torstai 31. elokuuta 2023

Saksassa ISIS-naiselle 14 vuoden tuomio - entä Suomi?

Suomesta lähti aikanaan muslimiväestön kokoon nähden eniten taistelijoita ISIS:in riveihin. Myöhemmin heidän sotaretkensä päättyi ja lähes kaikki eläväksi jääneet palasivat Suomeen joko omin avuin tai presidenttiehdokas Pekka Haaviston (vihr) junailemana. Siitä huolimatta ISIS:in joukoissa olleista ei ainoatakaan ole tuomittu osallistumisesta Syyriassa ja Irakissa tapahtuneisiin hirmutekoihin.

Tämä asia tuli mieleeni jälleen, kun luin Verkkouutisista, että saksalainen oikeus on päättänyt korottaa yhden oman ISIS-terroristinsa saamaa tuomiota kymmenestä neljääntoista vuoteen. Lisäksi - jutun mukaan - "Saksassa on tuomittu 19 palannutta ISIS-naista kuulumisesta terroristijärjestöön".

Toki Suomessakin on vuonna 2021 kriminalisoitu terroristiryhmän toimintaan osallistuminen, mutta lakia ei ole sovellettu täältä ISIS:in riveihin lähteneisiin ja siellä hirmutekoja tehneisiin tai niitä tukeneisiin. Siksi herää kysymys, että lieneekö heidän toimiaan edes tutkittu kunnolla?

Syytä kuitenkin olisi, sillä Verkkouutisten jutussa mainittiin siinä käytetyn asiantuntijan suulla, että "osan heistä tiedetään jatkaneen islamistista toimintaa Suomessa". Suomalaisena veronmaksajana on tässä tilanteessa pakko kysyä, että miten ihmeessä tämä voi olla mahdollista? Ja onko näiden islamistien touhuihin puututtu edes sen jälkeen, kun siitä on saatu tieto? Ja tehty tarvittavat toimenpiteet heidän puuhastelujensa lopettamiseksi?

Tämä kaikki kietoutuu tietenkin myös laajemmin suomalaiseen maahanmuuttopolitiikkaan. Tähän mennessähän muslimien kohdalla on korostettu niin sanottuja ihmisoikeuksia sekä omien perinteiden ja kulttuurin säilyttämistä. 

Ja samalla luotu sitä kautta pohjaa yhteiskunnalliselle polarisoitumiselle viimeistään seuraavassa sukupolvessa. Eikä tarvinne olla mikään einstein ymmärtääkseen, että tämän seurauksena terrorismin riski väkisinkin kasvaa purkautuakseen ennemmin tai myöhemmin katkerien ajatusten sijasta rikollisuutena. 

Enkä tarkoita tässä pelkästään sellaisia ryöstöjä, koulukiusaamista tai nöyryyttäviä pahoinpitelyitä, joita on viime aikoina esitelty yhä tiheämpään tahtiin sosiaalisessa mediassa, vaan todellista terrorismia. 
   

47 kommenttia:

  1. Kalergi-suunnitelma31. elokuuta 2023 klo 7.42

    "...hirmutekoja tehneisiin tai niitä tukeneisiin. Siksi herää kysymys, että lieneekö heidän toimiaan edes tutkittu kunnolla?"
    Siihen vastattaessa kannattaa pitää mielessä professorin edellinen blogiartikkeli "Edes rikoskomisario ei uskalla puhua tosiasioista sellaisina kuin ne ovat".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isis-naisista jäi jonkin poliisiviranomaisen lausunnosta sellainen käsitys, että kuulusteluihin osallistuminen olisi heille vapaaehtoista...
      Muuten olen sitä mieltä, että Haavistosta ei saa tulla presidenttiä missään tapauksessa, hän on täysin moraaliton valehtelija ja opportunisti.

