torstai 5. lokakuuta 2023

Voisiko jengirikollisuuden lopettaa vapauttamalla huumeet?

Hallitus ja poliisi ovat lähteneet päättäväisesti torjumaan Ruotsin tielle Suomea viemään pyrkivää järjestäytynyttä rikollisuutta. Kiitos tästä kuuluu ennen kaikkea Petteri Orpon (kok) hallitukselle ja sen sisäministerille Mari Rantaselle (ps). 

Tämä on tietenkin erinomainen asia, eikä siitä sen enempää. Sen sijaan tahdon kiinnittää arvoisan lukijani huomion vihervasemmiston sosiaalisessa mediassa tarjoamaan ratkaisuun. Se on huumeiden vapauttaminen. 

Ja ei, tällä ei tarkoiteta pelkästään kannabiksen laillistamista vaan aivan kaikkien mielensekoittajien. Siis esimerkiksi heroiini, kokaiini ja amfetamiini. 

Perustelu löytyy Suomen kieltolaista, joka lopetettiin siihen liittyneen rikollisuuden takia ja saavuttaen toivottu tulos. Ja siksi vihervasemmistolaisten ajatus on, että myös nykyinen jengirikollisuus katoaisi, mikäli huumeisiin liittyvä ansaintalogiikka poistettaisiin vapauttamalla huumeet. 

Näinköhän historia toistaisi itseään ja lähinnä etnisiin vähemmistöihin kuuluvat jengiläiset muuttuisivat ansaintalogiikan kadottua kilteiksi kuoropojiksi? Vai kävisikö sittenkin niin, että he etsisivät itselleen uuden lakia rikkovan rahapuun? 

Entä huumeiden vapauttamisesta aiheutuvat haitat? Vaihtaisivatko päihteiden etsijät alkoholin huumeisiin vai kävisikö sittenkin siten, että nämä aineet tulisivat entisten päälle - ja yhä kovempaan sekakäyttöön? 

* * *

Minulla ei luonnollisesti ole edellä esittämiini kysymyksiin vastauksia, mutta löysin MTV3:n jutun, jonka mukaan alkoholi on koko yhteiskunnan kannalta vaarallisempi päihde kuin yksikään varsinainen huume. Tosin käyttäjään itseensä kohdistuvien haittojen osalta se sijoittuu vasta neljänneksi heroiinin, kokaiinin ja metamfetamiinin jälkeen. 

MTV3:n juttu ei perustunut mittauksiin, vaan vuonna 2010 julkaistuun tieteelliseen raporttiin työpajasta, jossa siihen kutsutut spesialistit olivat pisteyttäneet erilaisten päihteiden riskejä. 

Löysin myös uudemman julkaisun, jossa australialaiset olivat vastaavalla menetelmällä arvioineet eri huumeiden haitallisuutta. Sen mukaan käyttäjille haitallisimmat päihteet olivat fentanyyli, heroiini ja metamfetamiini. Sen sijaan koko yhteiskunnan kannalta kärjessä oli jälleen alkoholi, joten molempien tutkimusten mukaan juuri sen laillisuus on kyseenalaista.

* * *

Portugali on eurooppalainen esimerkki maasta, jossa kaikki huumeet on laillistettu. Aiheeseen liittyvän Wikipedia-artikkelin mukaan "viisi vuotta lain voimaan astumisen jälkeen vuonna 2006 huumekuolemat putosivat Portugalissa 400 vuosittaisesta tapauksesta 290 tapaukseen. Lisäksi uusien HIV-tartuntojen määrät romahtivat 1400 tapauksesta 400 tapaukseen." 

Edelleen Wikipedian mukaan "laki siis vähensi huomattavasti huumeiden aiheuttamia terveysongelmia, eikä se lisännyt maan pääkaupungin Lissabonin suosiota huumeidenkäyttäjien keskuudessa. Tutkimuksen mukaan laki ei lisännyt huumeiden käyttöä, joka oli jo ennestään alhaisempaa kuin useissa muissa Euroopan maissa. Portugalin liberaali huumepolitiikka on lisännyt suosiotaan maassa, ja sen tuloksia pidetään kaiken kaikkiaan positiivisina."

Toisaalta löysin myös uudemman tutkimuksen, jossa oli tarkasteltu huumeiden vapauttamisen pidemmän ajan vaikutuksia. Siinä havaittiin huumeiden hintojen pysyneen vapauttamisen jälkeen entisellään, eivätkä huumeisiin liittyvät kuolematkaan vähentyneet - jos eivät lisääntyneetkään - pidemmällä aikavälillä. 

Ja mikä tämän kirjoituksen kannalta on oleellisinta: huumeiden vapauttaminen ei vähentänyt organisoitua väkivaltaa tai rikollisuutta. Siten huumeiden vapauttamisella ei näyttäisi - ainakaan Portugalin esimerkin valossa - olevan sen enempää myönteisiä kuin haitallisiakaan seurauksia.  

60 kommenttia:

  1. Osasta porukkaa tulee rikollisia oli huumeet laillisia tai eivät. Muitakin rikoksen muotoja on, vaikka punavihreät eivät ehkä tätä ole käsittäneet. Tilanne on sellainen, että yhteiskunta saa helposti selville keitä nämä rikollisuuteen taipuvat ovat, koska huumeet ovat laittomia. Ongelma on, että kun tämä tieto on selvillä seuraamukset ovat varsin vähäiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa eikös tuon rikollisen taipumuksen saa ihan ajoneuvorekisterikeskukselta sen kun katsoo kellä on audi tai bemari.

      Poista
    2. Rikolliset eivät ehkä ole rekisteröineet ajoneuvoja. Mutta kenties tiedät paremmin.

      Poista
    3. Tiedätkös mikä prosentti valkokaulusrikollisista käyttää audia? Mersut, Audit, bemarit ovat tilastoissa ykkössijalla ylinopeuksissa joka kertoo taas piittaamattomuudesta lakeja ja sääntöjä kohtaan, etenkin sellaisia joissa vaarannetaan sivullisia ts. ylinopeutta ajavat eivät välitä muiden turvallisuudesta joten miksi ne välittäisivät niiden rahallisista menetyksistä senkään vertaa. Bemarikuskit on tilastollisesti sen verran nuorempia, että ne voi jos haetaan rikollisen mielenlaadun omaavia konkareita pois tilastoista.

