sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Islamin teoria ja käytäntö

Eilisen päivän oppi meille toisuskoisille tuli Afganistanista. Siellä kokoontuivat islamilaiset uskonoppineet, jotka antoivat mielenkiintoisen lausunnon.

Se kuului asiasta kertoneen Ylen mukaan näin: "vakuutamme, että väkivaltaa ja terrorismia ei voi eikä saa liittää mihinkään uskontoon, kansallisuuteen, kulttuuriin tai etniseen ryhmään, sillä väkivaltaiset ääriliikkeet ja terrorismi kaikissa muodoissaan ja teoissaan, mukaanlukien siviileihin kohdistettu väkivalta ja itsemurhaiskut ovat vastoin islamin pyhiä periaatteita."

Afganistanissa esiintyy kuitenkin myös toisenlaisia näkemyksiä, kuten tiukasti islamilaista valtaa takavuosina ylläpitäneen Taleban-liikkeen kommentti osoittaa: "älkää antako Afganistania miehittäville vääräoppisille tilaisuutta käyttää väärin nimeänne osallistumalla tähän konferenssiin, joka antaa heille keinoja saavuttaa pahantahoiset tavoitteensa."

Toisenlaisia näkemyksiä esiintyy myös eurooppalaisissa moskeijoissa. Siitä saimme esimerkin Brysselistä, jossa sijaitsevan moskeijan opetusmateriaalista paljastui hätkähdyttäviä yksityiskohtia. Siitä kertoneen Iltalehden toissapäiväisen uutisen mukaan "suurmoskeijassa on opetettu vuosikausia leppymätöntä vihaa länsimaista yhteiskuntaa, demokratiaa, juutalaisia ja muun muassa seksuaalivähemmistöjä vastaan".

Yksittäistapauksen islamin ja terrorismin välisestä suhteesta tarjosi puolestaan eilen Pariisissa veitsellä yhden hengen riistänyt ja useita muita ihmisiä haavoittanut mies, joka hirmutekoa tehdessään ylisti jumalaansa suureksi arabian kielellä. Iskun otti nimiinsä islamilaista Kalifaattia tavoitteleva ISIS.

Toinen yksittäistapaus ilmeni puolestaan väkiluvultaan maailman suurimmassa - ja usein erityisen maltilliseksi mainitussa - muslimimaassa, missä tapahtui kolme pommi-iskua kristillisissä kirkoissa. Asiasta kertoneen Iltalehden uutisen mukaan "Toistaiseksi mikään ryhmittymä ei ole ottanut iskuja nimiinsä, mutta suurella todennäköisyydellä asialla olivat ääri-islamistit... muslimienemmistöisessä Indonesiassa kristityt ovat olleet viime vuosina hyökkäysten kohteena enenevissä määrin."

Edelle kuvaamieni parin päivän ajalta kertyneiden islamiin liittyvien uutisten äärellä ei voi muuta kuin toivoa, että Afganistanissa lausunnon antaneiden islamilaisten uskonoppineiden sanoma saavuttaa muslimien syvät rivit siten, että edelle kuvaamani näkemykset ja yksittäistapaukset jäisivät historiaan. Sitä ennen voimme vain hämmästellä sitä tolkutonta väkivaltaa ja vihaa, joka nousee siitä uskonyhteisöstä, joka seuraa profeetta Muhammedin jalanjälkiä, ja jota monet vitsiniekat haluavat kutsua rauhanuskonnoksi.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Göteborgin murhapolttoyritys
New York, New York
Lontoossa paukahti pommi ja Pariisissa välähti veitsi

22 kommenttia:

  1. Ohi aiheen menee kommenttini, mutta nauratti tänään kun luin Annamari Sipilän kolumnin miesten ryhmässä liikkumisen kiellosta. https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005676622.html Lukijalle oli selvää, että kyseessä oli satiirinen kirjoitus, mutta teksti olisi ollut mahdollista tulkita myös aivan toisin; seuraava tekstipätkä muistuttaa kovasti Helena Erosen hihamerkkihysterian aikaansaanutta kirjoutusta:

    "On miehen omaksi hyväksi pysyä kotona puuhastelemassa jotain järkevää. Ilman järkevää syytää liikkeellä olevat miesryhmät maskuloivat kaupunkikuvan, mikä kaventaa naisten ja säyseästi yksin tai pareittain liikkuvien miesten tilaa. Järkevintä olisi lanseerata miespassit, ja panna kotiintuloajat kello kuudeksi."

