Murtomaa- eli maastohiihto on ollut suomalaisille rakas urheilulaji kilpahiihdon aloittamisesta asti. Menestystä on hiihtoladuilta usein tullut, mutta juuri nyt odottelemme Val di Fiemmen MM-hiihtoja pienoisen pelon vallassa: maailmancupissa miehillä ei ole ollut menestystä oikeastaan lainkaan, eivätkä naisetkaan ole kyenneet haastamaan tosissaan lajin kolmea valtiatarta Maarit Björgeniä, Justyna Kowalczykiä ja Therese Johaugia, vaikka kokonaisuutena Suomen naisten joukkue onkin ehkä maailman tasokkain.
1930-luvulla kaikki oli toisin. Olimme maastohiihdossa suorastaan ylivoimaisia: esimerkiksi Sollefteån MM-hiihdoissa vuonna 1934 Suomi otti pikamatkalla (15 km) kolmoisvoiton Sulo Nurmelan, Veli Saarisen ja Matti Lappalaisen voimin. Joukkueen neljäs lenkki Klaus Karppinenkin olikin sitten yhden ruotsalaisen jälkeen viidentenä. Sama porukka hoiteli luonnollisesti myös viestin kotiin.
1930-luvun suomalaisesta hiihtotasosta kertoo kuitenkin ehkä eniten se, että vuoden 1938 MM-hiihtojen normaalimatkalla eli viidelläkympillä suomalaiset ottivat kaksoisvoiton (Kalle Jalkanen ja Alvar Rantalahti) ja kymmenen parhaan joukossa oli yhdeksän suomalaista. Myös pikamatkan (Pauli Pitkänen) ja viestin voitto otettiin kotiin noista kisoista.
Kaikkiaan vuosien 1929-1941 MM-kisoissa leivottiin 16 suomalaista maailmanmestaria. Saavutus on kova, kun huomioidaan, etteivät naiset olleet lainkaan mukana ja miehetkin hiihtivät vain kaksi matkaa per kisa. Vuosikymmenen ja ehkä koko suomalaisen hiihtohistorian legendaarin suoritus taisi olla olympiaviestin voitto Garmisch-Partenkirchenissä.
Viestin aluksi maailmanmestari Sulo Nurmela lähti suurin odotuksin ladulle. Kunto ei kuitenkaan ollut kohdallaan, joten kympin lenkillä tuli takkiin norjalaiselle yhdistetyn olympiavoittajalle ja pikamatkan hopeamitalistille Oddbjørn Hagenille toista minuuttia. Eipä tainnut Nurmela olla hiihtoonsa tyytyväinen...
Toiselle osuudelle säntäsi päättäväisenä samojen kisojen pikamatkan (18 km) pronssimitalisti Pekka Niemi, joka suomalaisten pettymykseksi joutui antautumaan norjalaiselle samojen kisojen yhdistetyn hopeamiehelle Olav Hoffsbakkenille vielä yli 20 sekuntia ja kaiken huipuksi päästämään edelleen vielä ruotsalaisten moninkertaisen Vasa-hiihdon voittajan Arthur Häggbladin. Kovin synkältä siis näytti suomalaisten tilanne.
Vaan kolmannen osuuden Matti Lähde ei antanut periksi. Vaikka miehelle ei uralla siunaantunutkaan samanlaista henkilökohtaista menestystä kuin kahdella ensimmäisellä viestiosuudella epäonnistuneille Nurmelalle tai Niemelle, oli hän mies paikallaan tässä kilpailussa. Hän jätti taas ruotsalaisen taakseen, mutta ei kuitenkaan saanut norjalaista Sverre Brodahlia kiinni kuin muutaman sekunnin. Takaa-ajo oli kuitenkin alkanut.
Ankkuriosuudelle säntäsi ensin Norjan Bjarne Iversen. Suomalaiset odottivat kuumeisesti Lähdettä ja mies saapuikin vaihtoon toisena, mutta vasta yli minuutin ja kahdenkymmenen sekunnin kuluttua lähettäen Kalle Jalkasen matkaan. Harva taisi uskoa suomalaisten voittoon, tuskin edes Jalkanen itse. Mutta tästä huolimatta hän säntäsi norjalaisen perään kuin tuulispää.
