lauantai 19. elokuuta 2023

Jani Mäkelää oikonut Mika Salminen johti harhaan

Jani Mäkelä (ps) esitti Ylen A-studiossa virheellisesti, että THL:n yhdenvertaisuusyksikön työpanos olisi sata henkilötyövuotta. Yksikön päällikön mukaan siellä tehty työpanos vastaa vain noin 75 henkilötyövuotta, vaikka työntekijöitä onkin yli sata, joista reilu kolmannes osa-aikaisia. Siten Mäkelä lienee kommentissaan sekoittanut henkilötyövuodet henkilöstön lukumäärään.

Asia olisi todennäköisesti mennyt ohi kaikilta suomalaisilta, ellei THL:n johtaja Mika Salminen olisi oikonut Mäkelän väitteitä eilen sosiaalisessa mediassa. Ja minulta itseltänikin olankohautuksella, ellei hän olisi kertonut, että "yksikön viidestä tiimistä yksi käsittelee päätoimisesti maahanmuuttoon ja kulttuuriseen moninaisuuteen liittyviä aiheita. Tiimin rahoituksesta valtaosa on THL:n valtion budjettirahoituksen ulkopuolista, kilpailun kautta saatua hankerahoitusta."

Tämä rahoituksen muotona ovat yksikön päällikön mukaan pääosin EU-hankkeet, Suomen akatemia, säätiörahoitus ja eri ministeriöt, ja siitä pitää kilpailla muiden toimijoiden kanssa. Juuri tämä kommentti sai minut mietteliääksi.

On nimittäin niin, että edellä mainituista rahoituslähteistä ainakin EU, Suomen akatemia ja ministeriöt jakavat veronmaksajilta kerättyä tai ainakin julkisten toimijoiden hankkimaa (esim. veikkausmonopoli) rahaa. Siten näiden lähteiden osalta yhdenvertaisuusyksikön rahoitus ei missään tapauksessa vertaudu yksityiseen rahoitukseen, vaikka se onkin joutunut kilpailemaan sen saamisesta muiden - yleensä julkisten - toimijoiden kanssa. 

Toisin sanoen Mika Salmisen toteamus siitä, että "tiimin rahoituksesta valtaosa on THL:n valtion budjettirahoituksen ulkopuolista, kilpailun kautta saatua hankerahoitusta" on sikäli harhaanjohtava, ettei tämä tarkoita sitä, etteikö kyseinen rahoitus silti olisi - mahdollisesti säätiöitä lukuun ottamatta - viime kädessä julkista. Ja sellaisena perustu viime kädessä yrittäjien ja yksityisen sektorin työntekijöiden hankkiman varallisuuden sosialisointiin siinä missä suora budjettirahoituskin. 

Tämä asia ei suinkaan ole vähäpätöinen, koska se osoittaa sosialismin tiettyjen muotojen hämärtyneen ainakin joiden julkisen sektorin toimijoiden mielissä. Ja tämä on vaarallista. 

Näin siksi, että tiedämme talouden liiallisen sosialisoinnin johtaneen aina ja poikkeuksetta katastrofiin siitä huolimatta, että monin yhteisten asioiden hoitaminen verovaroin on järkevää. Tästä syystä olisi kaikkien suomalaisten - ja etenkin valtionhallinnon korkeiden virkamiesten - tärkeää pitää kirkkaana mielessään markkinaliberaalien ja sosialisoitujen rahavirtojen erot. Eikä ainakaan erehtyä luulemaan, että jälkimmäinen muuttuu ensimmäiseksi sillä, että sen jakamisesta järjestetään kilpailu. 


34 kommenttia:

  1. Huomionarvoista on sekin, että mitä tahansa PS:n edustaja lausuukin, aina löytyy joku virkamies, tutkija tai toimittaja, joka kiistää tai kieltää tuon lausunnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja yleensä tämä kiistäminen perustuu johonkin sanaleikkiin joka ei muuta sen PS:n edustajan esittämää asiaa miksikään. Mutta mediassa annetaan ymmärtää että se muuttaisi, eikä samalla anneta kommentointimahdollisuutta sille PS:n edustajalle. Eli median toiminta tähtää nimenomaan asian todellisen tilanteen vääristelyyn heille poliittisesti sopivampaan suuntaan. Miksikähän suomalaista mediaa pidetään tätä nykyä pelkkänä propagandatuutttina? Kovasti ihmettelen....

