lauantai 12. elokuuta 2023

Ilmastonmuutos vähentää eurooppalaisten kuolleisuutta

Viime aikoina on puhuttu paljon siitä, kuinka ilmastonmuutokseen liittyvä lämpötilojen nousu aiheuttaa katastrofaalista kuolleisuuden nousua. Esimerkiksi tässä jutussa arveltiin, että vuosisadan lopussa jopa 100 000 eurooppalaista kuolisi vuosittain helteisiin.

Toki kuumuuden - ja myös kylmyyden tiedetään aiheuttavan rasitusta ihmisten terveydelle. Kuitenkin niihin liittyvien vaikutusten arvioiminen on hankalaa kuolleisuuteen liittyvien tekijöiden monimutkaisuuden ja myös eri maiden väestöjen demografisten jakaumien erojen takia. 

Nyt on kuitenkin julkaistu tutkimus, jossa tehtiin kattava vaikutusarviointi kuumuuden ja kylmyyden vuoksi Euroopan kaupunkialueiden kuolleisuudesta. Siinä otettiin huomioon sekä maantieteelliset erot että ikäkohtaiset riskit.

Tutkimuksessa arvioitiin eurooppalaisella kaupunkialueella kuolleen tämän vuosituhannen kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana kylmään 180 882 – 224 613 ihmistä.  Vastaavasti kuumuuteen arvioitiin kuolleen 17 261 – 22 934 ihmistä. Nämä vastaavat 114 – 142 ja 11 – 14 kuolemaa 100 000 henkilövuotta kohden. 

Ihmisten kuolleisuus vaihteli odotetusti ikäryhmien välillä, mutta myös maantieteellisesti. Suurinta kuolleisuus oli itäeurooppalaisissa kaupungeissa sekä kylmän että kuumuuden osalta.

Kuten arvoisa lukijani huomasi, kuolee eurooppalaisia ihmisiä nykyisessä ilmastossa kylmään noin kymmenkertaisesti verrattuna kuumuuteen. Näin ollen ainakin tässä viitekehyksessä on odotettavaa, että kuolleisuus laskee ilmaston lämmetessä. Tämä koskee myös aivan eteläisintä Eurooppaa - puhumattakaan Suomen kaltaisista pohjoisista valtioista.

Ajattelin ensin lopettaa tämän kirjoitukseni tähän, mutta päätin kuitenkin lopuksi kertoa vielä sen, että tutkijoiden standardoitujen ja ikävakioitujen tulosten perusteella Suomessa kuoli kuumaan kahdesta kahdeksaan ihmistä sadastatuhannesta kun taas kylmään menehtyi peräti 115 – 209 ihmistä. 

Toisin sanoen täällä Pohjantähden alla ero kylmän ja kuuman välillä oli noin 33-kertainen. Siten meidän kannaltamme ilmaston lämpeneminen ei taitaisi olla niinkään huono vaihtoehto - ei ainakaan pelkän kuolleisuuden kannalta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ilmastotutkimus ei oikeuta ihmisten elämän vaikeuttamista eikä nuorison ahdistamista
Suomalaisten syyllistäminen on syytä lopettaa!
Hellettä ja koleaa

66 kommenttia:

  1. Ei ole ilmastomuutos käynnissä, vaan nyt ulistaan säämuutoksesta todellisuudessa joka voi olla vaikka viikon helle tai jopa alle sen. Jos aletaan puhumaan jostain ilmaston muutoksesta se pitää mitata vähintään 50 vuoden aikana, mutta sitähän ei ilmastouskovaiset tee sillä se paljastaa jo kaiken huuhaaksi. Mitään ilmastonmuutosta ei ole tapahtumassa missään muualla kuin ilmastouskovaisen mielisairaissa unissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ilmastonmuutos on totta. Sen näkee esimerkiksi tiettyjen perhoslajien leviämisvauhdista pohjoisille leveysasteille. Onko kyseessä ihmisen aiheuttama muutos on kenties järkevä kiistanaihe.

      Poista
    2. Voitaisiin puhua ilmaston vaihtelusta. Jäämeren rannikkoalueen soista löytyvät paksut puunrungot osoittavat, ettei se aina ole ollut vaivaiskoivualuetta. Ilmastouskovaisille tämä ei ole kiva aihe, koska miten siitä voisi syyllistää toisia ja kokea itsensä pyhäksi.

      Poista
    3. Politiikassa pärjää, kun ripottelee puheisiin sanat ”ilmastonmuutos” ja ”rasismi”. Tietoa ei tarvita.

      Poista
    4. Hmmm... missä on todistettu että niiden perhoslajien leviäminen on nimenomaan ilmaston lämpenemisen aiheuttamaa? mitkä kaikki muut mahdolliset syyt on suljettu pois ja millaisilla tutkimuksilla? sanon nyt ihan suoraan että nämä tällaiset väitteet tutkijoidenkin tekeminä ovat nykyään ihan vain musta tuntuu juttuja, eivät he ole oikeasti asiaa tutkineet, etsineet kaikkia mahdollisia selityksiä ja sitten tutkimuksin sulkeneet kaikki muut selitykset paitsi ilmaston lämpenemisen pois.

      Vaikka yksi rohvessori alkuviikosta mouhusi mediassa denialisteista ja heidän epäilyistään, ja että keskiajan lämpökausi olisi ollut nykyisen kaltainen tilanne, ei lämpimämpi sun muuta, hänellä on edelleenkin selittämättä että miksi jääkauden jälkeen pitkään tammi ja muut jalot lehtipuut kasvoivat täällä Oulun korkeudelle saakka, vesipähkinä samoin (joka ei nykyään kasva edes eteläisimmässä osassa) ja miksi tuntilampien vedessä on tukkikokoisia mäntyjä alueella joka on paljakkaa nykyisin. Eivät ole tutkineet, saati löytäneet selitystä, kunhan tittelinsä takaa väittävät asioita joista heillä EI VOI OLLA TIETOA KOSKA EIVÄT OLE TUTKINEET. Proffan/tutkijan mutu ei ole sen parempaa mutua kuin muidenkaan asiaan tutustuneiden, jos hän ei ole asiaa OIKEASTI tutkinut.