Jussi Kirjavaisen mukaan ankkuriosuus eteni siten, että Jalkanen sai norjalaista kiinni jo ensimmäisellä kilometrillä kokonaista 17 sekuntia. Seuraavan puolentoista kilometrin matkalla vielä enemmän ja supisti eron puoleen siitä, mitä se oli vaihdossa. Osuuden puolivälin kieppeillä Jalkanen sitten ohittikin norjalaisen, joka alkoi pian jäädä - ensin vähän ja sitten yhä enemmän. Kilpailu näytti voitetulta.
Vaan vielä kerran epäonni suosi suomalaisia. Vaatimattomista oloista kotoisin ollut Jalkanen nimittäin pudotti kalliit tekohampaansa 2,5 kilometriä ennen maalia. Ei köyhällä ollut varaa menettää sellaisia arvotavaroita, joten oli käännyttävä takaisin ottamaan hampaat talteen. Siinä hässäkässä Norjan Iversen sitten pääsi jälleen kärkeen.
Tekohampaansa löydettyään Jalkanen ampaisi kuitenkin norjalaisen perään ja ajatteli mennessään että "varmasti kotimaassa ovat iloisia, jos voitan". Tämä mielessään hän ohitti norjalaisen toistamiseen, eikä enää päästänyt tunturimaan miestä edelleen. Päin vastoin, Jalkanen otti lyötyyn norjalaiseen vielä kuuden sekunnin eronkin ennen maalia.
Olkoon tämä 1930-luvun muistelus ja etenkin Kalle Jalkasen hirmusuoritus innoittajana niille suomalaisille hiihtäjille, jotka parhaillaan valmistautuvat Val di Fiemmen MM-hiihtoihin helmi-maaliskuun vaihteen molemmin puolin. Samanlaisella tahdonvoimalla, sisulla ja omaan tekemiseen uskomisella on sielläkin paikkansa!
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiihtäminen on parasta liikuntaa
Robert Helenius maailman huipulla
Liikunta pidentää ikää!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiihdon historia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiihdon historia. Näytä kaikki tekstit
lauantai 2. helmikuuta 2013
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Diplomatian kukkasia
Suomen eduskuntavaalien jälkeen on syytä pohtia osaavatko uudet, vielä nimeämättömät, ministerit käyttäytyä kansainvälisissä ympyröissä. Jotta asia saisi historiallista perspektiiviä, en malta olla kopioimatta tähän muodosteilla olevan hallituksen uusille ministereille malliksi Venäjän ja Ruotsin hallitsijoiden välistä kirjeenvaihtoa 1500-luvulta (lähde).
Venäjän tsaari Iivana IV Julma kirjoitti Ruotsin kuninkaalle Juhana III Vaasalle 17.7.1571. "Me Iivana Vasiljevitsh, kaiken Venäjän herra ja suuriruhtinas, Vladimirin, Moskovan, Novgorodin jne... hallitsija, kirjoitamme Juhana Kustaanpojalle, joka oman väittämänsä mukaan on Ruotsin, Göötan ja Venden kuningas ja joka isän puolelta polveutuu eräästä Smoolannin kylästä. Sinä et ollenkaan tiedä miten sinun olisi kirjoitettava meille." Ja jatkoi että Ruotsi ei ole mikään "valtava kuningaskunta joka pystyisi puolustamaan Sinua kaikkia vihollisiasi vastaan". Lopuksi tsaari totesi että "Kirjoitit viime kirjeessäsi, että haluat pitää rauhan kanssamme. Jos olisit järkevä, ymmärtäisit että maasta on pitkä matka taivaaseen".