      Poista
  2. Terhomatti Hämeenkorpi5. lokakuuta 2023 klo 8.20

    Rohkenen epäillä vapauttamisen tuomaa autuutta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. THL_n sivuilta löytyy tietoa miten meni Coloradossa kun kannabis vapautettiin. Ei mennyt ihan putkeen.

      Poista
    2. Kuin myös. Täysin päästään sekaisin olevat ihmiset voivat syyllistyä kammottaviin rikoksiin ja uhrit voivat olla ketä tahansa. Rattijuopot ja viinapäissään riehuvat riittävät meille, kiitos. Näin hiljattain katsauksen San Franciscosta, jossa huumeiden käyttö on karannut käsistä. Työttömät ja asunnottomat narkkarit makaavat törkyä täynnä olevilla kaduilla. Gloria on siitä elämästä kaukana.

      Poista
  3. Googlaamalla selvisi, että Portugalissa on vapautettu käyttö, mutta ei myyntiä ja jakelua, joka siis edelleen on rikollisten hallussa. Se tuntuisi selittävän huumeiden hintatason, väkivallan ja rikollisuuden säilymisen ennallaan, jos kylmän viileästi ajatellaan. En kylläkään ole huumeiden vapauttamisen kannalla, mutta kun nyt Portugalissa on lähdetty liberaalille linjalle, niin olisiko siellä seuraavaksi kokeiltava täydellistä vapautusta. Rikollisuus voisi ehkä vähentyä, mutta käyttö lisääntyä?

    VastaaPoista
  4. Vapauttaminen ei ainakaan poista sitä, että laillisenkin aineen saamiseksi tarvitaan rahaa ja jos sitä ei ole, niin harrastus rahoitetaan laittomin keinoin kuten nykyäänkin. Toisekseen, eri päihteiden yhteiskunnallisen haitallisuuden vertailu ei ole yhteismitallista, kun verrataan laittomia aineita ja alkoholia. Jos käyttäjämäärät olisi samat, niin sitten vertailukin olisi järkevämpää. Jos suomalaisilla olisi tapana vetää marinmaisesti "linkut" vaikka heroiinia saunapäivinä ja käyttö olisi yhtä kasuaalia kuin alkoholin, niin eiköhän niitä haittoja alkaisi näkyä myös yhteiskunnan tasolla. Alkoholi on haitallinen päihde, sitä en kiellä, sen haitallisuudella on vaan huono perustella muita haitallisia aineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laillinen aina olisi ainakin aika halpaa, sain tuossa vuosi sitten lääkkeitä kun oli "pieni" tapaturmakyllä kai tuollaisista kiskovat hurjiasummia vaikka paketti maksaa puolikuolleelle kelakorvauksella <10€ ja vain vähän yli ilman kela korvausta apteekissa. Siis laillisena aineet ei maksaisi käytännössä mitään en ainakaan usko, että joku valganciclovir tms. on kovin suosittua noiden käyttäjien piireissä (tästä ei ole tietoa mutta erittäin vahva mutu tietysti jotkut vaatisivat tuostakin perustutkimusta verovaroin koska muutenhan tuo ei ole totta koska ei ole "tieteellisesti" tutkittu siihen on meikäläisen turha huudella mutuja) tai voihan se olla, että laillistamisen myötä syntyisi eriytyneempiä narkkiryhmiä esim. Isotissiset huono-onniset alkaisivat vetää jotain trastutsumabi-emtansiinia ja hankkisivat rahat siihen jollain tavoin ja lehdet kauhistelisivat ja sdp vaatisi kieltoja..

      Poista
    2. Miljoona bisnekset syntyisivät maa olisi täynnä järjestöjä jotka kiistäsivät isojen tissien altistavan tuollaisen aineen käytölle ja hirmuisesti järjestöjä joissa olisi johtajina kovia nimiä politiikasta jättimäisillä palkkiolla jotka väittäisivät jotain muuta tai siltä väliltä, pelkästään tuon isotissisen käyttäjä ryhmän ympärille syntyvät järjestöt, toimikunnat ehkä jo pelkästään näiden toimikuntien tamppoonien jätteenkäsittelymaksut jotka riittäisivät ruokkimaan tuhansia afrikkalaisia nälkäänäkeviä loppujen lopuksi kustantaisi enemmän kun itse käyttö jonka käyttäjät maksaisivat tai kela korvaisi.

      Poista
    3. Seta luultavasti alkaisi ajaa rintojen poistoa teinitytöiltä ja keppi hevosen olisi tuo pahamaineisena tunnettu aine. Kaikki helsinginkaupungin firmat vesilaitosta myöten kolminkertaistaisivat setalle maksamansa avustukset heti..

      Poista
    4. Ano 11.15: miksi virus- tai syöpälääke on esimerkkinä? Kuka niitä käyttäisi huvikseen?

      Poista
    5. Tuo ensimmäinen(virustenkasvua estävä) oli esimerkkinä kalliista lääkkeestä ja kallis rintasyöpälääkenä käytetty aine luultavasti siksi, että sai helpommin ympättyä isot-tissit tuohon juttuun, mutta koska näitä kysyt et luultavasti ymmärtänyt ydintä ja muita nyanseja.

      Ja on monia "huumeiden"kin käyttäjiä jotka eivät käytä huvikseen mutta lääkärit eivät anna tarpeeksi vahvoja lääkkeitä jotka mahdollistaisivat normaalin elämän mutta se nyt ei ollut se pointti.. Eikä pidä sivuraiteilla tuota kokonaisuutta nyt peittää.

      Kuolemanviiru painaa päälle joten ei ole aikaa seikkaperäisemmille selityksille ne jotka ymmärsivät pahkasian kaikki jutut ja joilla on tieto ja ymmärrys tajuavat kyllä.

