Pelin politiikkaa

Näin vaalien jälkeen on ollut mielenkiintoista seurata hallitusneuvotteluja yleisesti ja erityisesti puolueiden suhtautumista Portugalin tukemiseen.

Vaaleissahan tämä kysymys nousi aivan keskeiseksi. Perussuomalaiset vastustivat sitä selkeimmin, mutta myös vasemmistoliitto, kristilliset ja demarit ottivat negatiivisen kannan ainakin nykyiseen tukimalliin. Tukea kannattivat sen sijaan varsin  varauksetta kokoomus, keskusta ja ruotsalaiset. Näistä vaihtoehdoista kansalaiset saivat äänestää eduskuntavaaleissa, jotka Timo Soini julisti kansanäänestykseksi tästä asiasta.

Katainen nosti kysymyksen odotetusti esiin Urpilaiselle ja Soinille tekemässään hallitusneuvottelujen pohjaksi tarkoitetussa kysymyslistassa. Vastauksissaan erityisesti Soini otti negatiivisen kannan; samoin Urpilainen mutta lievemmin sanakääntein. Hyvä näin, sillä ei olisi oikein jos puolueiden toiminta olisi ennen ja jälkeen vaalien ristiriitaista asiassa, johon kansalaiset kaikesta päätelleen nimenomaisesti halusivat ottaa kantaa äänestäessään.

Mutta sitten kuulimmekin kummia. Katainen heitti pallon suoraan eduskunnalle hallitusneuvotteluja häiritsemästä. Tästä Urpilainen ei pitänyt, eikä halua ottaa asiaan tällä tavoin kantaa.

Tässä vaiheessa myös Vihreiden puheenjohtaja pyyhki kuvaannollisesti sanoen takapuolensa vaalien aikaisella kannallaan, ja ilmoitti vihreiden äänestävän Portugalin tukemista vastaan "haastaakseen Urpilaisen kertomaan kumpaa mieltä hän oikeastaan on". Jo aiemmin myös keskustan suunnasta on nähty lipeämistä vaalikamppailun aikaisesta varauksettomasta tuesta EU:n ongelmamaille. Nyt kanta halutaan ottaa vasta kun tiedetään miten muut toimivat.

Oma kysymykseni tässä asiassa on siis yksinkertainen: halveksivatko vihreät ja keskusta (ja mahdollisesti myös demarit) puolueina äänestäjiään niin paljon, että siirtyvät pelin politiikkaan näin pian vaalien jälkeen unohtaen samalla täysin lupauksensa äänestäjille? Jos näin on, niin millä ihmeen perusteella äänestäjä voisi jatkossa äänestää näitä puolueita vaikuttaakseen mihinkään asiaan?

Tämä ei tarkoita, ettei politiikasta olisi ihan oikein muuttaa kantojaan lisätiedon valossa. Mutta näin pian vaalien jälkeen kysymys tuskin on tästä, vaan pikemminkin halpahintaisesta äänestäjien kosiskelusta ja selkärangattomuudesta. Siis pelin politiikasta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Portugalin valtionvelka ja muita omituisuuksia
Kansa on puhunut, pulinat pois
Vielä kerran EU:n vakausrahastoista

Portugalin valtionvelka ja muita omituisuuksia

Tämän aamun Helsingin Sanomien mukaan Portugalin valtionvelka on henkeä kohti melkein täsmälleen saman suuruinen kuin Suomen: hiukan yli 14 000 euroa. Silti Suomi on takaamassa Portugalin velkoja ottamalla itse velkaa. Omituista.

Äsken MTV3:n TV-uutisissa kerrottiin että Portugalissa kahviloissa otetaan maksu vastaan mieluummin käteisellä kuin kortilla. Näin ei jää turhia dokumentteja myynnistä, eikä valtiolle kerry verovaroja. Silti Suomi on takaamassa Portugalin velkoja ottamalla itse velkaa. Omituista.

MTV3 kertoi myös, että suurin osa suomalaisista vastustaa takausten antamista EU:n kriisimaille. Silti Suomi on takaamassa Euroopan kriisimaita ottamalla itse velkaa. Omituista.

Suomi lähti mukaan Kreikan lainoittamiseen, jotta maa ei joutuisi selvitystilaan ja aiheuttaisi koko Euroopan laajuista kriisiä. Sittemmin kriisi levisi Irlantiin ja Portugaliin, ja nyt Kreikkakin on luisumassa selvitystilaan. Silti Suomi on takaamassa Euroopan kriisimaita ottamalla itse velkaa. Omistuista.

Suomessa on vaalit reilun viikon päästä. Maan johtavat hallituspuolueet keskusta ja kokoomus haluavat ehdottomasti, että Suomi osallistuu myös jatkossa EU:n kriisimaiden takauksiin.