      Poista
    2. Homo-Pekka Haavisto on niitä Sodoman-Gomorran miehiä. Niin voisi joku Raamattuun perehtynyt kristitty sanoa. Ja rappioliberalismiin ihastuneista suomalaisista alkaa suuri osa olla tuota Sodoman-Gomorran joukkoa, päätellen suuren hyväksynnän ja kannatuksen saaneista ns. pride-kulkueista.

      Poista
  2. Kuulemma Supo seuraa jatkuvasti n. 300 henkilöä. Toivotaan, että nuo "tavalliset äidit" ovat siinä joukossa mukana.

    VastaaPoista
  3. Mahtaisiko vihervasemmisto innokkaasti edistää omien tapojen ja kulttuurin säilyttämistä, jos Suomeen olisi tullut iso kasa natseja?

    VastaaPoista
  4. Kalergi-suunnitelma31. elokuuta 2023 klo 8.17

    "Rasismin" ja "vihapuheen" vastaisen propagandasodan kärkijoukkona toimiva RKP haluaa selvästi Suomenkin kulkevan ruotsintien loppuun, jossa päivittäiseen "uuteen normaalin" kuuluu mm. seuraavanlaista:

    "Kaksi räjähdystä Göteborgissa - kymmenen minuutin välein
    Göteborgissa tapahtui kaksi räjähdystä vain kymmenen minuutin välein. Hätäkeskuslaitoksen mukaan ensimmäinen hälytys tuli Olskrokenista kello 1.03. Tasan kymmenen minuuttia myöhemmin tuli puhelu toisesta räjähdyksestä Kortedalassa, kertoo kertoo SVT.
    - Portti on vaurioitunut ja ikkunalaseja on rikottu. Yhdessä osoitteessa on myös lähistöllä pysäköityjä autoja, jotka ovat kärsineet aineellisia vahinkoja, kertoo poliisin päivystäjä Fredrik Svedemyr.

    Poliisi on aloittanut esitutkinnan yleisistä tuhoista molemmissa tapauksissa. Valtakunnallinen pommiryhmä on kutsuttu paikalle.
    Poliisi: Tutkimme myös mahdollisia yhteyksiä aiempiin räjähdyksiin Göteborgissa.
    Aftonbladet"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yle tänään

      Ruotsissa räjähti neljässä paikassa yöllä reilun tunnin sisällä

      https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-174082

      Ruotsissa sattui yöllä neljä räjähdystä 70 minuutin sisällä, kertovat Aftonbladet-lehti ja Ruotsin televisio SVT.

      Räjähdyksistä kaksi sattui Göteborgissa, yksi Botkyrkassa Tukholman lähellä ja yksi Nyköpingissä.

      Göteborgissa räjähti kahdessa kerrostalossa noin kymmenen minuutin välein yhden jälkeen yöllä paikallista aikaa.

      Tukholman lähellä räjähti niin ikään kerrostalossa, kun taas Nyköpingin räjähdys sattui rivitalossa.

      Räjähdykset eivät ilmeisesti vaatineet uhreja. Niiden tekijöitä ei tiedetä.

      Poliisia työllisti yöllä myös auto, jossa oli epäilyttävä esine. Poliisi pidätti Trollhättanissa neljä ihmistä epäiltynä aikeesta tehdä tuhotyö.
      Poliisi sulki useaksi tunniksi E45-tien ja pommiryhmä kutsuttiin paikalle.

      Poista
  5. Suomessa taitaa olla helpompi saada ainakin syyte tai jopa tuomio kiihottamisesta kansanryhmää kohden kuin tulla tuomituksi toiminnasta Isis-riveissä. Saksassa tuomio taisi tulla naisten kohdalla vaikkapa vain pelkästään siitä, että ylläpitämällä kotia hän välillisesti tuki miehensä isis-aktivismia. Oikeastaan isis toimi ja toimii aktiivisesti tiettyä uskontoa vastaan ja sinänsä täyttäisi määrittelyn kiihottamisesta tiettyä kansanryhmää kohtaan. Laki kun ei jostain syystä ole tasapuolinen kaikille vaan sitä sovelletaan vain uhristatuksen omaavien kohdalla, mitä kristinuskolla ei ole.