      Poista
  2. Ilmastotiede/säätiede on siinä mielessä hauska tiede, että ilmastomallit pystyvät laskemaan maapallon keskilämpötilan vaikkapa sadan vuoden päähän asteen kymmenesosan tarkkuudella, mutta viiden päivän ennusteen tekeminen luotettavasti ei onnistu. Se nähtiin jälleen tämän viimeisen "planeetan hurjimman" myrskyennusteen kohdalla, jota rummutettiin pitkään ja hartaasti etukäteen, mutta metsäänhän se meni täydellisesti. Jonnekin on päässyt unohtumaan vanha tieto siitä, että maapallon lämpötila on vaihdellut hyvin paljon historian kuluessa siten, että jääkausia ja lämpimiä jaksoja on ollut jo aika monia peräjälkeen. Vielä joitakin aikoja sitten ennusteltiin lähinnä seuraavan jääkauden tuloaikaa, mutta nyt ovat Goret ja Mannit hoksanneet hiilidioksidissa uuden tavan ottaa rahat pois hölmöiltä.

    VastaaPoista
  3. Kiintoisia lukuja. Muistelen, että vielä joitain vuosia sitten saatettiin kirjoittaa siitä, onko Suomi ilmastonmuutoksen voittaja vaiko häviäjä eli hyötyisikö maamme itse asiassa ilmastonmuutoksesta. Ehkä tämänkaltainen ajattelu on jäänyt taustalle, koska osalle toimijoista tavoitteeksi on kiteytynyt suomalaisten mittava sitouttaminen voimalliseen ilmastonmuutoksen torjuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOS ilmasto muuttuisi kuten uhataan, ja arktiset merialueet sulaisivat, ihan kaikki olisivat voittajia. Luoteis- ja koillisväylät saataisiin kunnolliseen käyttöön ja miettikää kaikkia niitä ihania öljykenttiä joita en nyt pystytä hyödyntämään jään takia.

      Drill, baby, drill, kuten suuri ajatteli Orange Man Bad taannoin loihe lausumaan.

      Poista
    2. Niin, tässä tänäkin kesänä on tullut mietittyä että "perkele, nehän lupasivat että ilmasto lämpenee, missä helvetissä se lämmin ilmasto taas on? huijasivat, saatana...." 🤣

      Poista
  4. Kalergi-suunnitelma12. elokuuta 2023 klo 9.41

    Korruption avulla ilmastotiede on vääristetty ilmasto-"tieteeksi", jonka avulla sitten "todistetaan", että ihmisten toimesta ilmakehään joutunut hiilidioksidi olisi pääsyy tai ainakin merkittävä syy tämän hetkiseen keskimääräistä lämpimämpään jaksoon maapallon ilmastohistoriassa.
    Ilmastouskovaiset ovat täysin verrattavissa Don Quijoteen tämän taistelussa tuulimyllyjä vastaan ja samalla planeettamme ylimpien, ihmiskunnan orjuuttamiseen tähtäävien globalistirikollisten hyödylliä idiootteja.

    VastaaPoista
  5. Kalergi-suunnitelma12. elokuuta 2023 klo 10.50

    Ilmastotieteen korruptoituminen
    Lauantai, 27. toukokuuta 2023 - 02:40 AM

    Kirjoittanut Edward Ring via American Greatness,

    Sivilisaation vastaisen hulluuden torjumisen sijaan yritykset ottavat rahansa pois pöydältä, samoin kuin niiden elämää edistävän kohtuuhintaisen polttoaineen...

    "Meidän on kritisoitava ihmisiä, jotka saivat meidät tänne", sanoo Alex Epstein, Center for Industrial Progress -järjestön perustaja ja Fossil Future -kirjan kirjoittaja.

    "Emme voi edelleen pitää näitä nimettyjä asiantuntijoita todellisina asiantuntijoina. He eivät ole todellisia asiantuntijoita, he ovat tuhoajia. He ovat energian vastaisia, ei-asiantuntijoita. Ja se on tehtävä selväksi."

    Epstein on oikeassa, eikä hänen neuvonsa ole koskaan ollut niin kiireellinen kuin nyt - tai niin vaikea saada ihmiset ymmärtämään sitä. Ei ole liioittelua, että jokainen merkittävä instituutio Amerikassa on nyt sitoutunut poistamaan kohtuuhintaisen ja runsaan energian. Jos sitä ei pysäytetä, tämä sitoutuminen, jota motivoi harhaanjohtava huoli planeetasta mutta myös vallan- ja rahanhimo ja jonka mahdollistaa moraalinen pelkuruus ja älyllinen välinpitämättömyys, tuhoaa länsimaisen sivilisaation.

    Yli 50 vuoden ajan korruptoituneet, uranhaluiset tiedemiehet ovat yhä useammin tuottaneet puolueellisia tutkimuksia, joita agendaan perustuvien yritysten ja poliittisten erityisintressien vahvistamina muodostavat "konsensuksen", joka on muka "väittelyn ulkopuolella". Olemme "ilmastokriisissä". Ilmastohätätilanteesta selviytymiseksi kaikki toimenpiteet ovat perusteltuja.