    Kun kirjoittajana on naistoimittaja Hesarista ja kohderyhmänä miehet, puolestaloukkaantujat saavat levätä.

    Itse aiheeseen voisin kyllä kommentoida, että taas oli hyvä ja perusteltu kirjoitus. Jokainen aihetta seuraava lukia vetänee johtopäätöksen, että kokouksessa oli kyse taqiyyasta, mutta toivoa sopii toki toisin.

    Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio siitä kuinka eri ihmisryhmät elävät erilaisissa todellisuuksissa.

      Poista
    2. Ja kiitos kehuista. Jätin taqiyyan tarkoituksella mainitsematta yhtenä vaihtoehtoisena motiivina uskonoppineiden lausuntoon.

      Poista
  2. On syytä muistaa myös Egyptin koptikristittyjen kokema väkivalta ja kuolemat kun heidän kirkkoihinsa on hyökätty.
    Näitä hyökkäyksiä kirkkoihin eivät tee kiltit uskovaiset vaan pahat, jotka haluavat tuhota tai alistaa vääräuskoiset.

    Määrävälein tulee esiin myös poliittinen islam. Tavoitteena yhteiskunnan saattaminen islamin ikeen alle.

    Oikea media:
    "Luennoitsija nuorille muslimeille Ruotsissa: "Olemme Ruotsissa ainoastaan levittääksemme islamia!"
    "Ruotsiin haltuunotossa ei saa kestää 20 vuotta!"

    Artikkelista poimittua:

    Svegot tähdentääkin, että jälleen poliitikot valitsevat ulkomaalaiset ennen ruotsalaisia.
    Kun ruotsalaiset järjestäytyvät ja tarvitsevat toimintaansa varten tiloja, heidät polttomerkitään "rasisteiksi":

    "Muslimit voivat vapaasti veronmaksajien kustantamissa toimitiloissa suunnitella ja organisoida Ruotsin haltuunottoa."

    http://oikeamedia.com/o1-67200

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua on jo pitkään hämmästyttänyt se, kuinka Egyptin kotikristityt ovat sietäneet alistettua asemaansa jo yli tuhannen vuoden ajan.

      Poista
    2. Heitä on liian vähän muslimeihin verrattuna ja minkäs teet kun yhteiskunta ei halua laittaa terroristejä (uskonveljiä) kuriin ja järjestykseen.

      Poista
    3. Näin tietenkin, mutta miksi he eivät ole vaihtaneet uskontoaan tai muuttaneet muualle.

      Poista
    4. Ehkä samantapaisista syistä kuin Euroopan juutalaiset eivät 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa vaihtaneet uskontoaan tai muuttaneet muualle?

      Poista
  3. Sinä suomalainen, koetko olevasi vääräuskoinen, jonka muslimit voivat tappaa aina kun huvittaa vain sen takia koska heidän uskontonsa mukaan "vääräuskoisen" saa tappaa tai alistaa?

    Voitko luottaa kadulla vastaan tulevaan, että hän on rauhan ihminen vai tuleeko puukosta?

    Turun torin tapahtumat avasivat kummasti silmät! Onneksi en ollut itse "valittujen" joukossa...

    VastaaPoista
  4. Tuhti tietopaketti suomeksi.

    Kirjoitukset antavat ajattelemisen aihetta:

    "Kirjoituksia islamista II"

    https://ibnmatti.blogspot.fi/2018/05/kirjoituksia-islamista-ii.html

    VastaaPoista
  5. Jos joku ei vielä satu tietämään:

    https://www.thereligionofpeace.com/

    (Valikko: "Terror Attacs")

    Ja tuossa pelkät yksittäiset terrori-iskut ilman lukemattomia muita rikoksia jotka olisi vältetty jos...


    t: Vee-tuuntunut Stadilainen

    VastaaPoista
  6. Yle tänään:

    "Pariisin veitsimies oli tullut Ranskaan Tshetsheniasta jo lapsena"

    https://yle.fi/uutiset/3-10202807

    Artikkelista poimittua:

    Hän oli saanut Ranskan kansalaisuuden vuonna 2010.
    Lähteiden mukaan mies oli niin sanotulla S-listalla.
    Viranomaiset keräävät listalle radikalisoituneita henkilöitä, jotka saattavat aiheuttaa turvallisuusriskejä.

