Kokoomus ja RKP Romanian romanien asialla

Helsingin sanomat kertoi tänä aamuna, että Feministisen puolueen valtuutettu Katju Aro haluaisi tarjota pääkaupungissamme hätämajoitusta ympäri vuoden muualta EU:sta tulevalle liikkuvalle väestölle. Jutussa mainitaan, että hänen lisäkseen tätä haluaa 19 muuta valtuutettua. 

Jäin itsekseni miettimään, keitä nämä 19 muuta henkilöä ovat ja mitä puoluetta he edustavat. Niinpä lähdin googlaamaan asiaa ja löysin viime vuoden alkusyksylle päivätyn liitetiedoston, jossa asia on esitetty. Kyse ei siten ole aivan äskettäisestä aloitteesta, vaan prosessista, joka on kaikessa hiljaisuudessa muhinut jo lähes puolen vuoden ajan. 

Entä nuo 19 aloitteen allekirjoittanutta valtuutettua? He ovat Satu Silvo (viihr), Fatim Diarra (vihr), Emma Kari (vihr), Mai Kivelä (vas), Petrus Pennanen (avoin puolue), Jenni Pajunen (kok), Eva Biaudet (ruots), Suldaan Said Ahmed (vas), Alviina Alametsä (vihr), Vesa Korkkula (vas), Mia Haglund (vas), Mari Holopainen (vihr), Amanda Pasanen (vihr), OzanYanar (vihr), Anna Vuorjoki (vas), Veronika Honkasalo (vas), Leo Stranius (vihr), Hannu Oskala (vihr) ja Petra Malin (vas). 

Kenellekään ei liene yllätys, että aloitteen allekirjoittajat ovat pääosin vihreitä ja vasemmistoliittolaisia, eikä edes RKP:n Eva Biaudetin tai Petrus Pennasen mukana-oloakaan voine pitää suurena ihmeenä. Sen sijaan tulevissa kuntavaaleissa äänestävien saattaa olla vaikeampi arvata, että listalla on mukana myös Kokoomuksen edustus.

Jäinkin miettimään, että voisiko HS:n salamyhkäisyys allekirjoittajien puoluekannoista johtua pelosta, että kokoomuslainen edustus lähinnä Romanian romanien etua veronmaksajien piikkiin ajavassa aloitteessa karkottaisi Kokoomuksen äänestäjiä Perussuomalaisten taakse. Tätä en tietenkään voi tietää, mutta minusta olisi ollut reilua, että Helsingin johtava paikallislehti olisi informoinut asiasta lukijoilleen. On kuitenkin erinomaista, että lehti edes kirjoitti asiasta.

Jutulla on nimittäin sellainen arvo, että asian esilletulo yhdessä tämän kirjoitukseni kanssa helpottaa ihmisten valintaprosessia ehdokkaiden välillä. Eli jos helsinkiläinen lukijani haluaa tulevissa vaaleissa tukea Romanian romanien oleskelua pääkaupungissamme, on hänellä valittavanaan useita puolueita Vasemmistoliitosta Kokoomukseen. Sen sijaan mikäli hänellä ei ole tällaista tahtoa, on hänen tyydyttävä valtuustossa nykyisin edustettuina olevista tahoista perussuomalaisiin, keskustalaisiin, harkimolaisiin tai Paavo Väyryseen.

* * *

Lopuksi pieni huomio liittyen taannoisen virkamiesraportin synnyttämään keskusteluun siitä, onko Suomi vielä pohjoismaa. Olen nimittäin näkevinäni jotain yhdenmukaisuutta Ruotsissa erittäin yleisen autopyromanian ja Vantaan viimeöisten tapahtumien välillä. 

Tikkurilassa oli syttynyt neljä autoa palamaan. Ruotsissa autonpoltot liittyvät vahvasti maahanmuuttajanuorisoon, mutta viimeöisten tulitikkuleikkien tekijöistä ei ole toistaiseksi tietoa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Autopalot ovat jostain syystä lisäntyneet Viertolassa
Iso Numero on vetovoimatekijä Itä-Euroopan romaneille
Romanian romanit - kysymyksiä

Elina Lepomäki, talousliberaali

Kokoomus näyttäisi kipuilevan. Ensin oli Harkimo ja sitten Lepomäen kirja. Molemmat julistavat markkinaliberalismin ilosanomaa.

