tiistai 29. elokuuta 2023

Helsingin sanomat vahvisti maahanmuuttokriittisyyden johtuvan maahanmuuttajista itsestään

Referoin eilen tutkimusta, jonka mukaan länsimaisten ihmisten suhtautuminen pakolaisiin ei ole juurikaan muuttunut sitten vuoden 2015 pakolaisaallon. Neljä päivää sitten taas totesin - niin ikään tutkimukseen tukeutuen - ettei usein esitetty väite maahanmuuttajien syrjinnän vähenemisestä silloin, jos ihmiset ovat tekemisissä heidän kanssaan, pidä paikkaansa.  

Tänään puolestaan opimme Helsingin sanomista, että pääkaupungissamme ihmiset äänestävät perussuomalaisia sellaisissa vaalipiireissä, joiden alueella asuu paljon maahanmuuttajia. Toisin sanoen ihmiset antavat äänensä eduskunnan maahanmuuttokriittisimmälle puolueelle silloin, kun he joutuvat päivittäin tekemisiin kehitysmaalaistaustaisten ihmisten kanssa.

Tässä yhteydessä haluan vielä huomauttaa siitä tosiasiasta, että kehitysmaataustaisten maahanmuuttajien määrän noustessa jollain asuinalueella suureksi alkaa kantaväestön parissa virta uusille kotiseuduille. Myös tämä kertoo siitä, että suomalaisten maahanmuuttokriittisyys johtuu maahanmuuttajista itsestään.

Kaiken tämän perusteella esitän toiveen Suomen lehdistölle - ja maahanmuuttoa kommentoiville tutkijoille - siitä, että se tunnustaisi tosiasiat, eikä enää koskaan väittäisi maahanmuuttokriittisyyden johtuvan jonkinlaisesta epärationaalisesta pelosta tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Tai että maahanmuuttokriittisyys jotenkin katoaisi ihmisten oppiessa tuntemaan etnisesti erilaisia ihmisiä. 

Näin siksi, että sellainen olisi ilmiselvää valehtelua, johon vastuullisen median - saati tutkijoiden - ei pitäisi sortua missään tilanteessa. 

26 kommenttia:

  1. Ei ne pysty, lehdistö ja tutkijat siis.

    Kun ne on vuosia jauhaneet tästäkin "tasa-arvo-ongelmasta(tm)".

    https://yle.fi/a/74-20047025

    VastaaPoista
  2. "Rikkauskin" kääntyi taakaksi ikäänkuin huomaamatta ja peitellysti 10-20 vuoden aikana, niin mediassa kuin poliitikkojen puheissa

    VastaaPoista
  3. Kun lopettaa räikeän vääristelyn ja siirtyy vain vääristelyyn, voiko esim HS kutsua rehelliseksi ja luotettavaksi?

    VastaaPoista
  4. Tämän linkin takana teksti ei näy
    https://www.hs.fi/paivanlehti/29082023/art-2000009805805.html

    Mutta kun poistaa ylimääräiset komentoriviltä tähän muotoon ja painaa enteriä, niin teksti tulee luettavaksi
    https://www.hs.fi/art-2000009805805.html

    Haku ilmeisesti etsii artikkelin uudestaan ja teksti tulee luettavaksi ja komentorivi muotoon
    https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009805805.html

    VastaaPoista
  5. On joskus tullut todettua mielipiteenä, että islamiin uskovat muslimit ovat pääasiassa se ongelma maahanmuuttajissa.
    Suurimmat ongelmat ovat ilmaisen elätyksen hankkiminen asylum-menetelmällä, väkivaltaisuus ja rikollisuus, josta Professorikin on kirjoittanut.
    Tässä taas eräs tempaus Ruotsista

    PT-media 25.8.2023

    Tänään näyteltiin Rinkebyssä uusi islamin uhriutuminen

    https://pt-media.org/2023/08/25/tanaan-nayteltiin-rinkebyssa-uusi-islamin-uhriutuminen/

    Artikkelista poimittua

    Tämänpäiväisestä koraani poltosta Tukholman Rinkebyssä ei voi sanoa muuta kuin, että vittu mikä show.
    Ruotsin tällä hetkellä kuuluisin koraanin polttaja Salwan Momika piti perjantaipäivällä uuden koraanishown, tällä kertaa Rinkebyssä.
    Koraani poltettiin keskellä Rinkebyn toria.

