Hamtramck: väestön vaihtumisen koelaboratorio

Detroitin ympäröimä Hamtramck on Amerikan ensimmäinen muslimienemmistöinen kaupunki, vaikka vielä vuonna 1970 puolalaiset muodostivat lähes 90 % sen väestöstä. Toisin sanoen Hamtramck on esimerkki eurooppalaisperäisen väestön vaihtumisesta kristityistä muslimeihin.

Tämä etnis-uskonnollinen muutos ei ole tapahtunut ilman näkyviä seurauksia. Sellainen on esimerkiksi kaupungin pelkästään muslimimiehistä koostuvan valtuuston päätös nimetä Holbrook Avenue – yksi Hamtramckin pääväylistä – uudelleen Palestine Avenueksi 

Samalla kaupungin katukuva on muuttunut. Naiset eivät enää kulje kaduilla minihameissa tai hiukset vapaana vaan ovat verhoutuneet päästä varpaisiin mustiin niqabeihin. Myös liikkeiden kyltit on kirjoitettu uusväestön kotimaissa käytetyillä kirjaimilla ja koulut ovat korvanneet pääsiäisloman ramadanin päättymisen aikaan pidettävällä vapaalla. Ja äänimaailmaan on tietenkin ilmaantunut useita kertoja päivässä kajahtava islamilainen rukouskutsu.

Myös alkoholin käyttö on kielletty, mutta eläinten uskonnollisin menoin tapahtuva teurastaminen kotioloissa on sallittu. Ja mikä suomalaistenkin seksuaalivähemmistöjen parissa kannattaa panna merkille: pelkistä muslimimiehistä koostuva valtuusto on kieltänyt pride-lipun julkisen käyttämisen. 

* * *

Nähtäväksi siis jää, onko Hamtramck esimerkki länsimaiden – siis myös maahanmuuttajia auliisti vastaanottavan Euroopan – tulevaisuudesta vai ainoastaan uusamerikkalainen kuriositeetti. Mutta oli se sitten kumpaa tahansa, on ihmisten syytä olla tietoisia siellä tapahtuneista muutoksista – aivan erityisesti silloin, kun he kannattavat liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa.

Suomessa Hamtramckin kaltaiseen tulevaisuuteen on mahdollisuus ottaa kantaa seuraavan kerran ensi kevään eduskuntavaaleissa. Onhan meillä silloin tarjolla sekä ehdokkaita että puolueita, joiden ajama maahanmuuttopolitiikka johtaa ennemmin tai myöhemmin nykyhamtramckilaiseen elämänmenoon, mutta myös sellaista tulevaisuutta vastustavia poliittisia liikkeitä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Raiskaajien ja murhaajien maasta karkottaminen on äänestäjien käsissä
Allah lähetti idiootin puukottamaan naisia
SDP:llä on veret seisauttava kannatus lähi-itäläisten ja pohjoisafrikkalaisten parissa

Sanna Marinilta rohkeaa puhetta

Urkainan presidentti Volodomyr Zelenskyi piti eilen videopuheen Suomen poliittiselle johdolle. Siinä hän mm. muistutti Suomea talvisodan kauhuista ja kiitti meitä antamastamme avusta. 

Talvisota on toki ollut muutenkin ulkomaita myöden eräänlainen vertailukohta Ukrainan tapahtumille, ja jopa suomalaisia sotasankareita näytetään nostetun esille. Eikä se tietenkään ole ihme, sillä molemmissa tapauksissa hyökkääjä on oikeuttanut tekonsa tekaistuilla perusteilla, mutta osoittautunut sen jälkeen sotilaallisesti kyvyttömämmäksi kuin kukaan osasi edes kuvitella. 

Tällä hetkellä - noin 1,5 kuukauden sotimisen jälkeen - ovat Venäjän uusimman sotaseikkailun tappiot ukrainalaisten mukaan 19 000 sotilasta (kaatuneina ja haavoittuneina) + valtava määrä muuta kalustoa. Lukuja voi verrata talvisotaan, jossa yksin Ratteen tien taistelu vaati joidenkin lähteiden mukaan jopa 23 000 neuvostosotilaan hengen. 