    Tämä on liioiteltua, yksipuolista, vääristynyttä ja manipuloivaa propagandaa. Se on autoritaaristen ja korporatistien kieltä, jotka pyrkivät saavuttamaan entistä enemmän keskitettyä poliittista valtaa ja taloudellista vaurautta. Se on huijaus, ehkäpä ihmiskunnan historian röyhkein, kaiken kattava petos. Se on huijaus, joka kohdistuu nimenomaisesti kehittyneiden maiden keskiluokkaan ja kehitysmaiden koko pyrkivään väestöön ja murskaa ne samalla, kun sen viestien tarkoituksena on varmistaa niiden kiihkeä suostumus.

    Itse asiassa kiistaton asia ei ole se, että olemme ilmastokriisissä, vaan se, että jos emme lopeta perinteisen energiataloutemme tuhoamista, olemme sivilisaatiokriisissä...
    Jatkuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma12. elokuuta 2023 klo 10.51

      Jatkoa edelliseen kommenttiini:

      Energia on kaiken perusta - vaurauden, vapauden, ylöspäin suuntautuvan liikkuvuuden, kansallisen vaurauden, yksilön taloudellisen riippumattomuuden, toimivan vesi- ja liikenneinfrastruktuurin, kaupallisen maatalouden, kaivostoiminnan ja teollisuuden. Ilman energiaa kaikki pimenee. Uusiutuvat energialähteet eivät pysty edes etäisesti korvaamaan öljyä, kaasua, hiiltä, ydinvoimaa ja vesivoimaa. Se on mahdotonta.

      Ainoat ihmiset, jotka luulevat, että uusiutuvat energialähteet voivat korvata perinteisen energian, ovat joko tietämättömiä, lukutaidottomia tai korruptoituneita. Piste.



      Ilmastokatastrofistien apokalyptisten viestien torjumiseksi ei kuitenkaan riitä, että uusiutuvien energialähteiden potentiaalia vähätellään. On myös kyseenalaistettava taustalla oleva ilmasto-"tiede". Asiantuntijoiden "tutkimusten" puolueellinen, korruptoitunut ja lakkaamaton vyöry, joka tarjoaa maksullisia ideoita eturyhmille, jotka käyttävät niitä keppihevosina hakkaamaan haluttuun muotoon kaikki asiaankuuluvat julkiset politiikat ja populaarikertomukset. Joten tässä sitä mennään.

      Uusi tutkimus, joka julkaistiin 16. toukokuuta, ansaitsee paljon enemmän kritiikkiä kuin se tulee saamaan. Seitsemän naurettavan pätevän asiantuntijan laatiman ja pääasiassa vasemmistolaiseen Union of Concerned Scientists -järjestöön kuuluvan tutkimuksen nimi on melko harmiton: "Tärkeimpien hiilentuottajien osuuden kvantifiointi höyrynpainevajeen ja palaneen alueen lisääntymisessä Yhdysvaltojen länsiosissa ja Kanadan lounaisosissa sijaitsevissa metsissä". Tutkimus on täynnä kaavioita ja yhtälöitä sekä liian monta linkkiä vahvistaviin lähteisiin, jotta niitä voisi laskea, ja sillä on kaikki pelottavan uskottavuuden tunnusmerkit. Sen logiikkaan ja objektiivisuuteen voidaan kuitenkin esittää vakavia kysymyksiä.

      Puolueelliset, virheelliset tutkimukset

      Ensinnäkin tämä tutkimus ei rajoitu "suurimpien hiilentuottajien osuuden kvantifiointiin höyrynpainevajeen kasvussa". Kirjoittajat eivät malta olla hyökkäämättä näitä "suuria hiilentuottajia" vastaan. Tässä paljastavassa kappaleessa käy ilmi tutkimuksen todellinen tarkoitus: se on rehua
      oikeudenkäyntejä varten...

      https://www.deepl.com/translator

      Koko artikkeli: https://www.zerohedge.com/political/corruption-climate-science

      Poista
    2. Ilmasto ei lämpene vaan maapallo menee kohti pientä jääkautta ja sen myötä lähestyy myös maapalloa iso jääkausi joka tulee kestämään monta sataa vuotta.

      Poista

    3. Tällä hetkellä ei taida olla varmaa tietoa, missä vaiheessa on tulossa seuraava pieni jääkausi. Mahdollista on, että ihmiskunnan energian käyttö on jopa siirtänyt sen tuloa. Kukaan ei varmaan kaipaa kylmiä ajanjaksoja, joilla vallitsi suuret katovuodet yms. Varsinkaan kun maapallon pitää elättää järkyttävästi eräillä maapallon alueilla valtavasti kasvanut väestö.

      Alla oleva seuranta on kuitenkin mieltä rauhoittava:

      https://isthereaglobalwarmingpause.com/#science

      Yks Jamppa vaan

      Poista
    4. Suvakeille ja vihervasemmistolaisille tiedoksi, että täällä kirjoittavat ihmiset eivät suinkaan jaa kaikkien muiden kirjoittajien ajatuksia ja käsityksiä, mutta kuuntelemme sujuvasti, olemme jostain kohdasta ehkä samaa mieltä, mietimme jostain kohdasta että onhan se noinkin empä ole tullut ajatelleeksi, ja jostain kohdasta että tuosta ei ole todisteita/tuota ei voi edes todistaa mitenkään, tuosta asiasta en ole samaa mieltä, minusta todisteet eivät tue tuollaista jne. Eli sivistynyttä kuuntelua ja keskustelua. Te haluaisitte että kaikki olisivat kaikista asioista samaa mieltä ja jos joku kirjoittaa jotain mistä olette erimieltä, heti pitää alkaa elämöimään ja kieltämään ja muuta perseilyä. Tämä teidän käytöksenne tekee teistä minun silmissäni totalitaristeja, olet samaa mieltä minun kanssani, tai itket ja olet. Aivan natsi ja stalinisti touhua tuo teidän käytöksenne. Ugh, olen puhunut.

