Dinosaurusten hampaat piiloon

Dinosaurukset ovat kiehtoneet meitä ihmisiä siitä alkaen kun niiden fossiilisia jäännöksiä on löydetty. Erityisen kiinnostaviksi on koettu teropodeihin kuuluvat suuret lihansyöjädinot, joilla on vähäiset etutassut ja valtava pää täynnä esillä olevia hampaita. Siis sellaiset kuin Tyrannosaurus rex. 

Itse asiassa lihansyöjähirmuliskojen ulkonäköä ei ole tunnettu varmasti, koska niistä jäljelle jääneet fossiilit ovat lähinnä luurankoja. Siten myös niiden hampaat on kuvattu näkyviksi vain siksi, että ne ovat valtavan kokoisia ja koska dinosaurukset olivat kaukaista sukua krokotiileille, joilla on niin ikään näkyvät hampaat.

Nyt on kuitenkin julkaistu uusi tutkimus, jossa petodinosaurusten hampaiden näkyvyyttä on tutkittu monipuolisesti erilaisilla tavoilla. Ja siinä havaittiin, että muinaisten hirmuliskojen hampaat olivat erittäin todennäköisesti kudosten peitossa silloin, kun suu oli suljettuna. 

Siten petodinosaurusten pää muistutti pikemminkin varaanin kuin krokotiilin päätä. Eikä niiden ulkonäkö siten ollut lainkaan niin hurja kuin olemme tähän asti kuvitelleet. 

Nähtäväksi kuitenkin jää, siirtyykö nyt tehty uusi havainto dinosauruksiin liittyvän viihdeteollisuuden todellisuuteen, vai esiintyvätkö sen kuvaamat tyranniliskot, allosaurukset ja velociraptorit myös tulevaisuudessa paljashampaisina. Ja johtaako viihde siten myös jälkipolvet harhaan näiden muinaisten eläinten ulkonäöstä.

Aiempia ajatuksia aiemmista ajatuksista:
Kun mulkku pistää
Mammutin elämä
Kohti tylsempää maailmankuvaa

Krokotiilit hyötykäyttöön

Vieraslajit ovat eliölajeja, joka ei esiinny tarkasteltavalla alueella alkuperäisenä, vaan ihmisen sinne joko tahattomasti tai tahallisesti siirtämänä kantana. Ne ovat maankäytön muutosten ohella merkittävin uhka luonnon monimuotoisuudelle syrjäyttäessään paikallista lajistoa ja muuttamalla sitä kautta ympäristöä yksipuolisemmaksi. 

Australian pohjoisosissa yksi hankalimmista vieraslajiongelmista liittyy villiintyneisiin sikoihin. Ne levittävät rikkaruohoja, heikentävät maaperää ja vettä, saalistavat kotoperäisiä lajeja, vahingoittavat kasveja ja karjaa sekä kantavat sairauksia. 

* * *

Kaakkois-Aasiassa ja Australian pohjoisosissa elävä suistokrokotiili on suurin nykyään elävä matelija suurin ja  myös ihmiselle vaarallinen peto. Lajin uros kasvaa normaalisti noin viiden metrin pituiseksi, mutta voi kasvaa yli kuusimetriseksi ja lähes 800 kilon painoiseksi.  Naaraat ovat kuitenkin pienempiä eivätkä yleensä kasva kolmea metriä pidemmiksi. 

Suistokrokotiililla on järeät leuat, joiden purentavoimaksi on mitattu jopa 1,1 tonnia. Hampaita pedolla on 64–68 kappaletta. 

Tämän eläimen normaalia ravintoa ovat meren ja rannan muut eläimet kuten kalat, ravut ja kilpikonnat, mutta myös sammakkoeläimet, muut matelijat ja erilaiset nisäkkäät. Saalistus tapahtuu vedessä vaanimalla ja sopivan kohteen erehtyessä lähelle krokotiili syöksyy siihen kiinni ja tappaa sen puraisemalla yhden kerran. Sen jälkeen krokotiili syö uhrinsa pinnan alla.

