Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan sukupuoli-identiteetin vuoksi hoitoon ohjatut nuoret kärsivät merkitsevästi enemmän psykiatrisista sairauksista kuin verrokit sekä ennen lähetettä (45,7 prosenttia vs. 15,0 prosenttia) että vähintään kaksi vuotta lähetteen jälkeen (61,7 prosenttia vs. 14,6 prosenttia). Lisäksi vuoden 2010 jälkeen hoitoon lähetetyillä oli suurempi psykiatrisen tuen tarve kuin aiemmilla kohorteilla sekä ennen lähetettä (47,9 prosenttia vs. 15,3 prosenttia) että vähintään kaksi vuotta lähetteen jälkeen (61,3 peosenttia vs. 14,2 prosenttia).
Niillä nuorilla, joille tehtiin lääketieteellinen sukupuolenkorjaus, psykiatrinen sairastavuus lisääntyi huomattavasti seurannan aikana — nousten 9,8 prosentista 60,7 prosenttiin feminisoivassa sukupuolen korjauksessa ja 21,6 prosentista 54,5 prosenttiin maskulinisoivassa sukupuolenkorjauksessa. Kun aiempi psykiatrinen hoito huomioitiin, kaikilla sukupuoli-identiteetin vuoksi hoitoon ohjatuilla nuorilla oli samankaltaisesti kohonnut riski psykiatriseen sairastavuuteen: riskisuhteet olivat noin kolminkertaiset naisverrokkeihin ja viisinkertaiset miesverrokkeihin verrattuna.
* * *
Tutkimuksen perusteella tutkimuksen tekijät – Sami-Matti Ruuska ja hänen kumppaninsa – totesivat, että sukupuoli-identiteetin vuoksi hoitoon ohjatuilla nuorilla esiintyy runsaasti psykiatrista sairastavuutta. Lisäksi sukupuolierot ja mielenterveyden kehityskulut lääketieteellisen sukupuolenkorjauksen jälkeen ovat edelleen puutteellisesti ymmärrettyjä.
Erityisen mielenkiintoinen huomio oli se, että sukupuoli-identiteetin takia hoitoon ohjatuilla nuorilla oli selvästi enemmän psykiatrista sairastavuutta kuin verrokeilla, eikä tämä muuttunut hoidon seurauksena. Päinvastoin, tarve jatkui ja usein jopa voimistui lääketieteellisten toimenpiteiden jälkeen, joista osalla näytti olevan jopa kielteinen vaikutus.
Tutkijat korostivatkin perusteellisen psykiatrisen arvioinnin ja jatkuvan hoidon tarvetta koko lääketieteellisen sukupuolenkorjausprosessin ajan. Mutta eivät sentään uskaltaneet sanoa, että koko prosessi on – ainakin yleensä – tarpeeton tai pahimmillaan jopa haitallinen.
Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Onko homoseksuaalisuus luonnollinen ja terve seksuaalisuuden variaatio?
Miksi naisen rinnat merkitsevät niin monelle seksiä?
Biologinen nainen se on transmieskin

Eivät uskaltaneet sanoa eli eivät muistaneet, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku.
VastaaPoistaToki ymmärrän, että tosiasioiden tunnustaminen olisi myös vaatinut paljon rohkeutta ja pahimmillaan voinut haitata urakehitystä tai henkilö olisi tullut lynkatuksi.
Kokonaiskuvaa vielä vaikea hahmottaa mutta jenkkilässähän muutama tällainen muuttunut "pommiksi". Kun ei ole enää mies muttei kelpaa naisenakaan. Turha sanoakaan että siellä tämä paitsi ideologiaa myös bisnestä. Hyvä sentään että näitä tutkitaan, parempi myöhään jne.
VastaaPoista-jussi n
Seta ja ties mitkä pride-konklaavit tarjoavat jopa nuorten mielenterveysongelmiin ratkaisuksi sukupuolenkorjauksia, joilla on katastrofaaliset seuraukset, kun lopulta selviää niiden toimimattomuus ja peruuttamattomuus.
VastaaPoistaNuoret ihmiset ovat manipuloitavissa herkässä iässä, ja asiasta voi tulla jopa muoti-ilmiö. Nuorisopsykiatrian professori totesi, että joltain pieneltä paikkakunnalta voi yhtäkkiä tulla useita tyttöjä, jotka haluavat sukupuolenkorjausta.
Kaikenlainen vastuuton rohkaiseminen sukupuolenkokorjauksiin olisi kriminalisoitava. Erityisesti Seta pitäisi pitää kaukana kouluista.
Jos joku kokee olevansa Napoleon, ei häntä nimitetä keisariksi vaan mielenterveyskuntoutujaksi. Sama pitäisi olla muissakin vastaavissa tapsuksissa, eikä alkaa vääntää harhakuvitelmia tosiasioiksi ainakaan kirurgisesti.
VastaaPoista