Onko Lindtmanin SDP Kuusisen vai Tannerin linjalla?

Suomen hallituksen eduskunnan käsiteltäväksi jättämä käännytyslaki menee läpi ainoastaan, mikäli se saa hallituspuolueiden ja Keskustan lisäksi parlamenttimme sosiaalidemokraattien tuen. Toisin sanoen Antti Lindtmanin johtamalla SDP:llä on juuri nyt jonkinlaisen pelin paikka. 

Siis vähän kuin Otto Wille Kuusisella oli pelin paikka aivan 1930-luvun lopulla, kun hän ryhtyi Venäjän vasalliksi ja asettui puheenjohtajaksi ja ulkoasiainministeriksi Terijoen hallitukseen. Jos historia olisi mennyt toisin, olisi Otto Wille saanut hallita - toki vain generalissimuksen ohjaamana - koko Suomea. 

Onneksi Suomen kansa kuitenkin yhdistyi vastustamaan Stalinin pyrkimyksiä ja otti talvisodassa torjuntavoiton, jonka seurauksena maa jäi itsenäiseksi ja vältti Baltian maiden kohtalon. Ja Otto Wille jäi vaikuttamaan Stalinin hirmuhallinnossa maanpetturina. 

SDP:n tilanne ei tietenkään ole yhtä dramaattinen kuin Kuusisen. Eihän kyseessä lopulta ole muusta kuin Venäjän Suomea vastaan suunnatun hybridivaikuttamisen torjunnasta. Ja siinä sivussa aseena käytetystä turvapaikkapolitiikasta. 

Sikäli on mielenkiintoista, että viime elokuun jälkeen itärajan yli tulleista 1 314 turvapaikanhakijasta 351 on kadonnut vastaanottokeskuksista. Heistä yli puolet on lähtenyt muualle EU-alueelle, mistä heidät halutaan palautettavan Suomeen. 

Suomeen on toistaiseksi siirretty takaisin kuitenkin vain kuusitoista henkilöä. Ja samaan aikaan vastaanottokeskuksista poistuu edelleen turvapaikanhakijoita, vaikka hiukan hitaampaan tahtiin kuin aiemmin.

Tämä kertoo siitä, että vähintäänkin merkittävä osa turvapaikanhakijoista on niin sanottuja elintasopakolaisia, eikä heillä sinänsä ole turvapaikan tarvetta. Todennäköisesti sellaisia ovat kaikki tai lähes kaikki Putinin masinoimana itärajan ylittäneet. 

Tämä olisi hyvä ymmärtää myös Antti Lindtmanin johtaman SDP:n piirissä. Vaikka Venäjän "hybridiaseiden" joukossa saattaakin olla joitakin turvapaikan tarpeessa olevia henkilöitä - joille tosin olisi tarjolla suojaa myös Venäjällä - ovat tulijat suurimmalta osalta jotain aivan muuta kuin kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tarkoittamia henkilöitä. Tarkalleen ottaen he ovat kansainvälisen ihmisoikeussopimusten väärinkäyttäjiä. 

Siksi kysymys kuuluukin, että katsovatko maamme sosiaalidemokraatit olevansa mieluummin Ottto Wille Kuusisen kaltaisia Putinin Venäjän juoksupoikia ja ihmissoikeussopimusten väärinkäyttäjien tukijoita vai Väinö Tannerin (sd) kaltaisia isänmaallisia suomalaisia? Vastauksen luulisi olevan helppo, vai mitä?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Presidentinvaalit ja punainen hallinto
Ranska järkevöitti maahanmuuttolakejaan - seuraako Suomi?
Suomen ensimmäisen tasavallan loppu

Joe Biden - Putinin hyväntahtoinen hölmö

MTV3:n lyhyen uutisen mukaan USA:n presidentti Joe Biden on Ukrainan sodan aikana kutsunut Putinia muun muassa sotarikolliseksi, roistoksi ja murhanhimoiseksi diktaattoriksi. Luonnehdinnat ovat nähdäkseni todenmukaisia. 

Venäjä on reagoinut näihin luonnehdintoihin lähettämällä nootin Bidenille. Maan ulkoministeriön mukaan sen ja USA:n väliset suhteet alkavat olla katkeamispisteessä.

Tosiasia kuitenkin on, että Joe Biden päästi sodan alla suustaan vuosisatamme suurimman möläytyksen, jolla hän todennäköisesti edisti Venäjän Ukrainaan suuntautunutta hyökkäystä alentamalla siihen ryhtymisen kynnyksen äärimmäisen matalaksi. Tarkoitan Bidenin etukäteen Putinille antamaansa lupausta, jonka mukaan USA ei tule missään tapauksessa puuttumaan asevoimin Venäjän hyökkäykseen.  

Tämän lupauksen seurauksena Biden kirjoitutti puumerkkinsä historiankirjojen samalle sivulle, jolle on aiemmin taiteiltu Britannian pääministeri Neville Chamberlainin nimi merkkinä siitä, että hän siunasi Adolf Hitlerin naapuriinsa kohdistaman aggression vuonna 1938. Sivuhuomautuksena todettakoon, että saman sivun alaviitteestä voinee löytää pienellä kirjoitettuna myös suomalaisen Otto Wille Kuusisen nimen, koska hän suostui talvisodan alla pyhittämään Stalinin aggression Suomea kohtaan ryhtymällä Terijoen hallituksen johtajaksi. 

Tosiasia kuitenkin on, että maailma on aina ollut ja tulee jatkossakin olemaan täynnä hyväntahtoisia hölmöjä, jotka edesauttavat tai oikeuttavat vallanhimoisten diktaattoreiden hirmutekoja. Ukrainalaisten kannalta on kuitenkin harmillista, että heidän suhteensa sellaiseksi osoittautui kaikista maailman ihmisistä juuri se, jolla olisi ollut voima ja valta pysäyttää Putinin aloittama kansanmurha jo ennen sen alkamista. 

Eikä tuhottua maataan surevia ukrainalaisia taida juurikaan lohduttaa se, että Joe Bidenin nimi tuli kirjoitetuksi ikuisiksi ajoiksi yllä mainittuun kirjaan. Tai että hän on sittemmin yrittänyt korjata omien puheidensa seurauksia kovalta kuulostavalla retoriikalla - todellisten tekojen sijaan.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Talvisodan seurausten opetus ukrainalaisille
Mitä Putinin edustajan valehtelemisesta pitäisi oppia?
Anna Rastas Stalinin jalanjäljillä