    Olen kertonut aiemmin epäilykseni, että Momikan koraanishow saattaa olla muslimitahojen omaa provokaatiota, jolla Ruotsi saadaan näyttämään epäedullisessa näkökulmassa islamin kannattajien keskuudessa. Taka-ajatuksena saattaa olla se, että islamia yritetään tällä tavalla uhriuttaa ja sitä kautta saada uskonnolle lisää valtaa.
    Nyt olen tästä varma. Perustelen asiaa seuraavasti.
    Rinkeby on noin 17 000 asukkaan lähiö, jossa 95 % asukkaista on maahanmuuttajataustaisia, ja heistäkin islamilaisista maista tulleita tulijoita noin 80 %.
    Vaikka asukkaista 95 % on maahanmuuttajia, niin siellä ei kuitenkaan asu yhtään ainoaa kantaruotsalaista, tai ehkä joitain yksittäisiä.

    Kun Rasmus Paludan poltti viime kesänä koraaneja Rinkebyssä, niin koko kylä (by) oli sotatilassa. Autoja poltettiin, poliiseja kivitettiin, paikat hajotettiin ja Rinkebyn imaamit huusivat naamat punaisina hoosiannaa pitkin mediaa. Mellakoiden jälkeen Tukholman käräjäoikeus on jaellut pitkiä vankeustuomioita muutamasta kuukaudesta kuuteen vuoteen mellakoista kiinni jääneille henkilöille.
    Mitä tapahtui tänään? Ei yhtään mitään. Ei kerrassaan yhtään mitään. Momika poltti koraanin ja tori oli kuin pyhäsunnuntai kirkon menojen jälkeen.

    VastaaPoista
  6. Onneksi hyväistökin rupeaa heräilemään. Ida Erämaa kirjoittaa Iltalehden kolumnissa: "Miesten tekemä naisiin kohdistuva väkivalta ja häirintä on niin yleistä, että varauksellisuus miehiä kohtaan on aivan perusteltua. Varauksellisuudesta seurannut miesten mielipaha taas on täysin toissijaista, kun toisessa vaakakupissa painaa ihmisten fyysinen turvallisuus."

    Tätä logiikkaa seuraten ilmeisesti myös seuraavat väitteet ovat hyväistön näkemysten mukaisia:

    1. Kehitysmaamuslimien tekemä naisiin ja miehiin kohdistuva väkivalta ja häirintä on niin yleistä, että varauksellisuus heitä kohtaan on aivan perusteltua. Varauksellisuudesta seurannut kehitysmaamuslimien mielipaha taas on täysin toissijaista, kun toisessa vaakakupissa painaa ihmisten fyysinen turvallisuus.

    2 Kehitysmaamuslimien kyvyttömyys elää länsimaisen normiston mukaan ja heidän osallistumattomuutensa yhteiskunnan ylläpitoon esimerkiksi tekemällä töitä ja opettelemalla suomen kieltä on niin yleistä, että varauksellisuus ja jopa karsastus heitä kohtaan on aivan perusteltua. Tästä seurannut kehitysmaamuslimien mielipaha taas on täysin toissijaista, kun toisessa vaakakupissa painaa ihmisten taloudellinen turvallisuus ja luottamuksen säilyminen yhteiskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän sen pitäisi mennä. Mutta kuten hyvin jo etukäteenkin tiedämme niin näillä asiassa on tuplastandardit. On hyvä myös huomata että tämä "Miesten tekemä naisiin kohdistuva väkivalta ja häirintä" sattuu pääosin olemaan juurikin noiden kehitysmaa muslimien tuottamaa. Mutta luonnollisesti tästä ei hiiskuta sanallakaan.

      Poista
  7. Jos lehdistöllä olisi yksi synti -- sanotaan vaikka että toimittajat olisivat pelkästään tietämättömiä sosiologisista tosiasioista -- tilanne korjautuisi kun journalismin kunniahimoiset ammattilaiset perehtyisivät sosiologian perusteisiin. He oppisivat, että kliseiset käsitykset siitä että muukalaisten pelko olisi jotenkin "primitiivistä" eivät pidä paikkansa, vaan tilanne tosiasiassa on päinvastainen -- kulttuuriset hylkimisreaktiot alkavat vasta kun kognitiivinen kehitys on niin pitkällä että kulttuurikognitiiviset erot hahmotetaan.

