Inka Hopsun puoliso, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue ja suomalainen korruptio

Helsingin sanomien mukaan Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue on tehnyt päätöksen tilata – ilman tarjouskilpailua – viestintäkonsultointia 290 000 eurolla vastaperustetulta Uncle Tell -yritykseltä, jonka omistaa kansanedustaja Inka Hopsun (vihr) puoliso eli Lääkäriliiton viestintäjohtaja Lauri Korkeaoja. Hopsu itse on yrityksen hallituksen varajäsen.

Korkeaoja on aiemmin työskennellyt muun muassa Heidi Hautalan (vihr) erityisavustajana, STTK:n alue- ja elinkeinopoliittisena asiantuntijana sekä Suomen ylioppilaskuntien liiton pääsihteerinä. Toisin sanoen hän on taustaltaan lähinnä poliittisesti vihervasemmistoon sitoutunut toimija ja vaikuttaja, jolla ei ole hyvinvointialueen ydintehtäviin liittyvää osaamista tai kokemusta. 

Hän on tosin ollut myös Terveystalon ja Attendon palkkalistoilla, mutta niissä hänen toimenkuvansa oli viestintää, mediasuhteiden hoitamista, yhteiskunnallista vaikuttamista ja sote-politiikkaa. Eikä siten liittynyt hyvinvointialueiden varsinaiseen toimintaan eli terveydenhuoltoon.

* * *

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen henkilöstöjohtaja Kimmo Sarekosken mukaan tällaisen umpipoliittisen konsultin palveluja tarvitaan yhteiskunnalliseen edunvalvontaan, etenkin valtion suuntaan. Tämän tulkitsen tarkoittavan rahoituksen kuppaamista verovaroista.

Lisäksi hän väitti, ettei hankinnan hinnan jääminen 10 000 euroa alle hankintalain kynnysarvon johtuisi tarkoituksellisesta lain kiertämisestä vaan perustuisi arvioon, jonka mukaan "tuo nyt voisi olla se aika ja summa". Että sillä lailla – savolaisittain sanoen: suattaahan se olla vuan suattaahan se olla olemmattakkii. 

Myös yrityksen omistaja Lauri Korkeaoja kiemurteli toimittajan kanssa keskustellessan väittäen, ettei hänen kansanedustaja­vaimollaan ole mitään tekemistä asian kanssa. Eikä tämä itse asiassa ole enää edes mukana yrityksen hallituksessa. Ja tuli jopa kertoneeksi toimittajalle poistaneensa tämän asemastaan tajuttuaan rekisterimerkinnän olevan julkinen.

* * *

Tapaus kieltämättä näyttää, haisee ja tuntuu niin sanotulta suomalaiselta korruptiolta. Ja siksi Länsi-Uudenmaan veronmaksajilla on hyvä syy kysyä aluetason päättäjiltään, miksi heidän hyvinvointialueensa tarvitsee kalliita konsultin palveluita vaikuttaakseen Suomen valtion toimintaan? 

Tapaus herätti itsessäni kysymyksen siitä, että kuinka yleistä suomalaisella julkisella sektorilla on konsulttien käyttäminen vaikuttamaan julkisen sektorin toimintaan? Onko se kovinkin yleistä? Ja jos on – kuten epäilen – niin mitä kaikkea sillä tavoitellaan? 

* * *

Itse pelkään pahoin, että konsulttien käyttäminen valtion lobbaamiseen ei ole harvinaista julkisella sektorilla, eikä sen tavoitteena ole mikään muu kuin verovarojen jakamiseen vaikuttaminen omaa lähipiiriä hyödyttävään suuntaan. Ellei sitten jopa verovarojen käytön lisääminen? Tai – kuten tämän kirjoituksen innoittaneessa tapauksessa vaikuttaisi olevan – jopa verovarojen kanavoiminen poliitikkojen omalle lähipiirille.

Nähtäväksi kuitenkin jää, ryhtyykö virkavalta selvittämään Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen toimintaa tai löytyykö siitä laittomuuksia – asianomaiset ovat toki kieltäneet sellaiset. Omalta osaltani totean vain, että olisi outoa, mikäli tapaus, joka näyttää, haisee ja tuntuu suomalaistyyppiseltä korruptiolta – vaikka olisi muodollisesti laillistakin – ei olisi sitä itseään. Ja siksi on hyvä, että HS nosti tapauksen kaiken kansan nähtäville. 

Samalla tapaus osoitti jälleen, etteivät vihreät poliitikot ole sen rehellisempiä kuin muutkaan. Vai ehtikö joku jo unohtamaan puolueen puheenjohtajan puolison metsäafäärit ja niiden selitykset?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
0,039 prosenttia valtion tämän vuoden budjetista
Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan keskustelemaan suomalaisesta korruptiosta
Suomalaisen korruption vahvan ytimen puolustustaistelu

Mielipidevaikuttamisen kustannukset eivät kuulu veronmaksajalle

Wille Rydman (ps) ja Sofia Virta (vihr) kävivät taannoin kiivaan keskustelun Ylen ajankohtaisohjelmassa. Molemmat puhuivat toistensa päälle ja väittivät vastapuolen valehtelevan. Puheenaiheena olivat hallituksen aikomukset leikata julkista tukea erilaisilta järjestöiltä. 