    Viranomaisilla on myös toinen, niin sanottu FSPRT-lista, joka keskittyy suoranaisiksi terrori-uhkiksi katsottuihin ihmisiin.
    Tällä listalla on tätä nykyä noin 20 000 ihmistä, joista noin puolta pidetään aktiivisesti silmällä.
    ------------------------------

    Tämän mukaan maassa on siis tuhansia henkilöitä, jotka ovat suoranainen uhka.
    Ja mitä tehdään - pidetään aktiivisesti silmällä.

    Tämäkö se Suomenkin nykyisyys ja tulevaisuus? Pidetään listaa, joka pitenee päivä päivältä kunnes BOOM ja BOOM ja BOOM!

    Minusta turvallisuutta pidetään yllä sillä, että ko. henkilöt poistetaan maasta eikä oteta maahan turvallisuusuhkia - yhtään kappaletta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Tämän mukaan maassa on siis tuhansia henkilöitä, jotka ovat suoranainen uhka."

      Noita tyyppejä saattoi olla tuhansia jo siinä 30000 elintasopakolaisen joukossa, jotka Brysseliä nöyrästi kumartava PettUri Urpo syksyllä 2015 otti avosylin vastaan,ilman mitään tarkastuksia.

      Voi vain ihmetellä, ettei kukaan vaadi PettUri Urpon vastuuseen saattamisesta maanpettoksellista toiminnasta kun piti miehittäjille kaikki portin apposen auki.

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Tuli muutama painovirhe!

      Poista
  7. Julkilausumat islamin rauhanomaisuudesta tuovat mieleen puheet Neuvostoliiton rauhanaseista. Puheilla koetetaan pitää yllä monikulttuuriaktivistien vakuuttuneisuutta siitä, että he ovat oikealla asialla. Puheet ovat Yrjöä siteeratakseni epäilyksen pirun torjuntaa.

    Neuvostoliitossa saattoi olla idealistisia, ihmisystävällisiä kommunisteja, kuten Suomesta sinne paennut lahjakas Edvard Gylling. Valtaan nousee kaoottisissa oloissa kuitenkin aina röyhkein ja vainoharhaisin yksilö, kuten Stalin, joka ammutti sittemmin Gyllingin ja tuhansia muita "tovereita". Vastaavia despoottiesimerkkejä ovat Robespierre, Hitler, Mao, Pol Pot, Castro ja lukemattomat muut historian varrelta. Kaava on aina sama: hyödylliset idiootit tapetaan muutaman vuoden kuluessa.

    Islamin käytäntöä eivät ratkaise julkilausumat. Niillä on yhtä vähän vaikutusta kuin YK:n hurskailla julistuksilla. Niitä eivät kuule eivätkä lue suuret muslimimassat. Islamin pyhät kirjoitukset antavat tukevan selkänojan väkivallalle. Kun tilaisuus tulee, despoottien lista jatkuu. Heille valmistavat tietä hyväuskoiset hölmöt, vaikka kuuluisivatkin islamin mukaan tapettaviin vähemmistöihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Julkilausumat islamin rauhanomaisuudesta tuovat mieleen puheet Neuvostoliiton rauhanaseista."

      Itävaltalainen politiikantutkija Karl Steinhauser nimesi jo lähes kolme vuosikymmentä sitten yhden kirjoistaan "EU - huomispäivän Super-Neuvostoliitto"!