Kerrassaan omistuista.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vielä kerran EU:n vakausrahastoista
Keskustan linja: äänestämällä ei voi vaikuttaa
Ensimmäinen merkki Euroopan vakausrahaston seurauksista?
Maksaa mitä maksaa

Vielä kerran EU:n vakausrahastoista

Pekka Veikonpoika Vennamo on huolestunut siitä, kuinka Suomelle käy jos joku muista EU-maista menee selvitystilaan. Tästä on syytäkin olla huolissaan, enkä usko että edes nykyisiä rahastomalleja vastustava ja niistä kansanäänestystä kaipaava Timo Soini suhtautuisi sellaiseen tilanteeseen kevytkenkäisesti. Se olisi vastuutonta.

Yhtä vastuutonta olisi kritiikittä mennä lompakko levällään Brysseliin ja luvata taata muiden maiden velkoja vain voidakseen kehua olevansa Euroopan ytimessä. Tähän ei ainakaan vaalien alla ole valmis edes Jyrki Katainen.

Pohditaan siis mitä tässä tilanteessa voitaisiin ja pitäisi tehdä.

Koska nyt syntyneen tilanteen taustalla on selvästi tiettyjen PIGS-maiden (ja ehkä tulevaisuudessa myös joidenkin muiden valtioiden) tietoisesti valitseman politiikan lopputulos, on näiden maiden pelastamisen yhteydessä välttämätöntä samalla viestittää että myös vastuu asioiden kuntoon saattamisesta on näillä mailla itsellään. Jo väliaikaisen rahaston (ERVV) perustamisen välitön seurantavaikutus osoitti, etteivät ainakaan tämän rahaston viestintämekanismit ja autettavan maan omat vastuut ole riittävät sille, että tilanteeseen suhtauduttaisiin vakavasti. Taattavien ymmärtämättömyyteen ja huonoon vastuunkantomotivaatioon viittaavat myös jotkut Kreikasta tulleet uutiset. Tai Irlannin kuulumiset.

Suomen eduskuntavaalit ovat veronmaksajien onneksi johtaneet siihen, että pääministeri Mari Kiviniemi on mitä ilmeisimmin vaalitappion pelossa joutunut välttämään suoraa rahan kaatamista pyytäjien laariin; ja ainakin lehtitietojen mukaan saanut sitä kautta joitakin parannuksia pysyvään vakausopimukseen (EVM). Tämä on erinomainen asia ja osoittaa että pienikin maa voi EU:ssa saada aikaan muutoksia myös isoissa asioissa.

Tämä ei kuitenkaan vielä riitä.

Suomalaisten poliitikkojen pitää jo saavutetun menestyksen rohkaisemana käydä neuvotteluja taipumatta ja niin pitkään, että koko takausjärjestelmä saadaan sellaiseen kuosiin jonka suomalainen veronmaksaja voi hyväksyä. Se tarkoittaa takaukseen sijoitettujen pääomien menettämisen riskien minimointia (esimerkiksi taattavan omaisuutta pantiksi), velkatalouksia luotottaneiden rahoituslaitosten omistajien sijoitusriskin täyttä toteutumista mikäli velat kaatuvat takaajan niskaan sekä vaikeuksissa olevien talouksien saattamista takaajamaiden valvontaan kunnes tilanne on ohi.

Mikäli velkaantuneilla mailla tai heidän luotottajillaan ei ole valmiutta tällaisiin ehtoihin, ei heillä liene todellista tarvetta takauksillekaan. Eikä meillä verorahojen käytölle heidän hyväkseen. Eikä EU:lla uskottavan vakausjärjestelmän luomiselle.

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ensimmäinen merkki Euroopan vakausrahaston seurauksista?
Maksaa mitä maksaa
Kuinka verorahat turvataan?

Ensimmäinen merkki Euroopan vakausrahaston seurauksista?

Portugalista kuuluu kummia. Maan hallitus on pyrkinyt tervehdyttämään velkaisen maan taloutta, mutta oppositio ei halua tukea kansan kurittamista jälleen uudella talouden kiristyskuurilla. Kun kyse on politiikasta, lienee taustalla pyrkimys oman kannatuksen lisäämiseen.

Omasta näkökulmastani ensimmäinen tähän liittyvä kysymys kuuluu seuraavasti: onko opposition toiminta seurausta Portugalille luvatusta avusta ja Euroopan vakausrahaston perustamisesta?

Tämä kysymys nousee mieleeni siksi, että mikäli Portugalin oppositio ei olisi voinut tukeutua tietoisuuteen siitä, että viime kädessä muut euromaat pelastavan maan talouden, he tuskin olisivat ottaneet riskiä koko maan talouden mahdollisesta kaatamisesta? Toki tämän tietävät vain portugalilaiset itse, mutta katse historiaan tukee ajatustani.