      Poista
  2. Tämänpäiväisessä äärivasemmistolaisessa Turun Sanomissa yhdenvertaisuusvaltuutettu Kristina Stenman toivoo, että "ihmisryhmistä ja maahanmuuttopolitiikasta keskustelevat päättäjät puhuisivat ihmisistä kunnioittavasti. Yleistyksille ei tulisi politiikassa olla sijaa."

    Siis jos politiikassa ei saa yleistää, niin mistä tiedetään eri asioiden kehityssuunnat? Jos maahanmuuttaja raiskaa 17-kertaisesti kantasuomalaiseen nähden, asia pitää vaieta kuoliaaksi? Kun maahanmuuttajat rasittavat sosiaalipuolta henkeä kohti monin verroin enemmän kuin oikeat suomalaiset, tätäkään ei saisi "kunnioituksen" nimissä sanoa?

    Valehtelu on tällä vasemmistolla verissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo valitus yleistämisestä on aivan mottipäistä. Kaikki meidän havaintomme, näkeminen, kuuleminen tunto jne. perustuu yleistyksiin. Kaikki meidän kommunikaatiomme perustuu yleistämiseen, kaikki nimisanat ovat yleistyksiä, teonsanat ovat yleistyksiä ja niin edelleen. Emme pystyisi tekemään yhtään mitään ilman yleistämistä, emme voisi ymmärtää näkemäämme, kuulemaamme, tuntoaistimme välittämää tietoa, puhetta.... vain hengittäminen onnistuu ilman asioiden yleistämistä, niiden yhtenevien ja erottavien piirteiden käsittämistä. Vai onnistuukohan sekään?

      Poista
    2. Kaiken empirismin edellytyksenä ovat todellisuutta mahdollisimman hyvin ja jäännöksettömästi kuvaavat käsitteet, joilla "ilmiö" pystytään laikkaamaan irti todellisuuden aika- ja syysuhdejatkumosta.

      Se on aivan eri suuntaan käyvää ajatusliikettä kuin yleiskäsitteiden muodostaminen ja niillä tapahtuva ummärryksen noituminen.

      Totta on, että aivomme sata miljardia solua toimivat niin että yksi input-impulssi tuottaa yhdeksän ennakoivaa output-tulkintaa -- mutta se on ihan toinen juttu kuin yleiskäsitteiden muodostamat ymmärrystä noituvat harhat.

      Poista
    3. Mitä sinä oikein höpötät Seppo? sana "ihminen" on keskiarvoistettu, yleistetty kuva eliöstä jota kutsutaan ihmiseksi. Jokaisella joka sanan sanoo on oma mielikuvansa päässään mitä hän sillä sanalla käsittää. Ja se mielikuva on yleistys kaikista ihmisistä jotka hän on elämänsä aikana nähnyt. Yleistetty käsitys oliosta jolla on kaksi kättä, kaksi jalkaa, yksi pää, ja joka kävelee pystyssä, on varsin vähän karvoja jne. Kun toinen ihminen sanoo sen sanan, minä näen mielessäni tämän yleistyksen ihmisestä, en ala siinä tilanteessa kelaamaan kaikkia mahdollisia ihmisen kuvia ja ominaisuuksia mitkä voivat erottaa toisistaan niitä eliöitä jotka mahtuvat sen yleistyksen "ihminen" sisään. Jos lähtisin kelaamaan, oma ajetteluni muuttuisi täysin mahdottomaksi, samoin kuin kommunikointi toisen ihmisen kanssa. Olisimme kuin Tolkienin enttejä, jotka sisällyttävät sanoihinsa kaikki mahdolliset variaatiot asiasta ja nimiin koko eliön historian. Emme pystyisi toivottamaan toisillemme edes hyvää huomenta, ellemme käyttäisi äärimmäisen yleistettyjä käsitteitä. Joku joskus sanoi että koska pystymme ylipäätään kommunikoimaan tällä tavalla kuin kommunikoimme, meidän pitää olla ajatuksiltamme ja käsitteiltämme täysin klooneja koska muuten käsitteet olisivat kaikilla erilaisia eikä mitään kommunikaatiota tai tiedonvaihtoa pystyttäisi tekemään. Yleistäminen on meille pakollista, muuten emme voisi tehdä yhtään mitään. Me varmaan puhumme yleistämisestä aivan eri tasolla.