    Mutta koska journalistit eivät ole sen enempää kunnianhimoisia totuudellisuuden suhteen kuin kiinnostuneita kulttuurikognitiivisista tekijöitä, tilanne median suhteen on aika toivoton. Toimittajat ovat pikemminkin osa poliittista kenttää, ja tämä sitoutuneisuus tiettyihin ideologisiin totuuksiin näkyy jo ihan ensiriveillä siitä millaisia avainkäsitteitä he ovat valinneet jutuissa käytettäviksi.

    Ne ovat yliyleistäviä yleiskäsitteitä, joilla oma ja lukijoiden ymmärrys pystytään noitumaan. Ei oikeasti ole olemassa sellaista ilmiötä, jota voisi nimittää "maahanmuutoksi". Oikeasti on olemassa yhä toivottomammaksi käyvä väestötilanne Afrikassa, josta on nyt alkaneella vuosisadalla odotettavissa satoihin miljooniin kohoava massiivinen kansainvaellus kohti valmiiden kulutusmahdollisuuksien Eurooppaa.

    Samanlaiset syyt ajavat ihmisiä liikkeelle Lähi-idän maista. Kysymyksessä on aivan toisenlainen väestö kuin sellainen, joka "muuttaa" yhdestä paikasta toiseen.

    Käytämme omia käsitteitämme ja niihin liittyviä mielikuvia, kun puhumme asioista jotka ovat lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti aivan toista laatua. Eikä tämä käsitesekananus koske vain noita politiikan populistisimmalla pinnalla käytäviä "yhteiskunnallisia keskusteluja", vaan ihan koko sivistyneistöä akateemisista vaikuttajoista alkaen.

    Kuka on kuullut puhuttavan esimerkiksi normimoraalisen ja omantunnoneettisen järjestelmän eroista ja toisensa pois sulkevuudesta? Kuka puhuu kulttuurikognitiivista eroista, kuka on käyttänyt termiä kulttuurinen hylkimisreaktiot? Kun jo syntyneet hirvittävät toiskulttuurisen rikollisuuden tilastot halutaan pitää keskustelun ulkopuolella, mitä mahdollisuuksia todellisen tilanteen kuvaamiselle on?

    Katselen poliittista kenttää ja median yhtä narsistisia naamoja -- ja kuuntelen näitä päivittäisi palopuheita, joissa sanotaan että rasismi rasismi rasismi, rasismi rasismi rasismi -- rasismi rasismi, rasismi rasismi rasismi rasismi ... Voi hyvä tavaton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallitus on pakotettu väkertämään jotakin tiedonantoa rasismista, vaikka sen pitäisi keskittyä siihen, kuinka Suomen talous saadaan nousuun ja hyvinvointivaltio pelastettua. Jos rasismi todellakin olisi tämän maan suurin ongelma, asiat olisivat hyvin. Suhteellisuudentaju on täydellisesti kadoksissa, eikä siihen ole vähiten syyllinen valtamedia, joka tätä kesäteatteria on nyt vetänyt vasemmiston kanssa kuukausikaupalla. Jokohan se RKP:kin saataisiin ruotuun, kun Orpo virittelee suhteita keskustaan?

      Poista
  8. Aikoinaan yritettiin kovasti syöttää Suomalaisille sellaista totuutta, että Suomalaisilla on niin huono itsetunto ja sen takia eivät tykkää maahanmuuttajista ja turvapaikanhakijoista, koska tuntevat alemmuutta heitä kohtaan ja he vievät esim. kaikki naiset Suomalaisten miesten silmien edestä. Ihme kyllä, nämä puheet ovat hiljenneet ja olisikohan totuus hiljalleen valjennut, että ne naisetkin taitavat mennä vaan raiskausten kautta. Nooh suvakkinaiset levittävät kyllä vieläkin mielellään avoimen sylinsä saadakseen sitä jännää värinää niistä kulttuurieroista. Mutta tuota huonoa itsetuntoa yritettiin kovasti ajaa Suomalaisten miesten aivoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauseen keskellä pienellä alkukirjaimella suomalainen, suomen kieli, englantilainen, englanti (kieli), somali, espanjalainen jne. Vain maan nimet isolla: Suomi, Espanja, Somalia.

