keskiviikko 29. toukokuuta 2024

Auttaako kenialaisten johtama monikansallinen joukko?

Läntisen pallonpuoliskon ainoa Saharan eteläpuolisesta Afrikasta peräisin olevien ihmisten johtama valtio - Haiti - on saanut uuden pääministerin, Garry Conillen. Hän on entinen Haitin pääministeri, jonka valtakausi alkoi vuonna 2011 ja loppui jo 2012.

Connillen lähtökohta jengirikollisten riivaaaman Haitin nostamiseksi sekasorrosta ja kurjuudesta ei kuitenkaan vaikuttaisi lupaavalta, sillä Haitin terveydenhoito­järjestelmä on romahduksen partaalla, miljoonia ihmisiä uhkaavat nälänhätä ja tarttuvat taudit. Lisäksi yli 362  000 haitilaista on joutunut jättämään kotinsa väkivaltaisuuksien vuoksi.

Tehtävää pitäisi kuitenkin helpottaa Kenian johtamien monikansallisten joukkojen saapuminen maahan. Niiden tehtävänä on riisua jengiläiset aseista. Nähtäväksi siis jää, onnistuuko uusi pääministeri vai jatkuuko maan sekasorto myös hänen kaudellaan ja jälkeen. 

* * *

Edelle kirjoitetun tekstin tiedot ovat yhtä seikkaa lukuun ottamatta peräisin Ilta-Sanomien julkaisemasta jutusta. Lisäsin siihen itse ainoastaan tiedon haitilaisten muista Amerikan mantereen asukkaista poikkeavasta etnisestä taustasta. Tein sen siksi, että tiedolla saattaa olla merkitystä Haitin vuosien mittaisen ahdingon taustalla ottaen huomioon Saharan eteläpuolisten valtioiden yhteiskunnallisen menestyksen yleisen tason. 

Kiinnitin itse huomiota Haitiin ensimmäisen kerran yhdeksän vuotta sitten. Tuolloin viisi vuotta aiemmin sattunutta maanjäristystä oli seurannut ryöstelyaalto, jonka taltuttamiseksi tarvittiin länsimaisia sotilaita. 

Lisäksi kiinnitin arvoisten lukijoideni huomiota siihen, että silloisessa Haitissa jopa 12-vuotiaat tytöt myivät itseään pedofiileille saadakseen ruokaa ja tavaroita. Toivottavasti näin ei ole nyt käsillä olevassa tilanteessa. 

Tuolloin en vielä huomioinut Haitin väestön etnistä alkuperää, vaan kiinnitin siihen huomiota vasta seitsemän vuoden takaisessa kirjoituksessani. Ilta-Sanomien toimitusta asia ei kuitenkaan näytä kiinnostavan vielä tänä päivänäkään. Ei edes siksi, että maan väestön erikoisuuden taustalla on yksi historian onnistuneimmista etnisistä puhdistuksista.

22 kommenttia:

  1. Tsvimpapve ja Etelä-Afrikka onnistuivat samalla kaavalla.
    Botswana tehnee poikkeuksen.

    VastaaPoista
  2. Noilla on herneen kokoiset aivot joten ei takuulla tapahtu yhtään mitään parantumista maan tilanteenseen vaan päin vastoin. Persujen johdolla ollaan oikein hierottu ko 3 maan kanssa syventyvää yhteistyötä, eli suoraa mahantuloa Suomeen ilman mitään häiriötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. "Persujen johdolla". Älä puhu paskaa !

      Poista
    2. Uusi Rajalaki ja siinä mukana olevan sisäministeri Rantasen toiminta kertoo minusta jotain muuta kuin mitä sinä väität.
      Saa nähdä torppaako vihervasemmisto ja RKP ko. lain?

      Poista
    3. Ja jos torppaa, sekin on PS:n syytä. Näinhän se menee. Ihmettelen, kuinka kauan Riikka Purra jaksaa; sellaista loanheittelyä tulee niskaan, että saa hakea vuosien takaa vain Jussi Halla-ahon kokemaan vastaavaa törkyä.