      Ks. myös britti-patriootti David Noakesin sivusto ”Expose the EU dictatorship and its police state”,
      https://eutruth.org.uk/

      Kukahan tekisi vastaavan luettelon Suomen osalta - nimiä kyllä löytyisi:
      "List of Traitors to the United Kingdom", https://www.federaljack.com/ebooks/eu%20truth/traitors.html

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
    2. Ks. myös www.jormajaakkola.fi

      Poista
  8. Yle 14.5.2018

    "Indonesiassa jälleen terrori-isku – samaan kaupunkiin iskettiin sunnuntaina"
    "Isis on sanonut olevansa iskujen takana. Iskut olivat verisimmät Indonesiassa vuosiin."

    https://yle.fi/uutiset/3-10203365
    ----------

    Wikin mukaan: Indonesian väkiluku on yli 234 miljoonaa. Se on asukasluvultaan maailman neljänneksi suurin valtio ja suurin muslimienemmistöinen maa.

    Siellä jos Isis touhu voimistuu niin kuinka paljon lähtee porukkaa etsimään "turvapaikkaa" ja mihin suuntaan?

    Kohtuullisen usein terroriteot liittyy muslimeihin kuten tämäkin. Se olisi Euroopassakin vihdoin syytä ymmärtää ja ottaa opiksi.

    VastaaPoista
  9. "Pia Kjærsgaard: Siksi emme nosta EU-lippua salkoon

    Niin sanottuna ”Eurooppa-päivänä” suomalaiset federalistit juhlivat kuten Neuvostoliitossa aikoinaan Voitonpäivää (eli Itä-ja Keski-Euroopan liittämistä Neuvostoliiton imperiumiin). Toisin Tanskassa, jossa Eduskunnan puhemies julkaisi 9.5. seuraavanlaisen kirjeen vuonna 1749 perustetussa konservatiivisessä Berlingske-lehdessä vapaana suomennoksena..."

    Koko artikkeli: http://www.magneettimedia.com/paivan-kirje-siksi-me-ei-nosteta-eu-lipua-salkoon/

    Ks. myös "Suomen tuhoamisohjelma", http://www.magneettimedia.com/suomen-tuhoamisohjelma/

    "Commission: EU Too White, Mass Third World Migration Must Be ‘New Norm’", http://www.breitbart.com/london/2017/12/18/eu-white-mass-migration-norm/

    VastaaPoista
  10. Näin EU-diktatuuri kiristää otettaan - pienten askelten taktiikalla kohti täydellistä poliisivaltiota:

    "EU:N UUSI PERHEENYHDISTÄMISPÄÄTÖS – SUOMALAISET EIVÄT VOI ENÄÄ ITSE PÄÄTTÄÄ KUKA MAAHAN TULEE

    Jäsenvaltioiden yläpuolelle asettuva Euroopan Unioni on pohjimmiltaan loisorganisaatio, joka paisuttaa kaikin tavoin valtaansa ja byrokratiaansa kansalaisten edun vastaisesti. Se saa voimansa häikäilemättömistä teknokraateista, virkamiehistä ja byrokraatiesta, joille tärkeintä on oma etu ja harhaisen ideologian noudattaminen. 2000-luvun eurooppalaiselle Neuvostoliitolle työskentelevät virkamiehet eivät ole lojaaleja kansoilleen, vaan he ajavat ainoastaan EU:n etua, joka on tarjonnut heille hyväpalkkaisen uran kansakuntien tuholaisina. Petoksellinen asenne selittyy myös sillä, että he eivät ole saaneet äänestäjiltä minkänälaista mandaattia toiminnalleen. Näin ollen kyse ei ole edes demokratiateatterista kuten jäsenmaiden paikallishallinnoissa, vaan pelkästään omavaltaisesta vallankäytöstä EU:n nimissä.

    Tuon kansalaiskontrollin ulottumattomissa olevan klienteelin mielivallan Suomi sai kokea aivan hiljattain, kun EU päätti tuoreella tuomiopäätöksellään pakottaa maamme viranomaiset päästämään maahan lisää kehitysmaiden siipeilijöitä. Asiasta kerrottiin tänään ilmestyneessä Ylen verkkosivujen uutisessa EU:n tuomioistuin pakottaa Suomen helpottamaan perheenyhdistämistä – se ei enää auta satoja alaikäisenä saapuneita pakolaisia, joiden vanhemmat jäivät kotimaahan.