Juhana Kustaanpoika Vaasa vastasi tsaarin diplomaattisiin sanakäänteisiin 18.4.1573 päivätyssä kirjeessään seuraavasti. "Mitä järjetöntä ja moukkamaista ylimielisyyttä, valheita ja vähättelyä kohdistatkaan meihin. Varmaan on isäsi ollut joku munkki tai maamoukka, koska kirjoitat niin taitamattomasti, aivan kuin olisit kasvanut talonpoikien ja irtolaisten parissa, jotka eivät ymmärrä kunniasta yhtään mitään." Edelleen Juhana jatkoi: "kiitämme Jumalaa, että kaikki kristityt kuninkaan ovat antaneet meille sen arvon mikä meille kuuluu, paitsi tietenkin Sinä, jolla on vain sian järki." Lopuksi Juhana tyhjensi sanallisen pajatsonsa lausuen: "Tulkoon sinusta itsestäsi stratnikki ja kunniaton orja ja epäkristillinen päävalehtelija ja tyranni, joka jo todella oletkin, koska et pidä arvossa lupausta, kunniaa, sinettiä, kirjettä etkä totuutta, mikä on hyvinkin todistettu".
Diplomaattinen sananvaihto lienee noin yleisellä tasolla muuttunut jonkin verran 1500-luvulta, mutta uskoisin minkä tahansa Suomen tulevan hallituksen kykenevän keskittymään oleellisiin asioihin paremmin kuin Venäjän ja Ruotsin edellä referoidut hallitsijat. Herrojen henkilöön käypä sananvaihtohan liittyy aikaan, jolloin maiden välillä oli alkanut 25-vuotiseksi venynyt sota, jonka seurauksena Suomen itäraja alkoi hiljalleen muotoutua kohti nykyistä linjaansa. Vanha, vuonna 1323 Pähkinäsaaressa solmitun rauhan mukainen, rajahan kulki viistoon läpi nykyisen Etelä- ja Keski-Suomen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansa on puhunut, pulinat pois
Alexander Stubb ja 1970-luvun Suomi
So what?
Miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan?
Venäjän tsaari Iivana IV Julma kirjoitti Ruotsin kuninkaalle Juhana III Vaasalle 17.7.1571. "Me Iivana Vasiljevitsh, kaiken Venäjän herra ja suuriruhtinas, Vladimirin, Moskovan, Novgorodin jne... hallitsija, kirjoitamme Juhana Kustaanpojalle, joka oman väittämänsä mukaan on Ruotsin, Göötan ja Venden kuningas ja joka isän puolelta polveutuu eräästä Smoolannin kylästä. Sinä et ollenkaan tiedä miten sinun olisi kirjoitettava meille." Ja jatkoi että Ruotsi ei ole mikään "valtava kuningaskunta joka pystyisi puolustamaan Sinua kaikkia vihollisiasi vastaan". Lopuksi tsaari totesi että "Kirjoitit viime kirjeessäsi, että haluat pitää rauhan kanssamme. Jos olisit järkevä, ymmärtäisit että maasta on pitkä matka taivaaseen".
Juhana Kustaanpoika Vaasa vastasi tsaarin diplomaattisiin sanakäänteisiin 18.4.1573 päivätyssä kirjeessään seuraavasti. "Mitä järjetöntä ja moukkamaista ylimielisyyttä, valheita ja vähättelyä kohdistatkaan meihin. Varmaan on isäsi ollut joku munkki tai maamoukka, koska kirjoitat niin taitamattomasti, aivan kuin olisit kasvanut talonpoikien ja irtolaisten parissa, jotka eivät ymmärrä kunniasta yhtään mitään." Edelleen Juhana jatkoi: "kiitämme Jumalaa, että kaikki kristityt kuninkaan ovat antaneet meille sen arvon mikä meille kuuluu, paitsi tietenkin Sinä, jolla on vain sian järki." Lopuksi Juhana tyhjensi sanallisen pajatsonsa lausuen: "Tulkoon sinusta itsestäsi stratnikki ja kunniaton orja ja epäkristillinen päävalehtelija ja tyranni, joka jo todella oletkin, koska et pidä arvossa lupausta, kunniaa, sinettiä, kirjettä etkä totuutta, mikä on hyvinkin todistettu".
