Nyt kun on noussut kova meteli Päivi Räsäsen (krist) piipahduksesta Yhdysvaltain kongressissa, on tullut pohtia tapahtunutta myös tässä blogissa. Aloitetaan siis alusta.
Kaikki alkoi siitä, kun Päivi Räsänen tuli kirjoittaaneeksi sanat "psykoseksuaalisen kehityksen häiriö", joilla hän tarkoitti ihmisen seksuaalisuuden suuntautumista omaan sukupuoleensa. Siihen tarttui suomalainen syyttäjälaitos tulkiten sanat kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan.
On kuitenkin biologinen tosiasia, että eliöiden seksuaalisuus on kehittynyt juuri siksi, että niiden geenit voisivat sekoittua eli rekombinoitua niiden jälkeläisissä. Siksi seksuaalisuus kohdistuu luontaisesti toiseen sukupuoleen, vaikka myös omaan sukupuoleen liittyvät käyttäytymistavat ovat luonnossa yleisiä.
Tässä mielessä homoseksuaalisuus – erityisesti pääasiallisena seksuaalisena käyttäytymistapana – on tosiaan jonkinlainen kehityshäiriö. Se ei kuitenkaan tee ihmistä sen paremmaksi tai huonommaksi kuin muitakaan, eikä Räsänen ole niin väittänytkään.
* * *
En tiedä onko edelle kirjoittamani ymmärretty käräjä- ja hovioikeudessa, mutta on joka tapauksessa oikein, että ne vapauttivat Räsäsen syytteistä. Selvää lienee silti, ettei syyttäjä ole ymmärtänyt asiaa sen enempää ennen syytteiden nostamista kuin oikeuden päätösten jälkeenkään, vaan jatkaa prosessia korkeimpaan oikeuteen jatkaen samalla edelleen Räsäsen sananvapauden loukkaamista.
Näin Päivi Räsänen ja Suomi ovat epäilemättä saaneet huonoa kansainvälistä mainetta sellaisten ihmisten parissa, jotka pitävät sananvapautta arvokkaana asiana. Sellaisia on erityisesti Yhdysvalloissa, mutta toki myös muualla kuten Suomessa.
* * *
Tässä puheena oleva tapaus muistuttaa itse asiassa tilannetta, jossa väkivaltaisessa parisuhteessa elävä nainen astuu julkisuuteen kertomaan miehensä tekemisistä, minkä jälkeen tämän sukulaiset moittivat häntä perheensä ja puolisonsa kunnian likaamisesta. Tässä analogiassa "väkivaltainen parisuhde" = "sananvapauden kieltämisvaatimus", "nainen" = "Räsänen", "mies" = "syyttäjä", "sukulaiset" = "Räsästä moittiva media".
En usko, että juuri kukaan järkevä ihminen ajattelisi edellä olevassa analogiassa naisen olevan kunnian likaaja. Siitä huolimatta suomalaisella toimittajakunnalla ei ole vaikeuksia syyttää Räsästä maamme maineen likaamisesta hänen kertoessaan kokemastaan jatketusta sanavapauden rajoittamisyrityksestä Yhdysvalloissa.
Syitä siihen voin vain arvailla, mutta epäilen, että kyse on toimittajakuntaamme pesiytyneestä wokellushenkisestä maailmakatsomuksesta, joka estää journalisteiltamme kyvyn loogiseen ajatteluun erityisesti silloin, kun vastakkain ovat kristillinen ja arvoliberaali maailmankatsomus. Tätä näkemystäni tukee muun muassa juuri popularisoitu tutkimustieto.
Kun ei näytä kommentteja kertyvän, niin luulen että koko otsikon kysymys kaikkien mielestä on turha, noihin Ylen toimittelijoiden väitteisiin ei kannata edes reagoida.
VastaaPoistaEn ymmärrä miksi korkein oikeus otti tämän jutun käsiteltäväksi. Toivottavasti vain haudatakseen jutun lopullisesti.
VastaaPoistahuomannut tuon sanan tarkoittavan lähinnä fasistista totalitärismiä mielipiteiden ja sananvapauden kannalta.
VastaaPoista"arvoliberaali maailmankatsomus" <---- Tuo jäi kommentin alusta pois
PoistaKoko tutkinta toimii pitkän kestonsa puolesta rangaistuksena ajatusrikoksesta. Eurostoliiton osavaltiossa elämme.
VastaaPoistaMielestäni ihmiskunnan suuri enemmistö on saatu uskomaan, että ei ole olemassa ihmistä, vaan vain sukupuolia. Ihmiset on opetettu siihen, että heidän täytyy joka hetki suhtautua kaikkeen pelkästään alapäällään.