      Poista
    6. Vaikkei tuo ikävä kyllä oikeastaan satiiria ollut...

      Poista
    7. P.S.
      Tarkoitin, että kysyit väärän kysymyksen..

      Poista
    8. Tjaah, olen alkuperäisten Pahkisten lukija 80-luvulta ja tehnyt syventävät opinnot farmakologiasta ja toksikologiasta. En millään löydä yhteyttä pahkikseen sun hölpötihööstä. Edes Kissojen tietolehdessä ei ollut noin sekavaa ja poukkoilevaa. Osaatko muuten kertoa, millaisina TV-kriitikko Kukka te Kanawa piti suomalaisia TV-ohjelmia? Jos pitää itseään pahkasian tuntijana, osaa vastata tähän.

      Poista
    9. Apteekkihinta olisi sitä luokkaa, että pahinkin nisti pystyisi ostamaan aineensa sossutuloilla. Nythän asia on näin mm. niillä, joilla esim. lääkärin määräämät bentsodiapedit, ADHD-lääkkeet tai subu-korvaushoito.

      Poista
    10. Tänks ano 13:51 jos tuo pitää paikkansa

      Todistit juuri useammankin väitteen. ◻

      Poista
  5. En ole käyttänyt huumeita enkä juuri alkoholiakaan. Tupakan osalta kokeilin teininä eikä tuntunut hyvältä joten en ole polttanutkaan.
    Alkoholiin voi tulla eräänlainen riippuvuus ja sitä kautta ihmisestä voi kehittyä alkoholisti.

    Kuvittelen, että huumeisiin liittyvä riippuvuus on vakavampaa kuin esimerkiksi riippuvuuvs alkoholiin ja huumeista irtipääseminen on vaikeampaa.
    Niimpä tilanne, jossa ihminen on riippuvainen huumeista, aiheuttaa sen, että lisää pitää saada ja siihen tarvitaan rahaa.
    Rahaa sitten hankitaan pahimmillaan erilaisilla rikoksilla. Tästä voi kehittyä uusi ongelma yhteiskunnalle.

    Toisaalta jos miettii täällä olevia maahantulleita vierasmaalaisia, ei sekään ole hyvä jos heidän urasuunitelmansa on ryhtyä huumemyyjäksi tai välittäjäksi.
    Jotain muuta pitäisi keksiä.

    Äkkiseltään ajatellen en lähtisi vapauttamaan huumeita vaan kenties toisin päin. Myyjille ja välittäjille kovat rangaistukset, joilla on merkitystä - vrt esim. Niko Ranta-aho.
    Käyttäjien kohtelusta en nyt osaa sanoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin 30% tuntemistani alkoholisteista juovat koska näkivät kaupunginjohtajan tai sakin johtajan ruman lärvin lehdessä, 60% sanoi, ettei voi tehdä muutakaan ei voi edes avata televisiota kun sieltä tulee vain punaistakin punaisempaa paskaa.
      10% sanoi, että haastattelija on taas sekaisin sekä sen jälkeen kun ehdotin hälle raksasiivoojan hommia ..

      Otantani oli noin 10 henkilöä, yksi idenfoitui antimainokseksi hiusharjalle.

      Tuoppien loputtua lähdimme takaisin töihin hoitoainetta koskaan käyttämätön tuli myöhässä takas.

      Poista
    2. Kandee muistaa tälläinen moraalinen netistä/jostain kuultu/opittu oppi joka meni jotenkin näin: On täysin moraalisesti oikein ja laillista, että joku nuori jätkä imee jonkun vanhan homon munaa rahasta mutta on suorastaan pyöristyttävää, että se imisi piippua ja diggailisi fuusiojazzia koska se on liian vaikeaselkoista poliitikoille siksi tulisi siitä rankaista kovimman kautta, nähtävästi lakeja säätävät vahat homot.. (tuo vaikeaselkoisuus kohta oli mun omaa ja se oli paljon hauskemmin kerrottu, minä kun en polttele mitään niin en ole kovin hauska :)

      Poista
    3. Minä kieltäisin audit vaikka olen ajanut kyllä niitä nuorena satamassa(ihan paskoja), audin käyttäjistä tulee nilkkejä tai ne ovat jo sellaisia ja audi vahvistaa näitä piirteitä.

      Poista
  6. Jokohan tämä ählämien kakaroiden riekkuminen alkaisi riittää? kyllä nämä keksivät muutaman vuoden päästä muitakin rikollisia ansaitsemiskeinoja kuin huumeet, en epäile lainkaan.....

    Retki kirkkoon sai ruman käänteen – koululaiset häpäisivät sankarihautoja

    https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009901299.html

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7a1ffb8b-39ab-45af-a2aa-e01661475177

    Ruotsalaistoimittaja syyttää koulua ja keveitä rangaistuksia väkivallasta: ”Nuorisorikolliset kutsuvat nuorisokoteja Playstation-leireiksi”

    https://yle.fi/a/74-20053579?origin=rss

    Isä järkyttyi tyttärensä kiusaamisesta – 1.-luokkalaiset pojat läpsivät ja nimittelevät: "En ole nähnyt mitään vastaavaa"

    https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/6257833

    VastaaPoista
  7. Onkohan mitään tilastotietoa, koska Suomessakin olivat huumeet ennen ihan vapaasti käytettävissä. Sotien jälkeen jäi pervitiini-huumetta, mikä oli puhdasta metamfetamiinia, suuria määriä käyttöön ja sitä sai ihan apteekistakin. En tiedä tarvitsiko siihen sitten lääkärin määräyksen, mutta minkälaiset haitat näiden huumeiden käytöllä sitten oli, onkohan tilastoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen antanut itselleni kertoa että ongelma oli sotien jälkeen niin paha, johtuen juurikin pervitiinistä sekä haavoittumisten vuoksi kipulääkkeinä käytetyistä opioideista, että sitä ei yritettykään hoitaa rajaamalla huumeiden saatavuutta. Apteekeista sai molempia hyvin pitkään melkolailla vapaasti esim. "pääsärkypulverina". tämä käytäntö alkoi loppua 70-luvulla kun kukaan ongelmallisista sotaveteraaneista ei enää joko ollut hengissä tai päässyt jotenkin eroon huumeista. Uutta polvea käyttäjiä oli alkanut tulla ja heitä ei haluttu asiakkaiksi.