Diplomaattinen sananvaihto lienee noin yleisellä tasolla muuttunut jonkin verran 1500-luvulta, mutta uskoisin minkä tahansa Suomen tulevan hallituksen kykenevän keskittymään oleellisiin asioihin paremmin kuin Venäjän ja Ruotsin edellä referoidut hallitsijat. Herrojen henkilöön käypä sananvaihtohan liittyy aikaan, jolloin maiden välillä oli alkanut 25-vuotiseksi venynyt sota, jonka seurauksena Suomen itäraja alkoi hiljalleen muotoutua kohti nykyistä linjaansa. Vanha, vuonna 1323 Pähkinäsaaressa solmitun rauhan mukainen, rajahan kulki viistoon läpi nykyisen Etelä- ja Keski-Suomen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kansa on puhunut, pulinat pois
Alexander Stubb ja 1970-luvun Suomi
So what?
Miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan?
maanantai 21. helmikuuta 2011
MM-kilpailut pohjoismaisten hiihtolajien Mekassa - Holmenkollenilla!
Vuonna 1922 tehtiin Norjassa suomalaista hiihtohistoriaa. Holmenkollenilla oli järjestetty maailman merkittävimmät hiihtokilpailut jo vuosikymmenien ajan, mutta voittoon eivät olleet koskaan kyenneet kuin norjalaiset. Vuoden 1922 viidenkympin kilpailu muutti kuitenkin kaiken: Anton Collin ja Tapani Niku nöyryyttivät tunturimaan hiihtäjiä oikein kahden miehen voimin.
Tapahtuman seurauksena norjalaiset osoittivat samaa reilua urheiluhenkeä kuin myöhemmin 1994 Lillehammerissa. Silloinhan norjalainen toimitsija ei antanut Mika Myllylälle katkenneen sauvan tilalle uutta. 1920-luvulla tämän hengen ilmentymänä kansainvälisissä hiihtoympyröissä tuolloin määräävässä asemassa olleet norjalaiset vaativat ja saivat laduille ennennäkemättömän kovat profiilit. Tämä oli heille eduksi, sillä tuohon aikaan suomalaiset harjoittelivat pitkälti tasamaalla, eivätkä heidän välineensä soveltuneet koville murtomaille tai suuriin mäkiin.
Chamonixin olympiakisoissa 1924 hiihtoladut olivat monin verroin rankemmat kuin nykyisten sääntöjen sallimat, ja jäisellä kelillä noustiin ylös suurempi mäki kuin paljon kohuttu Tour de Skin loppunousu. Toisin kuin Tourilla, tämä mäki tultiin suksilla myös alas. Ja tähän jäistä syöksyrinnettä muistuttavaan alamäkeen tullessa siihen asti norjalaisten edellä hiihtänyt Tapani Niku kaatui surkeine suksensiteineen ja mursi samalla kaksi kylkiluuta. Norjalaisten urheiluhengen ilmentymä siis kannatti tuolloin.
Norjalaiset lähtevät tämänkin vuoden MM-hiihtoihin kotiladuilleen ennakkosuosikkeina. Miesten yhteislähtö- ja takaa-ajokilpailuihin on vain yksi ennakkosuosikki: armoton kiritykki Petter Northug. Naisten puolella Marit Björgen on ollut tämän talven ajan normaalimatkoilla ylivoimainen, ja kaiken onnistuessa vie voitot niin kympillä, takaa-ajossa kuin kolmellakympilläkin. Myös miesten sprintti ja kaikki viestit ovat etukäteen ajatellen norjalaisten heiniä.
Mitä siis jää jäljelle suomalaisten ja muiden saalistettavaksi?
Miesten 15 km perinteisen hiihtotavan kultamitali on tähtäimessä ainakin Sami Jauhojärvellä. Liberecissä hänen mitalitiensä samalla matkalla päättyi onnettomaan suksien toimintaan ja Vancouverin viidelläkympillä flunssa ja ylikunto estivät jo viestissä flunssasta huolimatta huippukuntonsa näyttäneen Jauhojärven menestyksen.
