Milanon-Torinon talviolympialaiset saivat omat härikkönsä. Paikalle nimittäin raahautui viitisen tuhatta USA-vastaisuudesta ja ympäristöaatteista hurmaantunutta mielenosoittajaa, joista osa ryhtyi ampumaan ilotulitteita ja heittelemään kiviä poliiseja kohti.
Näyttää siis siltä, että tälle väestöryhmälle on mahdotonta pitäytyä laillisuuden puitteissa, mikäli heille tarjoutuu jonkinlainen syy – tai minun nähdäkseni pikemminkin tekosyy – julkiselle riehumiselle ja egotrippailulle.
* * *
Kuten arvoisa lukijani hyvin tietää, on myös meillä Suomessa nähty kaikenlaista egotrippailua ja riehumista erilaisista syistä. Yksi niistä liittyy niin sanottuun metsänsuojeluun.
Tähän asiaan otti kantaa UPM:n pääjohtaja Massimo Reynaudo, joka ihmetteli Suomen äärimmäisen kriittistä keskustelua metsien käytöstä. Hänen mukaansa sellaista ei ole muualla ja muistutti, että "kyseessä ovat kymmenet tuhannet työpaikat. Niiden menettäminen koskettaisi koko Suomea."
Tämä ei tietenkään vähennä ympäristöaktivistien touhuilua, kuten ei sekään, että Suomen metsäpinta-alasta on suojeltu jo 18 prosenttia. Ja loppujenkin käyttöä on rajoitettu sekä metsänomistajan omilla suojelupäätöksillä että erilaisin sertifikaatein.
Taitaakin olla niin, että positiivisin asia Reynaudon haastattelussa oli lopulta se, että hänen johtamansa yhtiö tekee hyvää tulosta Uruguayssa, jossa se saa raaka-aineen itse hallinnoimistaan eukalyptusmetsistä. Ja jakaa kertyneitä liikevoittoja yhtiön suomalaisille omistajille, joista kerättyjen verojen kautta niistä osa kanavoituu myös suomalaisen yhteiskunnan ylläpitämiseen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Huippukokki Jouni Toivanen ja hänen brunssilaisena tukevat oman käden oikeuteen perustuvaa yhteiskuntaa
Kaukaan tehtaan sulkeminen edistää talouselämän uudistumista
Kyselytutkimukset johtavat helposti metsään

Vihervasemmiston hyödylliset idiootit kovin valkoivasti vastustavat kaikkea pahaa maailmassa.
VastaaPoistaVarsinkaan Suomessa ym. häiriköt eivät taida tajuta sellaista asiaa kuin kansantalous.
VastaaPoistaSitä olisi hyvä hoitaa myös Suomessa - toki en tiedä hoitaako sitä Suomessa kukaan?
Vasemmiston kannattajilla ei ole pienimpiäkään estoja rikkoa lakia silloin kun se heille sopii. Mutta annas olla kun puhutaan vaikka kehitysmaalaisten oikeudesta hakea ja saada turvapaikka Suomesta. Sama vassari vaatii pykälien pilkuntarkkaa noudattamista ja niiden mahdollisimman ahdasta tulkuntaa kun se tukee omaa poliittista agendaa. Halveksittavaa sakkia kaikenkaikkiaan.
VastaaPoistaJa jos noita riehujia joku tinttaa kirsoon, niin lakia valvovan poliisin luo ryntäävät itkemään.
PoistaKetä kiinostaa, vain tyhmät, proffat & köyhät kiittää kullista.
VastaaPoistaJa musta on hassua kun proffa puhuu metsästä muttei ikinä ole ollut sellaisessa, esim. sademetsä ei uusiudu ja suomessa ei tosiaan ole koskematonta metsää juuri missää kun metsä alkaa vasta olemaan metsä joskus 150v päästä mutta jos ei omaa kompetenssia holistiseen ajatteluun tuossakaan asiassa niin mun pihakin on varmaan metsä :D
VastaaPoistaHyvä kuitenkin, että edes sinulla näyttäisi olevan holistista kompetenssia.
PoistaMetsäkompetentti puhuu suurella D:llä.
PoistaTosiasiassa, juurikin, teillä vasureilla on rajallinen ymmärrys.
Huolestuttavaa on erityisesti ihmisten rajaton tyhmyys: möykkä on vain äänisaastetta mutta pikkulapsikin tietää, että ilotulitteita ei saa kohdentaa toisiin ihmisiin.
No niin... Anna metsällä yksiseltteinen määritelmä.
PoistaVasemmistoTrolli ei näe puita metsältä.
PoistaV-trolli ilmeisemmin on sitäkin mieltä että suo ei uusiudu.
PoistaMonikaan metsistä meuhkaava ei tiedä miltä tuollainen koskematon metsä edes näyttää
PoistaMonet, elleivät jopa useimmat, kaupunkien lähiöiden, omakotitalo alueiden lähimetsät alkavat olemaan vanhaa ehkä 160 vuotta v. metsää joissa kasvaa paljon esim. kilpikaarnahavupuita ja sit tammiakin, ainakin täällä Raisiossa josta heti tonttini rajalta avautuu 2 hehtaarin ties kuinka vanha metsä. Jota ei tosin ole päästetty pahasti ryteköitymään. Kaikenlaisii eläimii pomppiii pihallani jatkuvasti
PoistaMutta hyödyttömät, maailman, kansanviholliset Virheät ja muut suvakit haluu tuhota nekin metsät ja rakentaa tilalle neekeripikipää slummeja, hoh hoh
PoistaMielenosoituksessa ei sitten ollut mustiaisia päätellen siitä etten nähnyt kenenkään sylissä televisioita tai muita kodinkoneita lenkkitossuja tai viinalaatikoita.
VastaaPoistahei suvakki-mäntti, sä et tiedä metsistä tai luonnosta sitäkään mitä eräs Ode. "Koskematon" metsä on ryteikkö useimmissa tapauksissa. Puut kilpailevat keskenään, pelkkää vaikeakulkuista riukua, siis ainakin Suomessa. Ei isoja puita. Ei tue sun "hiilen tai raajojen sitomisia". eläimetkään ei viihdy kuin ehkä jyrsijät. Metsää kannattaa hiukan siis hoitaa, niin se toimii paljon paremmin. Hieman, ei liikaa, ei tarvi paljoo hoitaa, enkä puhu talousmetsistä.
VastaaPoista" UPM:n pääjohtaja Massimo Reynaudo, joka ihmetteli Suomen äärimmäisen kriittistä keskustelua metsien käytöstä. "
VastaaPoistaIhmettelee ! Kun metsäherra ihmettelee, niin senpä vuoksi sitä keskustelua on käytävä.