      Poista
  8. Heroiinin maine nyt on lähinnä Yk:oon aikaansaamaa ajalta kun jenkit päättivät, niillä koska niillä oli patentoidut synteettiset aineet ja monopoli tuotannossa globaaleilla markkinoilla sen piti saada heroiini pois globaalisti markkinoilta/sairaaloista (siinä sivussa tietenkin käyttäjiltä joita käytettiin demonoimiseen ja muuhun valehteluun, että saatiin markkinat haltuun) .. Saihan suomikin aikoinaan noottia kun sairaaloissa ei ollut jenkkien lääkkeitä vaan heroiinia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hienot typot. tekevät tuosta niin selkeän, että voisi luulla, että olen kännissä tai käytän aineita :)

      Poista
    2. Joo, vois melkein kuvitella että asialla oli nimimerkki Dena, Debatoija tai Kalergi-suunnitelma.

      Poista
    3. Depatoijjalla tai suunnittelija kalella ei vaan ole noin hyviä tekstejä.. tai tuollaisia joissa kaikki asiat olisi faktoja :) mutta noinhan tuo on oikeasti mennyt vai onko joku virhe kenties? Tietysti joku kandi voia kuvittella kemian opinnoillaan tietävän suomenkin lainsäädännön syntyhistorian.

      Pahoittelut mainituille nimimerkeille t:Dena

      Poista
    4. Kalergi-suunnitelma5. lokakuuta 2023 klo 19.18

      Joillekin faktaa on vain se, minkä Brysselin Pravda ja Yle kertoo totena. Heille kaikki muu joko on "salaliittoteoriaa" tai sitä ei ole olemassakaan!
      Nimimerkki Denaa suosittelen lukemaan esim. kirjan "Practical Idealism: The Kalergi Plan to destroy European peoples"
      by Richard Coudenhove-Kalergi and Dimitra Ekmektsis
      Kirja on ostettavissa myös saksankielisenä,

      Nimimerkki Denalle ilmeisesti seuraavakin on "salaliittoteoriaa" tai sitä ei ole olemassakaan:

      "Kysymys kirjallista vastausta varten E-001516-19
      komissiolle
      Sääntö 130
      John Stuart Agnew (ENF)

      EU:n johtajat saavat edelleen eurooppalaisen Coudenhove-Kalergi-palkinnon, joka perustuu kreivi Richard von Coudenhove-Kalergin teorioihin. Minulle on kuitenkin kerrottu, että yksi hänen julkaisuistaan, "Practical Idealism", sisältää rasistisia teorioita ja retoriikkaa ja puoltaa rotutekniikkaa. Tällä on pelottava yhtäläisyys Pohjois-Afrikan ja Afrikan maiden "avoimien ovien" maahanmuuttoasenteeseen, jota olemme nähneet kaikkialla EU:n jäsenvaltioissa.

      Voisiko komissio vakuuttaa äänestäjilleni, että EU:n nykyinen maahanmuuttopolitiikka ei heijasta Kalergin suunnitelmaa eikä ole osa sitä?

      Voiko komissio myös selittää, miksi kreivi Coudenhove-Kalergia ylistetään, vaikka tällaisen kielenkäytön avoin käyttäminen voisi mahdollisesti johtaa siihen, että tavallisia Euroopan kansalaisia syytetään?" (Suomeksi käännettynä seuraavasta: https://www.europarl.europa.eu/doceo/document/E-8-2019-001516_EN.html)

      Eräs mainitun Coudenhove-Kalergi-palkinnon saajista on Angela Merkel, jonka jokainen asioita vähänkään vaihtoehtomedioista seurannut tietää olevan kantasaksalaisten pitkälle edenneen matalan intensiteetin kansanmurhan toteuttaja Coudenhove-Kalergi-suunnitelman mukaisesti ja toimineen suunnanäyttäjänä muille Euroopan maille.

      Poista
  9. Helppo kertoo, Punavihersuvakit ovat järjestään väärässä joka asiassa. Eli uskomaton kontraindikaattori.. Eli siis ei missään nimessä saa vapauttaa mitään huumeita, ei edes kannabista.

    Pörssissähän ei ole helppoa tehdä voittoa, mutta, kysy sijoitusvinkit vaikka Virheältä puolueelta ja toimi päinvastoin niin AVOT...ennennäkemättömät voitot on kutakuinkin VARMAT!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti alkoholi on ainakin viellä koko yhteiskunnalle haitallisempaa, koska sitä käytetään varmaan 30 kertaa YLEISEMMIN yhteiskunnan laajuudessa mitä näitä muita huimausaineita

      Ja mitä tämä huumeiden "vapauttaminen" tarkoittaisi? Kokaiinia ja amfetamiinia suin muita alettaisiin myydä vaikka kaikissa ruokakaupoissa vai? Alkossa? vai kokonainen uusi "Alko" ketju huumehille ja huumeille kovat verot, vai?

      Poista
    2. Omaan käyttöön valmistaminen sallittaisiin tällä varmistettaisiin se, että käyttäjät pysyvät siellä yliopistoissa :D Tosin niinhän ne nytkin tekee mitä nyt pähkähulluimmat jutut on twitterissä eikä ne ole edes hauskoja vaan jotain DDR:ää.