Drammenin viime lauantainen startti ei Jauhojärven kohdalta kovin paljon luvannut, mutta mikäli sitä edeltänyt korkean paikan leiri vaikutti vielä negatiivisesti voi tilanne olla viikon kuluttua jo aivan toinen. Mitalikamppailuista ei voi unohtaa myöskään MM-pronssiaan puolustavaa Matti Heikkistä, vaikka tämä ei olekaan viimetalvisen ylikuntonsa jälkeen maailman huipulla hiihtänyt.
Naisten puolella Drammenissa vahvaa nouskuntoa osoittanut Aino-Kaisa Saarinen saattaa pikamatkalla haastaa itsensä Marit Björgenin. Ja ellei, niin mitalia voimme joka tapauksessa odottaa. Muita suomalaisia mitaliehdokkaita ovat Riitta-Liisa Roponen etenkin kolmellakympillä ja maailman paras kaksikymppinen Krista Lähteenmäki hyvän päivän sattuessa millä tahansa matkalla.
Nämä ovatkin viimeiset arvokilpailut, joihin Lähteenmäki ei lähde voittajasuosikkina. Jatkossa kultamitalia odotellaan jokaisesta kilpailusta mikäli nuoren naisen kehitys jatkuu eikä reilun vuoden takaisen mykoplasman kaltaisia takapakkeja tule.
Sprinttimatkoilta ei suomalaisleiriin ole tulossa ainakaan kultamitaleita, mutta sekä miesten että naisten parisprintissä mahdollisuuksia saattaa olla. Saarinen ja Lähteenmäki tai Pirjo Muranen muodostavat erittäin kovan parivaljakon perinteisellä hiihdettävässä kisassa. Vastaavasti Jauhojärvi ja Ville Nousiainen voivat onnistuessaan olla himmeämmillä mitaleilla.
Pitkissä viesteissä ei liene realistista odottaa miesten menestystä, mutta naisten jääminen mitalikolmikon ulkopuolelle olisi pettymys. Kaikki neljä naista ovat parhaimmillaan maailman kymmenen parhaan joukossa paremmalla hiihtotavallaan (Muranen, Saarinen, Roponen, Lähteenmäki). Norja ja Ruotsi tuskin kuitenkaan ovat lyötävissä, sillä Lähteenmäen kiri ei vielä riitä Björgenille tai Charlotte Kallalle? Vai riittäisikö sittenkin jos oivana taktikkona tunnettu Lähteenmäki keksisi oikeat lääkkeet matkan varrella?
Ja muistetaan nyt tässä yhteydessä sekin, ettei yhtään mitalia ole vielä jaettu. Maastohiihdossa suuret yllätykset ovat mahdollisia. Hiihtäjälle voi sattua pöljän päivä. Välineet voivat suosia; etenkin perinteisen hiihdossa suksien profiililla ja voitelulla on valtava merkitys. Lisäksi lumisateet saattavat sotkea kilpailuja tuottaen yllätysmestareita. Nämä tekijät voivat suosia suomalaisia siinä kuin muitakin.
Mäkihypystä tai yhdistetystä ei menestystä ole odotettavissa, paitsi onnenkantamoisella. Nämä monivuotiset menestyslajimme ovat nyt kriisissä, mutta onneksi mäkihypyssä erittäin nopeatkin muutokset ovat mahdollisia ja Anssi Koivuranta palannee yhdistetyn huipulle ensi vuonna. Siten meidän ei luultavasti tarvitse odottaa menestystä näissä lajeissa yhtä kauan kuin Lahden MM-kisojen jälkeen dopingilla tuhotun miesten hiihdon suhteen. Mutta Oslosta kultaa ei siis ole odotettavissa.
Miksi kirjoitin tämän hiihtoaiheisen kirjoituksen? Siksi, että olen tyypillinen suomalainen, jolle on tärkeää että suomalaiset pärjäävät hiihdossa. Uusimman suuren liikuntatutkimuksen mukaan suomalaiset penkkiurheilijat kaipaavat eniten menestystä juuri hiihdosta. Sen jälkeen tulevat yleisurheilu, jääkiekko ja mäkihyppy.
