiakkoviaraat oli pelkkä rosvojoukko. Edes mielenosoituksen asiakirjat eivät olleet kunnossa. Nyt pitäisikin pohtia sitä miten ehkäisemme tulevaisuudessa sekä Suomen muuttumisen tällaisten joukkioiden temmellyskentäksi, että sen muuttumisen poliisivaltioksi? Itse en ainakaan halua kumpaakaan.

23 kommenttia:

  1. Kaiken kaikkiaan juhla etenkin tällä kertaa oli vaikuttavan arvokas, ei-pröystäilevä, Nobel-palkintojuhliin verrattava spektaakkeli.
    Sellaiseen protestin kohdistaminen on mielestäni omaan nilkkaan ampumista. Lisäksi mellakan järjestäjät ovat (ehkä liiassa innossaan) dokumentoineet tavoitteensa, varusteensa ja viiteryhmänsä ( ei natseja persuja jne ) niin tarkoin, että paraskaan punavihreä toimittaja ei saa tätä muuksi muutettua.
    Ruumiinvamman ( pysyvä kuulon alenema ) tuottaminen poliisille tulee käsitellä kuten lait asiasta määräävät.
    PS: Tässä tuleekin mielenkiintoinen vertailukohde edelliseen ympärileikkausjuttuun !
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  2. Kyllä on jutut ja perustelut köyhiä.

    Mä olen aina ihmetellut sitä määrää tyhmyyttä mitä tarvitaan näiden iänikuisten "ilman veteraaneja me oltaisiin Venäjää" toistamisesta vuodesta toiseen.

    Virokaan ei ole Venäjää. Virossakaan ei ole venäläistä eliittiä johtamassa. Mutta on vissiin liian kaukana että juuri kukaan tajuaisi analogian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viro on itsenäinen, joten miksi ihmeessä siellä olisi venäläinen eliitti johtamassa? Blogitekstissä ei myöskään manittu veteraaneja, joten en oikein ymmärrä mistä keksit syyn purnataksesi heihin liittyvistä kommenteista (jossain muualla?).

      Poista
    2. Akseli taitaa nyt unohtaa, että Viro oli osa Neuvostoliittoa muutaman vuosikymmenen ajan. Vasta sitten se itsenäistyi. Ilman sotaveteraaneja meillä olisi ollut sama kohtalo.

      Poista
  3. Loistava kannanotto professorilta. Se kannattaisi julkaista myös valtamedioissa.

    VastaaPoista
  4. "haluamme kritisoida eduskunnan ja vuorineuvoksien pröystäilyspektaakkelia. He juhlivat kun me maksamme viulut - - "

    En ole kornimpaa julistusta nykypäivän äärivassareilta kuullut.

    Jos tuon olisi sanonut pari vuosikymmentä sitten vanhan koulun duunari kommunisti, niin olisin ollut hänen kanssaan samaa mieltä, mutta kun sen sanoi Arhinmäkeläis-Koivulaaksolais-Andersonilainen moderni vasemmistoliimatilhi, joka ei ole työtä nähnyt kuin televisiossa, niin asia muuttuu aivan absurdiksi.

    Hekö muka maksaisivat jotain, jota toiset kuluttavat? todellisuudessa tuo maksuvirta käy kyllä heihin päin, koska he eivät mitään tienaa, niin eivät kyllä voi kenenkään muunkaan kuluja maksaa.

    Muut maksavat heidän elämisensä ja politiikan tekonsa, eivät he maksa edes omaa elämistään... Huh huh miten on maailmankuva vääristynyt eräissä piireissä.

    VastaaPoista
  5. Taisi olla sieltä konservatistisemmasta puolueestakin oma edustus. Idiootteja silti kaikki mukana olleet, kansanryhmään, aatteellisuuteen tai muuhun taustaan katsomatta.