      Poista
    4. Tavio siellä on leiponut afrikan kanssa jo kauan. Luulisi että jos jotain puoluetta kannattaa, olisi äänestäjät edes tietoisia mitä ne tekee. Miten luulitte että persut äänesti uuden eu:n maahanmuuttolaista? Tuo hukuttaa euroopan ja suomen täydellisesti. Juu, eihän sitäkään persut kannattaneet, ei ainakaan äänestäjiensä mukaan. Se vain että totuus on toista, joka persu äänesti kyllä tuolle laille.

      Poista
    5. Kun ei eduskunnan sivuiltakaan löydy mitään tietoa, niin ehkä sinä voisit valistaa. Milloin eduskunnassa on äänestetty EU:n uudesta maahanmuuttolaista? Ja mitä Ville Tavio on touhunnut?

      Poista
  3. Tänään alkaa EU-vaalien ennakkoäänestys.
    Toivottavasti osaatte Äänestää oikein!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo osataan, EU-äänestyslippuun ei kosketa pitkällä tikullakaan. Vaikka siihen liittymistä aikanaan kannatinkin, niin nykyinen EU on tuottanut karmean pettymyksen.

      Poista
  4. Saanen epäillä, että jengiläiset ihan helposti luopuvat aseistaan ja statuksestaan vallan huipulla...

    VastaaPoista
  5. Mutta mitenkäs se nyt noin. Siis lähtökohtaisestihan kaikki ihmiset ovat syntyneet vapaina, ja heille on annettu järki ja omatunto, ja kaikkihan osaavat ajatella.

    Kyllä heidän pitäisi toimia keskenään veljeyden hengessä.

    VastaaPoista
  6. Vihervassarit pitäisi rahdata tuonne opintomatkalle katsomaan kulttuurista värinää.

    VastaaPoista
  7. Debatoija; Epäilen vahvasti että toiset neekerit voivat korjata haiti-neekerin yhteiskuntakulttuurin. Haitille on hyvä verrokkikohde Dominikaaninen tasavalta, jonka asukkaat eivät ole puhtaita neekereitä vaan puoliksi valkoisia eli siis mulatteja. Dominikaaninen tasavalta on lintukoto Haitiin verrattuna.

    Turha syytellä mitään hurrikaaneja tai maanjärkistyksiä, haitin neekerit vain rakentavat niin paskoja rakennuksia, että ne tuhoutuu vähästäkin. Se on hällävälii neekerimenoo, kuten oli myös neekerienemmistöisessä New Orleansissa. Pato murtui hurrikaanissa kun neekerit viis välittivät sen parantamisesta/ korjauksista neekeri pormestarinsa johdollla

    VastaaPoista
  8. Nyt kyllä arvon professori oikoo historiaa kunnolla, tai unohtaa siitä ainakin melkoisen osan.
    Haitiin oli tuotu Ranskan toimesta lähes 800 000 orjaa Afrikasta.
    Ja kapinahan siitä tuli aikoinaan, ja työnjohto ym. teloitettiin.
    Vuonna 1825 Ranska hyökkäsi Haitiin, antoi kyllä valtion itsenäistyä sen jälkeen.
    Mutta määräsi / vaati Haitin maksamaan jokaisesta menetetystä 600 000 orjasta 250 frangin korvauksen, yhteensä 150 miljoonaa silloista frangia (nyky rahassa n 31 000 000 000 USD ) nykyisestä Suomen valtionvelasta lähes 20 %, ja Suomen sotakorvauksiin verrattuna paljon suurempi summa.
    Haitin valtion vuosi BKTstä meni jossain vaiheessa 80 % velan maksuun. Jossain vaiheessa Ranska armahti velallisen, en tiedä paljonko oli siihen mennessä maksettu velkaa + korkoja yhteensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. vuonnna 1825 ranskalaiset vaativat LOL..ei ole kuin 200 vuotta aikaa, syvältä ja kaukaa on suvakkiääliön tarvinnu kaivaa syyt neekeriyhteiskunnan ja neekeriyhteiskuntien järjestelmälliseen rankkaan alisuoriutumiseen

      Poista
    2. Helppohan se on velka maksaa, jos korko on 10 % , ei tarvitse maksaa kuin 15 miljoonaa frangia korkoa vuodessa.
      Mitähän se oli silloin rahan arvo, en tiedä. Viereisellä isolla mantereella, viikkopalkka oli luokkaa $ 1-5 työstä riippuen.