      Poista
  6. Aika usein tehdään sellainen virhe näissä ilmaston ja meren lämpenemisessä. Ilmoitetaan, että nyt meriveden lämpötila on korkeimmillaan kuin koskaan on ollut. Samoin ilmasto. Unohdetaan, että kysymys on mittaushistorian korkeimmista lämpötiloista. Tosin jotkut kyllä muistavat mainita tämän mittaushistoriankin näiden kauhu-uutisten yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja valitettavasti meille ei kerrota että ne mittaukset meren lämpötilasta ovat aivan neulanpistoja. Eli emme todellisuudessa tiedä edes tämänhetkisestä meren lämpötilasta juurikaan mitään, koska meillä ei ole oikeasti sellaista mittausdataa josta ne päätelmät voitaisiin tehtä. Koko planeetan ympäröivässä meressä on muutama sellainen sukeltava poiju joka voi tehdä mittauksia syvyyssuunnassa aivan pintakerroksesta, sitä syvemmällä ei lainkaan. Ja jos mittausverkko maalla on varsin harva, niin tuo merellä oleva on aivan olematon. Niillä muutamilla mittauspoijuilla ei ole mitään merkitystä. Ja historiatietoa meillä ei ole lainkaan. Meren lämpötilojen mittaus on perustunut laivojen tekemiin pintaveden mittauksiin jotka ovat kirjattu lokikirjoihin ja tehty mittareilla joita ei ole kalibroitu eli näyttävät ihan mitä sattuu. Ihan viime aikoina on pintaveden lämmöstä tehty satelliittimittauksia, mutta eihän ne kerro kuin sillä mittausmenetelmällä saadun tämän hetken tilanteen. Niitä voi verrata kalibroimattomilla mittareilla harvakseen tehtyihin mittauksiin laivareiteiltä ja sanoa meren pintavedenkään lämpötilan kehittymisestä yhtään mitään. Saati sitten syvemmällä olevan veden, josta emme tiedä yhtään mitään todellisuudessa. Ihan fuulaa koko merien lämpötilasta uutisointi ja alarmit, voipi olla tai voipi olla olemattahii.

      Poista
  7. Jos ilmasto lämpenee silloin maapallo palaa normaalitilaansa.Sillä miljardeja vuosia sitten maapallo oli paljon lämpöisempi kun nyt, mutta jääkausi kylmenti maapallon josta pikkuhiljaa aletaan taas palautumaan, se ei ole mitään ilmastomuutosta vaikka sitä hullut siksi väittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkausia on ollut useampia kuin yksi aikojen saatossa.

      Poista
    2. Jääkausi on parhaillaan menossa. Tätä nykyistä hetkeä ja tilaa kutsutaan interglasiaaliksi, eli vaiheeksi kahden jääkauden aikaisen jäätiköitymisen välissä. Se aika jona noita jäätiköitymisiä tapahtuu on se jääkausi. Eli on aivan väistämätöntä että tulee seuraava glasiaalivaihe, sitten uusi interglasiaali ja sitten seuraava glasiaali jne. Jääkausi loppuu joskus, siitä on olemassa alustavia teorioita mistä jääkausi johtuu ja miksi se tulisi aikanaan loppumaan. Tämä lämpenemishömpötys on aivan tolkutonta hypeä kun miettii tätä suurta kuvaa. Edellinen glasiaali loppui kahdeksan tuhatta vuotta sitten ja seuraava tulee ihan varmasti muutaman tuhannen vuoden päästä kuten ne ovat tulleet tällä erää jo yli sadan tuhannen vuoden ajan. Tällä jääkaudella on ollut jo viisi jäätiköitymistä ja neljä lämpenemistä. Ja seuraavan jäätiköitymisen oletetaan olevan totta noin neljäntuhannen vuoden päästä. Kolmen seuraavan jäätiköitymisen oletetaan olevan pienempiä kuin tuo taannoin loppunut ja sen kokoinen tulisi taas noin 60000 vuoden päästä.

      Summa summarum, yleisesti käsitetään väärin mitä jääkaudella tarkoitetaan. Elämme siis jääkaudella nytkin, jäätiköitymisten välistä aikaa. Ja tulemme elämään vielä satoja tuhansia vuosia. Vedenpinta tulee laskemaan useita kertoja tulevaisuudessa kymmeniä ja yli sata metriä taas uudelleen, sehän nousi 140 metriä alle kymmenen tuhatta vuotta sitten.

      Poista
    3. Seuraava jäätiköityminen tulee siis saman ajan kuluttua kuin mitä on Egyptin pyrmidien rakentamisesta aikaa kulunut. Jos olisimme tolkullinen eläinlaji, keskittäisimme tutkimusrahamme fuusio- yms voimaloiden saamiseen käyttöön ja väestön rajoittamiseen tolkulliseen. Kun, siis kun, jäätiköityminen alkaa, meitä ei saa olla liikaa tai sään kylmenemisen ja kuivumisen seuraukset ovat karut, miljardeja kuolleita. Ja niillä lopuillakin pitää olla energiaa, mieluummin mahdollisimman loputonta, käytössään jotta tekninen elämäntapa voi jatkua glasiaalin aikana emmekä taannu aavikko- ja rannikkoheimoiksi.

      Poista
  8. Maailmasta ei liene löytynyt ainoatakaan ihmisyhteisöä, jossa ei esiintyisi jonkin muotoista uskonnollisuutta.