Suistokrokotiilia metsästettiin Australiassa 1900-luvun puolivälissä niin innokkaasti, että sen kanta oli romahtanut 1970-luvulle mennessä muutamaan tuhanteen yksilöön. Sen jälkeen tulleet rajoitukset krokotiilinnahkojen maailmanlaajuisessa kaupassa sekä kansallinen suojelu ovat mahdollistaneet Australian suistoalueen krokotiilipopulaation toipumisen. Toipuminen on kuitenkin kangerrellut monissa Australian osissa, mutta erityisesti Pohjoisterritoriossa lajin paluu on ollut nopea.

* * *

Tämän vaihtelun syihin saatiin selvyyttä tuoreessa tutkimuksessa, jossa vertailtiin hiili-isotooppeja nykyisten ja noin 50 vuotta sitten Pohjoisterritoriossa eläneiden petojen luista. Niissä oli selkeä ero, joka kertoi muutoksesta eläinten ruokavaliossa. 

Puoli vuosisataa sitten eläneet krokotiilit söivät monipuolisesti meren ja merenrannan eläviä, mutta nykyisin niiden pääravintolähteet elävät kuivalla maalla. Pääaterioiksi ovat nimittäin muodostuneet villiintyneet siat, joiden populaatio on kasvanut alueella huomattavan suureksi. 

Tutkijat totesivatkin, että krokotiilien biomassan ylläpitämiseen ja kasvattamiseen kulutettujen luonnonvaraisten sikojen määrä voi auttaa hallitsemaan haitallisten sikapopulaatioiden kasvua. Toisin sanoen pedot ovat tietämättään tulleet valjastetuksi hyötykäyttöön. 

* * *

Australialaisten krokotiilitutkimus osoitti saaliiden saatavuuden suuren merkityksen pyrkimyksissä elvyttää suurpetopopulaatioita. Suomessa suurpedoilla ei ole ravinnon suhteen ongelmia - päinvastoin. Suuret hirvieläinkannat kauriista ja peuroista varsinaisiin hirviin takaavat kaikille maamme suurpedoille ravinnon saannin. 

Ongelmana on Lapissa poronhoito, jonka takia pohjoisten alueiden suurpedoille ei ole elintilaa, vaan ne tapetaan armotta. Siten vain äärimmäisen arka ahma on pystynyt menestymään poronhoitoalueella, mutta se on kasvattanut populaatiotaan myös etelämpänä. 

Etelä-Suomessa suden suurena ongelmana on ollut ihmisten tottumattomuus suurpetoihin. Niitä pelätään ja salametsästetään, eivätkä asiaa ainakaan helpota susien syömät metsästyskoirat. Siitä huolimatta myös susien kanta on runsastunut ja sen arvioitiin olleen vuonna 2021 suurempi kuin 120 vuoteen. 

Susi on lisääntynyt etenkin Lounais- ja Länsi-Suomessa, koska siellä sille löytyy runsaasti ravintoa vierasperäisen valkohäntäkauriin lisääntyessä räjähdysmäisesti. Siksi ihmisten susipelko on sinänsä varsin perusteeton, koska vain nälkäinen susi pyrkii saalistamaan ihmisiä. 

Toisaalta, jos lounaissuomalaiset haluaisivat vähentää susikantaansa, olisi yksinkertaisin laillinen keino sen saavuttamiseksi vähentää asutusalueiden ympäriltä hirvieläimiä, jolloin myös niitä syövät pedot hakeutuisivat paremmille saalistusmaille. Tätä en kuitenkaan ole havainnut ehdotettavan missään yhteydessä. 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Susi on hyötyeläin
Vieraslajin kanta on eksponentiaalisessa kasvussa
Sus siunatkoon