maanantai 31. tammikuuta 2011

Halpoja lentoja

Egyptin menossa olevan vallankumousyrityksen jalkoihin jääneet suomalaiset lennätetään turvaan kotiin. Näin maailmalla vaaraan joutuneet suomalaiset pääsevät kotiin perheensä ja sukulaistensa luo. Ulkoministeriöstä myös kerrotaan, että lennosta ei haeta voittoa, joten hinta on kohtuullinen - alle tonnin. Hieno juttu että kansakunta pitää huolen jäsenistään.

Jotain tuttua tässä on. Nytpä muistankin.

Jokin aika sitten meille kerrottiin, että myös uussuomalaisten perheet yhdistetään voittoa tavoittelemattomilla lennoilla. Ne ovat jopa halvempia kuin nyt nähtävät suomalaisten lennätykset - suorastaan ilmaisia.

Tämä ei kaipaa enempiä selityksiä. Mutta haluan saattaa sen lukijoilleni tiedoksi seuraavien vaalien äänestyspäätöksiä varten.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Haluaako sisäasiainministeriö rikolliset Suomen kansalaisiksi?
Kummallinen ajattelu vaikeuttaa maahanmuuttajien sopeutumista
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Laskennallisia vaalitulosennusteita gallupkannatuksen pohjalta

Uusimman Helsingin Sanomien tilaaman gallup-tutkimuksen perusteella perussuomalaisten kannatus jatkaa edelleen nousuaan. Soinilaisten kannatuksen nousun kääntöpuolena on käytännössä kaikkien muiden puolueiden kannatuksen lasku.  Kevään vaaleissa näyttäisi siis olevan muhimassa yksi kaikkien aikojen suurimmista poliittisista mullistuksista Suomen historiassa.

Haluan tässä vaiheessa esittää pari laskelmaa vaalikilpailun tilanteesta.

Varsinainen vaalikampanja ei ole vielä alkanut. Vanhastaan tiedetään, että onnistuneella kampanjalla voi nostaa suosiotaan melkoisesti. Ja vielä paremmin voi kannatuksensa tuhria epäonnistuneeseen vaalikampanjaan. Siitä paras esimerkki on vuoden 2000 presidentinvaalit, joissa Esko Ahon epäonnistunut vaalikampanja johti Tarja Halosen presidentiksi.

On siis todennäköistä että myös tämän kevään eduskuntavaalikampanjoiden aikana puolueiden kannatuksessa tapahtuu suuria muutoksia. Muutosten suuntaa on tietenkin mahdoton ennustaa, koska emme tiedä mitä seuraavien kuukausien aikana tapahtuu. Tuleeko suuria paljastuksia? Munaako joku puolue itsensä - tai syntyykö sankaritarina? Syntyykö kansainvälisiä kriisejä tai romahtaako EU:n talous.

Kysymystä voidaan kuitenkin tarkastella menneiden vaalien valossa oletuksella että historia toistaa itseään, kuten se usein tekee. Käytän seuraavien laskelmien lähtökohtana  YLE:n puoluekannatusmittaria ja eduskuntavaalien tulosta vuodelta 2007.

Yksinkertaisin tapa tarkastella vaaligallupin ja lopputuloksen suhdetta on verrata vuoden 2006 joulukuun ja vuoden 2007 tammikuun puoluekannatusmittarien ja saman vuoden maalisvaalien tuloksen erotusta: esimerkiksi SDP:n vaalikannatus oli joulukuussa 21,44% ja joulu- ja tammikuun gallupkannatukset olivat 25,2% ja 23,8%. Näin ollen vaalesissa toteutunut kannatus oli keskimäärin 3,06 prosenttiyksiköä pienempi kuin joulu-tammikuussa ennustettu tulos.

Mikäli oletamme kannatustilanteen kehittyvän samalla tavalla kuin vuonna 2007, saamme ylle kirjattua periaatetta soveltaen nyt HS:ssä julkaistu mielipidetutkimuksen pohjalta seuraavat kannatuslukuennusteet eri puolueille (vain niille, jotka ovat mukana YLE:n puoluekannatusmittarissa): Kok 22,86%, Kesk 17,51%, PS 17,45%, SDP 15,14%, Vas 7,92%, Vihr 7,81%,  RKP 4,72% ja KD 3,51%.

Koska muutokset ovat nyt suurempia kuin melkein koskaan aiemmin, emme kuitenkaan tiedä, onko ennusteen ja vaalituloksen välinen suhde aritmeettinen. Puoluekannatusten muutokset voivat olla luonteeltaan myös prosentuaalisia. Eli kun SDP sai vuonna 2007 21,44% ääniä, oli se noin 12,5% vähemmän kuin joulu-tammikuun mielipidetiedusteluissa.