    VastaaPoista
  6. Järkähtämätön luottamus näiden ISIS-vaikuttajien kertomuksien todenperäisyyteen on kotouttamisprosessimme perusta yhdessä rajattoman taloudellisen tuen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma31. elokuuta 2023 klo 9.33

      Taikasana "asylum" vahvistaa kertomusten todenperäisyyden.

      Poista
  7. Ei niitä keretä tutkia, kun täytyy saada Räsäselle syytteet ja tonkia vanhoja blogi-kirjoituksia. Paljonkohan täällä on tuoreempana noita Wagnerin sotilaita, jos satut jäämään kiinni, niin turvapaikkaprosessi vaan vetämään. On tämä yksi sinisilmäisyyden Hölmölä.

    VastaaPoista
  8. Kattokaas pölöpäät kun oikeusvaltiossa ei ole takautuvaa rikoslainsäädäntöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katoppa pääpölö sitä ei tarvita, jo olemassa olevien lakien mukaan tuomioita voitiaisiin ja vaan kun ei edes tutkita.

      Poista
    2. Itse asiassa on. Päivi Räsästä tutkittiin vuoden 2004 kirjoituksistaan vuoden 2011 lain nojalla.

      Poista
    3. Kalergi-suunnitelma31. elokuuta 2023 klo 10.24

      Mielenkiintoista odotusta hovioikeuden päätöksestä:

      "Päivi Räsäsen homolausuntokiista Helsingin hovioikeudessa – aamulla tukimielenosoitus (suora lähetys 7.30)
      30.8.2023 22:12, Sanna Ristovska
      Päivi Räsästä vastaan nostettu syyte kiihotuksesta kansanryhmää vastaan on edennyt Helsingin hovioikeuteen. Helsingin käräjäoikeus antoi asiassa vapauttavan tuomion viime vuoden maaliskuussa kun se totesi Räsäsen lausuntojen koskien homoseksuaaleja mahtuvan sananvapauden piiriin. Syyttäjä kuitenkin valitti tuomiosta hovioikeuteen."
      https://www.extrauutiset.com/paivi-rasasen-homolausuntokiista-helsingin-hovioikeudessa-aamulla-tukimielenosoitus-suora-lahetys-7-30/

      Poista
    4. Höpsis, Päivi Räsästä syytettiin sillä perusteella että edelleen pitää tekstiä julkaistuna. Ei ole kyse takautuvasta lainkäytöstä.

      Poista
    5. Miten netistä voi poistaa tekstejä ja edes teoriassa päätyä tilanteeseen jossa ne olisivat "ei julkaistuja"? Ei sitten niin mitenkään, eli ei kannata edes yrittää, pölöpää.

      Poista
    6. Ei hän ole vastuussa jatkojakelusta, vaan siitä on kyse että pitää itse tekstiä saatavilla.

      Poista
    7. Samalla logiikalla kirjastot tulisi ratsata ja kaikki neekeri-sanan sisältävät teokset nakattava rovioon. Ja luonnollisesti koko kirjastolaitos pantava syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan.

      Poista
    8. No ei, tuo saattaa tuntua maallikosta tuolta mutta jos et ymmärrä eroa siinä, lukeeko jossakin ajan tuotteessa sana neekeri vai käyttääkö joku tällä hetkellä argumentaatiota, jossa yhtä melko suurta ihmisryhmää halveksitaan, niin en voi auttaa.

      Esim Hemingway käyttää kirjoissaan sanaa neekeri, mutta ei halveeraavassa mielessä. Hän kunnioitti eri Kenian heimoja suuresti.

      Päivä R taas käyttää sanoja aivan toisessa tarkoituksessa.