      Poista
    4. Jo "keskiarvoistettu" ja "yleistetty" sulkevat toisensa pois.

      Tosiaankin, empirismi tarvitsee todellisuutta mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja jäännöksettömästi kuvailevat lähtökohtaiset käsitteet, ja tällaisten käsitteiden muodostaminen on kokonaan toiseen suuntaan tapahtuva ajatusliike kuin todellisuuden joitakin -- ehkä hyvinkin satunnaisia tai julkilausumattomin premissein valikoituja -- piirteitä yleistävä käsitteenmuodostus.

      Poista
    5. Jatketaan vielä tuon höpövirkamiehen kommentin kommentointia. Otetaan käsitteen maahanmuuttaja alta ryhmä josta tässäm puhutaan, eli lähi-itäläiset. Heidät erottaa ryhmänä ulkonäöstä ja merkittävältä osalta käytöksestä jne. Jos näemme joukon joka muodostuu tämän ryhmän pääasiassa miespuolisista henkilöistä, siihen liitetään myös erilaisia joko kokemuksesta tai muualta tulleita käsitteitä jotka monesti viittaavat vaaraan ja epämiellyttävään käyttäytymiseen jne. Näiden ei tarvitse olla itse koettuja, emmehän ole itse kokeneet välttämättä käärmeen puremaakaan tai sitä että leijona on syönyt jonkun, vaan tiedämme sen muiden kokemuksesta joka on välitetty meille yleensä puheella. Jos siis tämä ryhmä on aiheuttanut sen että heitä aletaan pitää vaarallisina ja/tai epämiellyttävänä niin silloin se käsitys on jo muodostunut ja se attribuutti liittyy tähän ryhmään tai ei liity. Todellisuudessa nekin ihmiset jotka syyttävät meitä "yleistämisestä", liittävät nuo attribuutit heihin, mutta vain teeskentelevät että he eivät olisi niistä tietoisia. Kyse onkin enemmän että ovatko nuo negatiiviset attribuutit aiheellisia vai eivätkö. Niitä ei saa olemattomiksi vain teeskentelemällä, jos yhteinen ja oma kokemus sanoo että vaara on olemassa. Näin ihminen on selvinnyt ne sadat tuhannet vuodet tuolla luonnossa, eivät he ole ryhtyneet pohtimaan että onko se isoisä oikeassa vai väärässä sanoessaan että nähty leijona tulee ja syö jos he näkevät että ne leijonat noin yleensäkin metsästävät ja syövät ja että naapurikylässä ne kuulemma söivät ihmisenkin.

      Poista
    6. Juu juu, kaikki totta, mutta enemmänkin.

      Kysymys ennakkoluulon ja ennakkotiedon erosta ei ratkea hyväksymällä kaikki tavat käyttää yleiskäsitteitä. Nythän nimenomaan kaikenlaiset "ihmisarvo- ja -oikeusideologit" käyttävät julistuksensa pohjana mielikuvaa jonkinlaisesta ylihistoriallisesta, ylikulttuurisesta, ylikansallisesta ja yliyhteisöllisestä yliyksilöstä -- siis itse asiassa eräänlaisesta yli-ihmisestä, jolle kuuluvat kaikki idealisoidut "oikeudet", joiden toteen paneminen sitten jää joidenkin määrittelemättömien, ehkä vähempiarvoisten ihmisten velvollisuudeksi.

      Siinä oikein tyyppiesimerkki siitä, miten ylyyleistävät yleiskäsitteet noituvat ymmärryksen. Koko "poliittisen korrektiuden" maailma on julistanut nämä totaaliset ajatusharhat "pyhäksi", tabun kaltaiseksi "totuudeksi".

      Mutta ne todelliset vaikeudet todellisuutta lähtökohtaisesti oikein kuvaavan käsitteistön muodostamisessa alkavat sitten sen kaltaisista kysymyksistä kuin: "Jos kulttuurit ovat ominaisuuksiltaan keskenään täydellisen yhteismitattomia, saammeko mitään tositietoa, jos esimerkiksi tilastoimme kulttuurista rikollisuutta omien luokitteluperusteittemme mukaisesti?"