    Tästä tosiasiasta ei ole yleiseen ajatteluun vedetty ainoatakaan johtopäätöstä. Me eurooppalaisen uuden ajan "opillisen" ajattelulaadun kasvatit osaamme puhua "uskonnoista" vain kuin ne olisivat jonkinlaisia kertomuksia ja totuusjärjestelmiä, joilla olisi siis jokin sisällöllinen sanoma.

    Itse asiassa "uskontoelämän alkeismuodot" (Durkheim) ovat ihmisen koko tajunnallisen apparaatin pohja, ja kokonaisvaltaiset omnipresenssin ja omnipotenssin tunnot ovat kaiken korkeammankin asteen ajattelun tarvitsema alusta ja palautuspiste.

    Joten esimerkiksi tuo vihreä ajattelu saa selityksensä, kun sitä tarkastellaan sen kehityshistorian jatkumossa, joka alkoi maanpäällisten ydinkoeräjäytysten aiheuttamalla -- asiallisesti aivan perustellulla -- pelolla, ja jatkui sitten uhkakuvastoaan kymmeniä kertoja muunnellen -- periaatteessa siis yhä uusia eskatologisia kuvastoja luoden -- kunnes tämä ihmisen aiheuttama "ilmastonmuutos" yhtä todistamattomana kuin kumoamattomanakin tavallaan räjäytti pankin ja vakiintui leviten koko maailman udeksi tunnustukselliseksi uususkonnoksi.

    Juuri tämä motiivi -- se että on kyse pohjimmiltaan uskonnollislaatuisesta ajattelusta, jossa synnintunto ja kaikkia tasavertaisesti kohtaava viimeinen tuomio -- vaikuttavat sitten niin, ettei "tiedollinenkaan" ajattelu tavoita muuta kuin tunnustuksellista uskoa vahvistavia "tietoja". Kukaan ei esimerkiksi ole pohdiskellut lämpenemistä sen kiistattomien etujen kannalta. Samoin taitaa olla edelleen selvittämättä, miten paljon lisääntyvä hiilidioksidi lisää mapallon vihreyttä -- eli mikä tuon tasapainon tosiasiallinen etumerkki tulee todennäköisimmin olemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurimmalla osalla ihmisistä on tarve uskoa vahvasti johonkin. Syy miksi kirkosta erotaan näyttää olevan siinä että kansankirkkomme ei enää anna mitään mihin uskoa vahvasti ja se ennenkaikkea ei anna mitään mikä liimaisi ihmiset yhteen. Siksi ihmiset eroavat kirkosta ja etsivät epätoivoisesti jotakin, ja jotakin on sitten salaliittoteorioita, astrologiaa, taloususkontoa, vihreää houru-uskontoa, skientologiaa ja ilmastouskontoa. Kyllähän noita hourulahkoja löytyy kirkosta eronneille joka lähtöön!

      Poista
    2. Ja steinerilaisuutta, kuten vihreillä, oppia sielunvaelluksesta, kristalleista ja sun muusta. Se Steiner, jonka opetuksia vihreiden kellokkaat tunnustavat ja jonka ihan papittaria sieltä löytyy johtopaikolta, on todellä häröä kamaa kun siihen alkaa tutustua. Rokotukset haittaavat sielunvaellusta jne.

      Poista
  9. Jos vain ihminen on syypää, räjähdysmäinen lisääntyminen kehitysmaissa tulisi ottaa tarkastelun alle. Köyhyys, taudit ja nälkä lisääntyvät ja aiheuttavat kansainvaelluksen länsimaihin, ei ilmastonmuutos, josta on tehty syntipukki nykyään kaikkeen mahdolliseen.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma12. elokuuta 2023 klo 15.20

      "Rasismin" ja "vihapuheen" ohella!

      Poista
  10. Kalergi-suunnitelma12. elokuuta 2023 klo 15.16

    Ilmasto-"tieteestä" totuudenkertonut nobelisti tuomittiin, eristettiin ja rangaistukset laitettiin täytäntöön:

    "Nobel-palkittu irtisanoutui ilmastonmuutosagendasta - IMF-seminaari estettiin
    "Ilmastokriisiä ei ole ja hiilidioksidipitoisuuksien lisääntymisestä hyötyy koko maailma"

    Vuoden 2022 fysiikan Nobel-palkinnon saaja, tohtori John Clauser on onnistunut saamaan virallisen narratiivin "ilmastohätätilasta" täysin naurunalaiseksi.

    Tohtori Clauser on rohkeasti arvostellut"trendikästä kertomusta" ilmastonmuutoksesta, ja sanonut painokkaasti, että se "ilmentää vaarallista tieteessä vallitsevaa korruptiota, joka uhkaa maailmantaloutta ja miljardien ihmisten hyvinvointia".

    Kritisoidessaan avoimesti hallitsevaa ilmastonmuutosagendaa ja ilmastopelottelua Clauser oli todennut lisäksi:

    "Harhaanjohtava ilmastotiede on levittänyt etäpesäkkeitä ja siitä on tullut massiivista shokkijournalistista näennäistiedettä."

    Clauser oli kuvannut valtavirran pakkosyöttämää ilmastonarratiivia osuvasti näennäistieteeksi, joka todella on epätiedettä, mukatiedettä, josta on samalla tehty hänen mukaansa "syyllinen monenlaisille muille ongelmille", joilla ei ole mitään yhteyttä ilmastonmuutokseen liittyviin kysymyksiin.

    "Sitä ovat edistäneet ja levittäneet samaan tapaan harhaanjohdetut ja eksyneet yritysmarkkinointiagentit, poliitikot, toimittajat, valtion virastot ja ympäristönsuojelijat", fysiikan Nobel-palkinnon vuonna 2022 voittanut tohtori John Clauser paheksui.

    Tohtori Clauserin vakaan käsityksen mukaan "todellista ilmastokriisiä ei ole".