      Poista
    2. Lauseen keskellä pienellä alkukirjaimella myös islam, kristinusko, muslimi, kristitty, luterilainen, mutta Raamattu, Koraani.

      Poista
    3. Jotenkin tuli mieleen, että onko tämä pilkunnussija ollut jossain aikaisemmassakin jutussa oppituomarina. Olisikohan aika palata sellaiseen paikkaa Missä Päivä Ei Paista.

      Poista
    4. Ano 1536: Pilkunnussiminen on tärkeää jo ihan siksi, ettei suvakeille anneta ammuksia dementoida mokutuksen vastustajien mielipiteitä kirjoitustaidottomien degeneraattien kateuden ilmauksina. On nimittäin irvokasta, että tiettyjen ryhmien maahanmuuttoa ko. ryhmän takapajuisuuden perusteella vastustava kirjoittaja kirjoittaa itse tekstiä, jonka älyllinen taso on luokkaa äö=60. Suvaitsevaisto nauttii joka ainoasta ei-suvakin kielivirheestä, koska se voimistaa heidän propagandaansa. Koeta takoa se keppanan kuppaamin aivoihisi!

      Poista
    5. Jos esim. mobiililla kirjoittaa niin noi isot ja pienet alkukirjaimet tulee miten sattuu (koska ennustelee milloin mitäkin). Ja kukaan ei niitä jaksa alkaa korjailemaan. Mutta eiväthän "paremmat" ihmiset (ts. pilkunnussijat) sitä tajua. Kun varmaan vieläkin käyttävät soittaessaan jotain lankatelefoonia tai vastaavaa. Ja interwebbiäkin siinä W95:ssaan jonkun IE:n kautta?

      Poista
    6. On rumaa raiskata suomen kieltä. Epäisänmaallista huonontaa äidinkielen asemaa.

      Poista
    7. Joopa joo, eiköhän lopeteta se pilkunnussiminen ja palataan asiaan.

      Poista
    8. Eipä ole äidinkieli hallinnassa Ylen toimittajillakaan; jatkuvasti kuulee, kuinka yhtä ihmistä haastatellaan teitittelemällä monikossa. Jotenkin vaan ärsyttää, kun muuten ovat olevinaan niin fiksuja ja viestintään koulutettuja.

      Poista
  9. Päivänä eräänä metrossa (jolla en aja kuin muutaman kerran vuodessa) havainnoin kanssamatkustajissani olevan todella paljon maahanmuuttajataustaisia. Erityisesti mieleen jäi pariskunta, jossa mies oli ananastukkainen, tatuoitu, iphoneen äbäläwäbälättävä menninkäinen ja tyttö hitusen pullea ja hiljainen kantis. Mies ikäänkuin piti tyttöä "vankina" tiukassa otteessa. Ei näyttänyt terveeltä.

    VastaaPoista
  10. Jutussa esiintynyt Westinen toi erikoisesti esiin ne alueet joilla Perussuomalaisten kannatus on korkeata: ”Työntekijävaltaisuus, keskimääräistä korkeampi työttömyysaste, keskimääräistä matalampi tulo- ja koulutustaso”...
    Ei voi välttää mielikuvaa siitä, että taas maalataan isolla pensselillä mustaa tököttiä... eikös maahanmuuttajien matala koulutus,matala tulotaso ja korkea työttömyys vaikuta alueellisiin tilastotietoihin? Vaikuttaisiko tilastot osin valoisammilta jos maahanmuuttajia ei huomioitaisi näissä tilastoissa kantaväestön rinnalla?
    Nythän Perussuomalaisten äänestäjät on esitetty varsin yksipuoleisesti. Tämmöinen lisää sitä kuuluisaa vastakkainasettelua ja oikeuttaa "paremmanväen" ylimielisyyden perussuomalaisille tärkeissä asioissa.
    -Lukija

    VastaaPoista
  11. Niin, miksi pitäisi ensin saada turpaan mamulta ja vasta sitten ruveta mamuvastaiseksi? Jo pitkään kelle tahansa lukutaitoiselle on ollut saatavana tietoa tiettyjen ryhmien edesottamuksista sekä lähtömaissaan että muissa "vastaanottomaissa". Ja kun kyseisten ryhmien toiminta on kaikkialla takapajuista barbariaa, niin miksi kukaan täysijärkinen sellaista haluaisi omaan yhteisöönsä? Kyllä sen kokeilemattakin tietää, ettei tulitikuilla kannata leikkiä heinäladossa.