      Poista
    9. Suomenkielessä sana neekeri ei ole koskaan ollut halventava. Nekru on ollut aina, mutta typeryydessään nämä suvaitsijat ja hyvät ihmiset eivät halua tehdä eroa noiden kahden välillä. Jos he tekisivät, he eivät olisi päässeet pätemään näissä asioissa koska mikään ei olisi muuttunut. Piti keksiä muutos ja alkaa pakottaa ja vittuilla ihmisille vääristä sanoista. Näillä teoillaan he ovat aiheuttaneet enemmän rasistisia asenteita kuin poistaneet. Kaikkiaan suvaitseva vihervasemmisto saa aikaan omalla kukkoilullaan ja sanaleikeillään enemmän vahinkoa ajamilleen asioille sekä ihmisten kahtiajakoa kuin mitään hyvää. Jos esimerkiksi olisi otettu valtion silmissä virallista ihmisten välistä liittoa kuvaamaan jokin muu sana ja jätetty avioliitto kristityille miehen ja naisen välisen liiton nimitykseksi, siis rajallisen ryhmän liiton nimeksi, ei olisi syntynyt nykyistä vastakkain asettelua, mutta se ei kelvannut hyville ihmisille, piti ehdottomasti saada aikaan se vastakkainasettelu, sehän heillä oli tavoitteenakin. Ei sitä ilman viholliskuvan kärjistämistä pääse pätemään kunnolla.

      Poista
    10. Jos mustat kokevat neekeri sanan olevan halventava ja alentava, niin miksi sitä pitäisi käyttää? En keksi mitään muuta syytä kuin halventamisen.

      Poista
    11. Ano 1455: Neekerien kuvitelmilla ei ole mitään väliä; ei Napoleoniksi itseään kuvitteleva Jaska Matilainenkaan ole Napoleon. Ja kehotan perehtymään kyseisen kansan (neekerit) tekemisiin mm. kannibalismeineen ja päänirtileikkaamisineen (netistä löytyy kyllä aineistoa mustan kulttuurin värinöistä) , niin valkenee sinullekin, että halveksunta on ansaittua.

      Poista
    12. Jos kulttuuriamme ja kieltämme ymmärtämätön henkilö loukkaantuu jostain sen normaalissa käytössä olevasta neutraalista sanasta, meidän tulee lopettaa sanan käyttäminen? ei hemmetti, ei se voi niin mennä että me hypimme muukalaisten tietämättömyyden ja ennakkoluulojen mukaan, ei niin missään asiassa. Johan menisi maailmankirjat sekaisin.

      Care about what other people think and you will always be their prisoner.—Lao Tzu

      Poista
    13. Tällä palstalla on paljon pölöpäitä.

      Itse en koe tuota sanaa loukkaavana typerysten kyseessä ollessa.

      Poista
  9. Tähän aiheeseen liittyen, eräs ns keltaisen lehdistön toimittaja pääkirjoituksessaan taivasteli miten on mahdollista, että suomen pääsee terroristi ikäänkuin tuosta vain. Kyseessä siis tämä venäläinen tapaus. Sama toimittelija on puolustellut aikoinaan 2015 invaasiota tulijoineen sekä näitä " suomalaisia " isis terroristeja. Sekä myös tätä vip lentoja järjestellyttä mahdollisesti tulevaa presidenttiä. Joka tapauksessa voisiko sanoa, että ne ovat valtion suojeluksessa kaamealta rasismilta eikä ihmisoikeuksien yms vuoksi asiaa tutkita.

    VastaaPoista
  10. Riikka Purran erityisavustaja hylättiin supon tarkastuksessa, koska hänellä oli kiinalainen vaimo, kuitenkin Suomen kansalainen, mutta oli käynyt pari kertaa kiinassa kun asui kuitenkin Suomessa. Supo ei tietysti perustele päätöksiään, mutta jos nyt Isis-Haavistosta olisi tulossa presidentti, niin eikö sekin virka voitaisi perua, koska on naimissa ulkomaalaisen kanssa ja varmasti ovat käyneet siellä Kolumbiassa useita kertoja. Siellähän on vaikka mitä huumekardelleja. Vaarantaa ihan selvästi Suomen turvallisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ymmärtänyt tätäkään.