    Sen sijaan todellisen ongelman hän näkee kohtuullisen elintason takaamisessa maailman suurelle väestölle ja siihen liittyvässä energiakriisissä.

    "Viimeksi mainittua pahentaa tarpeettomasti valheellinen ilmastotiede", hän oli kiteyttänyt...""

    Koko artikkeli: https://oikeamedia.com/o1-205302


    VastaaPoista
  11. Miten kukaan onnistuu nykypäivänä kuolemaan kylmään? Sammumalla hankeen, vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. -70 luvulla oli 3 viikkoa hellettä, 4 päivää tuosta lämpöä oli 42 astetta. En ole tuon jälkeen ikinä kokenut tuota hellettä. Eli haistakaa märännyttä kaikki ilmastouskovaiset.

      Poista
    2. Ei se sammumista hankeen vaadi. Kylmänä vuodenaikana lisääntyvät flunssat ja influessat ja vastaavat, hengitysilma on joko kylmää ja/tai kuivaa, keuhkosairauksista kärsivät sekä vanhukset sairastuvat vakavammin ja useammin sekä kuolevat näihin sairauksiin. Mekanismi ei ole paleltumisessa, vaan sairauksissa.

      Poista
  12. Proffalla taas aihe höyhensarjatieteiden ulkopuolelta ja asiantuntemus samaa luokkaa. Palstan komppaajat vielä pöljempiä.

    Ei ihme että ns. proffa ei omalla nimellä näitä typeryyksiä lauo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä ilmastouskovainen, no, joko se huomenna maailma tuhoutuu ja tottakai, suomi on pääsyyllinen?

      Poista
    2. Tässä on tämän ilmastohysterian aikana ollut niin monta "viimeistä päivää vaikuttaa ennenkuin on liian myöhäistä", että meikäläinen joka häpeäkseni uskoin heitä vielä neljännesvuosisata sitten, en todellakaan usko enää. Se tuomiopäivä on siirtynyt vuosittain jo kohta kaksikymmentä vuotta, joten se on aivan verrannollinen muiden uskonlahkojen tuomiopäiviin, jotka siirtyvät aina kun aiempi tuhonpäivän päivämäärä on saavutettu. Pitää olla jo aika nuori tai muuten lapsenmielinen että tuo tarina menee läpi. Mutta toisaalta, kyllä niillä muillakin tuomiopäivän lahkoilla on vieläkin uskovaisia vaikka päivämäärät on paukkuneet. Kaikkia ei voi kusettaa kokoajan, mutta osaa voi, sanontaa sivuten.

      Poista
    3. Sitä on "tutkijat" lietsoneet median kanssa jo -50 vuotta että maailman tuhoutuu jos ei seuraavana vuonna niin ainakin sitä seuraavana. Eipä ole onnistunut ennusteet. Muistan hyvin -50 luvulla miten naurettiin noille maailman tuhoutumisille.

      Poista
    4. Kalergi-suunnitelma12. elokuuta 2023 klo 21.44

      Mm. edellämainittu vuoden 2022 fysiikan Nobel-palkinnon saaja, tohtori John Clauserkin tietysti edustaa tuota "höyhensarjatieteiden" terävintä kärkeä?!

      Poista
    5. Kalergi-suunnitelma12. elokuuta 2023 klo 22.17

      Romaanin Don Quiote taisteli tuulimyllyjä vastaan, mutta nykypäivän ilmastouskovaiset donquiotet taistelevat tuulimyllyjen PUOLESTA kuvitellen voivansa silläkin tavalla pelastaa maapallon!

      Poista
  13. Mitähän ne vakituiset työntekijät oikein tekevät?
    Valmistelevat uusia projekteja joiden valvomiseen palkataan määräaikaisia??

    "Nyt lakkautettavien tehtävien joukossa on ollut myös tehtäviä, jotka valvovat Suomesta kehittyviin maihin meneviä kymmeniä miljoonia euroja."

    Eli miljoonien valvonta on määräaikaistyöntekijöiden takana?
    Mitään ei löydy. >> Projekti jatkuu. >> Työpaikka säilyy. >> Suomi on maailman vähiten korruptoitunut maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se linkki unohtui: https://yle.fi/a/74-20044254

      Poista
    2. Kehitysapurahojen leikkauksista hyödytään ainakin kahdella tavalla. Kankkulan kaivoon eli gebardihatuille kaadetaan vähemmän rahaa, minkä lisäksi näiden valvojien palkkarahat säästyyvät, ja he voivat hakea itselleen jotain hyödyllistä, tuottavaa, työtä.

      Poista
    3. Niin, meillähän on kuulemma työvoimapula, kyllä pitkälle koulutettujen ja lahjakkaiden ex-virkamiesten luulisi löytävän hyvinpalkattuja töitä tuotapikaa.

      Poista
  14. Jos katselee tarkemmin tuota Lancetin juttua, niin huomaa, miten tuota propagandaa esitetään. Tässä se on paremmin selitetty.

    https://joannenova.com.au/2023/07/the-lancet-stretches-half-the-axis-and-then-heat-deaths-look-worse/

    Eli täyttä soopaa julkaistaan nykyään, ja vähempilahjaiset ovat kauhuissaan.

