tiistai 1. lokakuuta 2024

Henkisesti alakouluikäiset joutuivat hyökkäyksen kohteeksi, mutta tuleeko Iran apuun?

Yleisradion rohkea toimittaja Antti Kuronen - jota minäkin arvostan korkealle - joutui eilen illalla suorassa lähetyksessä libanonilaisnuorten ja hetken kuluttua myös Hizbollahin miesten häiritsemäksi. Tapaus oli tietenkin ikävä, mutta myöskin kuvaava. 

Näin siksi, että välikohtaus osoitti paremmin kuin tuhat sanaa, minkälaisesta porukasta on kyse. Ensin lähetystä häirinneet nuoret aikuiset käyttäytyivät kuin päiväkoti- tai korkeintaan alakouluikäiset lapset pyrkimällä saamaan naamansa - ja innokkaimman myös äänensä - TV-lähetykseen. 

Hetken kuluttua - Kurosen mainittua taikasanan Hizbollah - varttuneemmat Hamasin terroristit pyrkivät varastamaan Kuroselta kameran varusteineen - ja onnistuivat myös rikkomaan sitä jonkin verran. Näin he osoittivat vastustavansa puolueetonta uutisointia Libanonista tilanteessa, jossa koko muslimimaailma suoltaa kaikissa mahdollisissa medioissa Hizbollahin propagandaa (esimerkki ja toinen).

* * *

Saa siis nähdä, miten tämä porukka selviää Israelin viime yönä alkaneesta hyökkäyksestä. Selviävätkö juutalaisvaltion sotilaat helposti Hizbollahin työntämisestä kauemmas rajalta, vai pystyvätkö henkisesti lasten tasolla olevat shiialaistaistelijat tekemään tehokasta vastarintaa? Ja onnistuuko Israelin armeija tavoitteessaan lopettaa rakettituli Libanonsta Pohjois-Israeliin?

Nähtäväksi jää myös muiden valtioiden suhtautuminen Israelin hyökkäykseen. Selvää lienee, että alakoulun tasolle jääneet toivovat saavansa apua ainakin Iranilta. 

Vetoja voi siten lyödä myös siitä, että uskaltavatko maata hallitsevat mullahit vaarantaa oman asemansa auttaakseen terroristiliittolaisiaan. Ja jos uskaltavat, niin käyttääkö Israel tilannetta hyväkseen siirtääkseen Iranin ydinaseohjelman saavutukset historiaan.

 

27 kommenttia:

  1. No, suomalaiset alakoululaiset oppivat nopeasti lukemaan... Ehkä noita voisi verrata tarkkailuluokkalaisiksi, mikä sekään ei tekisi oikeutta kouluhäiriköille

    VastaaPoista
  2. Näitä tämmöisiä koululaisia on nyt suomenkin koulut täynnä ja koulurauha mennyt samantien. Kiitos siitä suomen akkamaiset poliitikot.

    VastaaPoista
  3. Israelin pohjoisrajan ainoa toimiva ratkaisu on, se että IDF siivoaa koko Lebanonin ja palauttaa väestösuhteet ennalleen, eli siirtää muslimi väestön Syyriaan, sekä ottaa maan sotilashallinnon alle kymmeneksi vuodeksi ja palauttaa kristillisiin arvoihin perustuvan demokratian maahan.
    Vihervasemmiston joukko rääkynä ja vinkuna ympäri maailman on odotettavissa tässä ratkaisussa, mutta se vain takaa sen, että toimet ovat olleet oikeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Realistisempaa voisi olla, että Libanonin armeijan joukot sijoitetaan Litani-joen eteläpuolelle ja Hizbollah joukot joen pohjoispuolelle.

      Silloin osapuolten välissä olisivat YK-joukot ja Libanonin armeijan joukot.

      Toki voi kysyä mihin Hizbollahin joukkoja oikeastaan tarvitaan? Vai lopetetaanko ne kokonaan ja riisutaan aseista.

      Poista
    2. Libanonilla ei ole armeijaa.