      Poista
  10. Klassinen esimerkki tästä on amerikan kieltolaki ja siitä seurannut mafian nousu kuohuvalla 20-luvulla. Vastoin nykypäivän talousajattelua nimenomaan varma tulolähde eli alkoholin myynti kiihdytti muutakin rikollisuutta. Mafiat pystyivät viinarahoilla palkkaamaan lakimiehiä, lahjomaan poliitikkoja ja ylipäänsä ottamaan taloudellisia riskejä, joita ilman riittävää pääomaa ei olisi voitu ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eiks se Alkoholi sit jo riitä? ei tarvi muita huumehia. Ihmisen elimistö on jo..vaiks ny evoluution, kautta jotenkin, aika hyvinkin sopeutunut alkoholiin, sen poltttamiseen ruumiissa energiaksi..Joku tilhi tai ruutana-kala nyh on sitäkin pidemmällä tässä..

      alkoholista saa myös sivussa energiaa, mitä huumeista ei saa. eli siis ei mene ihan hukkaan se juotu alko

      Noin käytännössähän se taitaa mennä niin, että noi narkkikset delaa siinä 27-42 vuotiaina, kun taas kovatkin alkoholistit sinnittelee yleensä tonne 55-65 vuotiaiksi

      näkeehän sen jo ulkonäöstä, narkkarit on tikkulaihoja muumioita ja selvästi kuolemansairaan näköisiä...paljon alkkoholia juovat yleensä näyttävät suhteellisen terveiltä pitkään tai loppuun asti

      Poista
    2. Tiedän paljon tuon("narkkarin") näköisiä ihmisiä eikä niilllä todellakaan ole ongelmia minkään aineiden kanssa vaikka niitä pidetään narkkareina tms.. Vaikkeivat koskaan ole käyttäneet, käytön puutos; rahan käytön puutos aiheuttaa tuollaista sitä ei moni usko.

      Poista
  11. Ihmeellistä on tuo vasemmistolainen ajattelu. Samaan aikaan kun tupakointia tehdään koko ajan hankalammaksi, niin toisia myrkkyjä ollaan vapauttamassa.

    Mitä tulee rikollisuuteen niin olosuhteet ja olemassa olevat rikollisuuden mahdollistavat asiathan ensisijassa mahdollistaa rikollisuuden. Esimerkiksi hevosvarkaudet oli 100 vuotta sitten vakava ongelma maassamme, mutta hevosvarkaudet romahtivat sotien jälkeen murto-osaan entisestä hevoskannan romahtamisen myötä. Autovarkaudet puolestaan oli tuntematon ilmiö vuonna 1950, mutta eipä niitä henkilöautojakaan ollut rekisterissä kuin reilut 25000 autoa, mutta vuonna 1970 henkilöautoja oli rekisteröitynä maassamme jo yli 700000 autoa ja autovarkauksista oli tullut hyvin laaja ongelma 20 vuodessa.

    Mitä sitten tulee savukkeisiin ja alkoholiin, vaikka ne ovat laillisia, niin siitä huolimatta niitä salakuljetetaan maahamme ja pimeän viinan kauppaa viikonloppuisin on maassamme harjoitettu iät ja ajat.

    Pontikan laiton keittäminenkö loppui maassamme kun kieltolaki päättyi?

    Mitä KOHTALON IRONIAA oli kun Suomen rikoshistorian väkivaltaisin yhteenotto humalaisen miehen ja poliisin välillä ei tapahtunut kieltolain aikaan, vaan kaksi kuukautta KESKIOLUEN VAPAUTTAMISEN jälkeen vuoden 1969 maaliskuussa Pihtiputaalla, jossa sai surmansa neljä poliisia!

    Että sillä lailla ne ongelmat poistuu kun päihteitä vapautetaan!

    Vasemmistolaisilla ei ole koskaan ollut kykyä ajatella asioita pitkällä tähtäimellä. Jos huumeet vapautetaan, siinä voi lyhyellä aikavälillä tapahtua joissakin asioissa jopa myönteistä kehitystä, mutta pitkällä aikavälillä tulee aivan varmasti tapahtumaan huonoa kehitystä, ja kokonaisuus kaikkine KERRANNAISVAIKUTUKSINEEN tulee menemään pahasti miinukselle. En kannata minkäänlaisten huumeitten vapauttamista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihtiputaan neljä poliisia ampunut mies tuskin oli keskioluesta päihtynyt, vaan ihan kotitekoisesta pontikasta. En muista enää, oliko itse keittänyt vai joku muu kylältä. Mieshän myöhemmin kuristi kuoliaaksi myös entisen vaimonsa.

      Poista
  12. Noi helvetin hampunkäyttäjät myös haisee monen metrin päähän..hampulta..vaikkeivät sillä hetkellä tai johonkin aikaan edes olis polttaneet

    Noille narkkiksille, kovempien aineiden käyttäjille, on tyypillistä, että hampaat ovat täysin mädäntyneet suuhun tai kokonaan lähteneet..hampaat on aika tärkeet..

    alkoholilla ei ole tuollaista ominaisuutta, päinvastoin, sehän desinfioi suuta

    VastaaPoista
  13. Kokaiini maksaa meillä 150 euroa grammalta, ja siihen hintaan sen käyttäjiksi valikoituvat kantasuomalaiset menestyneet menevät muotipellet, jauhojengityypit, jotka siis ovat toiskulttuuristen katujengiporukoiden eräänlainen vertaisryhmä.

    Muistuttaisin siitä, että väkijuomien kuten myös huumaavien aineiden käyttäjien määrä on aikalailla itsensä täydentävä kulttuurinen vakio, ja esimerkiksi alkoholistien kiitiö kussakin yhteisössä pysyttelee aikalailla samana vaikka vuosittainen poistuma on huomattava.
    Ja toinen seikka minkä merkitystä ei koskaan voi korostaa liikaa on se, että yhteisöt poikkeavat tässä suhteessa toisistaan paljon ja pysyvästi. Ei portugalilaisten -- ikiaikaisen viinimaan -- tapoja ja tottumuksia voi verata miltei ikiaikaisesti vieraalla hallintokielellä alistetun alemmuudentuntoisen Suomen kansan humalahakuiseen juomiseen.

    Rotat ovat keskenään samanlaisia, ja jos rotille laatikossa annetaan vaihtoehdoksi kaksi luukkua, joista toisesta saa rajattomasti huumetta ja toisesta rajattomasti ruokaa, kaikkihan ne kuolevat nälkään.

