sunnuntai 12. toukokuuta 2024

Euroviisujen aikana paljastui EU:n korkean virkamiehen kyvyttömyys

Euroviisuhumpan aikana on Israelin ja Hamasin yhteenotto Gazan kaistaleella siirtynyt uuteen vaiheeseen. Eli terroristien viimeinen pesäke on joutumassa Israelin hyökkäyksen kohteeksi, ja siksi juutalaisvaltion armeija on määrännyt siviilit poistumaan itäisen Ramahin alueelta.

Tähän lienee kolme syytä. Ensinnäkin näin ehkäistään siviiliuhrien määrää ja toiseksi estetään näiden käyttäminen terroristien ihmiskilpinä. Kolmanneksi väkimäärän pienentäminen helpottanee Hamasin panttivankeinaan pitämien israelilaisten löytämistä. 

Tämä kaikki tapahtuu siitä huolimatta, että Eurooppa-neuvoston belgialainen puheenjohtaja Charles Michel paheksuu Israelin evakuointimääräyksiä. Olisiko hänen - EU:n presidentiksikin kutsuttuna virkamiehenä - mielestään siis parempi, jos palestiinalaisterroristeille annettaisiin mahdollisuus ihmiskilpien käyttöön ja kasvatettaisiin näin Gazan sodassa kuolleiden siviiliuhrien määrää entisestään? Tai jätettäisiin Hamasin kaappaamat panttivangit heidän haltuunsa?

Michelin mukaan "kaikkien ponnistelujen on jatkuttava kestävän aseleposopimuksen aikaansaamiseksi. EU on sitoutunut oikeudenmukaiseen ja kokonaisvaltaiseen rauhaan, joka perustuu kahden valtion ratkaisuun". 

Tämä toistaa sitä mantraa, joka vain vaikeuttaa Pyhän maan tilannetta, sillä kahden valtion ratkaisua eivät hyväksy kaikki palestiinalaiset, eivätkä israelilaisetkaan tule katsomaan sivusta sen seurauksena jatkuvia raketti-iskuja ynnä muita terroritoimia. Siksi palestiinalaisongelman ratkaisemiseksi tarvittaisiin kahden maan ratkaisusta jankuttamisen sijaan luovaa ajattelua, jollaisesta tarjosin yhden esimerkin viime jouluna. 

Olisi myös hyvä, mikäli Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja olisi kuullut presidentti Paasikivestä. Ja ymmärtäisi, että tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. 

Lyhyellä tähtäimellä se tarkoittaisi USA:n presidentti Joe Bidenin esimerkin seuraamista. Eli sen ymmärtämistä, että "aselepo alkaisi huomenna, jos Hamas vapauttaisi panttivangit. Israel sanoi, että se on Hamasista kiinni, jos he haluavat tehdä sen, tämä voisi loppua huomenna".

Tämä(kin) herätti kysymyksen siitä, millä perusteella Euroopan Unioni valitsee korkeita virkamiehiään. Ilmeisesti ei ainakaan loogisen ajattelukyvyn tai vahvan ymmärryksen perusteella.

25 kommenttia:

  1. Itse ottaa aivoon että puhutaan ja kirjoitellaan maasta jota ei ole olemasskaan, eli tuosta "Palestiinasta" Jos joku edes hiukan perehtyisi alueen historiaan niin ei kauaa menisi kun tajuaisi että ko maa on pelkkä muslimeiden keksimä satu. Minulle paras vaihtoehto olisi että israel ja tuo "palesttina" tuhoutuisi kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terhomatti Hämeenkorpi12. toukokuuta 2024 klo 9.14

      Koetahan rauhoittua, Ano, jos pystyt ! Israel on Lähi-idän ainoa demokraattinen valtio, joka kirjaimellisesti taistelee - ja on aina taistellut - vain itsenäisyytensä säilyttämiseksi. Senkö tuhoutumista sinä ajat? Mee hoitoon!

      Poista
    2. Etkä osaa lukea? Minä en kirjoittanut että israilia ei olisi olemassa vaan tuota "palestiinaa" ei tällä telluksella ole muuta kun sairaiden mielikuvituksissa. Sinä et tiedä noista juutalisista mitään, joten turha sinun on minulle alkaa hoitoon tyrkyttelyä esittämään, osoitit vain oman tyhmyytesi. Tämän maan rahoja ei saa jakaa muslimeille eikä kyömynenille.

      Poista
    3. Sanavalinnoillasi todistat olevasi niitä oikeita antimitistejä ja rasisteja joita vihervasemmisto näkee joka puolella, mutta ovat aika harvinaisia muualla kuin heidän itsensä keskuudessa. Olen ollut juutalaisten ja israelilaisten kanssa paljonkin tekemistä, eivätkä ole sen kummempaa sakkia kuin muuallakaan. Vuosikymmenien jatkuvan uhan alla eläminen ja sotiminen on jättänyt jälkensä, ja vuosituhantinen kauppian- ja pankkiiriperinne tuo sen että heidän kanssaan tehdystä sopimuksesta kannattaa lukea se pienellä präntättykin teksti. Eivät sinällään huijaa, se on siellä sopimuksessa jos koet hävinneesi kaupoissa. Toteuttavat sopimuksen pilkulleen, myös ne kohdat jotka eivät ole sinulle mieleen. Typeryydellä ei ole sijaa heidän kanssaan kaupanteossa, toisin kuin suomalaiset tuntuvat luulevan. Sinisilmäinen sopimusten teko tuhansia vuosia alalla toimineiden kanssa ei kyllä ole hyvä idea ja ihan oma syy, ei heidän.

