Suosittua juuri nyt!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2026

Orpon hallituksen ministerit ovat onnistuneet hallitustyössään – vain Multala ja Marttinen ovat poikkeuksia

Helsingin sanomat julkaisi eilen tulokset mielenkiintoisesta kyselystä, jossa tiedusteltiin ihmisiltä ministereiden onnistumisesta hallitustyössään. Itse HS:n artikkelissa niitä kommentoi erittäin asiantuntevasti professori Markku Jokisipilä, joten juttu kannattaa ehdottomasti lukea. 

Yksi näkökulma jäi kuitenkin pohtimatta niin Jokisipilältä kuin Erkkomedian toimittajaltakin. Nimittäin se, miten suuri osa kansasta katsoo ministereiden onnistuneen suhteessa heidän taustapuolueidensa kannatukseen. 

Siksi katsoin viimeisen Yleisradion mielipidetutkimuksen luvut hallituspuolueille. Niiden mukaan Kokoomuksen kannatus oli 17,4 prosenttia, Perussuomalaisten 14,5 prosenttia ja Ruotsalaisen kansanpuolueen 3,8 prosenttia. 

* * *

Jos nyt jaetaan kunkin ministerin toimia hyvin tai melko hyvin onnistuneena pitäneiden henkilöiden määrä heidän taustapuolueidensa tämänhetkisellä kannatuksella, nähdään yli suhdeluvun 1,0 saaneiden ministereiden onnistuneen yli puoluerajojen. Alle 1,0 suhdeluvun sanoneet eivät puolestaan ole onnistuneet edes kaikkien lähtökohtaisesti "heidän puolellaan" olevien mielestä. 

Näin saamme seuraavan listan HS:n jutussa mainituista ministereistä:

Adlercreutz (ruots) 5,26
Häkkänen (kok) 2,82
Valtonen (kok) 2,47
Purra (ps) 1,59
Rantanen (ps) 1,52
Meri (ps) 1,31
Ranne (ps) 1,24
Orpo (kok) 1,21
Rydman (ps) 1,04
Multala (kok) 0,92
Marttinen (kok) 0,63

* * *

Lista osoittaa, että suhteessa oman taustapuolueensa kannatukseen on opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutz omaa luokkaansa. Myös Antti Häkkäsen ja Elina Valtosen työhön ovat tyytyväisiä sekä heidän oman puolueensa kannattajat että suuri osa muiden puolueiden äänestäjistä. 

Myös Riikka Purran ja Mari Rantasen hallitustyötä onnistuneena tai melko onnistuneena pitävien suomalaisten määrä ylittää varsin selkeästi heidän oman puolueensa suosion. Samoin Leena Meren, Lulu Ranteen ja Petteri Orpon – joskin pienemmällä erolla. 

* * *

Näin meille jäi "pahnan pohjimmaisiksi" kolme ministeriä, joista kaksi ei ole edes oman puolueensa kannattajien mielestä onnistuneet tehtävässään hyvin. He ovat Kokoomuksen Sari Multala ja Matias Marttinen. 

Kolmanneksi viimeiseksi jäänyt Wille Rydman on ehkä koko joukon mielenkiintoisin tapaus, koska häntä on riepoteltu useaan otteeseen medioissa tällä hallituskaudella. Tässä kyselyssä hän oli myös eniten negatiivisia arvioita työstään saanut ministeri, mikä nostettiin vahvasti esille HS:n jutussa kirjaamalla hänen nimensä jopa otsikkoon. 

Tosiasia kuitenkin on, että myös Wille Rydmanin hallitustyö on ollut hyvin tai melko hyvin onnistunutta sekä hänen oman taustapuolueensa kannattajien että suuren joukon muita puolueita äänestävien mielestä. Toisin sanoen hänen tekemänsä ministerityö on saanut hyväksynnän yli puoluerajojen siitäkin huolimatta, että mitä ilmeisimmin selvästi suurin osa suomalaista suhtautuu häneen henkilönä äärimmäisen negatiivisesti. 

* * *

Minusta tämä on suorastaan hämmästyttävää, enkä siksi pidä onnistuneena HS:n toimituksen luonnehdintaa Rydmanin (ja Purran) työn hyväksyneiden määrästä. Sen mukaan "Rydmanilla että Purralla on omat kannattajakuntansa, joiden mielestä he ovat onnistuneet työssään hyvin". 