      Supo ei tehnyt päätöstä vaan selvityksen. VNK teki päätöksen.

      Poista
    2. Joo, ei tehnyt päätöstä vaan selvityksen. Mutta jos selvityksen tulos/perustelut on se mikä julkisuuteen on annettu, on kyse melkoisesta rimanalituksesta. Ei vaimon entinen kansalaisuus ja vierailu pari kertaa kotimaassaan voi olla syy moiseen. Pitää olla jotain enemmän. Jos mitään enemmän ei kerran ollut, niin tässähän meillä on aito rasismitapaus perattavaksi.

      Poista
    3. Et tajunnut tätäkään. Kiina valvoo kaikkia kiinalaisia ympäri maailman. Miksi, perimmäinen syy on valloittaa maailma ja hallita sitä. Samaa tekee Putinin venäjä.

      Poista
    4. Joten koska Kiina valvoo "kaikkia kiinalaisia", kaikki kiinalaiset ovat syntyperänsä vuoksi epäluotettavia ja kelpaamattomia? nostapa käsi ylös kun rasisteja etsitään, olet sellainen aivan perusmäärittelyn mukaisesti, sen määrittelyn jonka noudattamisesta suvakit pöyristyivät että se on aivan liian suppea koska kaikki on rasismia. LOL

      Poista
  11. Katupoikavosu presidentin puolisona. Yök! Mieluummin Jeri tseh, tseh!



    VastaaPoista
  12. Kiinahan on perustanut Euroopan eri maihin omia "poliisilaitoksia", jotka huolehtivat siitä, että omien kansalaisten velvollisuudet eivät "unohdu".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkkä niiden olemassaolo ei kyllä riitä kaikkien etnisesti kiinalaisten kompromentoimiseen. Pitää olla jotain todistetta henkilöhtaisesta panoksesta väärään suuntaan tai vastaavaa, pelkkä etnisyyden perusteella turvallisuusselvitysten hylkääminen on rasismia. Entä jos aletaan hylätä venälisyyden tai venäläisten sukujuurien perusteella, islamin uskon tai islamilaisen taustan perusteella jne? tuntuisiko oikealta? minulle sopii, olen sitä mieltä että riskejä ei noissa asioissa voi paljoa ottaa, mutta luulen että teille muille ei sovi. Siis se ei teille sovi että pitää olla sitten looginen ja tasapuolinen, ei hylätä vain kiinalaisia, vaan myös venäläiset, muslimit jne.

      Poista
  13. Yle tänään

    ”Rotusotaan” valmistautuneita uusnatseja vastaan nostettiin syytteitä terrorismirikoksista

    Kolmea miestä epäillään terroristisessa tarkoituksessa tehdyistä rikoksista.

    https://yle.fi/a/74-20047833

    Artikkelista poimittua

    Apulaisvaltakunnansyyttäjä on nostanut syytteet neljää suomalaista miestä vastaan rikoksista, joista osaan sisältyy epäilty terroristinen tarkoitus.
    Syytteisiin sisältyy törkeitä ampuma-aserikoksia sekä kouluttautuminen terrorismirikosten tekemistä varten.

    Epäillyt teot on tehty Lahdessa ja muilla paikkakunnilla. Juttukokonaisuudessa nostettiin syytteitä myös ampuma-ase- ja huumausainerikoksista, joihin ei epäillä liittyvän terroristista tarkoitusta.

    Epäillyistä kolmea syytetään terroristisessa tarkoituksissa tehdyistä rikoksista. Syytteet koskevat ampuma-aseiden valmistamista sekä niiden valmistuksessa ja käytössä kouluttautumista.