      Vaikka noinkin laaditut tilaston näyttävät ihan hirveiltä, silti voi hyvin perustein kysyä, eikä tilanne näyttäisi vieläkin toivottomammalta, jos ottaisimme kulttuurien täydellisen yhteismitattomuuden huomioon.

      Poista
    7. Ok, eli käytät yliyleistävää suunnilleen merkityksessä idealisoiva?

      Nämä suvaitsijat käyttävät ennakkoasenne/luulo käsitettä suunnilleen sellaisessa merkityksessä kuin että se on jotain mikä ei ole oikein tai todellisuutta. Sitähän nämä käsitykset mm. lähi-itäläisten käytöksestä ja kulttuurista suinkaan ole, vaan ne "ennakkoluulot" perustuvat ihan siihen samaan tietoon jolla tiedämme että käärme puree tai ampiainen pistää tai leijona metsästää. Havaintoihin, omakohtaisiin tai muiden, ja kertomuksiin (uutisiin) siitä mitä ovat tehneet. Yleensä nämä ennakkotiedot vahvistuvat ihan omakohtaisten havaintojen pohjalta (leijonan nähdään tappavan gasellin ja tajutaan että joo, se voi tappaa ja syödä ihmisenkin) eli lähi-itäläinen miesjoukko kulkee jossain uhoavalla "me ei väistetä" asenteella ja on jopa agressiivinen muita kohtaan.

      Se mitä näiden suvaitsijoiden pitäisi tehdä suomalaisten todellisuudesta kumpuavien asenteiden herjaamisen sijaan, olisi pohtia mitä voitaisiin tehdä että näistä ihmisistä ei muodostuisi tuollaista käsitystä. Se vaatisi tosin oikeasti puuttumista heidän kulttuuriinsa, kasvatukseensa ja käytökseensä, ja kun sitä ei haluta tehdä, niin sitten jäljelle jää oranssin selittäminen harmaaksi ja niiden herjaaminen jotka tuon selittämisen jälkeen edelleen sanovat oranssia oranssiksi ja harmaata harmaaksi.

      Tämä samahan koskee romaneja. Heidän kulttuuriinsa ei kuulu opiskelu ja työnteko, mutta siihen havaintojen mukaan kuuluu sukuvihat, puukko ja tuliaseet, varastelu ja huijaaminen. Se mitä pitäisi tehdä olisi että nämä asiat saataisiin pois heidän tekemislistaltaan, ei se että väitetään että he eivät moista tee. Siis enemmän kuin jokin muu väenstönryhmä. Asioita yritetään ratkaista väärästä päästä.

      Jos todella olisi niin että nämä edellä luetteloimani negatiiviset asiat olisivat ihan pelkkää ennakkoluuloa ja puppua niin sitten voisi syyttää kantaväestöä että ne ovat ilkeitä näin tuntiessaan.

      Mutta sen verran todellisuustajua on jopa suvakeilla, etteivät he edes yritä väittää moista, koska tilastot ja se mitä nähdään todistaa muuta. Jos ne olisivat ilkeämielistä mustamaalausta väestöryhmää kohtaan, ei suvaitsijoilla olisi tarvetta tähän "mutta tekeväthän suomalaisetkin" typeryyteen, koska eihän mitään eroa olisi ryhmien välillä ja se olisi todistettavissa. Se mitä he yrittävät saada meitä tekemään on että moinen pitäisi vain hyväksyä uudeksi normaaliksi ja elää sen kanssa että saamme veemäisiä ilmiöitä yhteiskuntaamme. Siihen eivät kaikki taida suostua eikä se ole mitään rasismia tai kiihottamista. Ei moista hyväksyttäisi savolaisilta tai karjalaisilta tai naapurikyläläisiltäkään, jos heillä olisi moisia käyttäytymismalleja.

      Poista
  3. Raiskaustapauksia pimitettäneen julkisuudelta. Tekijöistä, katuryöstäjistä ja kunniamurhan tekijöistä ei voi puhua kunnioituksella.

    VastaaPoista
  4. Ano 08:40, kun sormi osoittaa huoneessa olevaa elefanttia, kiinnittäkää kaikki huomio sormeen.

    VastaaPoista
  5. Yle tänään

    Riikka Purra sanoo olevansa fiskaalikonservatiivi – siis mikä?