    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288629711996.html

    -U

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä todennäköisimmin kyseessä oli ns. false flag huijaus. Eli kaveri ilmoitti olevansa persu vaikka lienee oikeasti jotain aivan muuta. Mielenkiintoiseksi tämän tekee se, ettei IS.n toimittajalla ollut asiassa kommentoitavaa.

      Poista
    2. Ei se tietty mahdotonta ole. Ainakin päämäärä anarkiassa toteutuisi, että luottamus ylipäätään mihinkään taas saisi kolauksen. Itse kannatan yleensä lähinnä vihreitä, koska uskon ilmastonmuutokseen, tai maltillista vasemmistolaisuutta, koska en ole rikas - enkä mahdollisesti rikkaanakaan hirveästi kasvattaisi tai puolustaisi oman edun nimissä rikkauttani. En ole siis kovinkaan poliittisesti orientoitunut henkilö. Valitettavasti tässä orientoitumattomuudessa on myös samaa toivottomuutta, joka mielestäni näyttäytyi eilisessä fiaskossa mutta myös perussuomalaisten viimevaalisena nousuna suurten puolueiden joukkoon. Ajat eivät ole olleet hyvät ainakaan itselleni milleniumin jälkeen. Mutta vielä vähemmän kuin toivottomuuteen ja epävarmuuteen tulevaisuudesta uskon kyseisten "kiakkovieraiden" toimintaan. Revoluutio ei ole ollut koskaan hyvä, ja mahdollisesti kenties hyperbolisena yhtymäkohtana tästä toiminnasta sellaiseen tahtoon voitaisiin yhteys vetää.

      -U

      Poista
  6. Ai persu? mitä persu tekisi kommunistien mielenosoituksessa? eli täyttä potaskaa tuo väite että hän olisi persu.

    Juuri tuollaista väitettä voi fanaattiselta äärikommunistilta odottaakin, jotta saa mustamaalattua poliittista vastustajaa.

    Tuohan menee väitteenä aivan täydestä niin toimittajillekin kuin yhä lapsellisesti mediaan uskoville yksinkertaisimme kanssaihmisillekin, kuten sinullekin hyvä U, koska vihervasemmistolaisesti suuntautuneilla toimittajilla ei ole mitään halua tai intressiä tarkistaa tai edes epäillä tuota väitettä. Ja kundi anarkokavereidensa kanssa nauraa kippurassa kulman takana hyvälle jäynälle joka meni toimittajaan täydestä.

    Sinänsä pitää nostaa hattua heille, koska älyävät moisen mahdollisuuden mustata persuja. Toisaalta, eiköhän sieltä takku,netistä löydy jostain kohtaa ohjeet tuollekin eli joku fiksumpi sen on keksinyt, ja sitten laittanut mellakoitsijoille täkynä tiedoksi, että jos pääsette haastateltavaksi, niin sanotte että olette persuja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä todennäköisimmin juuri näin.

      Poista
    2. Vähintään haluaisin rekantoida varmuutta näkemyksessä. Esittäkää todisteet, jotka eivät ole poliittisesti alimääräytyneitä, niin uskomus tulee todeksi muiltakin osin kuin loogisena narratiivina mahdollisista motiiveista. Todellinen narratiivi on usein epäloogisempi, mutten kiellä, etteikö toiminta olisi vasemmistolaishenkisten - mitä luultavimmin - organisoima itsessään. Tuskin kuitenkaan Pete-perussuomalaista fiktiivisenä hahmona luoden.

      -U

      Poista
  7. Minä olen poliittisesti sitoutumaton - en kannata kommunistista suuntausta, se on minusta toimimaton yhteiskuntamalli. Tiedän, että suurin osa rähisijöistä on poliittisesti vasemmalle kallellaan olevaa. Tarkoitin, että näitä idiootteja nyt löytyy kaikista suunnista. Oli kai se kirjastoselkkauskin aikoinaan osoitus myös toisesta puolesta.