    Syytettyjen epäillään rasististen uskomustensa perusteella valmistautuneen väestöryhmien väliseen aseelliseen konfliktiin, niin sanottuun rotusotaan,
    jossa ihmisiä surmattaisiin ja yhteiskunnan rakenteita horjutettaisiin terrori-iskuilla.

    //////////////////

    Kyllä pitää uutisessa erityisesti mainita, että ovat suomalaisia ja vielä uusnatseja.
    Jos joku muslimi tekee jotain ja on vielä Isis porukoita, ei tutkita(?), ei uutisoida(?).
    Ainakaan itse en ole lukenut yhtäkään uutista heistä vaikka seuraan uutisia säännöllisesti.

    VastaaPoista
  14. Alkaako Ruotsi heräämään?

    MTV uutiset tänään

    Islamia arvostellutta ruotsidemokraattien Jomshofia ei saatu syrjäytettyä

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/islamia-arvostellutta-ruotsidemokraattien-jomshofia-ei-saatu-syrjaytettya/8768836

    Artikkelista poimittua

    Ruotsidemokraattien Richard Jomshof saa pitää paikkansa Ruotsin valtiopäivien lakivaliokunnan puheenjohtajana.
    Valiokunnan kokouksessa kesätauon jälkeen torstaina hallituspuolueet eivät kannattaneet opposition vaatimaa äänestystä Jomshofin asemasta.

    Richard Jomshofin syrjäyttämistä oli vaatinut yhdistynyt oppositio eli sosiaalidemokraatit, vasemmistopuolue, keskustapuolue ja ympäristöpuolue.
    Puolueiden mukaan Jomshofin islamia arvostelleet lausunnot vaarantavat Ruotsin turvallisuuden.

    Jomshof on muun muassa kutsunut islamia väkivaltaa edistäväksi uskonnoksi ja profeetta Muhammadia joukkomurhaajaksi.

    Ruotsidemokraatit ei ole hallituksessa, mutta tukee sitä ulkopuolelta.

    //////////////////

    Siis jos puhuu tosiasioita niin vaarantaa maan turvallisuuden? Miten se näin voi olla?
    Pitääkö Ruotsissa kaventaa sananvapautta ja muuttaa maa läpeensä mädäksi yhteiskunnaksi?

    Ruotsin sisällä olevan radikaali-islamistisen kentän koko on käytännössä kymmenkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Heitä on tällä hetkellä noin 2 000.
    Eikö olisi oikea toimenpide poistaa heidät maasta tai laittaa turvasäilöön? Kyllä kantaväestön turvallisuus on tärkeämpää kuin terroristin vapaus.

    Luku 2000 löytyy terrorismintutkijan haastattelusta
    https://yle.fi/a/74-20046252

    VastaaPoista
  15. Mutta kysymys ei missään tällaisessa yhteydessä ole mistään "maahanmuuttopolitiikasta" -- mikä käsite itsessään on tyypillistä yliyleistävää yleiskäsitteiden käyttöä, eihän ko. asiayhteydessä ole kyse minkäänlaisesta "muutosta" -- "muuttaja" tietää kuka on, mistä lähtee ja miksi, minne menee ja mitä hänellä on sinne asiaa -- joten kaikki "muuttoa" koskevat mielikuvamme ovat yli-ihanteellisia -- kysehän on vielä tällä vuosisadalla mahdollisesti satojen miljoonien suuruusluokkaan kasvavasta kansainvaelluksesta.

    Eikä kyse suhtautumisessa erityisesti tähän yhteen tiettyyn teokratiaan ole suinkaan tästä erityissuojelua nauttivasta vaikka tosiasiassa varsin raakalaismaisesta kulttuurista, vaan siitä miksi suomalainen yhteiskunta tarvitsee aina kaikissa kriisikysymyksissä kansaa kahtiajakavan ratkaisun -- eli miksi suomalainen yhteiskunta omaa tuon meille ominaisen taipumuksen ylläpitää vahvaa kuilua niin sanotun "valtaa pitävän" kansanosan ja aliarvostetun kansanosan välillä.