    Jo jutun otsikko on kaikessa härskiydessään julkea, sillä pahamaineinen Ylen vasemmistotoimittaja Eero Mäntymaa kääntää itselleen mieluisan uutisen mutkalle siten kuin kyseessä olisi loppujen lopuksi ikävä maahanmuuttovastainen toimi. Mäntymaalle ei riitä, että Suomeen tuotetaan lisää etnisesti ja kulttuurisesti sopeutumattomia muukalaisia, vaan hän jää kynäilemässään mielipideuutisessa harmittelemaan sitä, että uudesta Eurostoliiton diktaatista huolimatta se ei voi (vielä) kumota demokraattisen kansallisvaltion vanhoja pykäliä, joilla perheenyhdistämiskieroilua rajoitettiin edes jossain määrin.

    Nyt Suomi löysää perheenyhdistämistä koskevaa linjaansa. Se ei johdu poliittisesta tahdosta vaan pakosta.

    Pari viikkoa sitten EU:n tuomioistuimen tekemän ennakkoratkaisun mukaan vanhempien tulee päästä lastensa luo, kunhan perheenyhdistämisprosessi on aloitettu alaikäisenä. Asiasta kertoi tuolloin Helsingin Sanomat.

    Suomen viranomainen ei voi tehdä päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa tuomioistuimen ratkaisun kanssa. Se tarkoittaa, että Maahanmuuttoviraston on muutettava linjaansa.

    Mitä virkaa on demokratialla ja ylipäätään Suomen valtiolla, jos kerran omavaltainen EU-klikki voi tehdä päätöksiä, jotka kumoavat kansalaisten tahdon? Valtamedia puhuu mielellään länsimaisista arvoista ja demokratiasta, mutta käytännössä eurooppalaiset eivät voi vaikuttaa politiikkaan, vaikka ovat ensin äänestäneet siitä omissa valtiossa.

    Reilussa ja avoimessa fascismissakin kansalaisilla on enemmän sanottavaa kansakuntaa koskevissa tärkeissä kysymyksissä kuin EU:ssa, jossa päätöksiä tekevät kansallisivaltioihin jo lähtökohtaisesti vihamielisesti suhtautuvat Brysselin virkamiehet. Niin kauan kuin Suomi ja muut Euroopan maat kuuluvat Unioniiin kansalaisilla ei ole todellista päätäntävaltaa eikä näin myöskään aitoa vapautta."

    http://ylewatch.blogspot.fi/2018/05/eun-uusi-perheenyhdistamispaatos.html

    Kalergi-suunnitelma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Huijaamalla rakennettu Eurooppa
      EU ei ole epädemokraattinen vaan demokratian vastainen. Sen koko olemassaolo perustuu kansallisvaltioiden demokraattisen päätöksenteon vähentämiseen.

      Euroopan Unionia ei koskaan rakennettu kerralla valmiiksi vaan se sai nykymuotonsa hiljalleen hivuttamalla ja salavihkaisesti.

      Jos Euroopan valtioiden parlamentit olisivat äänestäneet keskusjohtoisesta liittovaltiosta, Unionia tuskin olisi syntynyt etenkään nykyisessä jälkidemokraattisessa muodossaan..."
      Koko artikkeli: https://mvlehti.net/2017/03/05/huijaamalla-rakennettu-eurooppa/

      Kalergi-suunnitelma

      Poista
  11. Olisihan tässä sellainenkin mahdollisuus, että tulkittaisiin EU:n vaatimuksia omaksi eduksemme sivuuttamalla vaatimukset.

    Lakimiehet vaan keksimään kaikenlaisia vaikeaselkoisia selityksiä, joiden mukaan Suomi noudattaa kaikkea pilkulleen. Kun on tarpeeksi pitkä kirjelmä, sitä ei kukaan jaksa Brysselissä lukea vaan siellä todetaan, että Suomi on tehnyt kaiken oikein.

    Nyt on voimassa uusi kulttuuri. EU:ssa pitää valehdella, väärentää ja harhauttaa. Se, joka niin ei tee, tuhoutuu.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!