      Poista
  2. Suorastaan ihailla täytyy Hamasin ja tukijoidensa propagandan tehokkuutta. Israelhan se tässä tuon aivopesun mukaan pahis ja kaiken kärhämän aloittaja ja jatkaja on. Vaikka länkkäreillä on kaikki kanavat hankkia puolueetonta tietoa tilanteesta, niin niinpä vain suurehkot kansanjoukot saadaan liikkeelle marssimaan ja heiluttelemaan Hamasin lippua - kuten nähtiin Malmössa viisujen yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole israel eikä "palestiina" tuonut euroopalle mitään hyvää päinvastoin, toinen eli palestiina on pelkkä satumaa ja alusta loppuun pelkkiä terroristeja täynnä. Sitten israel kymynenät tekee töitä euroopan tuhoamasiksi ja työntää muslimeita euroopan joka kolkkaan. kyömynenät ei eroa sukumuslimeitaan mitenkään.

      Poista
    2. Terhomatti Hämeenkorpi12. toukokuuta 2024 klo 9.17

      Haista itteäs, toinen Ano ! Paskasakin tulo Eurooppaan on näitten eurooppalaisten " valtiomiesten" omaa tyhmyyttä ja saamattomuutta !

      Poista
    3. Sinä et tiedä ihaliemistasi kyömyistä mitään. Luet kaiken valtamedista ja sen mukaan haukut toista mieltä olevia tyhmäksi. Kenen luulet keksineen ilmastomuutoksen ja digivaluutan ja ketkä istuu päättämässä ihmisten rahoista kun digivaluutta tulee.

      Poista
    4. Vai kyömyistä... nyt löytyi se oikea rasisti ja antisemitisti, ei epäilystäkään.

      Poista
  3. Michel kuuluu laitavasemmistoon, joka ei ole meritoitunut kyvyllä johdonmukaiseen ajatteluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitihän se arvata, taitaa ajaa tykkänään arabien asiaa.

      Poista
  4. Jos syiden ja seurausten kokonaisuutta ei ymmärretä tai ei edes haluta ymmärtää, niin asiaan liittyvät toimenpiteet perustuvat luuloon,
    hyvin inhimillistä toki.
    Epätoden maailma on siis todellisuuden kontradiktio, jossa uskomuksiin luottaen, teemme joutavia päätöksiä.
    Homo religiosus on kokonaisvaltaisuudessaan - siis päinvastoin kuin Homo sapiens, jolla itseämme kiitämme - kaikkeenulottuva
    vaikuttaja, jonka valtuutuksella voimme perustella kaikkia hyveellisyysideologioita.
    Uskonnollisuus on kaikissa ulottuvuuksissa järjen vastaisuutta: olipa kyse kristillisyydestä, muhamettilaisuudesta tai vaikkapa
    muodollisiin/rajallisiin tavoitteisiin pyrkivistä ideologioista.
    Onhan se toki helppoa ja trendikästä uskoa, että israelilaiset ovat paskiaisia.

    VastaaPoista
  5. Israel käy puolustussotaa kuten Ukrainakin. Myötätuntoni on näiden maiden puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on se happotesti josta Venäjä ja Hamas eivät selviä. Eli kun kysytään mitä tapahtuu kun toinen tai toinen osapuoli lopettaa sotimisen yksipuoleisesti, niin selviää se sotaan primääristi syyllinen osapuoli. Jos Venäjä tai Hamas lopettavat sotimisen, tulee rauha, jos Ukraina tai Israel lopettavat sotimisen, niiden valtio ja kansa lakkaavat olemasta.

      Poista
    2. Ano 9.36, itsehän et ymmärrä omaa tekstiäsi! Aivan selvästi ymmärrettävä lausehan tuo on: "Minulle paras vaihtoehto olisi että Israel ja tuo "palestiina" tuhoutuisivat kokonaan." Jäiköhän yksi olennainen sana lauseesta pois?

      Poista
  6. Muistutan teitä, arvoisat lukijani, että tässä blogissa on käytössä sananvapaus, eivätkä kommenttiosion puheenvuorot siitä syystä vastaa välttämättä millään tavalla blogin omistajan näkemyksiä. Samalla palautan kaikkien mieliin, että asiallinen keskustelu onnistuu parhaiten noudattamalla hyviä käytöstapoja ja asiallista kieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus säälittää, kun sananvapauden vuoksi sallit julkaista esimerkiksi putinistista (piilo)vaikuttamista. Itsehän sinä et sellaisia tekstejä symppaa.