Tarkalleen ottaen Suomi on nyt nousukaudella ja Kokoomuksen markkinaliberaalit toivovat puolueessaan muutosta haluamaansa suuntaan. Vastassa on edunvalvojien valtaapitävä kaarti, joka nykyisellä linjallaan on pysynyt vallassa lähes yhtäjaksoisesti aina Holkerin hallituksesta asti.

Lepomäki tuskin saa ulostulollaan Kokoomuksen suuntaa oleellisesti muutetuksi. Toisaalta hän ei myöskään lähtenyt Harkimon mukaan, ehkä siksi, ettei sillä tiellä ole vielä puoluetta. Sinisen tulevaisuuden kohtalo toimii tietenkin varoittavana esimerkkinä.

Tosiasia kuitenkin on, että Suomesta puuttuu selkeästi markkinaliberaali puolue. Historiasta puolestaan tiedämme, ettei sellaisella ole maassamme ollut kovin kaksista menestystä - edellinen yritys eli Nuorsuomalaiset kestivät vain muutaman vuoden vaikka se onnistuikin saamaan eduskuntaan kaksi kansanedustajaa.

Itse hahmottelin Harkimon tapauksen yhteydessä sellaisen puolueen ohjelmaa, jossa yhdistyisivät talousliberalismi, terve isänmaallisuus, maltillinen veropolitiikka ja keskiluokkaisuus. Ajatukseni ei liene aivan sellainen mistä Lepomäki on puhunut, mutta oman käsitykseni mukaan se saattaisi puhutella varsin monia suomalaisia.

En kuitenkaan usko, että ehdotukselleni lämmetään. Isänmaallisuus nimittäin joutuisi välittömästi punavihreyteen kallistuvan toimittajakuntamme hampaisiin eikä talousliberalismillekaan taitaisi viime kädessä löytyä montakaan mediavallan kammareissa liikuskelevaa puoltajaa.

Lepomäen kohdalla on kuitenkin annettava yksi tunnustus. Hän nimittäin puki sanoiksi sen, mikä koskee aivan jokaista puoluetta: "En rupea hurskastelemaan ja väittämään, että olisin parempi kuin kukaan toinen. Olen ihminen siinä missä kaikki kollegani. Olen ehkä valinnut himpun verran erilaisen tien vallantavoittelussani, mutta samasta puusta olemme veistettyjä: ilman valtaa on mahdoton saada mitään aikaan. Siksi poliitikolla on suorastaan velvollisuus tavoitella valtaa. Muu olisi äänestäjien pettämistä".

Sen sijaan hän ei kertonut, että valtaan pääsy ja siellä pysyminen on politiikan ammattilaisen elämän - ja siihen liittyvien henkilökohtaisten etujen - edellytys. Siinä yksi erinomainen keino on julkisuus. Julkisuus keinolla millä hyvänsä, kuten Paavo Väyrynen on toiminnallaan osoittanut.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Harkimon lähtö herätti ajatuksia
Kokoomus, rasismi ja tosiasioiden kieltäminen
Onko suomalainen sisimmässään sosialisti?

Jos meilläkin järjestettäisiin kansanäänestys Yle-verosta...

Ajattelin ensin kirjoittaa tänä aamuna siitä, kuinka Paavo Väyrynen on tullut erotetuksi perustamastaan Kansalaispuolueesta taloudellisiin väärinkäytöksiin viittaavien epäilyjen kera. Päätin kuitenkin tosin, sillä eihän tuo voinut olla yllätys kenelläkään Väyrystä vähänkään seuranneelle.

Sen verran kuitenkin sanon, että soisin Väyrysen äänestäjienkin liittyvän hänen todellista toimintaansa edes etäältä seuraavien ihmisten joukkoon. Silloin heidänkin äänensä saattaisivat suuntautua jonkun vakavasti otettavan poliitikon tukemiseen.

* * *

Varsinainen päivän aihe syntyi kuitenkin Helsingin Sanomien  kerrottua, että Sveitsissä järjestetään tänään kansanäänestys tv-lupiin liittyvästä 392 euron pakkoverosta. Jäin miettimään, miten itse äänestäisin, jos kansalta kysyttäisiin Suomessa näkemystä Yle-verosta.