    Perussuomalaisten puheenjohtajan, valtiovarainministeri Riikka Purran tavoitteena on supistaa valtion roolia ja lisätä yksilön omaa vastuuta elämästään.

    https://yle.fi/a/74-20045686

    Artikkelista poimittua

    Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra on nimennyt esikuvakseen valtiovarainministerinä Risto Rytin.
    Myöhemmin presidenttinä ja Suomen Pankin pääjohtajana toiminut Ryti (1889–1956) kantoi valtiovarainministerin salkkua kahdessa keskustalaisessa vähemmistöhallituksessa vuosina 1921–24.
    Liberaaliin edistyspuolueeseen kuulunut Ryti oli talousliberaali. Hän kannatti valtion mahdollisimman vähäistä puuttumista talouselämään.
    ...
    Purra puhuu mieluummin fiskaalikonservatiiveista, koska myös osa vasemmistosta on määritellyt itsensä liberaaleiksi.
    Purran mielestä liberaali-termi on kärsinyt inflaation tai sitä on käytetty väärin.
    ...
    – Nykyajan fiskaalikonservatiivi haluaa huolehtia veronmaksajan edusta ja tämän rahojen järkevästä käytöstä eikä ole valmis avaamaan järjestelmämme hyvää kenelle tahansa, Purra linjasi.
    ...
    Purran mielestä fiskaalikonservatiivin vastakohtana voi käytännön politiikassa pitää sosialistista ajattelua.
    – Siinä valtiota paisutetaan, veronmaksajan rahalla, holhoamaan, kantamaan vastuuta terveelle ja toimintakykyiselle yksilölle kuuluvista tehtävistä.
    ...
    – Valtion tärkein tehtävä on huolehtia kansalaisten turvallisuudesta ja perustavanlaatuisesta hyvinvoinnista, Purra rajasi valtion roolia.
    ...
    Fiskaalinen konservatismi eli talousliberalismi

    Matala verotus, veronkevennykset
    Julkisten menojen leikkaaminen
    Pieni valtion velka
    Valtion roolin supistaminen talouselämässä
    Vapaat markkinat
    Yksityistäminen
    Yksilön vapaus ja vastuu
    ...
    ...
    Suomessa oikeistohallituksen vero-ohjelma on ulkomaisiin esikuviin verrattuna maltillinen.
    Kokoomuksen vaalitavoite miljardin euron tuloveron kevennyksistä puolittui hallitusneuvotteluissa.
    ...
    Purran mielestä julkisen talouden nykyisessä heikossa tilanteessa veronkevennysvaraa ei ole kuitenkaan tämän enempää.

    ///////////////////////////////

    Kesäkuun lopun Kauppalehden haastattelussa valtionvarainministeri Purra toteaa: "Julkinen talous katastrofaalisessa tilassa"

    https://www.kauppalehti.fi/uutiset/riikka-purra-kauppalehden-haastattelussa-julkinen-talous-katastrofaalisessa-tilassa-tahan-etuuteen-han-olisi-puuttunut-jyrkemmin/e008a797-6048-4a65-a834-a4959923a325

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Fiskaalinen konservatismi eli talousliberalismi

      Matala verotus, veronkevennykset
      Julkisten menojen leikkaaminen
      Pieni valtion velka
      Valtion roolin supistaminen talouselämässä
      Vapaat markkinat
      Yksityistäminen
      Yksilön vapaus ja vastuu"

      Niin, näkökulma on tässä että nuo ovat oikeastaan toimenpiteitä joita fiskaalinen konservatiivi/talousliberaali hallinto joutuu tekemään kun ensin on vallinnut hallitsematon sosialismi. Eivät nuo ole mikään kuvaus siitä millainen fiskaalisen konservatiivin/talousliberaalin ihannevaltio on.

      Eli kun toimittaja kirjoittaa tuollaista, hän yrittää vain lietsoa pelkoa ja vastustusta sen sijaan että yrittäisi kertoa mikä tämän taloussuuntauksen tavoite on.

      Siitä tavoitteestahan hän ei oikeastaan sano mitään muuta kuin mitä tuossa lainauksessa Purran sanomasta on.