    VastaaPoista
  12. Vuonna 2017 Marko Hamilo kirjoitti samansuuntaisesti yhdistämällä kaupunginosien muunkieliset ja äänestysalueiden puoluejakaumat keskenään. Kirjoitus julkaistiin OikeaMedia sivustolla ja muistan ainakin yhden sivuston ampuneen sen alas, mutta en muista reagoiko Hesari siihen mitenkään. Hamilon väite oli, että erityisesti kokoomuksen ja vihreiden kannattajia löytyy paljon alueilta, missa maahanmuuttajia on vähän. Sen sijaan demareita ja perussuomalaisia kannatettiin alueilla, missä muita kuin virallaisia kotimaisia kieliä puhuvia on paljon. Demareiden kohdalla kyse lienee sekä ideologiasta että siitä, että puolue pyrkii vetomaan ulkomaalaisiin. Aikaisemmin kaiketi puhuttiin kohtaamisteoriasta eli kun kantikset ovat tekemisissä ulkomaalaistaustaisten kanssa, niin ennakkoluulot ja rasismi väistyvät. Hesarin artikkelin perusteella tälle ei ehkei sittenkään olisi perusteita. Tässä vielä linkki. "https://beta.oikeamedia.com/o1-7441"

    VastaaPoista
  13. Joskus täällä oli kommentoimassa soijapoika joka narrasi heräävänsä aikaisin ja kommentoi iltapäivällä. Ikävä että hän on hävinnyt jonnekin.

    VastaaPoista
  14. Ranskassa oli kesäkuun lopussa tapaus, jossa poliisi pysäytti auton.
    Tumma kaveri kuitenkin lähti liikkeelle ja poliisin ase laukesi, jolloin kuski kuoli.
    Sitten alkoi mellakat ja hävitys.
    Saatta olla, että joudutaan toteamaan maahanmuuttokriittisyyden johtuvan maahanmuuttajista itsestään.

    Yle tänään

    Ranskassa lähes 2 000 ihmistä on saanut tuomion kesän mellakoista

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-173781

    Ranskassa lähes 2 000 ihmistä on saanut tuomion maanlaajuisiksi aiemmin kesällä levinneistä mellakoista, kertoo oikeusministeri Éric Dupond-Moretti.
    Levottomuudet sytytti kesäkuun lopussa poliisin ampuman 17-vuotiaan algerialaistaustaisen nuoren kuolema Pariisissa.

    Oikeusministeri oli peräänkuuluttanut tuomareilta ”nopeaa, tiukkaa ja järjestelmällistä” vastausta väkivaltaisuuksiin.
    Monet tuomioistuimet ovat järjestäneet nopeutettuja oikeudenkäyntejä epäillyille.

    Oikeudessa olleista noin 2 100 ihmisestä syyllisiksi on todettu 1 989 ja vankeusrangaistuksen on saanut 1 789 ihmistä, Dupond-Moretti kertoo RTL-radiokanavalle.

    VastaaPoista
  15. "Me tienataan tällä..." Ketkähän "me"?

    VastaaPoista
  16. Ruotsissa muutama vuosi sitten joku poliitikko (oliko Löfven?) tunnusti, että olemme olleet maahanmuuton suhteen sinisilmäisiä. Olisi puhunut vain itsestään ja demaripuolueesta. Sama Suomessa. Kansalaiset ovat yleensä paremmin perillä siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu; pitkään kiellettiin esim. ryöstelevien nuorisojengien olemassaolo. Nyt nuorten tekemien väkivaltarikosten määrä on noussut alkuvuodesta 40%. Kyllä vasemmalta laidalta saadaan siihenkin kestoselitys; iimastonmuutos ja koronan jälkimainingit sekä vakiona kauhea rasismi!

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!