Aloitan siitä, että mikäli Yleisradio tekisi monipuolista ohjelmaa, jossa kulttuuritarjonnassa huomioitaisiin koko kansa penkkiurheilusta nykytaiteeseen ja heavy-rockiin tarjoten myös sellaista ohjelmistoa, joka ei kiinnosta kaupallisia kanavia, panostaisi viihteen osalta kotimaiseen tuotantoon ja ajankohtaisohjelmat tehtäisiin ilman yhtiön omaa poliittista agendaa pitäen tosiasioiden välittämistä yleisölle koko toiminnan johtolankana, äänestäisin ilman muuta veron puolesta.

Sen sijaan kyllä-ääneni todennäköisyyttä laskisi, mikäli havaitsisin Ylen kilpailevan kaupallisesti merkittävistä TV-sarjoista yksityisten yritysten kanssa, yhtiö syrjisi systemaattisesti kulttuurin joitain osa-alueita ja etenkin jos se toimisi uutis- ja ajankohtaisohjelmissaan jonkin poliittisen suuntauksen tukemiseksi.

Toisaalta veronmaksuhalukkuuteni kasvaisi, mikäli kaupalliset maksukanavat paketoisivat ohjelmistonsa siten, että katsoakseen yhtä tai muutamaa kiinnostavaa ohjelmaa täytyisi maksaa kallis kokonaispaketti, josta suurin osa on pelkkää täyteohjelmaa. Ja jos esimerkiksi moottoriurheilusta kiinnostuneen pitäisi ostaa useita tuollaisia paketteja, koska ralli olisi yhdellä kanavalla, formulat toisella, motocross kolmannella ja moto-GP neljännellä.

Lisäksi minua ärsyttäisi suunnattomasti, mikäli kaupallisten yhtiöiden ilmaista ohjelmaa tarjoavat kanavat olisi täytetty pelkällä roskalla, joka ei kiinnosta ketään. Toisaalta näillä kanavilla esitettävä laadukas uutis- ja ajankohtaisohjelmisto toisi mielihyvää erityisesti jos se erottuisi Ylen tarjonnasta poliittisen agendan poissaololla.

Lopuksi on kuitenkin todettava, että tänään tuli kirjatuksi ylös aivan turhia ajatuksia. Väyrynen jatkaa väyrystelyään vielä vuosikausia, eikä Suomeen tulla koskaan saamaan suoraa demokratiaa. Sellainen olisi liian pelottava ajatus niin poliittiselle eliitillemme kuin vihervasemmistolaiselle toimittajakunnallemmekin.

Onneksi Yle tarjoaa tänään kuitenkin suorana maailmancupin hiihtokilpailun Lahden Salpausselältä. Jos ja kun Iivo Niskanen ja Krista Pärmäkoski menestyvät, tunnen saavani verorahoille vastinetta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kuinka lopettaa vihervasemmistolainen mielipidediktatuuri?
Kaikkien kotimaisten valemedioiden äiti
Media kehitysuskoisille lukijoille

Löytääkö Alexander Stubb uuden vaihteen kirikierroksen alkaessa

Yle on julkaissut tuoreet puolueiden kannatusarviot. Niiden mukaan kokoomus olisi saamassa enää 16,3 prosentin kannatuksen. Toisin sanoen puolueen kannatus on pudonnut Alexander Stubbin puheenjohtaja- eli pääministerikaudella kokonaista 5,5 prosenttiyksikköä eli neljänneksen. Tämä tekee Stubbista yhden kaikkien aikojen huonoimmista kokoomusjohtajista - ainakin jos huonoutta mitataan puolueen kannatuksen romahduksella.

Stubb näyttäisi analysoivan tilannetta varsin mielenkiintoisesti. Hän ja muu hallitus ovat hänen mukaansa ajaneet hartiavoimin Suomen asiaa, mutta äänestäjät pohtivat vain suuria kansainvälisiä kriisejä - Ukraina, Kreikka ja Pariisin terrori-isku.

Eikä Suomenkaan taloudessa ole hurraamista. Pääministerin johtopäätös onkin, että hän on perinyt vaikean taloustilanteen ja siksi Kokoomuksen kannatus on romahtanut.

En sano, että Stubb on väärässä. Mutta en myöskään allekirjoita hänen väitettään. Enkä ainakaan pidä järkevänä äänestäjien moittimista huonosta ymmärryksestä?