VastaaPoistaMitä rikkaampi, mitä vaikutusvaltaisempi ihminen on sitä varmemmin hän ei tajua olevansa ensisijaisesti ihminen, vaan pelkästään sukupuoli, jolle kaikki muut ovat pelkkiä mulkkuja tai pilluja, kuten voimme lukea noista epstein-jutuista, missä jopa kuninkaalliset kuvittelevat olevansa pelkkiä pilluja tai peniksiä.
Suurin syyllinen tähän ihmisen häivyttämiseen on vihervasemmisto, joka opettaa, että ei ole olemassa ihmistä, vaan vain 99,9999 eri sukupuolta, joita ei saa kutsua ihmisiksi, vaan vain intersex.................................
PS. Mitä enemmän on sukupuolia sitä harvemmassa on miehiä ja naisia, joilla olisi elämänsä tilaisuus jatkaa tuota vihervasemmiston mielipuolisuutta tuottamalla maailmaan tapillisia ja reiällisiä otuksia, joista ihanneolosuhteissa kasvaisi miehiä ja naisia.
Ehdotan, että sukupuolista ne, jotka haluavat jatkaa imissukua, alkavat kantaa hihassaan Daavidin tähteä. Lapsia haluavat naispuoliset kantaisivat sinistä tähteä ja vastaavasti miespuoliset punaista tähteä, niin se selkeyttäisi sukupuolimarkkinoita, että tsykootit ja siittiöt eivät valuisi niin helposti vessanpöntöstä mereen.
PoistaAjatella, että joka sekunti noin 21 triljoonaa siittiötä jää totaalisesti ilman mitään mahdollisuutta yrittää kilpauintia noin sataan tuhanteen oosyttiin. Ja vain siksi, ihmiset on saatu uskomaan luonnon sijasta saastaisiin ideologioihin.
PoistaEi ole ko ämmä mikään hyvä, vaan syyllistynyt täysin samaan mihin eliitti, eli isis joukkojen Suomeen päästöön, tuo kottarainen kun sattui päästämään nergin asemaan missä tuolla ei ollut mitään osaamista.
VastaaPoistaTäytyyhän näiden impivaaralaisten tervankeittäjien saada vähän jännää kansainvälistä, monikulttuurista värinää.
PoistaGalluppien perusteella haluavat ja tulevat saamaan lisää.
Verraton Franz Kafka häkeltyisi! "Onko kirjastani Oikeusjuttu tehty suomalainen näytelmä" 😄
VastaaPoistaMTV uutiset 5.2.2026
VastaaPoistaVilma Nissistä kohtaan hyökättiin rajusti – "Te tämän olette kehittäneet"
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/vilma-nissista-kohtaan-hyokattiin-rajusti-te-taman-olette-kehittaneet/9292822
Artikkelista poimittua
Vilma Nissinen vertasi vuodenvaihteessa kohutusti Vantaata Mogadishuun. Hän sanoi hiihtävänsä mieluummin Tour de Skillä Italiassa kuin Vantaan Skandinavia-cupissa.
– Sata kertaa mieluummin hiihdän täällä kuin Suomen Mogadishussa, Nissinen kommentoi tuolloin muun muassa Iltalehdelle.
Hän sanoi Vantaan Hakunilan muistuttaneen Somalian pääkaupunkia "90-luvulta lähtien".
...
...
Nissinen kirjoitti verkkokaupan lanseeratessaan saaneensa tappouhkauksiakin.
– Kyllä minua kohtaan aika rajusti hyökättiin. Yritettiin minun uraani en nyt sano, että pilata, mutta vaikuttaa siihen negatiivisesti. Minun mielestäni se oli suhteetonta, hiihtäjä kertoi nyt.
Nissisen mielestä "tuollainen kulttuuri yleisesti menee vähän yli".
– En nyt ole ainoa ihminen, joka somessa on joutunut tuollaisen höykytyksen kohteeksi.
– Aika paljon tuli ihmisiltä myös viestejä, että kiitos, että puhut tällaisesta asiasta ääneen. Sellaista on liikkeellä nykypäivänä.
Verkkokaupan hän kertoi tehneensä, koska oli paljon ihmisiä, jotka häntä ovat halunneet tukea.
"Teidän kohunne"
Kohua runsaasti käsitelleelle medialle Nissinen antaa rapaa.
– Minun mielestäni tuo lähti aika pahasti laukalle median suunnalta. Tämä on vähän niin kuin teidän kohunne, ei minun. Tehän tämän olette kehittäneet.
Taitaa olla niin, että tähän wokeiluun ja muihin länsimaissa esiintyviin hörhöjen sairauksiin ei löydy hoitoja eikä parannusta ennen kuin tulee totalitäärinen muutos yhteiskuntiin.
VastaaPoistaJa sitähän pukkaa kun islamistit tunkeutuvat joka paikkaan.