lauantai 18. heinäkuuta 2020

Monikulttuurista poliittista väkivaltaa

Helsingin vantaalaisen kaupunginvaltuutetun Suldaan Said Ahmedin (vas) perhettä uhattiin aseella. Uhkailija oli naapuri ja tekovälineenä ilmakivääri. Tekijästä ei ole muuta tietoa, kuten ei hänen motiiveistaankaan.

Tilanne johti uhkaajan huostaanottoon ja päätynee aikanaan oikeussaleihin. Ahmed puolestaan aikoo muuttaa perheineen pois nykyiseltä asuinalueeltaan Vantaan Martinlaaksosta.

Jämsänkoskella on puolestaan ryöstetty väkivaltaisesti kansanedustaja Jouni Kotiahon (ps) eduskunta-avustaja Pekka Kataja. Tapahtuma alkoi ovikellon soitolla ja henkilötodistuksen kysymisellä.

Sen jälkeen Katajan kimppuun käytiin väkivaltaisesti ja häneltä anastettiin omaisuutta. Motiivin epäillään olleen poliittinen, mutta MTV3 ei kertonut ryöstäjästä tämän enempää. Suomen uutisten mukaan tekijät olivat "arabialaisista maista kotoisin olevan näköisiä" ja henkilötodistusta kysynyt mies puhui suomea murtaen.

Poliisi ei ole saanut kiinni tekijöitä, mutta Kataja joutui tapauksen seurauksena sairaalahoitoon: häneltä murtui kolme kylkiluuta ja vasemman käden peukalo. Myös oikean käden sormissa on useita murtumia ja päässä havaittiin kallonmurtuma ja aivoverenvuoto. Lisäksi Katajan toisesta korvalehdestä irtosi palanen.

Jämsänkosken iskunkaan motiivia ei tiedetä, mutta tapahtumien kulku viittaa Perusssuomalaisia tai Katajaa itseään vastaan suunnitellulta poliittiselta iskulta. Näin arvelee myös Kataja itse.

Edelle kirjoittamistani tapauksista ensimmäinen kohdistui maahanmuuttajaan ja toisen tekijät olivat sellaisia. Siksi on syytä todeta, että molemmat teot olivat monikulttuurisia - tai ainakin niissä oli monikulttuurisen yhteiskunnan leima.

Nähtäväksi jääkin, millä tavalla monikulttuurinen yhteiskunta kehittyy meillä Suomessa väestörakenteen nopean muutoksen seurauksena. Ruotsissahan tämä kehitys on edennyt jo paljon pidemmälle, eikä saman kehityskulun toistuminen Suomessa liene kovinkaan monen toiveissa.

Valitettavasti maamme aikaisemmat ja nykyinen hallitus ovat kuitenkin tehneet kaikkensa toistaakseen ruotsalaisen kehityskulun. Siten pidän todennäköisenä, että nyt nähdyt monikulttuuriset väkivallanteot myös päättäjiä vastaan tulevat yleistymään ja valtavirtaistumaan siten, etteivät ne enää hätkähdytä ketään.

JK 19.7.2020 kello 7:36. Toisin kuin ensimmäisissä uutisissa kerrottiin, ei Katajalta ilmeisesti viety omaisuutta. Siten on entistä todennäköisempää, että hänen pahoinpitelyssään oli kyse puhtaasti poliittisin perustein tehdystä väkivallasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lähes 38 % raiskauksista oli ulkomaalaisten tekemiä vuonna 2019
Hämeenlinnan murha on monesta syystä merkittävä
Ruotsalainen esimerkki velvoittaa

10 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun ei olla enää eristyksissä täällä junttilassa, vaan kulttuuri on saapunut koko maakuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä huutaa ohisalo ja taputtaa karvaisia käsiään.

      Poista
  2. Tosiasia, että monikulttuuristumisen mukana seuraa kulttuurinen rikollisuus ei ole vasta kuin puolet totuudesta. Surkein puoli asiassa on se, että myös oma yhteiskunta romahtaa.

    Kehityskulku on kuin epäonnistunut pöydänjalkojen sahaaminen. Yhteiskunnan tukipilarit murenevat toinen toisensa perään, ja lopulta koko taso romahtaa. Kun prosessiin menee vuosikymmeniä, väestö tottuu väkivaltaistumiseen ja muuhun rikollisuuteen, ja sosiopsyykkinen koteloituminen tekee ihmisistä kyvyttömiä edes käsittelemään tilannetta.

    Niin se käy. Arvojohtaja puhuu vain ympäripyöreyksiä ja latteuksia ärtyen itsekin juttujensa väistelevästä tyhjänpäiväisyydestä. Punavihreät poliittiset pukarit osaavat hyödyntää ajattelun tabuja ja kehittävät omaa loukkaantumisherkkyyttään sensuuriviranomaisen juoksuttamiseen heidän vääristyneiden "ihmisarvo- ja -oikeusideologoidensa" ehdoilla.

    Eurooppa ei enää kestä. Eurooppa tulee kaatumaan "rasismin" pelkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vertailukohta löytyy Länsi-Rooman romahduksesta. Ensin Rooman hallintoa keskitettiin ja keskitettiin, kunnes valtio oli pakko jakaa. Kun Roomalaisista ei ollut enää puolustuksesta vastaamaan, tähän tehtävään tuotiin gootteja palkkasotureiksi. Järjestely oli taloudellisesti ylivoimainen, eivätkä gootit kuitenkaan kovin innokkaasti taistelleet heimoveljiään vastaan. Yhteiskunnan koneisto mureni pala palalta ja korvautui kartanotaloudella. Lopulta pieni töytäys riitti romahduttamaan koko rakennelman, joskaan se romahdus ei tapahtunut vuodessa eikä kahdessa vaan useamman vuoikymmenen mittaisena jatkuvana sivistyksellisenä ja taloudellisena taantumana.

      Poista
  3. Alan kaipailee syyllisiä ja konekivääriä!

    VastaaPoista
  4. Islamilaista terroriahan tuo on, tavalliset ryöstäjät eivät henkilöllisyystodistuksia kysele. Nämä näyttävät miten käy, jos vastustaa roskaväen maahanmuuttoa. Ihmiset pelotellaan hiljaisiksi.
    Tämä on yksi muoto saastasta, jota nykyinen sisäministeri koettaa parhaansa mukaan saada tänne lisää. Mikään järkipuhe ei tehoa näihin idiootteihin. Mikään ei auta, vaikka kaikki mittarit, kuten tulijoiden elinikäinen työttömyys, tukiriippuvuus, rikollisuus ja yhteiskunnan lisääntyvä turvattomuus, ovat punaisella. Lisää on saatava. Ainoa järkevä teko olisi humanitaarisen maahanmuuton lopettaminen kokonaan, kuten Perusuomalaiset esittävät.

    VastaaPoista
  5. Kyllä siellä poliittista murhaa yritettiin. Hyökkääjät varmistivat, että uhri oli persujen vaalipäällikkö Pekka Kataja. Erittäin vakava rikos.

    Jos tekijät ovat turvapaikkaa Suomesta hakeneita, ei Kataja ole heistä turhaan varoittanut. Murhayrityksen taustalla voi olla jokin ryhmittymä.

    VastaaPoista
  6. Vastuullisia punaisia fasistihuoria kuten vihreät stalinistit on aika rankaista näistä jatkossa henkilökohtaisesi.Järjestelmällisesti.Silmä silmästä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!