Yllä oleva odotusten lista kuvaa varmaankin suomalaisten aiempaa menestystä eri urheilulajeissa. Suomella on loistavat perinteet hiihdossa, yleisurheilussa ja mäkihypyssä. Jääkiekko puolestaan on ainoa suurempi joukkuelaji, jossa suomalaiset ovat menestyneet arvokisatasolla, vaikka olympiavoittoa ei olekaan saavutettu. Niinpä näissä lajeissa odotetaan menestystä myös jatkossa.
Jäädään siis jännittämään Oslon menestystä! Torstaina se alkaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mykoplasma
Dopingin sallimisesta urheilussa
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen
Urheilu ja astmalääkkeet
Tapahtuman seurauksena norjalaiset osoittivat samaa reilua urheiluhenkeä kuin myöhemmin 1994 Lillehammerissa. Silloinhan norjalainen toimitsija ei antanut Mika Myllylälle katkenneen sauvan tilalle uutta. 1920-luvulla tämän hengen ilmentymänä kansainvälisissä hiihtoympyröissä tuolloin määräävässä asemassa olleet norjalaiset vaativat ja saivat laduille ennennäkemättömän kovat profiilit. Tämä oli heille eduksi, sillä tuohon aikaan suomalaiset harjoittelivat pitkälti tasamaalla, eivätkä heidän välineensä soveltuneet koville murtomaille tai suuriin mäkiin.
Chamonixin olympiakisoissa 1924 hiihtoladut olivat monin verroin rankemmat kuin nykyisten sääntöjen sallimat, ja jäisellä kelillä noustiin ylös suurempi mäki kuin paljon kohuttu Tour de Skin loppunousu. Toisin kuin Tourilla, tämä mäki tultiin suksilla myös alas. Ja tähän jäistä syöksyrinnettä muistuttavaan alamäkeen tullessa siihen asti norjalaisten edellä hiihtänyt Tapani Niku kaatui surkeine suksensiteineen ja mursi samalla kaksi kylkiluuta. Norjalaisten urheiluhengen ilmentymä siis kannatti tuolloin.
Norjalaiset lähtevät tämänkin vuoden MM-hiihtoihin kotiladuilleen ennakkosuosikkeina. Miesten yhteislähtö- ja takaa-ajokilpailuihin on vain yksi ennakkosuosikki: armoton kiritykki Petter Northug. Naisten puolella Marit Björgen on ollut tämän talven ajan normaalimatkoilla ylivoimainen, ja kaiken onnistuessa vie voitot niin kympillä, takaa-ajossa kuin kolmellakympilläkin. Myös miesten sprintti ja kaikki viestit ovat etukäteen ajatellen norjalaisten heiniä.
Mitä siis jää jäljelle suomalaisten ja muiden saalistettavaksi?
Miesten 15 km perinteisen hiihtotavan kultamitali on tähtäimessä ainakin Sami Jauhojärvellä. Liberecissä hänen mitalitiensä samalla matkalla päättyi onnettomaan suksien toimintaan ja Vancouverin viidelläkympillä flunssa ja ylikunto estivät jo viestissä flunssasta huolimatta huippukuntonsa näyttäneen Jauhojärven menestyksen.
Drammenin viime lauantainen startti ei Jauhojärven kohdalta kovin paljon luvannut, mutta mikäli sitä edeltänyt korkean paikan leiri vaikutti vielä negatiivisesti voi tilanne olla viikon kuluttua jo aivan toinen. Mitalikamppailuista ei voi unohtaa myöskään MM-pronssiaan puolustavaa Matti Heikkistä, vaikka tämä ei olekaan viimetalvisen ylikuntonsa jälkeen maailman huipulla hiihtänyt.
Naisten puolella Drammenissa vahvaa nouskuntoa osoittanut Aino-Kaisa Saarinen saattaa pikamatkalla haastaa itsensä Marit Björgenin. Ja ellei, niin mitalia voimme joka tapauksessa odottaa. Muita suomalaisia mitaliehdokkaita ovat Riitta-Liisa Roponen etenkin kolmellakympillä ja maailman paras kaksikymppinen Krista Lähteenmäki hyvän päivän sattuessa millä tahansa matkalla.