      Poista
  6. Kysymys poliittisen yhteismaan maaperällä jaettua julkisrahaa ja "liberalistisen" talousajattelun rattaissa jauhavaa "yksityistä" rahaa erottavasta käsitteellisestä vedenjakajasta taitaa palautua siihen kulttuurievoluutiossa tapahtuneeseen kehitykseen, jossa ihmisen alkulaumoja organisoinut kollektiivinen "valta" jalostui yksilön kokemukselliseksi "tahdoksi".

    Nykyisen käsitesekaannuksen maailmassahan me pidämme noita "aivan eri asioina". Se on täysin todellisuutta vastaamaton käsitys -- yhtä paha ja perusteellinen harha kuin oli inkvisiotion käsitys Galilein löytöjen merkityksestä -- mutta sitähän emme nyt pysty mitenkän oikaisemaan. Nietzsche puhui ihmisen "tahdosta valtaan", ja sillä tiellä vielä ollaan.

    Ja meillä on käytössä jo keskiajalla hyväksi havaittu keino kaikkien meitä riivaavien käsitesekannusten lopullisiin ratkaisuihin. Sen keinon nimi on "yleistäminen". Kun opimme sopivalla tavalla muodostamaan ymmärrystä kylliksi noituvia yleiskäsitteitä -- ja sellaisiksi kelpaavat kaikki maagiset taikasanat, jotka hautaavat todellisuuden kaikkein eniten merkitsevät yksityiskohdat jonkin "poliittisesti korrektin" ilmauksen alle -- niin tie ideologiselle julistukselle on taivaisiin asti auki.

    Voin kuvitella, että kaikki kaikkien yhteiskuntien poliitikot pantaisiin pitkään riviin, ja jokaiselta kysyttäisiin ovatko "valta" ja "tahto" eri asioita. Eikä yksikään tietäisi, saati ymmärtäisi", että ne ovat saman asian eri kehitysasteita.

    Ja sen rivin varrella moni tivaisi että mistäs tässä nyt oikein on kyse, ja viimeinen mies vielä vähättelisi että mitäs sanahelinää herra tässä harrastaa.

    Sellainen maailma. Emme ole sen vähempää maagisia kuin Galilein ajan inkvistio oli. Noitaoikeudenkäynteihin joutuvat meilläkin ne jotka yrittävät kaivaa esiin jotain todellista "poliittisesti korrektin" yleiskäsiteverhojen alta.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän voisi tarkentaa: käsitesekaannuksen primus motor, pelko ja haluttomuus kohdata oman käsityskyvyn vastaisia asioita.
      M.McLuhan painotti usein käsityskykyä ohjaavien pelontunteiden merkityksen tiedon ymmärtämisesprosessissa: uskallammeko siis kohdata tosiseikat tietoisuuden tasolla?
      Oma lukunsa on tietysti ideologis/uskonnolliset ihmiset ja heidän yhteisönsä.

      Poista
    2. Minun on kerrottava sinulle yksi juttu: niin paljon kuin McLuhanista 60-luvun lppupuolella puhuttiinkin -- ja itsekin kirjoittelin hänestä näennäisen tietäviä artikkeleita -- en ymmärtänyt hänen visioistaan juuri mitään. Ihan sattumoisin sain tietää senkin, ettei hänen kirjansa kääntäjällä oli myöskin vaikeuksia ymmärtää tekstiä.

      Hän oli siihen aikaan hyvin muodikas, ja hänen lennokas ja provosoiva tyylinsä hämäsi hänen syvällisimmät oivalluksensa pois näkyviltä.

      Vasta myöhäisellä iällä tuon ajattelun mittakaavat alkoivat avautua minulle. Ihan tämän kesän mittaan olen mielessäni rakennellut yhteyksiä Wittgensteinin ja "mcluhanismin" välille. Ja tuossa tekstissä pidän häntä ainoana seuraajana sillä tiellä jonka Wittgenstein näytti kulkeneen loppuun.

      Poista
    3. Tuossa lienet oikeassa, itse olen vain käännöstekstiä lukenut: kanadaksi en ole uskaltanut. Tuo Wittgensteiniin vertauttaminen on naulan kantaan, olen itse myös - sen mitä olen lukemastani ymmärtänyt - huomannut perustavaa yhtäläisyyttä.