      Poista
    3. Yle eilen

      Libanon valmis lähettämään sotilaansa maan etelärajalle

      Libanonin pääministeri Najib Mikati kertoo Libanonin olevan valmis lähettämään asevoimansa maan etelärajalle, jos Israelin kanssa saadaan aikaiseksi tulitauko.

      https://yle.fi/a/74-20114881

      Artikkelista poimittua

      Libanonin pääministeri Najib Mikati sanoo Libanonin olevan valmis lähettämään asevoimansa maan etelärajalle, jossa äärijärjestö Hizbollah ottaa yhteen Israelin kanssa.

      Mikatin mukaan Libanonin hallitus on valmis laittamaan toteen YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman 1 701.

      Kyseessä on vuonna 2006 hyväksytty päätöslauselma, joka vaati Israelia ja Hizbollahia lopettamaan vihollisuudet. Lauselman mukaan Israelin piti vetäytyä Etelä-Libanonista.

      Lauselman mukaan Libanonin etelärajaa pitäisi hallita yhdessä Libanonin asevoimat ja YK:n UNIFIL-rauhanturvajoukot ja Hizbollahin joukot pitäisi poistaa alueelta.
      ...
      ...
      – Olemme valmiita laittamaan päätöslauselma 1 701:n toteen, ja tulitauon solmimisen jälkeen siirtämään joukkomme välittömästi Litani-joen eteläpuolelle hoitamaan tehtäviään.

      Libanonin asevoimissa palvelee noin 80 000 sotilasta. Hizbollahin johto on väittänyt äärijärjestön vahvuudeksi noin 100 000 jäsentä.

      Poista
  4. Kurosella ahdistava tilanne. Ihan hyvin hyökkääjät olisivat voineet kaataa hänet ja kuvaajan ja viedä työkalut.

    VastaaPoista
  5. Ihan samanlaista meininkkiä se kyllä on suomessa vaikka pohjanmaalla kun menet tollaisen teinijengin eteen kuvailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaat, että sitten aikuiset tulevat paikalle ja rupeavat räyhäämään.

      Poista
    2. Pohjanmaalla laukaiseva sana ei ole Hizbollah, vaan "pesäpallo on paska laji". This is humor.
      Mutta Ruotsissa asuva Pt-median Tajukangas on valitellut, miten nämä lähi-itäläiset saavat aikaan sietämättömän älämölön ja rauhattomuuden keskenään ihan rauhan oloissakin, jos nyt sellaisista enää Ruotsin kohdalla voi puhua.
      Libanonissa tällä hetkellä tilanne on varmaan todella räjähdysherkkä kun tuo geneettinen adhd-sakki kuulee sanan hizbollah. Kannattaa Kurosenkin katsella, ketä on kuuloetäisyydellä.

      Poista
  6. Surullista tässä on se että Libanon, joka joskus oli sentään jonkinlainen sivistysvaltio, on ollut vuosikymmeniä Hizbollahin (ja Iranin) "panttivanki".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs ottivat niitä muslimeja alueelleen. On aika tajuta, että muslimien tarkoitus on vallata kaikki ne alueet mihin he asuttuvat ja syrjäyttää kantaväestö.

      Islaminuskossa vakiintunut ja klassinen tulkinta on, että Koraani velvoittaa muslimeita pyhään sotaan eli jihadiin. Sen aiheeksi riittää pelkkä vääräuskoisten olemassaolo, sillä sodan tavoitteena on levittää islamin valta koko maailmaan.

      Eikä islam ole pelkkä uskonto - se totalitäärinen hallintotapa sharia-lakineen.

      Tämän vuoksi heidän tulemistaan Eurooppaan tulee vastustaa.

      Poista
    2. HS eilen

      Helsinkiläis­koulussa 60 prosenttia oppilaista on maahanmuuttaja­taustaisia – näin rehtori kommentoi oppimistuloksia

      https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010731593.html

      Poista
  7. Saa nähdä, kuinka moni palstan ulisija tarttuu sanoihin "puolueeton uutisointi". Me palstan järki-ihmiset olemme vuosikausia olleet salaliittoulisijoiden panttivankeina.