    VastaaPoista
  15. Tässä syy sille, että tuota ilmastopropagandaa syötetään jokaisesta mediasta tuutin täydeltä.
    Sillä pyritään rajoittamaan ihmisten tekemisiä ja liikkumista. Lisäksi tuodaan niitä 15 minuutin kaupunkeja, josta kukaan ei saa enää poistua, eikä liikkua.

    https://rapsodia.info/ilmastonmuutos-on-seuraava-pandemia-2/

    VastaaPoista
  16. Heh, ennuste, vs. todellisuus.
    Liekehtivä "kuumuus" ennustettu, vaikka lukemat ovat aivan tavanomaisia elokuun alun lukemia. Ja todellisuudessa tupsahti 30 cm rakeita laajoilla alueilla.
    Ei enää kovin uskottavaa tuo propaganda ja valehtelu.

    https://www.youtube.com/watch?v=3m8Dsr1xG8I

    VastaaPoista
  17. Yksi purkautuva tulivuori lennättää ilmakehään enemmän ilmastomuutosta kun koko ihmiskunta 100 vuoden aikana, siinä hiukan ilmastouskoville miettimistä. Yksi vihreä muutama vuosi hoksasi asian ja vaati tulivuorien sammuttamista, ai että olette te viisaita, ilmastouskovaiset.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma12. elokuuta 2023 klo 22.24

      Ei muuta kuin jonossa kantamaan sangoilla vettä kraaterien sisään ja
      saaden siinä samalla tuiki tarpeellista hyöty-liikuntaakin!

      Poista
    2. Vesi ja tulivuori ne ovatkin erittäin yhteensopivia.... 🤣

      Poista
  18. Tutkijat: Konsensus ilmastokriisistä on ’luotu’

    Ilmastotutkija Judith Curry kuului niihin, jotka hälyttivät niin sanotusta ilmastokriisistä. Tänään hän myöntää, että kyseessä on keinotekoinen konsensus ja että tiedemiehillä on kannustin liioitella riskiä maineen ja omaisuuden tavoittelemiseksi.
    Tiedotusvälineet sanovat, että niin sanottu ilmastonmuutos on kriisi ja että asiasta vallitsee "ylivoimainen tieteellinen yksimielisyys". Niin kauan kuin hän piti kiinni hyväksytystä narratiivista, media rakasti häntä.
    – Ympäristönsuojeluryhmät ja alarmistit ottivat minut omakseen, ja minua kohdeltiin kuin rocktähteä, Curry kertoi New York Postille.
    – Häntä lennätettiin kaikkialle tapaamaan poliitikkoja.
    Kun hänen tutkimustuloksensa kyseenalaistettiin ja puutteet tuotiin esiin, hän tajusi, että arvostelijat olivat oikeassa.
    – Osa tiedoista oli huonoa dataa. Osa oli luonnollista ilmaston vaihtelua.
    Ilmastonmuutosteollisuus
    Sitten hän sai tietää, että muut ilmastotutkijat eivät olleet yhtä ennakkoluulottomia, ja vuotaneissa sähköpostiviesteissä paljastui, että alarmistitutkijat yrittivät aggressiivisesti salata tietoja, jotka viittasivat siihen, että ilmastonmuutos ei ole kriisi.
    Tilanne sai Curryn ymmärtämään, että on olemassa "ilmastonmuutosteollisuus", joka on perustettu palkitsemaan pelottelua ja jonka juuret ovat YK:n ympäristöohjelmassa.
    Joitakin YK:n virkamiehiä motivoi "antikapitalismi". He vihasivat öljy-yhtiöitä ja tarttuivat ilmastonmuutoskysymykseen edistääkseen politiikkaansa", hän sanoo.
    Helppoa rahaa
    Hän jatkaa, että IPCC:n ei ollut tarkoitus keskittyä lämpenemisen hyötyihin, vaan IPCC:n tehtävänä oli etsiä vaarallista ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta.
    Tutkijat ymmärsivät nopeasti, että rahoituksen saaminen onnistuu parhaiten esittämällä pelottelevia väitteitä "ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta".
    Lopuksi hän toteaa, että meillä on nyt massiivinen valtion rahoittama ilmastohälytyskompleksi.
    LUE MYÖS: 1100 tiedemiestä ja asiantuntijaa yhteisjulkaisussa: "Ilmastokriisiä ei ole"?
    https://samnytt.se/1-100-forskare-och-experter-i-gemensam-publikation-det-finns-ingen-klimatkris/
    Teksti Andreas Nilsson
    https://samnytt.se/forskare-konsensus-om-klimatkrisen-ar-skapad/

    VastaaPoista
  19. Ai perkala! Että nyt se ilmastonmuutos sitten vähentääkin valkoisten eurooppalaisten kuolleisuutta, johan on hitto! Kun tarkoitus oli aivan päinvastainen. Mutta eivät vain saa meitä tapettua.

    VastaaPoista
  20. Ns proffa siis kieltää tieteen ja hänen seuraajansa komppaavat?

    Tässä on kaksi vaihtoehtoa

    1 proffa on seniili höppänä
    2 proffa on tutkimusryhmä, jossa on psykologeja, sosiologeja ja viestinnän ihmisiä ja tässä selvitetään miten keskusteluissa suhtaudutaan täysin älyvapaisiin väitteisiin

    VastaaPoista
  21. On tässä tietty sekin, ja ehkä todennäköisin, vaihtoehto että proffa ei ole proffa vaan ihan turpaurpo savosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kohdallasi siitä urpoudesta ei ole mitään epäselvää tai vaihtoehtoja, urpo mikä urpo. 🤣

      Poista
  22. Tiedevastainen ns proffa. Hyvin älytön blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä nojaat "tutkijoihin" jotka on voideltu tekemään mitä ilmastouskonto vaatii.
      No, kerro, joko se huomenna maapallo tuhoutuu ja suomi on pääsyyllinen siihen? Ettehän te ilmastohullut ja "tutkijat" ole povanneetkaan tuhoa lähes joka vuosi 50 vuotta putkeen, että on siinä tutkijat ja ilmastonihilistit.