Sen sijaan kannustan Stubbia pohtimaan huonon tuurin sijasta sitä, onko hän todella ajanut hallituksessa hartiavoimin niitä asioita, joita hänen puoluettaan viime eduskuntavaaleissa kannattaneet olisivat halunneet? Ja jos on, niin ovatko asiat edenneet riittävän tehokkaasti, jotta äänestäjä on voinut olla tyytyväinen pääministeriinsä?

Toki on myös niin, että Alex on äärimmäisen karismaattinen poliitikko, joka ei jätä ketään kylmäksi, vaan herättää sekä positiivisia että negatiivisia tunteita. Siis vähän kuin Paavo Väyrynen joka uransa huipulla oli Suomen ehdoton äänikuningas, mutta myös todennäköisesti inhotuin poliitikko.

Stubbin tapauksessa tykkääjiä on EU-vaalien mukaan 148101 äänioikeutettua. Mutta negatiivisesti suhtautuvien määrää ei liene koskaan mitattu.

Omalle persoonalleen pääministeri ei tietenkään itse voi juuri mitään. Eikä pidäkään voida. On kuitenkin selvää, että Kokoomus tuli ottaneeksi valtavan riskin tehdessään pepsodent-hymyisestä äänikuninkaasta puheenjohtajansa.

Toisaalta Paavo Väyrynen aikanaan Keskustan puheenjohtajana tuli nostaneeksi oman puolueensa kannatusta huolimatta aiheuttamistaan negatiivisista tunteista. Miksi Stubb olisi tässä suhteessa huonompi?

Kevään vaaleihin on vajaa kolme kuukautta aikaa. On siis loppukirin aika niin Stubbille kuin muillekin politiikan ammattilaisille.

Yleisurheiluanalogian mukaisesti kellot ovat siis soittaneet viimeiselle kierrokselle, jonne lähdettäessä Keskustalla on selvät etumatka demareihin, joita juuri ohitettu Kokoomus peesaa tiukasti. Hiukan kärkikolmikon perässä ovat kiriin lähteneet myös Perussuomalaiset pienen väsähdyksen jälkeen.

Muut puolueet ovatkin jo kaukana perässä, eikä niistä tässä sen enempää. Sen sijaan jään arvoisan lukijani kanssa seuraamaan kirikierroksen tapahtumia. Lähteekö joku vielä samanlaiseen rakettikiriin kuin Julma-Juha Väätäinen aikanaan Helsingin Olympiastadionilla. Tai sammahtaako joku kuin Jörgen Brink Val di Fiemmen viestinhiihdossa. Ainakin Julma-Juha on jälleen ehdolla, Ruotsalainen sen sijaan ei.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Poliittisia näkökulmia Kreikan vaalien vaikutuksiin Suomessa
Hallitus haluaa hoitaa koko maailman pitkäaikaissairaat terveiksi!
Puolueiden välillä on eroja: yksiä äänestetään tunteen ja toisia asioiden perusteella

Presidentivaalien ensimmäisen kierroksen tulos

Presidentinvaalien 2012 ensimmäinen kierros vei toiselle kierrokselle Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston.

Koska on selvää että vain murto-osa Väyrysen, Soinin tai Essayahin kannattajista voi edes kuvitella antavansa äänensä Haavistolle, voisi toisesta kierroksesta kuvitella tulevan tylsän ja mielenkiinnottoman. Ja Niinistön kannatuksen nousevan lähes 70 prosenttiin.

En kuitenkaan usko edellä kirjoittamaani. Ei siksi, että Haavisto yksin pystyisi haastamaan Niinistön. Mutta pidän erittäin todennäköisenä sitä, että suomalainen valtamedia tulee tekemään ennen näkemättömän kampanjan Haaviston puolesta. Siinä kampanjassa kaikki keinot ovat sallittuja - ja mielipidevaikuttamisenhan neljäs valtiomahti osaa.

Tästä huolimatta en usko Haaviston mahdollisuuksiin, mutta itse kampanjasta tulee seuraamisen arvoinen spektaakkeli! Nautitaan siis siitä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Eva Biaudet tasa-arvon perässä
Onko tosiasioiden tunnustaminen viisautta?
Vaalikuume nousee