    Ehkä kannattaisi kokeilla ihmisillä, tai, no, siis suomalaisilla. Mehän olemme jo Ruotsin tiellä muutenkin, ihan historiallisesti ja varsinkin monikulttuurisuusmuodin sokeina ihailijoina. Ja puhumattomuuden kulttuurin ja tyhjän, käsitteellisiä näennäisyyksiä ympäripyörittelevän diskuteeraamisen mestareina.

    Suuri Länsi se on oekee vappauen valtakunta. Sinne, Philadephiaan, Kensington Streetille. Go, go!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun kanssa voisin lähteä tuopille päiväksi kiistelemään.

      Muuten ne rotat jotka elävät rottille järkätyssä luononmukaisessa paratiisissa eivät koske alkoholiin eikä huumeisiin ollenkaan vaikka tarjolla olisi.

      Poista
    2. Joo, rotillahan on perinteisesti kokeiltu kaikkea, jopa siitä miten helppoa rottakokeill on huijata niitä tekeviä tutkijoita. Eli periaattessa oltiin kouluttavinaan rottia ja erotettiin toisistaan mukamas erityisen oppivainen rottakanta ja mitään koskaan oppimattomat rotat -- ja sitten lähetettiin tämä (tosiasiassa väärennetty) tutkimustulos rottineen kaikkineen toiseen laitokseen, jonka ekspertit saivat jatkaa tehtyä työtä. Ja kas, hehän jatkoivat, ja tulos tuosta vain varmistui.

      Toki sama koe on tehty kouluopetusta koskien, ja huomattu, että samantasoiset oppilaat aivan eritasoisiksi luokiteltuina saivat uudessa koulupaikassa opettajien ennakkoluulojen mukaisia koenumeroita.

      Poista
    3. Moni on osallistunut noihin koulukokeisiin ja etenkin pojat saavat jostain syystä parempia numeroita samalla osaamisella kun siirtyivät "jääköön sanomatta" opettajilta normaaleille opettajille niissä aineissa joissa opettajilla on suurempi valta numeroon.. Otanta tässä epävirallisessa tutkimuksessa oli riittävän suuri jotta pystyi varmistumaan asiasta.
      Tämähän on tosin jo vanhentunut tutkimus koska tämä tapahtui silloin kun opettajat saattoivat vaihtua mutta oppilaita ei vaihdeltu tai tuotu mistään kauempaa, eli kokeesta on aikaa.

      Huumeita vetävät rotat oltiin tutkittu loppuun jo silloin kun internet alkoi täyttymään paskalla:

      http://www.apocalypsecartoons.com/roc-1-late.html

      Poista
  14. Voisiko jengirikollisuuden lopettaa vapauttamalla huumeet? Ei taida ihan näin helposti käydä?

    Yle tänään

    Ruotsalaistoimittaja syyttää koulua ja keveitä rangaistuksia väkivallasta: ”Nuorisorikolliset kutsuvat nuorisokoteja Playstation-leireiksi”

    https://yle.fi/a/74-20053579

    Artikkelista poimittua

    Ruotsissa keskiluokkalaisen asuinalueen idylli järkkyi viime viikolla pahasti, kun 18-vuotias rap-artisti ammuttiin urheilukentän parkkipaikalla Tukholman eteläpuolella.
    Ammuskelu tapahtui seitsemältä illalla, jolloin urheilukentällä oli lapsia ja nuoria harjoittelemassa.
    Myös Suomesta 18 vuotta sitten Ruotsiin muuttaneen Pamela Taivassalon tytär oli tapahtuma-aikaan urheilukentällä jalkapalloharjoituksissa.
    Ruotsin radion ohjelmapäällikkönä työskentelevä Taivassalo kuvaa tilannetta Svenska Ylen Slaget efter tolv -ohjelmassa.
    – Tuntui epätodelliselta, kun poikani sanoi, että minun tulisi soittaa tyttärelleni, ja että urheilukentällä on ammuttu. Kun tavoitin tyttäreni, he istuivat pukuhuoneessa.
    Ympäriltä kuului paljon itkua ja tunnelma oli kammottavaa.
    ...
    ...
    Ampumisen jälkeen Taivassalo päätti, että hän muuttaisi perheen kanssa pois alueelta. Myöhemmin hän tajusi, että muuttaminen tarkoittaisi jengien voittoa.
    ...
    ...
    – Videot väkivallasta leviävät nopeasti Tiktokissa, ja kaikki tietävät kuka kukin on. Esimerkiksi jalkapallokentällä tapahtuneessa murhassa kaikki tiesivät heti,
    että uhri oli räppäri ja mille jengille hän oli toiminut juoksupoikana, Taivassalo sanoo.

    DN:lle puhuneen poliisin Martin Lazarin mukaan Tiktokissa julkaistut videot ovat rikollisjengeille tapa houkutella lisää nuoria jengeihin.
    – Videoissa voidaan kuvata jengiväkivaltaa, tai sitten kyseessä voi olla musiikkivideo, jossa jengien vihollisia haukutaan. Tämä auttaa jengejä nuorten rekrytoinnissa, Lazar sanoo.
    ...
    – On surullista, ettei ihmishenki enää ole näille nuorille minkään arvoinen. Nuoret saattavat huonossa koulussa opiskelun ja epävarman tulevaisuuden sijasta valita rikollisen elämän,
    joka tarjoaa nopeita autoja, kauniita naisia ja kasoittain rahaa. Monet vaikuttavat kokevan, että se on siistiä ja tavoittelemisen arvoista, Taivassalo toteaa Svenska Ylelle.
    ...
    ...
    Miten väkivalta saadaan loppumaan?

    Ohjelmassa Neuding toteaa, että Ruotsin koulujärjestelmä on yksi osasyy siihen, että tilanne on nyt niin vakava.
    – Ongelma ruotsalaisessa koulujärjestelmässä on se, että se on liian edistysmielinen. On hyvin tärkeää, että tämä huomioidaan Suomessa, sillä teilläkin koulua ollaan kehittämässä samaan suuntaan, Neuding katsoo.