Ottamatta kantaa tuohon keskusteluun, oli mielenkiintoista, että Helsingin sanomat haastatteli pian sen jälkeen valtionapua noin 29 miljoonaa euroa vuodessa saavan Suomen sosiaali ja terveys -yhdistyksen eli Sosten pääsihteeriä Vertti Kiukasta siitä, mitä veronmaksaja saa – tämän mielestä – rahojensa vastineeksi. Onhan tässä tuloistaan 85 prosenttia valtiolta saavassa järjestössä mukana paljon erilaisia poliitikkoja.

* * *

Kiukaksen mukaan "ihmisten hyvinvoinnin näkökulmasta meidän perustuotteemme on ministeriöille ja eduskunnan valiokunnille annettava lausunto. Tietyissä piireissä kauheasti demonisoidaan vaikuttamistoimintaa, mutta sitä se ennen kaikkea on."

Kyse on siis järjestöstä, jonka tärkein tehtävä on ajaa taustaorganisaatioidensa etua. Toisin sanoen, se ei aja kustannuksistaan suurimman osan kuittaavien veronmaksajien eikä siis myöskään koko Suomen väestön asiaa. 

Jutusta selvisi, että Sosten lausunnot lähetetään joko ministeriöille tai puolueille. Kiukaksen mukaan tämä on ensin mainitun kannalta positiivinen asia, koska "sen sijaan, että ministeriö saa kolmekymmentä lausuntoa, se saa yhden, jossa on huomioitu jäsenjärjestöjen näkökulmat".

* * *

Professorina olen ollut silloin tällöin mukana omaa tutkimusalaani hyödyntävän ministeriön lainsäädäntötyössä sekä tehnyt uusista laeista myös tieteelliseen tietoon perustuvia lausuntoja. Siksi lienee syytä kertoa, mitä se tarkoittaa.

Omien kokemusteni perusteella itse lainsäädäntötyö lähtee liikkeelle hallitusohjelmasta, jonka pohjalta ministeriö ryhtyy valmistelemaan hallituksen haluamia muutoksia Suomen lakeihin ja asetuksiin. Se tapahtuu ministeriön virkamiesten ja heidän kutsumiensa asiantuntijoiden yhteistyönä. Ainakaan itse en ole huomannut, että tässä vaiheessa mukana olisi ollut minkään tahon edunvalvojia tai mielipidevaikuttajia. 

Näissä kokouksissa sorvataan itse lakiteksti sekä kirjataan ylös lainsäädännön perustelut. Jälkimmäinen teksti on huomattavasti pidempi kuin itse laki, ja tutkijana olen osaltani huolehtinut, että muutoksissa on huomioitu ajantasainen tieteellinen tieto. 

Tämän työn jälkeen ministeriö lähettää lakiluonnoksen lausuntokierrokselle, jossa varsinaisten toimijoiden – niin julkisten kuin yksityistenkin – lisäksi myös Sosten kaltaiset järjestöt ovat voineet kertoa mielipiteensä. Ne ovat yleensä varsin ristiriitaisia, sillä yhden tahtoessa lakiin "valkoista" vaatii toinen "punaista" ja kolmas "vihreää". 

Siten niillä – eri tahojen mielipiteillä – ei ole juurikaan vaikutusta itse lakiin, ellei esille ole noussut faktuaalisia eli todellisia ongelmia, jotka ovat jääneet valmistelutyössä huomaamatta. Sellaiset luonnollisesti korjataan, koska juuri näiden havaitsemisen varmistaminen on koko lausuntokierroksen tarkoitus. 

* * *

Palatkaamme siis Sosten tarpeellisuuteen. Se toimittaa lainsäätäjälle lobbaustietoja taustajärjestöiltään ajaakseen niiden yhteiskunnallista etua – tarvittaessa vaikka tieteellisen ja kokemusperäisen tiedon vastaisesti. Kootessaan yhteen kaikkien jäsentensä näkemykset, se joutuu sovittamaan niitä yhteen eli harjoittamaan enemmän tai vähemmän ennakkosensuuria. Tämä vähentää lakiesityksestä lausuttujen näkemysten kirjoa.

Erityisesti on huomattava, että ajaessaan jäsenjärjestöjensä etua Soste toimii väistämättä päärahoittajansa eli veronmaksajien tahtoa vastaan, mikä puolestaan näkyy parhaiten eduskunnan poliittisissa voimasuhteissa. Eikä siis Sosten kaltaisissa järjestöjen järjestöissä, jotka edustavat vain omaa jäsenistöään ja niiden intressejä. 

Tämä on samalla perustelu sille, miksi Sosten kaltaisten järjestöjen tukeminen verovaroista ei ole järkevää eikä oikeastaan edes hyväksyttävää, sillä mielipidevaikuttamisen rahoittaminen kuuluu lobbajalle itselleen. Ja siksi on hyvä, että Sosten kaltaisille järjestöille osoitettu julkinen tuki pääsee hallituksen leikkauslistalle.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Petteri Orpo moraaliposeerasi
Suhteellinen ja todellinen köyhyys
Talous kuntoon kolmessa kuukaudessa ay-liikkeen vastustuksesta huolimatta