    VastaaPoista
  8. puolet sivuista ei toimi, ryssän palvelun esto hyökkäys täh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jopa Mitä Vittua- linkki on jäässä, vain HS- hyysäri toimiii!!!!! haahaha

      Poista
  9. Äännekirjoitus on kulttuurinen jo muinaisuudessa tehty perusratkaisu, ja laajamittainen lukutaito äännekirjoituksen omaksuneiden eurooppalaisten kansojen historiassa -- nimenomaan uudella ajalla -- muutti kulttuurikognitiiviet tajunnalliset perusasemoinnit niin että tiedollinen edistys ja edustuksellinen demokratia historiassamme mahdollistuivat.

    Kouluihmiset, jotka eivät oman kulttuurikognitiomme perusteista ymmärrä mitään, mutta jotka ovat mielestään oppineet kaiken ja kelpaavat toisten opettajiksi, kuvittelevat ja puhuvat ihan pokkana toiskulttuuristen lasten ja nuorten oppimisongelmista, aivan kuin kyseessä olisivat samanlaiset ja samanlaatuiset yksilöt kuin ne jotka eurooppalainen kulttuuriperinne on valikoinut ja kasvattanut.

    Sosiologian alkeet ovat totaalisesti hukassa. Jostain sosiaalisesti äärimmäisen sitovan yhteisön ilmiöstä -- jollaisia väkivaltaiset terrorijärjestöt ja kaduillemme jo ilmestyneet jengit ovat -- puhutaan ikään kuin ne olisivat omasta yhteisöstään irrotettavissa olevia ja korjattavia häiriöilmiöitä. Ne eivät ole. Todellisuudessa sosiaalisesti sitovassa yhteisössä ei ole sitä "organisatorista" rajalinjaa joka erottaa terrorijärjestön siviilielämästä.

    Mutta kaikin mokomin, koulu- ja poliittiset propagandistit, puhukaa vaan omaa mitään tietämätöntä ja vielä vähemmän ymmärtämätöntä kieltänne terrorismin ja katu- ja kouluväkivallan ongelmista. Itsepetos näissä yhteyksissä on äärettömän helppoa ja tulee oman yhteisönne taholta kiitetyksi ja palkituksi olalletaputuksin. Ja poliitikot, tuputtakaa vaan konformistisia käsityksiänne siitä että monikulttuuristumisen mukana tulevat ongelmat ovat vain yksittäistapauksia, jotka voidaan tomerilla otteilla ja oikealla ideologialla ratkaista.

    Hyvin menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin menee.
      Mutta menköön. Meni syteen tai saveen:)) God sawe the queen:)))) Huru-ukko

      Poista
    2. No nyt on tutkittu maahanmuuttajien koukumenestystä, ja eihän se hyvältä näytä. Valtaosalla lukutaito on sillä tasolla, että sillä ei oikein yhteiskunnassa selviä. Jotain tarttis tehdä.
      Sellainen havainto oli tehty, että jos maahanmuuttajia on paljon, heidän oppimistuloksensa heikentyvät, mutta kantasuomalaisten ei. Tällä kai todistellaan sitä, että maahanmuuttajat eivät vaikuta suomalaisten lasten opiskeluun. Hiukan vaikea uskoa.
      Huvittavaa, että rasismivouhkaaja Nasima Razmiar oli taas syyttelemässä. Hänellä olisi ollut tuhannen taalan paikka Helsingin apulaispormestarina (!!!) laittaa Helsingin kouluasiat kuntoon, mutta tyhjästä on paha nyhjästä. Kun ei ole kompetenssia muuhun kuin paskan jauhamiseen ja suomalaisten syyttelyyn, tehtävä oli toivoton, minkä hän kai huomasi itsekin.

      Poista
    3. Mieti vähän jos tämä itseriittoinen muslimi asettuu ehdolle SDP:n pj. kilpaan Anttia vastaan niin naiset Tytin johdolla suurella innostuksella äänestävät hänestä seuraavan pj:n.
      Ja kun hallitustaival syö jäsentensä kannatusta niin pahimmillaan SDP on nippa nappa suurin puolue -27 vaaleissa ja kauhutarina on valmis alkamaan.