      Poista
    4. Lisään vielä - tuo linkattu tekstisi 16/7 on hieno analyysi ja laajempi perspektiivi tuohon aiempaan puheenaolleeseen.
      Meillä kuitenkin päättäjät ovat: Henriksoneja, Mäkysiä Biaudeteja...etc.
      Onkohan Euroopalla mitään toivoa?

      Poista
    5. Tässä nyt sattumalta lueskelen Wittgensteinia (Huomautuksia matematiikan perusteista), enkä ole hirveän vakuuttunut. Näyttää siltä, että hän luulee löytäneensä jotain varsin merkittävää ja syvällistä, kun hän todellisuudessa näyttää sortuvan semanttiseen saivarteluun. Mielestäni kannattaisi kuitenkin vahvasti ensin olettaa objektiivinen todellisuus olemassaolevaksi.

      Poista
    6. Jos joku lukee kirjoja vakuuttuakseen, niin mielestäni ainakin nimenomaan sinun kannattaisi paremmin jättää lukematta.

      Poista
    7. Enhän minä yritä vakuuttua, vaan Ludvig yrittää vakuuttaa lukijansa (minut). Ero on varsin perustava. Varsin AMK-tasoinen kommentti psykoanalyytikolta jälleen. Vai onko ihan avoimesta yliopistosta?

      Poista
    8. Enpä usko että Ludwig Wittgenstein yritti vakuuttaa ketään mistään. Hän ei ole se joka on saanut sinut sellaisesta vakuuttuneeksi.

      Poista
    9. Mitä hän sitten yritti? Selvästikin teksti pyrkii vakuuttamaan lukijansa Wittgensteinin ajatusten voimasta.
      Jos tämä ei ole tarkoitus, mikä sitten on?

      Poista
    10. Ehkä sinunkin pitäisi keksiä pohdittavaksesi ongelma, jota kukaan muu maailmassa ei vielä ole keksinyt. Ongelma, jolle kukaan ei ole antanut edes nimeä, saati sitten että olisi määritellyt onko se hyve vai synti, tai onko sillä niitä vai näitä ominaisuuksia. Saati sitten että olisi kirjannut sen jonkin alan historiaan, arkistoon, omalle paikalleen, josta sitten alan opiskelijat kävisivät siihen tutustumassa, vakuuttuisivat tai eivät.

      Wittgenstein oli viime vuosisadan ehkä eniten kommentoitu filosofi. Ehkä sinusta vielä tulee tälle vuosisadalle vastaava tapaus. Onnea ja menestystä matkaan.

      Poista
  7. Tämän päivän Yle kirjoittaa "Kierrätän pahvit ja miehet, mutta suurin ekotekoni on se, etten hanki lapsia." Voiko tämän selvempää agendauutista olla? Nainen julistaa "kierrättävänsä" miehiä. Onpas rohkeaa ja edistyksellistä! Mitä jos joku kirjoittaisi "kierrättävänsä" naisia? Luultavasti tuloksena olisi joukkorääkyminen "naisten esineellistämisestä" tai "naisvihasta" tai ties mistä. Ja lasten hankkimatta jättäminenkin tässä agendauutisessa perustellaan trendikkäästi ympäristösyillä. No, onneksi Afrikassa ei olla näin "valistuneita", mutta siihen kysymykseen Yle tai haastattelemansa nainen eivät puutu mitenkään.

    VastaaPoista
  8. Feministeiltä puuttuu tyystin reilun pelin tajuaminen: jos naisia ei saa esineellistää, niin ei sitten miehiäkään. Siksi on karmeaa, että noita psykopaatteja on nykyään niin paljon mediassa, koululaitoksessa ja muissa instituutioissa.

    VastaaPoista
  9. Kuuluko veroradio Yle maahanmuuttoteolliseen kompleksiin? USA:ssa kerrotaan olevan vaikutusvaltainen sotateollinen kompleksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma19. elokuuta 2023 klo 19.49

      Mitä ilmeisimmin:
      "A-studio kääntää poliittisen johdon tuottaman rasismin tavallisten suomalaisten syyksi",
      http://ylewatch.blogspot.com/2023/08/a-studio-kaantaa-poliittisen-johdon.html

      Huomaa artikkelin lopussa:
      "Tärkeintä tässä kaikessa loiskiehunnassa on se totuus, että rasismi Suomessa on tuotettu ilmiö:
      "Suomessa ei ollut rasismia ennen kuin somalit tulivat"
      -Raimo Ilaskivi, Helsingin kaupungin entinen pormestari."