    Edistysmielisyydellä Neuding tarkoittaa montaa asiaa. Kouluissa ei hänen mukaansa ole kuria tai järjestystä. Opettajilla on hyvin heikko asema, eikä lapsia saa loukata vaatimalla, että he käyttäytyisivät asiallisesti tai kunnioittaisivat opettajia tai muita oppilaita.
    – Ruotsissa on vastikään julkaistu kirja, joka osoittaa juuri kuinka kaoottinen Ruotsin koulujärjestelmä syrjäytyneillä alueilla on, ja sen, kuinka valtavia ongelmat ovat. Koulut ovat eriarvoistuneet ja tietyissä kouluissa käy erittäin vakaviin rikoksiin syyllistyneitä lapsia.

    Neudingin mukaan Ruotsin koulujärjestelmä pitäisi rakentaa uusiksi.

    – Meidän tulisi palata klassiseen pedagogiikkaan ja perinteiseen näkemykseen kurista ja järjestyksestä.
    Tätä gangsterikulttuuria ei saa enää kohdella pehmeästi, eikä kouluun pitäisi olla mahdollista tulla jengin vaatteissa.

    Taivassalo on Neudingin kanssa samoilla linjoilla.
    – Koulun täytyy olla auktoriteetti, kuten se oli myös Suomessa ennen viimeisimmän opetussuunnitelman voimaantuloa.
    Suomi on tällä hetkellä juoksemassa kasvot edellä seinää päin, aivan kuten Ruotsissa tehtiin noin kymmenen vuotta sitten, Taivassalo sanoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jatkuu

      Nuorisokodit eivät toimi

      – Nuorten tekemissä rikoksissa kiinnijäämisen riski on matala, ja rangaistukset ovat olemattomia. Se on johtanut siihen, että meillä on nyt hyvin nuoria palkkamurhaajia kaduilla.
      Kaikkeen tähän liittyy vielä eräänlainen gangsterikulttuuri. Nuoria, jotka ovat halukkaita tappamaan, on jonoiksi asti, Neuding kertoo.

      – On hyvin mielenkiintoista, että tänä päivänä saa naisia, jos on murhaaja. Tässä gangsterikulttuurissa sen koetaan nostavan ihmisen asemaa. Tämä on täysin uusi tilanne.
      ...
      ...
      – YK:n yleissopimus lasten oikeuksista on Ruotsissa laki, eikä heitä saa lukita huoneisiinsa. Heidän täytyy saada omat tablettitietokoneet, koska muuten heidän ihmisoikeuksiaan loukataan.
      He katsovat paljon televisiota ja pelaavat videopelejä. Nuorisorikollisten keskuudessa näitä nuorisokoteja kutsutaan ”Playstation-leireiksi”, Neuding kuvailee.

      Kun nuoret vapautuvat, sijoitetaan heidät Neudingin mukaan tavallisiin kouluihin.
      – Yksikään vanhempi ei halua, että heidän lapsensa käyvät samaa koulua näiden rikollisten kanssa.

      Taivassalo näkee Ruotsin nykyisessä järjestelmässä toisenkin nurjan puolen.
      – Jos nuori haluaa tosissaan liittyä jengiin, kannattaa hänen jopa hakeutua nuorisokotiin. Siellä hän saa kaikkien tarvittavien jengiyhteyksien lisäksi mehua ja pullaa.
      ...
      Ongelmat kumpuavat epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta

      Neudingin mukaan Ruotsin ongelmat kumpuavat nyt sosiaalisesti syrjäytyneiltä alueilta, jotka ovat kehittyneet epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan vuoksi.
      ...
      – Ruotsissa haluttiin kauan kiistää, että tilanne oli kehittymässä näin vakavaksi. Ongelmien esiin nostamista ei pidetty hyvänä asiana ja se tulkittiin rasismiksi.
      Nyt siitä ollaan pikku hiljaa käynnistämässä keskusteluja.
      ...
      – On tavallaan surullista, että tilanteeseen puututaan vasta nyt, kun väkivalta on alkanut vaikuttaa myös keskiluokkalaisten perheiden elämään.

      Poista
  15. Yle tänään, tiedoksi

    Ruotsissa räjähti jälleen

    https://yle.fi/a/74-20008814/64-3-182746

    Lähellä Tukholmaa sijaitseva omakotitalo on vaurioitunut pahoin tänä aamuna sattuneessa räjähdyksessä.
    Poliisin alustavan arvion mukaan talo oli räjähdyshetkellä tyhjillään eikä henkilövahinkoja ilmeisesti syntynyt.

    Voimakas räjähdys tuhosi talon julkisivun ja vaurioitti myös naapuruston muita rakennuksia.
    ...
    Ruotsin hallituksen odotetaan myöhemmin tänään ilmoittavan, miten maan puolustusvoimat osallistuu jatkossa poliisin apuna taisteluun jengiväkivaltaa vastaan.
    Pääministeri Ulf Kristersson ilmoitti viime viikolla suunnitelmista ottaa sotilaat poliisin avuksi.

    VastaaPoista
  16. Minusta tämä oli hieman laiska kirjoitus, joka vedettiin hyvin leveällä pensselillä katsomatta kunnolla itse argumenttia tai edes oman kirjoittelun johtopäätöksiä.

    Mielipidekirjoituksena muistuttaa hesarin yleistä tasoa.

    VastaaPoista
  17. Luulisi että ainakin rikollinen raha vähenee. Tosin tämä saattaa edellyttää myynnin ja käytön laillisuuden lisäksi sen, että koko logistinen ketju olisi laillinen, ja niin tehokas että laittomille huumeille ei olisi merkittäviä markkinoita. Sitä ei liene käytännössä kokeiltu. Ja se vaatisi kansainvälisiä sopimuksia.

    VastaaPoista
  18. Kaikki vaan vapaaksi. Mukaan lukien ne, jotka ovat saaneet tuomion huumerikoksista.

    Mutta, mutta. Vapautus pitää koskea myös monia muita yhteiskunnalle vaarallisia ilmiöitä, kuten rasismi.

    Rasismi on sanana kauhistuttava, mutta sanat, jotka poikkeuksetta tulkitaan olevan vaarallisia yhteiskuntarauhalle, eivät välttämättä sitä ole. Niinpä esim. sanaa neekeri on saatava käyttää, mikäli sillä ei selkeästi osoiteta rasistista syrjintää tai muuta rotua halventavaa ominaisuutta neekerin suhteen.