Vertailuksi voidaan ottaa myös koko reilun kolmen kuukauden mittainen talvisota. Siinä suurvallan armeija kärsi yleisimpien arvioiden mukaan pelkästään kaatuneina yli 200 000 sotilaan tappiot eli hyökkääjän miehistöstä kuoli peräti noin 2 000 henkeä päivässä - se on ollut sanalla sanoen puhdasta teurastusta. 

Pienenä sivuhuomautuksena todettakoon, että talvisodan kaatuneista monet olivat ukrainalaisia, kuten vaikkapa Raatteen tien muistomerkeistä voi käydä tänä päivänäkin toteamassa. He tuskin olivat lähteneet omasta tahdostaan kuolemaan pohjoiselle metsätielle. 

Palatakseni asiaan. Huolimatta maailmanlaajuisesta Venäjän kyvyttömyyden hämmästelystä osoittavat edelle kirjaamani luvut, että Venäjän armeija on kaiken kaikkiaan suoriutunut Ukrainassa selvästi paremmin kuin talvisodassa. Siitä huolimatta sen hinta ollut jäälleen kerran valtava venäläisille äideille ja isille. Niinpä Putin on vaihtanut sotansa johtajan Syyriasta kokemusta hakeneeseen kenraaliin. 

Uuden johtajan tausta huomioiden lienee selvää, etteivät venäläisten siviileihin kohdistuvat terrorihyökkäykset tule loppumaan, vaan pahimmassa tapauksessa jopa lisääntymään. Nähtäväksi kuitenkin jää, onnistuuko hän myös motivoimaan edeltäjäänsä paremmin omat sotajoukkonsa, joissa Zelenskyin puheen mukaan on esiintynyt jopa taisteluiden välttämiseen tähtäävää itsetuhoista käytöstä.

Mikäli sodan raakuudet kiihtyvät tai ukrainalaisten tilanne vaikeutuu uuden komentajan astuttua hyökkäyksen johtoon, on mielenkiintoista nähdä länsimaiden reaktio. Jatketaanko niissä vanhaan malliin pitämällä kannustavia puheita, asettamalla Venäjälle lännen kannalta mahdollisimman harmittomia pakotteita sekä toimittamalla aseita ja muuta apua puolustajalle. 

Vai uskaltautuuko länsi puutumaan entistä enemmän Ukrainan tapahtumiin? Tai vaihtoehtoisesti: taipuuko se lopulta luovuttamaan tähän asti sankarillisesti puolustautuneen kansan venäläisten käsiin? 

Jälkimmäinen ei näyttäisi olevan ainakaan suomalaisten poliitikkojen tavoitteena päätellen esimerkiksi eilisen Zelenskyin puheen innoittamasta pääministeri Sanna Marinin (sd) kommentista, jonka mukaan "meidän tulee kaikin keinoin varmistaa, että Ukraina voittaa sodan". Tämä on rohkeaa puhetta, joka toivottavasti vastaa myös läntisten suurvaltojen näkemystä, sillä muussa tapauksessa maamme saattaa joutua hankalan asemaan Ukrainan kukistuessa. Näin ainakin mikäli Suomen liittyminen NATO:on viivästyy. 

Siitä syystä on maamme ulkopoliittisen johdon nyt syntyneessä tilanteessa huolehdittava entistäkin paremmin siitä, että hakemuksemme läntiseen sotilasliittoon lähtee mahdollisimman pikaisesti ja että se tulee siellä hyväksytyksi ilman ylimääräistä viivettä.  

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Halusiko Ano Turtiainen juhlistaa Venäjän alennustilaa?
Miksi suhtautuminen yhtä vakaviin sotarikoksiin on erilaista?
Joe Biden uhkasi NATO:n riippuvalla reaktiolla