Otan kolme esimerkkiä.

Ensimmäinen. WinCapita-pyramidihuijauksen paljastuttua monet uhrit olivat edelleen valmiita uskomaan toiminnan rehellisyyteen. Toisin sanoen heidän halunsa pelata mahdollisesti mittavia henkilökohtaisia taloudellisia voittoja tuottavaa riskipeliä oli suurempi kuin terve järki. Peliin ei siis olisi tullut loppua koskaan, elleivät viranomaiset olisi puuttuneet siihen. Eikä ehkä sittenkään.

Toinen. Pikavippikierteet ovat aivan erinomainen esimerkki ihmisten kyvyttömyydestä rajoittaa elämäänsä taloudellisten realiteettien mukaisesti. Monet pikaluottokierteeseen joutuneet jatkavat valitsemallaan linjalla maksamalla pikavippejä uusilla samanlaisilla niin kauan kunnes seinä tulee lopullisesti vastaan. Toisin sanoen käytössä olevat tulot ylittäviä elämäntapoja ei muuteta ajoissa, vaan yli varojen eläminen jatkuu täsmälleen niin kauan kuin rahaa on jostain saatavilla. Vain pakko katkaisee tämän, usein valitettavan myöhään.

Kolmas. SKOP oli kerran dynaaminen ja ketterä pankki, jota johti kuuluisa ratsumies Christopher Wegelius. Hän toimi tehokkaasti hyödyntäen uuden entistä vapaamman rahapolitiikan keinoja ottaen kerta kerran jälkeen suurempia riskejä. Kun näin tekivät muutkin pankit, ajautui Suomi pankkikriisiin, joka maksoi suomalaisille veronmaksajille noin 50 miljardia markkaa. Siis suunnilleen yhtä paljon kuin Suomen sovittu osuus Euroopan vakausrahastosta; ja noin puolet siitä mihin osuutemme on suunniteltu kasvavan.

Wegeliukseen palaan siksi, että pankkikriisin jälkeen hän ei Suomen kuvalehden (en löytänyt juttuun linkkiä, joten tämä perustuu muistikuvani) mukaan edelleenkään ymmärtänyt tehneensä virheitä, vaan katsoi että asiat olisivat voineet mennä toisinkin. Ja jos niin olisi käynyt, pidettäisiin häntä nyt konnan sijasta suurena sankarina. Toisin sanoen hän ei edes jälkikäteen ymmärtänyt, ettei toisin olisi voinut käydä. Hänen ja SKOPin olisi pitänyt pysähtyä riskien ja ensimmäisten luottotappioiden edessä, mutta sen sijaan hän olisi jatkanut vielä pidemmälle mikäli siihen vain olisi jotenkin ollut mahdollisuus. Suomalaisten veronmaksajien onneksi ei ollut.

Antamieni kolmen esimerkin valossa monilla ongelmiin ajautumassa olevilla ihmisillä ja yhteisöillä näyttää olevan vaikeuksia tehdä ikäviä ratkaisuja ongelmien alkaessa häämöttää. Niiden sijasta entistä menoa jatketaan niin kauan kuin vain mahdollista. 

On huomattava, että nyt Eurooppaan luotu keskinäisen solidaarisuuden kerho eli Euroopan vakausrahasto on hyvästä tarkoituksestaan huolimatta syvimmältään askel kohti viimeisen rajan siirtämistä kauemmas Euroopassa vaikeuksiin ajautuneilta valtioilta - ikään kuin lisäjäsen pyramidihuijaukseen, uusi pikavippiluotottaja tai vielä pieni lisä asuntojen hintakuplaan.

Edellä esitetyn perusteella Portugalin tapahtumat viittaavat siihen, että maan oppositio on välittömästi valmis hyödyntämään Euroopan vakausrahaston synnyttämän tilaisuuden siirtä lopullista päätöksentekoa myöhemmäksi. Tämä on hyvä tiedostaa, kun omalta kohdaltaan pohtii suhtautumista kyseisen rahaston tarpeellisuudesta.

Tässä yhteydessä mielenkiintoista oli myös lukea Sixten Korkmanin lausunto Kreikan tilanteesta: hän uskoo konkurssin (siis vihoviimeisen seinän asettamisen) olevan sittenkin kaikkien kannalta paras ratkaisu.  Siis juuri se ratkaisu, jota Kreikalle ja Irlannille myönnetyillä lainoilla pyrittiin ja jatkossa Euroopan vakuusrahastolla pyrittään välttämään. Harmittaa vaan, ettei Kreikan tai Irlannin lainoille vaadittu mitään takuita tai vastinetta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

Maksaa mitä maksaa

Kuinka verorahat turvataan?

Lisää ruokaa Irlannin tiikerille?

Poliitikot ja Kreikka