torstai 7. helmikuuta 2013

Ristiretkeläisten jäljillä

Luin mielenkiintoisen yhteenvedon tutkimuksista, joita oli tehty nykyisestä Puolasta Viroon ulottuvalla alueella. Niiden teemana on yhteiskunnan muutos 1200-1400-luvuilla tehtyjen ”pohjoisten ristiretkien” yhteydessä. Siis niiden valloitusretkien, joiden seurauksena saksalaiset valloittajat toivat Baltiaan kristinuskon ja samalla alistivat paikallisen väestön valtaansa. 

Saapuessaan ristiretkeläiset rakensivat tukikohdikseen linnoja, sellaisia kuin Malbork Puolassa tai Kerksi Virossa. Näiden linnojen kaatopaikkoja tutkimalla on havaittu, että uudet valloittajat elivät kuin saaressa, jota ympäröi aivan toisenlainen alkuperäiskansojen kulttuuri. Uudet valtiaat nimittäin toivat tullessaan uudet ruokavaliot, elämäntavat ja toimeentulon keinot. Edes alkuperäisväestön käyttämää keramiikkaa ei ole eksynyt valloittajien jätevuoriin.

Heti saapumisensa jälkeen uudet valtiaat ryhtyvät käymään kauppaa turkiksilla, puutavaralla ja viljalla synnyttäen näin uusia kauppapaikkoja. Alkuperäisheimojen tärkeät kulttuuripaikat autioituivat ja korvautuivat tulokkaiden rakentamilla linnoilla, kirkoilla ja kaupungeilla – jotka kaikki oli rakennettu saksalaiseen tyyliin. Kaupungistuminen toi muassaan myös entistä suuremmat jätevuoret ja niitä hyödyntävät rottalaumat sekä niiden torjuntaan pidetyt kissat.


Muutos ulottui aina väestön demografiaan, sillä monin paikoin ristiretkeläiset joko hävittivät kantaväestön tai ainakin syrjäyttivät sen eliitin. Esimerkiksi Preussin alueella he tappoivat tai karkottivat pois alueen kantaväestön kokonaan.

Samalla väestön tavat muuttuivat. Aiempaa tehokkaampi metsästys ja luonnon muokkaus hävittivät alkuhärän (eli lehmän villin esi-isän) ja melkein myös visentin ja suden. 
Samalla aiemmin metsäiset seudut muuttuivat merkittävästi avoimemmiksi peltomaisemiksi.

Monin paikoin ruokana käytettyjen villien koirien syöminen kiellettiin. Luihin jääneistä teurastusjäljistä voidaan myös päätellä, että työkalut muuttuivat kertaheitolla aiempaa raskaammiksi. Ja hevoset suuremmiksi, koska niiden piti kyetä kantamaan ritari varusteineen.

Edelläkuvattu muutos oli nopea. Itämeren kaakkoisrantojen väestö ja ekologia muuttuivat kuin yhdellä iskulla. Tämä oli väistämätöntä, sillä uuden uljaan yhteiskunnan piti kyetä ylläpitämään linnat ja kaupungit, mihin tarvittiin entistä tehokkaampi talous, tiukka yhteiskunnallinen kuri ja suuret pellot. Samalla katosi alueen alkuperäinen kulttuuri ja osin väestökin.


* * *

On jännittävä huomata, miten historia toistaa itseään. Edelle kuvattu vieraiden valloittajien aiheuttama muutos alkuperäisväestön elämään ja luontoon on tapahtunut monesti muulloinkin. Parhaiten tunnetaan varmasti Amerikan alkuperäisasukkaiden kulttuurin romahtaminen eurooppalaisten valloitusretkien yhteydessä. Tai palestiinalaisten pakeneminen juutalaisvaltion synnyttyä Palestiinaan.

Suomen osalta viimeinen kosketus tällaiseen kehitykseen liittyy toisen maailmansodan loppuratkaisuihin. Neuvostoliiton otettua haltuunsa Karjalan kannaksen, sikäläinen maaseudun kulttuurimaisema on muuttunut tasaikäiseksi metsäksi, jonka keskellä irrallisissa kylissä asuu venäjänkieltä puhuvia ihmisyhteisöjä. 1930-luvun karjalainen vauraus on vain kaukainen muisto, mutta käynnissä on jo muuttuminen Pietarin hyvinvoivan keskiluokan kesämökkialueeksi, jossa toinen toistaan komeammat datŝat odottelevat isäntiään viikonloppuvieraiksi.

Ristiretkeläisten ja vähän muidenkin valloittajien jälkien seuraaminen opettaa siis sen, että uuden maan haltuun otettuaan on ihmisellä taipumus muokata ympäristö mieleisekseen - siitä riippumatta sopiiko se alkuperäisväestölle vai ei. Ja ettei mikään tilanne ole ikuinen, vaikka se siltä näyttäisikin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vieraita tuholaisia metsissä
Primitiivinen ja surkea kulttuuri
Suomalaisten alkuperästä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!