Tämä näkemys lienee sinänsä totta, mutta se ei selitä sitä, että heidän työtään arvosti – Purran osalta jopa selvästi – suurempi osa vastanneista kuin Perussuomalaisilla on tällä hetkellä kannattajia. Ja siksi heidän työskentelynsä on vakuuttanut myös muita ihmisiä kuin heidän "omat kannattajakuntansa" siitäkin huolimatta, että he herättävät – pääministerin tavoin – monissa ihmisissä negatiivisia tunteita.

9 kommenttia:

  1. Valtamedian rummutus on tehtävänsä niiden ihmisten silmissä, jotka eivät ajattele tai seuraavat kapeasti valta- ja vaihtoehtomedioita.

    VastaaPoista
  2. "Valtamedian rummutus on tehtävänsä", pitänee olla: "Valtamedian rummutus on tehnyt tehtävänsä".

    VastaaPoista
  3. Se, että puoluekartalle on tullut Perussuomalaisten kaltainen yleispuolue, on parasta mitä pienelle Suomelle on tapahtunut jo senkin vuoksi,että se on sotkenut perinteisen sulle/muulle-politiikan.
    Siksi sitä on eri puolueisiin kytkeytyneissä medioissa yritetty sen kriittisen maahanmuuttopolitiikan vuoksi tyrkkiä johonkin "laitaoikeistoon".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Mutta, ennen seuraavia eduskuntavaaleja tulemme näkemään vihervasemmiston ja kokoomuksen masinoiman valtavan ja täysin häikäilemättömän hyökkäyksen persuja vastaan, eikä silloin mikään ole enää pyhää. Vain valtava valehtelu tulee nousemaan ennen näkemättömälle tasolle Göbbelsin opeilla! On Suomi kirottu, jos ja kun se menee läpi!

      Poista
  4. "Kolmas sektori"? jos valtio eli veronmaksajat rahoittaa budjetista on kyseessä osa julkista sektoria, ei omaa varainhankintaa. Koira haukkuu, ttuli kantaa, karavaani kulkee vaan. Willw Rydman perkaa, täytyisi vain perata paljon enemmän mutta rälssipuolueet Kokoomus ja RKP vastustavat.

    VastaaPoista
  5. Onhan se päivänselvä, että tavallinen kansa ja varsinkin se osa, joka ei ymmärrä politiikasta tuon taivaallista, kannattaa puolueita, jotka jakavat rahaa ja tukia. Sen osoitti selvääkin selvemmin Marinin hallituksen palvonta. Pitkälle päästiinkin tällä politiikalla, mutta nyt vaan kissanpäivät alkavat olla ohi, kermat on kuorittu päältä ja kupilla on entistä enemmän suita litkimässä vedellä jatkettua maitoa. Kohta ei ole varaa siihenkään ja kuinkas sitten mirrin suu pannaan? Siitä huolimatta mikään ei saisi muuttua, eikä saavutettuihin etuihin koskea ja tämä koskee myös yhteiskunnan vihreällä oksalla istujia. Kyllä täytyI jo ministerin luottamuksestakin eduskunnassa äänestää, kun vastuuministeri lähes kokonaan veronmaksajien rahoilla ylläpidettyjen kansalais- ja muiden -järjestöpomojen 150.000:n euron vuosipalkat kehtasi kyseenalaistaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taas kerran, naiset!

      Poista
    2. Olisi kiva tietää kuinka paljon tämän blogin seuraajissa on naisia. Itseni lisäksi täällä kommentoi ainakin yksi rouva ano, mutta on meitä enemmänkin, tietysti. Eivätkä kaikki samoin ajattelevat ole löytäneet tätä blogia. Tai eivät ylipäätään ole ahkeria netin selaajia.

      Poista
  6. Ian Hodder kirjoitti taannoin kirjan: Symbols in action. Kirjan laajempi sisällönkuvaus kertoi inhimillisen ajattelun, tavoitteiden, ihanteiden ja poliittisten päämäärien symboliikasta, niiden ristiriitaisuudesta todellisessa elämässä.
    Onhan meilläkin poliittinen kieli, joka eroaa arkikielestä. On mainoskieli, millä ei ole mitään tekemistä toden kanssa....etc.
    Valheella on kuitenki hyväksytty sijansa ihmiselämässä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.13.8.2025 alkaen olen deletoinut myös sellaiset kommentit, joiden epäilen voivan johtaa tämän blogin poistamiseen nykyiseltä alustaltaan.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!