      Poista
    4. Nasiman ainoa meriitti on Sdp:n jäsenkirja. Sdp:n matelu monikulttuurin edessä aukaisi herrahissin oven. Kukaan kantasuomalainen ei Nasiman koulutuksella ja kokemuksella olisi noussut Helsingin johtajistoon, se on varma.
      No, hän osoittautui samanlaiseksi kuplaksi kuin Husu, leikkikalusalakuljettaja, Al- taee ja monet muut kultamunat.

      Poista
  10. No tämä on helppo todeta. Israelin tavoitteet ovat selkeät ja ymmärrettävät, ja ne joko toteutuvat tai ei.
    Jos keharit työnnetään Litanin pohjoispuolelle ja _pidetään_ siellä, ja/tai tapetaan, ja alue rauhoitetaan, niin että uhka on poistunut, niin Israel on onnistunut.
    Tässä ei tarvitse selitellä lännen jälkiteollisten oleskeluyhteiskuntien musertavaa voimaa, jonka vaikutukset alkavat materialisoitua nykyään epämääräisen, lähes geologisen ajan jälkeen.
    Tämä on paljon helpompi.
    Veikkaan 100€ Hizbollahin puolesta, vaikka tässä fanitankin juideja. Nautin aina kun juidet pommittavat rättipäitä, mutta tässä se nyt vain ei tule tuottamaan tulosta.

    VastaaPoista
  11. Israelilla on täydellinen ilma,-tekniikkan herruus. Eli pitäisi teoriassa olla helppo keikka. Toisaalta viimeisessä alueen sodassa vuonna 2006 Israel kärsi merkittäviä menetyksiä. Panssarivaunuja tuhoutui 40-70 kpl ohjus tulituksessa.
    Sotilastappiot olivat jotain mitä ei ole sattunut silmiini, ei kamalasti ole mainostettu. Gazan sotilasoperaatiosta jossain mainittiin että menetykset olisivat tähän mennessä n 250 henkilöä.
    Että kyllä se huonosti koulutettukin mies "ammu ja unohda" ohjuksella tuhoa saa aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyisessä tilanteessa ei Hamas ainakaan pysty järjestämään 7.10.2023 kaltaista terroristihyökkäystä.
      Muuten olen sitä mieltä, että Lähi-Idässä ei toisen posken kääntäminen ole toimiva strategia.

      Poista
  12. Yle tänään

    Suomen kansalaisuuden saamiseen vaadittava asumisaika pitenee

    https://yle.fi/a/74-20115080

    Artikkelista poimittua

    Vaadittu asumisaika on jatkossa yleisesti kahdeksan vuotta aiemman viiden vuoden sijaan.
    ...
    ...
    Lakimuutoksen tavoitteena on korostaa onnistuneen kototutumisen merkitystä, kerrotaan Migrin tiedotteessa.

    Muutokset ovat osa kansalaisuuslain uudistumista, ja ne tulevat voimaan tänään tiistaina.

    VastaaPoista
  13. T&T v40/2024

    F-15I-hävittäjät pudottivat 80 tonnia JDAM-pommeja Hizbollah-johtajan päämajaan – tuloksena jopa 30-metrisiä kraattereita

    Mediatiedot kertovat erittäin voimakkaasta iskusta.

    https://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/tt/f417f637-0c47-4aff-9b24-5ccd9932fbc8

    Artikkelista poimittua

    Iskussa käytettiin tiettävästi noin tonnin painoisia, gps-varusteltuja GBU-31 JDAM (Joint Direct Attack Munition) -täsmäpommeja.
    Wall Street Journalin haastattelemien lähteiden mukaan pommeja olisi käytetty noin 80 tonnin verran, ja iskut oli tarkasti ajastettu sekä ketjutettu tehokkuuden varmistamiseksi.

    GBU-31 on tarkoitettu nimenomaan vahvistettujen maanalaisten suojien ja betonirakenteiden läpäisemiseen.

    Nasrallahin bunkkeri oli noin 20 metrin syvyydessä maan alla, ja GBU-31:t tekivät maahan jopa 30 metriä syviä kraattereita.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa, mutta (toivottavasti) syntyvien keskusteluketjujen seurantaa helpottaisi, mikäli käytettäisiin nimimerkkejä tai nimeä. Pyydän myös noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!