    Ja tämä meille ominainen taipumus, josta esimerkiksi sosiologiamme grand old man Erik Allardt usein huomautti -- juontuu suoraan historiassamme seitsemän sataa vuotta jatkuneesta alistetun kansan asemasta. Kaikkea kahtia jakavat ajatusmallit ovat suomalaiseen sieluun niin syvälle rakennetut ettei niitä pura kukaan eikä mikään.

    Siksi tarvitsisimme pikemminkin jonkinlaisen kansallisen psykoanalyysin, ja se, mitä totisesti emme tarvitsisi emmekä ansaitsisi olisi jonkun Haaviston valinta presidentiksemme. Mutta taitaa olla enemmän kuin mahdollista että sekin valinta toteutuu kansallisen alistushistoriamme pohjalta.

    Emmehän ole vielä edes päässeet eroon pakkoruotsistakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallitus on suomenkieliseltä osaltaan ollut ruåtsalaisjengin "rasisminvastaisen" propagandistisen painostuksen alla, mikä kertoo siis nykytilanteesta jokseenkin kaiken -- yhteiskunnallinen keskustelu on taantunut maagisten leimasanojen ja tabukäsitteiden tasolle, ja elämme jo totalitarismiin taantumiseen kuuluvan ilmianto- ja irtisanoutumiskulttuurin vaihetta.

      Nyt ikään kuin samanlaisen signaalikielen ja käsitereagenssien tasolla on kriisin ratkaisuksi löydetty yleiskäsitteellistä ymmärrystä yksimielisyydeksi noituva käsite "holokaustin kieltämisen rangaistavuus", jolla sosiopsyykkistä taantumista ajava osapuoli kokee saavansa voiton rasimiväännössä.

      "Holokaustin kieltämisestä" tehdään siis meilläkin rangaistavaa? Kaikin mokomin, mutta mikä siinä on se ongelma ja mitä kriminalisoinnilla kuvitellaan oikeasti ratkaistavan?

      Se puhumattomuuden kulttuuri, johon päättäjämme nyt ovat meitä taannuttamassa -- ja josta Venäjä, natsi-Saksa ja nyky-Ruotsi ovat puistattavia esimerkkejä -- oli natsivallan aikana niin sementoitu ja vahva, ettei edes tuhoamislaitoksista vuotanut juuri sanaakaan keskusten ulkopuolelle. Miten tuo täydellisen itsesensuurin totalitaristinen tila pitäisi ilmaista jotta nyt käsittäisimme mihin oma yhteiskuntamme on ajautumassa?

      Yhteiskuntaa hajottavien kipeiden ilmiöiden torjuminen tietoisuudesta on sosiopsyykkisesti taantuvassa yhteiskunnassa kaikille kansalaisille helpoin ja houkuttelevin ratkaisu. Kun sulkee korvat ja silmät, säästyy kaikelta kipeältä ja vaikealta.

      Itse asiassa meidän pitäisi pohtia sitä, pitäisikö jokainen itsesensuuriin syyllistynyt rivisaksalainen asettaa syytteeseen "holokaustin kieltämisestä"? Tämähän olisi ikään kuin se todellinen asiaongelma, se suinkaan se että joku marginaalinen pienyhteisö tekee ihmistuhonnan kieltämisestä kultin, jolla oman porukan sekavat mielet saadaan yhteisen tunnustuksen raameihin.