Nämä ovatkin viimeiset arvokilpailut, joihin Lähteenmäki ei lähde voittajasuosikkina. Jatkossa kultamitalia odotellaan jokaisesta kilpailusta mikäli nuoren naisen kehitys jatkuu eikä reilun vuoden takaisen mykoplasman kaltaisia takapakkeja tule.
Sprinttimatkoilta ei suomalaisleiriin ole tulossa ainakaan kultamitaleita, mutta sekä miesten että naisten parisprintissä mahdollisuuksia saattaa olla. Saarinen ja Lähteenmäki tai Pirjo Muranen muodostavat erittäin kovan parivaljakon perinteisellä hiihdettävässä kisassa. Vastaavasti Jauhojärvi ja Ville Nousiainen voivat onnistuessaan olla himmeämmillä mitaleilla.
Pitkissä viesteissä ei liene realistista odottaa miesten menestystä, mutta naisten jääminen mitalikolmikon ulkopuolelle olisi pettymys. Kaikki neljä naista ovat parhaimmillaan maailman kymmenen parhaan joukossa paremmalla hiihtotavallaan (Muranen, Saarinen, Roponen, Lähteenmäki). Norja ja Ruotsi tuskin kuitenkaan ovat lyötävissä, sillä Lähteenmäen kiri ei vielä riitä Björgenille tai Charlotte Kallalle? Vai riittäisikö sittenkin jos oivana taktikkona tunnettu Lähteenmäki keksisi oikeat lääkkeet matkan varrella?
Ja muistetaan nyt tässä yhteydessä sekin, ettei yhtään mitalia ole vielä jaettu. Maastohiihdossa suuret yllätykset ovat mahdollisia. Hiihtäjälle voi sattua pöljän päivä. Välineet voivat suosia; etenkin perinteisen hiihdossa suksien profiililla ja voitelulla on valtava merkitys. Lisäksi lumisateet saattavat sotkea kilpailuja tuottaen yllätysmestareita. Nämä tekijät voivat suosia suomalaisia siinä kuin muitakin.
Mäkihypystä tai yhdistetystä ei menestystä ole odotettavissa, paitsi onnenkantamoisella. Nämä monivuotiset menestyslajimme ovat nyt kriisissä, mutta onneksi mäkihypyssä erittäin nopeatkin muutokset ovat mahdollisia ja Anssi Koivuranta palannee yhdistetyn huipulle ensi vuonna. Siten meidän ei luultavasti tarvitse odottaa menestystä näissä lajeissa yhtä kauan kuin Lahden MM-kisojen jälkeen dopingilla tuhotun miesten hiihdon suhteen. Mutta Oslosta kultaa ei siis ole odotettavissa.
Miksi kirjoitin tämän hiihtoaiheisen kirjoituksen? Siksi, että olen tyypillinen suomalainen, jolle on tärkeää että suomalaiset pärjäävät hiihdossa. Uusimman suuren liikuntatutkimuksen mukaan suomalaiset penkkiurheilijat kaipaavat eniten menestystä juuri hiihdosta. Sen jälkeen tulevat yleisurheilu, jääkiekko ja mäkihyppy.
Yllä oleva odotusten lista kuvaa varmaankin suomalaisten aiempaa menestystä eri urheilulajeissa. Suomella on loistavat perinteet hiihdossa, yleisurheilussa ja mäkihypyssä. Jääkiekko puolestaan on ainoa suurempi joukkuelaji, jossa suomalaiset ovat menestyneet arvokisatasolla, vaikka olympiavoittoa ei olekaan saavutettu. Niinpä näissä lajeissa odotetaan menestystä myös jatkossa.
Jäädään siis jännittämään Oslon menestystä! Torstaina se alkaa.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mykoplasma
Dopingin sallimisesta urheilussa
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen
Urheilu ja astmalääkkeet
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