      Raimo Ilaskivihän kuului entisen isänmaallisen KANSALLISEN Kokoomuksen kärkijoukkoon. Myöhemmin maanpetturit kaappasivat puolueessa vallan ja tekivät siitä globalismi- ja rappioliberalismi-agendaa kuten LGBT:tä ajavan kansattoman kokoomuksen.

      "Stubb: ”Itäkeskukseen kun menee, se on kuin Somalia. Se on hieno paikka”
      "Olen käynyt siellä ja kyllä tuntui ihan siltä, että olen kotona", Punavuoren vastaanottokeskuksessa oleskeleva somalialaisäiti vastasi hymyillen.
      Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) kävi yhdessä sisäministeri Petteri Orpon (kok.) kanssa tutustumassa turvapaikanhakijoiden tilanteeseen Punavuoren vastaanottokeskuksessa Helsingissä." Julkaistu 29.08.2015, mm. mtvuutiset.fi ja
      verkkouutiset.fi/kotimaa/helsinki_turvapaikkatalkoot-40233







      Poista
  10. Päivän TS:än mukaan yhdenvertaisuusvaltuutetun toimistossa "työskentelee" 35 henkilöä!!?? Käsittämätöntä. Mitenköhän päivät saa siellä kulumaan... JA mitä maksaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. THL:llä vastaavien asioiden kanssa työskentelee 100 henkeä.

      Poista
    2. Sehän saa maksaa ihan mitä tahansa, koska rasismi tuntuu olevan Suomen suurin ongelma. Kun näissä hommissa toimivien ihmisten ratkaisu jokaiseen asiaan on pumpata valtion rahaa erilaisiin projekteihin ja hankkeisiin, heidän aiheuttamansa menot yhtyeiskunnalle moninkertaistuvat. Voidaan myös syystä kyseenalaistaa, mitä noilla rahoilla saadaan aikaan? Mutta onhan meillä rahaa! Edelllisen hallituksen avustajillekin on budjetoitu yli 600 miljoonaa neljän kuukauden karenssin ajaksi ilman minkäänlaista työvelvoitetta. Korkeimmat summat liikkuvat 40.000-50.000 euron kieppeillä, joka summa vastaa keskivertoeläkeläisen kahden/kolmen vuoden yhteenlaskettua eläkettä, joka on kertynyt vuosikymmenien työstä. Neljän kuukauden loman ja paksuuntuneen rahapussin kanssa moni entinen avustaja palaa entiseeen virkaansa tai jopa parempaan, onhan kokemusta karttunut. Kuka älypää tällaisen systeemin on keksinyt ja missä ja ketkä siitä ovat päättäneet? Eipä eroa suomalaisen eliitin edut vanhasta neuvostoliittolaisesta mallista; tavalliselle kansalaiselle on olemassa täysin erilaiset systeemit joka tasolla, eikä tässäkään esimerkissä tarvitse työvoimatoimiston ovea lähteä repimään. Kunnniakansalaisille on sitten vielä omat oikeutensa ilman velvollisuuksia ja niissä sana työ ei välttämättä edes esiinny. Ei ole ihme, jos arvostelua esiintyy, joskus pääsee ihan oikeutetusti ruma sana ja se onkin sitten taas niin kamalaa ja hirveää, että täytyy uusi aivoriihi kutsua koolle ja laittaa uusi ja isompi raha-anomus vetämään.

      Poista
    3. Eivätkä nuo kallispalkkaiset tyhjäntoimittajat ole saaneet aikaan mitään vähenemistä erääseen räikeänä rehottavan ja yhhteiskunnalle kalliiksi tulevan, todellisen rasismin muotoon: ikärasismiin työelämässä - niin kovaa ääntä kuin ammattitaitoisen työvoiman puutteesta pidetäänkin.

      Poista
  11. Proffan kanssa täysin samaa mieltä. Julkista rahoitusta ei saa käyttää tutkimuksessa. PT-media riittää. Tutkijat vain kaapivat fyrkat omaan fikkaan, ja tutkivat mitä tutkivat. Ei se totta ole. Ihan fuulas koko proffahomma.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!