    Niinpä, tuo sana "selkeästi" tärvää koko idean. Eli suomeksi: rasismin käsite politisoituu. Ja niin se käy huumeongelmienkin kera.

    Parempi lähteä ottamaa pari bissee.

    VastaaPoista
  19. Vapauttaminen itsessään ei riitä vaan kaikkien päihteiden valmistaminen tulee siirtää laillisten valmistajien ja jälleenmyyjien piiriin kuten on vaikkapa panimotuotteiden osalla. Tämä painaa avoimen kilpailun kautta hinnat selvästi alemmaksi ja samalla katteet romahtavat tasolle jossa rikollinen toiminta ei kykene tuottamaan. Ohessa tietysti pitää santioida entistä tiukemmin luvaton valmistus, jakelu ja myynti. Nähdäkseni tämä on ainoa tie jolla huumeongelman lieveilmiöitä voidaan karsia. Miettikääpä jos kadulla tulee hlö x teille tarjoamaan "pimeää viinapulloa 100€" ostatteko sen vai haetteko valtion kaupasta varmasti hyvää ainetta 18€?

    VastaaPoista
  20. Tuon perusteella huumeet eivät ole siirtyneet paikallisiin apteekkeihin ja sen myötä niiden hintojen laskuun? Otetaan esimerkiksi purkillinen 50mg/100kpl bentsoja: apteekissa hinta 22 euroa, kaduilla 200-500 euroa.

    VastaaPoista
  21. Jos valtio perustaa myymäläketjun huumeiden myyntiä varten tyyliin alko, ajatus huumeiden vapauttamisesta toimisi.

    VastaaPoista
  22. Huumeiden vapauttamisesta siis oletetusti seuraa rikosten väheneminen. Tässähän on ratkaisu Ruotsin jengiongelmiiin. Laillistetaan rynnäkkökiväärien käyttö välienselvittelyssä ja ovien läpi ampumisissa. Ja niin saadaan nämäkin tapaukset pois rikostilastoista.

    VastaaPoista
  23. Tämä professorin bloki on muuttunut nyt jo aika pitkän aikaa hyvin raskaaksi ja ikäväksi luettäväksi niden tenojen ja anojen sekä muiden öyhöttäjien vuoksi. Ymmärrän että sananvapaus pitää olla, mutta jos ei ole mitään blokin aiheeseen sanottavaa muuta kuin öyhötys ja vittuilu ja muu vastaava paskanjauhanta, niin en kyllä voi pitää heidän tekstiensä poistamista mitenkään ongelmallisena sananvapauden kannalta. Keskustelen ja kiistelen mielelläni asioista erimieltä olevien kanssa, niin kauan kun se keskustelu on keskustelua eikä esiteinien öyhötystä. Valitettavasti sitä se juuri täällä alkaa olla. Kolmasosa tai paikoin puolet teksteistä on tuota typerää vätkytystä. Jos tämä jatkuu vielä, niin pitää hyvin lähiaikoina poistaa proffa lukulistalta kokonaan, jossain se raja on mitä viitsii moista lukea. Arvaan että tämän viestin perään tulee ainakin viisi viestiä tuota kuvaamaani lätkytystä, mutta niin se nyt vain menee täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ajatellutkin vetäytyä ihan vapaaehtoisesti. Maa on joka tapauksessa toivottomalla tolalla.

      Poista
    2. Just 😁. Sinuahan tässä varmaan tarkoitettiinkin. No ei.

      Poista
    3. Samaa mieltä.
      Tämä huumeaihe näköjään keräsi tänne paljolti aivan lukukelvotonta soopaa.

      Poista
    4. Kaiken näköisiä piiloteneoita, hurjia ultimaattumeita, kielioppisääntöjä, suorastaan merkillistä öyhötystä tosiaan.

      Taisi olla se "kemian kandi" kohta joka sai noin tuohtumaan ja aika lähellehän se osui.

      Ajatuspähkinä tosielämästä:

      Kadulla tai jossain lähes sellaiseksi luokiteltavalla aluella joku pyöräilijä kysyi, että mihinhän täällä voi jättää pyörän sanoin sille, että en mä tiedä itse laittaisin sen tohon aitaan kiinni muttei siihen kyllä pyöriä saa kiinnittää. No pyöräilijä siinä alkoi sitten tuohtuneena "Miksi sä sanoit, että siihen voi jättää jos siihen ei saa kiinnittää, ei tuolla tavalla voi sanoa jos siihen ei saa jättää, miksi sä sanoit noi? jne." se näytti ihan "normaalilta" ~<40v yliopisto opiskelijalta tai siellä oleilevalta jopa asuvalta en tiedä kuka oli.

      _Kysymys kuuluu mikä tuon pyöräilijän ongelma oli ja on takuu varmasti edelleen?_

      Enempää en viitsi jauhaa. Laitan provokaatiosta johtuen mainoksen tähän:

      30 op: Metaforisen puheen ymmärtämisen alkeet kun objekti on reaalimaailma/(ssa) tai kaukana siitä ehkä jopa edellisessa kappaleessa mutta samassa objekti avaruudessa.

      Aihealueet:

      Denaturoidut prepositiot ymmärtämisen edellytys? Voiko ajatusrakennelmia olla jos ne on liian pitkiä tai abstrakteja? Tulehduksellista ja leimahduttavaa keskustelua vai avaruudellista ajattelua sekä visioita? Toiset tykkää toiset ei luennoitsijana tohtori Pippuri.

      Käytämme kurssin ohjenuorana korpelalaista net.etiikkaa. jos joku luulee tästä poiketun on hän väärässä tai ei vaan osaa tai ymmärrä.

      Kurssi ei ole yhteensovittettavissa 'Toiston tärkeys, sallitut sanat ja väitteet: Parempien ihmisten virastokielen ja ajattelun säännöt joka päiväisessä elämässä sekä perustelut miksi vain meidän tapamme on oikea' kurssin kanssa.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!