      Poista
    2. Eihän tämä trolli pysty mihinkään asialliseen argumentointiin, vaan suoltaa pelkkää typerää herjaa professorista ja muista kirjoittajista. Mikä lie syrjäytynyt liimanhaistelija preka-Eetu.

      Poista
    3. Hyvin kuvaavaa että täällä väitetään ilmastomuutostutkijoiden olevan lahjottuja. Te taistelette koko tiedeyhteisöä vastaan. Vähän sama kuin väittäisitte maapallon olevan lätty.

      Poista
    4. "Hyvin kuvaavaa että täällä väitetään ilmastomuutostutkijoiden olevan lahjottuja." Olet trolli. Että luuleko että tutkijasi ei ole voideltuja jos nuo samat väittää nykyään että sukupuolia on enemmän kun kaksi, samoin kun että mies voi synnyttää. Luuletko tosissasi että noita tutkijoita uskoo kukaan muu kuin täysin mielisairas henkilö.

      Poista
    5. Arvon trolli voipi yrittää saada tutkimusrahoitusta jos hakemuksessa ei ole näitä Tylypahkassa opetettuja maagisia sanoja. Voi jäädä lapset ruokkimatta ja asuntolaina maksamatta.

      Poista
    6. Tutkijoita ja tosiseikkoja evät tosiaan harhaiset usko, jos ne todistavat harhaisen ihmisen ukomuksia vastaan. Ihan sama mistä kyse, uskonnoista, kommunismista, tietynlaisen ravinnon ylivertaisuudesta tai ilmastonmuutoksen kieltämisestä jne. Kaikissa on kyse samasta ilmiöstä joka vaan kanavoituu harhaisen ihmisen mielessä eri tavoin.

      Poista
    7. Kalergi-suunnitelma13. elokuuta 2023 klo 21.21

      Juuri niin:
      "Nobel-palkittu irtisanoutui ilmastonmuutosagendasta - IMF-seminaari estettiin,
      Ilmastokriisiä ei ole ja hiilidioksidipitoisuuksien lisääntymisestä hyötyy koko maailma".

      https://oikeamedia.com/o1-205302

      Poista
  23. Mitä jos ilmatonmuutosta ei tulekaan sellaisen kauhuskenarion muodossa? Siinähän nämä ilmastouskovaiset vasta riemunkiljahduksia päästelisivät, koska sehän olisi heidän ansiota tämä ilmastonmuutoksen torjunta. Tämä mahdollisuus olisi tulevaisuudessa, jos myönnettäisiin se tosiasia, että suurin tekijä mahdollisessa ilmastomuutoksessakin on liiallinen väestönkasvu. Sitä ei kuitenkaan tässä vaiheessa saa sanoa ääneen ja se leimataan välittömästi salaliittoteoriaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä jos se tuleekin, ja me olemme laittaneet kaikki paukut sen estämiseen ja olemme sen jälkeen köyhiä kuin kirkonrotat, vailla resursseja mihinkään kun ne on käytetty hommaan johon emme mitenkään voi vaikuttaa lainkaan? Eli meidän tekemisemme ovat osoittautuneet täysin turhiksi ilmaston lämpenemisen estämisessä, ja sitten on edessä sen lämpenemisen vaikutuksista selviäminen ja meillä ei ole mitään jolla lieventää seurauksia? voisiko meitä pitää hieman vai paljon tyhminä idiootteina? no, ainakin lapsemme kiittäisivät meitä, olimmehan esimerkillisiä ja kirkasotsaisia (typeryksiä), nyt sitten he, lapsemme, elävät siinä mitä tuli köyhinä voimatta asioille (enää) mitään.

      Poista
    2. Ihminen on näissä asioissa voimaton.

      Poista
    3. Ei oikeastaan ole. Jos on joku asia, johon ei omalla toiminnallaan voi vaikuttaa, vaikka se olisi miten hyvä ja tärkeä, siihen ei kannata tuhlata resurssejaan joita tulee tarvitsemaan muualla. Jos menee ja tuhlaa, se on oma valinta, joten se mitä siitä sitten seuraa ,on ihan niistä itse tehdyistä valinnoista kiinni. Olisi ollut voimia tehdä toisinkin. Kun niitä voimia on rajallisesti, on pakko valita mihin ne käyttää, tyhjäänkö, vai sellaiseen missä niillä voisi saada aikaankin jotain.

      Nyt suomalaiset ovat patologisessa altruismissaan rypevien hyvien ihmisten johdolla pistämässä resurssinsa kohteeseen johon satsaamalla ei voi voittaa oli se sitten totta tai huijausta, tapahtui se tai ei.

      Poista
  24. Vaan Kiinapa lisää hiilivoimaloita ynnä muuta.
    https://www.youtube.com/watch?v=98kMSEkPiLo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiina kun on kehittyvä valtio, niin sille on myönnetty vähän erioikeuksia. Ja onhan se sentään ilmoittanut, että sen hiilineutraaliustavoite on 2065. Ja länsi on niin tyytyväinen!
      Tässä yhteydessä kannattaa muistaa, että Kiina päästelee vuorokaudessa Suomen vuosipäästöjen verran, jotka ovat promillen luokkaa maapallon kokonaispäästöistä.
      Mutta meillä neutraaliustavoite on 2035. Olemme esimerkkinä Kiinallekin, ja maailma pelastuu !
      Hienoa, että Ohisalo ja Marin ovat enää pahaa unta.

      Poista
    2. Kalergi-suunnitelma13. elokuuta 2023 klo 23.02

      Tuosta lilliputti-Suomen esimerkistä Kiinan kommunistijohtajat päästäisivät räkäisen röhönaurun, jos tietäisivät ja laittaisivat lisää jätti-hiilivoimalaitoshankkeita vireille!

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!