      Poista
    2. ""Holokaustin kieltämisestä" tehdään siis meilläkin rangaistavaa? Kaikin mokomin, mutta mikä siinä on se ongelma ja mitä kriminalisoinnilla kuvitellaan oikeasti ratkaistavan? "

      Eivät nämä bideet et al osaa itsekään sanoa mikä se ongelma on että jotkut hörhöilee ja minkä ongelman kriminalisointi ratkaisee, tärkeitä heille on ele, signaali, symboli, sanamagia. En ole varma tarvitsevatko he tuohon kriminalisointiin leppäpuisen lohikäärmeenkarvaytimisen taikasauvan, vai riittääkö pelkät käsieleet, mutta selvää on että kyse on pelkästä sanamagiasta... vähän liikaa katsottu harrypottereita ja vastaavia?

      Poista
    3. Voin kuvitella sen virkamiehen vitutuksen asteen jolle tuo holokaustinkieltämislaki annetaan valmisteluun. Tai onhan ne jo niin monissa liemissä keitettyjä että kohauttavat vain olkapäitään ja lähtevät kirjoittamaan sitä. Normi-ihmiselle tulisi mieleen sanoittaa se enemmän kuin vähän kieli poskessa, mutta virkamies tekee sen ihan tosissaan. Ja varmaan sieltä löytyy joku joka kirjoittaa moisen mielellään ollen sitä mieltä että se on tarpeellinen, käsittämättä koko jutun parodiaa. Ennen moisia kirjoitettiin vain Pahkasikaan, mutta kuten todettu, parodiahorisontti on saavuttanut todellisuuden jo aikaa sitten, ja nykyään lait ovat pahkasikaa.

      Poista
  16. Hallitus on sitten suostunut pöhköihin toimenpiteisiin pöhköjen vaatimuksesta, eli holokaustin kieltämisen kriminalisointiin. Sehän tarkoittaa vain että hörhöily eli salaliittoteorioiden kannattaminen tältäosin tehdään rangaistavaksi. Ihan logiikan vuoksi tämähän täytyy viedä sitten paljon pidemmälle, kielletään kaikkien kansanmurhien tapahtumisen kieltäminen ja epäily. Niitähän riittää: holodomor, armenialaisten kansanmurha jne. Ei niitä jaksa edes luetella, niin paljon niitä on tapahtunut. Mutta virkamiehillä on aikaa valmistella pöhköjä lakeja, laitetaan heidät etsimään ja luettelemaan ne kaikki mitä on tapahtunut ja kielletään niiden epäileminen ja kieltäminen kaikkien osalta. Se olisi loogista. Miksi otetaan vain yksi? ovatko juutalaiset muita parempia ihmisiä että vain heidän joukkomurhaamisensa oli kamala teko, niillä muilla rupukansoilla niin väliä? jotenkin en usko että juutalaiset haluavat moista ajatusta itsestään....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikein tyhmä ihminen.

      Poista
    2. Kiitos, sinun ja kaltaistesi sanomana moinen on kunnianosoitus, koska tuo tarkoittaa ettet pysty kumoamaan sitä mitä minä sanoin millään fiksulla tavalla.

      Vastauksesi kertoo että sinulla on käytettävissäsi vain lapsellinen kaksivuotiaan primitiivireaktio, tinä ole pyhmä. LOL

      Poista
    3. Tekstisi on niin typerä, ettei sitä kannata kommentoida muutoin.

      Poista
  17. Holokaustista tehtiin siis uskonkappale, jota ei saa epäillä. Kai siihen sitten on joku ruumismääräkin säädetty, jonka nimiin pitää kaikkien vannoa, ettei tee vahingossa rikosta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ne kirjoittaa jonkin pyhän kirjan johon meidän on uskottava? määrät ja paikat ja ajat? Joo, holokausti tapahtui, kyllä, mutta että siitä tehdään uskonkappale joka tarvitsee lain suojaa, on täysin naurettavaa.

      Nythän putin ja porukkansa on kieltänyt ettei stalin tappanut porukkaa eikä ainakaan haudannut niitä itäkarjalaan. Laaditaanko siitäkin laki että Stalinin murhien epäileminen on laitonta? miksi ei?

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!