    Liekö tämän henkilön olemus ollut muka suunniteltua propagandaa, vaikea uskoa? Toisaalta, ei kai nykyään voi luottaa mihinkään vaikka haluaisi.

    -U

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri siksi tarvittaisiin kyseenalaistavaa mediaa. Ja itse kullekin medialukutaitoa.

      Poista
    2. Kaverin olemus vastaa täysin niitä hemmoja jotka olivat kuvissa anarkistien edustajina niin Jyuväskylän kirjastohulabaloon ja Oulun vastaavan tapauksen osalta. He eivät näköjään erotu ulkoisesti juurikaan harjaantumattoman silmään vaikkapa skineistä tai muista vastaavista muista hörhöporukoista.

      Poista
    3. Tämä argumentti ei ole validi. Voit katsoa vaikka juutuubista hakusanoilla "skinivalkoinen suomi". Samantyyppistä porukkaa kuin kuvassa.

      -U

      Poista
    4. Höh? siis mikä ei ole validi? sekö että ainakin minun silmissäni sekä näiden anarkomarkojen että skinien ulkoinen habitus on siinä määrin samankaltainen etten siitä pysty sanomaan kummasta löylynlyömästä porukasta on kulloinkin kyse? vai mitä ihmettä tarkoitat?

      Poista
    5. Ja olen siis nähnyt molempia, sekä tosielämässä että valokuvissa, siis siten että tiedän muusta kuin ulkonäöstä että kummasta porukasta on kyse. Ulkoisesti on olemassa muutamia merkkejä, mutta ne kun eivät ole aina olemassa kummallakaan porukalla. Esim. se jos niitä leijonia näkyy niin kyse on skineistä, ei anarkomarkoista, ja jos jollakulla porukasta on arabihuivi, kyse on anarkomarkoista, Tosin jos se arabihuivi on camo tai musta tai vihreä, voi olla kyse myös skineistä, ne tuon väriset kun on lännen erikoisjoukkojen militaarikamaa... kirjavat taas anarkomarkojen juttuja palestiinasympatioiden kautta. Comprendo?

      Poista
    6. "He eivät näköjään erotu ulkoisesti juurikaan harjaantumattoman silmään vaikkapa skineistä."

      Tästä sain käsityksen, että harjaantuneen silmään he erottuvat.

      -U

      Poista
    7. Perus-Peteä luultavasti tulisi valistaa ennemmin. Mikäli hän ei mittapuulla ole varteenotettava skini, ei tarkoita etteikö hän todella olisi perussuomalaisten kannattaja ja mahdollisesti tietämätön näistä etiketeistä. Melko tietämättömälle hän kuitenkin vaikuttaa. Typerää väittää loputtomiin vastaan siihen, mikä voisi olla niinkuin näyttäytyi. Minä en kieltänyt vasemmistolaisesti suuntautuneiden luultavimmin organisoineen selkkausta, mutta perus-Pete on käsittääkseni mielestänne täysin varmasti fiktiivinen hahmo, koska hän vahingoittaisi puolueen imagoa.

      -U

      Poista
    8. Ei, hän on fiktiivinen hahmo sen vuoksi että se sopii anarkomarkojen agendaan. Todellisuudessa hän ei vahingoittaisi tässä yhteydessä tippaakaan yhdenkään puolueen imagoa, koska se on selvää kenen porukat siellä hevosia ja ihmisiä sekä täysin ulkopuolisten omaisuutta vahingoittivat. Tuo idiotismi menee aivan kokonaan vihervassareiden imagoon, vaikka kuinka muuta pelleilisivät. Sitäpaitsi minähän sanoin että arvostan hienoa peliliikettä... ;-)

      Poista
    9. Aukotonta päättelyä.

      -U

      Poista
  8. Luin hätäisesti, et siis syyttänyt minua, mutta silti olemusta on vaikea epäillä.

    -U

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!