      Poista
    3. Bundesamt für Verfassungsschutz31. toukokuuta 2024 klo 5.10

      Taisivat ottaa lainaa amerikkalaispankeilta maksaakseen ranskalaisille.
      https://www.youtube.com/results?search_query=why+haiti+and+dominican+republic+are+so+different

      Poista
  9. Eihän proffa oikonut. Tuo tapahtui sen kansanmurhan jälkeen eli kun afrikkalaiset olivat tappaneet kaikki valkoiset.

    VastaaPoista
  10. Ei kai kaikkia valkoisia tapettu. Saksalaiset, ja Puolalaiset legioonalaiset saivat kansalaisuuden. (Wikipedia) Ranskalaiset poistettiin.

    VastaaPoista
  11. Kai se täytyy uskoa, että ÄO on erilainen eri paikoissa.

    Yle tänään

    Pohjois-Korean epäillään tiputtaneen ulostetta Etelä-Koreaan kostona

    Eteläkorealaiset aktivistit lähettivät pohjoisnaapuriin propagandalehtisiä ja herkkukeksejä, ja Pohjois-Korea lupasi maksaa ”samalla mitalla”.

    https://yle.fi/a/74-20091084

    Artikkelista poimittua

    Pohjois-Korean epäillään lähettäneen tiistaiyönä noin 200 roskasäkkejä kantanutta ilmapalloa Etelä-Koreaan.
    Roskasäkeissä oli Etelä-Korean viranomaisten mukaan ainakin muovipulloja, vessapaperia, multaa, pattereita, kengän osia ja ”tumman värin ja hajun” perusteella ulostetta.
    Yhdessä kuvassa maahan pudonneessa pussissa myös näkyy sana uloste.
    ...
    Vastaavia operaatiota tehtiin myös vuosien 2016 ja 2018 välissä.

    VastaaPoista
  12. Yle teksti-tv tänään

    https://yle.fi/tekstitv/txt/136_0001.htm

    Puola palauttaa puskurivyöhykkeen

    Puola aikoo palauttaa 200 metrin puskurivyöhykkeen Valko-Venäjän rajalle ensi viikon alussa, sanoo Puolan pääministeri Donald Tusk.

    Puskurivyöhykkeen on tarkoitus estää Valko-Venäjältä Puolaan saapuvien siirtolaisten tulo maahan.
    Puolan mukaan Valko-Venäjä usuttaa siirtolaisia Puolaan.

    Viime viikkoina siirtolaisia on saapunut enemmän Puolan rajalle.

    Tiistaina puolalainen rajavartija loukkaantui hengenvaarallisesti, kun häntä puukotettiin raja-aidan toiselta puolelta.
    ------------------

    Olikohan puukottaja "Rauhan uskonnon" edustaja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalergi-suunnitelma30. toukokuuta 2024 klo 6.41

      Noita "Rauhan uskonnon" edustajiahan suurin osa meille asylum-taikanalla tunkeutuvista kehitysmaalaisista on.
      Viimeksi eilisiltana viherkommarien Sofia Virta vahvisti, että heidän mielestään Euroopalla eli myös Suomella on resursseja ottaa vastaan kaikki "turvapaikan"-hakijat.
      Viherkommareita siis ei huoleta maamme karmea ULKOMAAN-velkaantuminen ja kuinka kantasuomalaisia vähäosaisia ja
      puolustuskyvyttömiä ajetaan entistä suurempaan ahdinkoon, jotta kehitysmaalaiset parempaa elintasoa hakevat saisivat kantasuomalaisten kustantamasta sosiaaliturvasta haluamansa - joka toteutetaan siis ottamalla lisää ULKOMAAN-velkaa kantasuomalaisten veronmaksajien piikkiin.
      Raivokkaasti "naisten oikeuksia" ajavia viherkommareita ei myöskään yhtään haittaa se, että nuo "rauhanuskontoa" tunnustavat ovat todellisia naisten sortajia.

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!