      Poista
  7. Kyllä asiallinen kommentointi aina vihapuheen voittaa. Viherkommarithan kovasti varoittelivat, että se on vaan ajan kysymys, koska vihapuheet muuttuvat teoiksi. Näin juuri oli käymässä perussuomalaisten EU-vaalitilaisuudessa. Kaksi viherkommaria uhkasi Sebastian Tynkkystä ihan sillä fyysisellä väkivallalla. Onneksi poliisit tulivat väliin ja veivät punaiset pojat mustaan maijaan rauhoittumaan tai ainakin yhden vei.
    Tämä ei tosin saanut isoja otsikoita valtalehdistössä vaan suurempi uutinen oli, kun Riikka Purra kehotti huutohäiritsijöitä menemään töihin. Kommunisti Veronika Honkasalon mielestä se oli lähes anteeksiantamaton teko, koska pahinta, millä vasemmistoa voi uhkailla on työ.

    VastaaPoista
  8. Kiitokset professorille valaisevista kirjoituksista Israel/Gaza- tilanteesta.
    Erityisesti tuo Israelin lupaus sodan loppumisesta jos Hamas vapauttaa panttivangit, reivaa myötätuntoa Israelin puolelle.

    VastaaPoista
  9. Milloin tuolla maailmankolkalla olisi rauha vallinnut? Palestiinalaiset ovat aina kaivaneet verta nenästään ja härkkineet fiksumpaa ja rikkaampaa naapuriaan, koska se on kateellisen vasemmiston tapa. Se on myös Putinin tapa aivan kuin Venäjällä maita ja mantuja ei olisi liiankin kanssa. Nyt nuo palestiinalaiset mölisijät ja riidanhaastajat ovat tuoneet sekasorron koko Eurooppaan ja meilläkin vasemmisto komppaa. Kun on kysymys antisemitismistä, viha ja rasismi on sen mielestä hyväksyttävää, vaikka pesukarhukravatti saikin sen viime kesänä pöyristymään..

    VastaaPoista
  10. Miten Ukraina sijoittui, antoiko suomi täydet pisteet? Ollaan huolisaaan Venäjän hybridivaikuttamisesta, mutta itse käytetään jopa tällaista pellekilpailua ihmisten mielipiteen muokkaamiseen sotamyönteiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansa äänesti väärin eli kansa on vaihdettava. (Ironia, sarkasmi).

      Poista
    2. Ano klo 7.58:
      Putin on julkisesti sanonut Neuvostoliiton hajoamista maailmanhistorian suurimmaksi tragediaksi. Hän on myös osoittanut Stalinia koskevan ihailunsa - vähänkään historiaa tunteva tietää, millainen ihmispeto Stalin oli.
      Kehotan sinua katselemaan talvi- ja jatkosodan aikaisia valokuvia Stalinin terroripommitusten jäljistä Suomen kaupungeissa SIVIILIKOHTEISIIN; Stalinin tarkoituksenahan oli lisäksi kevättalvella 1944 mahtavalla pommikonelaivueellaan usean yön aikana pommittaa koko Helsinki maan tasalle, joka kuitenkin useista eri syistä suurimmaksi osaksi epäonnistui, vaikka ei kokonaan. Lähes päivittäin TV:ssä nähtävät Putinin terroripommitukset Ukrainassa SIVIILIKOHTEISIIN ovat täsmälleen samannäköisiä kuin suuren esikuvansa Stalinin terroripommitusten tuhot Suomen kaupungeissa.
      Putin on monta kertaa osoittanut sekä suoraan että epäsuorasti tarkoituksenaan olevan rakentaa uudestaan Stalinin neuvostoimperiumia vastaava, alueellisesti vielä paljon mahtavampi Suur-Venäjä - ja selvästikin saada historian kirjoihin nimekseen PUTIN SUURI, kuten myös suuren ihailunsa kohteet imperialistit Pietari Suuri ja Katariina Suuri.

      Sano nyt rehellisesti, onko mielestäsi "sodanlietsontaa" koettaa saada tiettyjen Nato-maiden tyhmät ja kelvottomat vellihousujohtajat ryhtymään tositoimiin omien puolustusvoimiensa ja Ukrainan puolustuskyvyn kohottamiseksi tilanteen vaatimalle tasolle - ennenkuin Putinin brutaali barbaari-armeija marsii heidän omien pääkaupunkiensa kaduilla, ryöstäen, raiskaten ja murhaten heidän äitinsä ja tyttärensä, kuten teki hänen esikuvansa Stalinin barbaari-armeija Saksassa 2.maailmansodan jälkeen?

      Poista
    3. Anteeksi Ano 7.58, tuli paha lipsahdus. Edellinen kommenttini oli tarkoitettu Anolle 7.27.

      Poista
    4. Ja vieläkin lipsahti: anteeksipyyntöni oli tarkoitettu nimimerkille
      "29051453 13. toukokuuta 2024 klo 7.58".

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!