Jos siis oletamme puolueiden kannatuksen kehittyvän prosentuaalisesti samalla tavalla kuin vuoden 2007 vaaleissa, saamme HS:n julkaiseman mielipidetutkimuksen perusteella seuraavat kannatuslukuennusteen eri puolueille: PS 23,43%, Kok 22,91%, Kesk 17,70%, SDP 15,93%, Vas 7,94%, Vihr 7,88%, RKP 4,74% ja KD 3,66%.

Edellä laskemani ennusteet ovat siis pelkästään laskennallisia. On mahdollista, että asiakysymysten seurauksena vaalitulos poikkeaa niistä merkittävästikin. Toisaalta ne tarjoavat herkullisen lähtökohdan puolueiden kannatuksen jatkoseurantaan.

Merkittäviä kysymyksiä ja spekulaation aiheita ovat ainakin seuraavat:

Voiko perussuomalaisten kannatus todella nousta yli 20% tasolle kuten prosentuaalinen tarkastelu ennustaa?
Nouseeko perussuomalainen puolue kolmen suuren joukkoon? Tai jopa maan suurimmaksi?
Voiko SDP:n kannatus todella laskea alle 16% tason?
Ohittaako vasemmistoliitto jälleen vihreät?

Vastauksia näihin kysymyksiin saamme kevään vaaleissa. Tällä hetkellähn kaikki tämä on pelkkää ajatusleikkiä. Mutta mielenkiintoista sellaista!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Asiaan!
Vihreiden ja Professorin ajatukset käyvät yksiin
Kestääkö perussuomalaisten kannatus?
Puolueiden maahanmuuttoasenteista

maanantai 24. tammikuuta 2011

Ihminen - superorganismi

Science-lehdessä oli mielenkiintoinen yhteenvetoartikkeli ihmisen ja mikrobien suhteesta, minkä seurauksena innostuin naputtelemaan tämän kirjoitukseni.

Suurin osa ihmisistä pitää bakteereja ja viruksia haitallisina eliöinä. Viruksia vastaan on taisteltu rokotuksin ja antioksidantein kun taas bakteerit saadaan polvilleen antibiooteilla. Klassisten tartuntatautien vähenemisen myötä ovat erilaiset elintasovaivat kuten liikalihavuus tai sokeritauti lisääntyneet länsimaissa.

Käsitys bakteereista ja viruksista pelkkinä vahingonaiheuttajina on nyt osoittautumassa vääräksi. Vaikka taudinaiheuttajat ovatkin parhaiten tunnettuja pöpöjä, suurin osa ihmisen yhteydessä elävistä bakteerilajeista ei aiheuta tauteja tai muuta ikävää. 

Kaikkiaan noin yhdeksän kymmenestä ihmisen solusta on bakteerisoluja ja vain yksi kymmenestä siis ihmisen omia soluja. Bakteerilajeja on vaikkapa suolistossa noin 1000 erilaista ja muualla kehossa lisää. Tätä kokonaisuutta kutsutaan ihmisen mikrobiomiksi. Nykyisen käsityksen mukaisesti ihminen ja tämä mikrobiomi yhdessä muodostavat superorganismin, jonka eri osaset ovat toisilleen tarpeellisia. 

Ihmisen ja bakteerien interaktioista on opittu koko ajan lisää. Esimerkiksi lihavuudesta kärsivien ihmisten suolistossa on normaalipainoisia vähemmän Bacteroides-suvun bakteereita. Niin sanotut metagomiikka-analyysit ovat puolestaan osoittaneet, että ihmisen mikrobiomista löytyy suuri joukko geenejä, jotka täydentävät ihmisen metaboliaa: mikrobiomista löytyy geenejä hajottamaan kuituja ja erilaisia kemiallisia yhdisteitä, sekä tuotettamaan ihmiselle välttämättömiä vitamiineja. Myös eri bakteerien genomit täydentävät toisiaan luoden siteitä mikrobiomin eri osien välille - samalla kiinteyttäen koko superorganismia.

Mikrobien merkitystä ihmisen terveydelle on alettu ymmärtää vasta aivan viime vuosina. Mikrobit näyttävät tehostavan immuunijärjestelmämme toimintaa. Tämä ei ilmeisesti koske pelkkiä bakteereita, vaan hiirisysteemissä tutkittuna myös eräät virukset suojaavat bakteeri-infektiolta, ehkäpä tämä koskee myös ihmistä.

On siis tullut aika muuttaa käsitys bakteereista ja viruksista. Vaikka monet niistä aiheuttavatkin tauteja, on valtaosa välttämättömiä olemassaolollemme. Tämän alan tutkimus on vasta alussa, mutta sen edistyessä aiheeseen tarttuvat mitä todennäköisimmin myös markkinamiehet. Heidän kauttaan saamme varmasti paljon uusia erilaisia terveysvaikutteisia mikrobivalmisteita.

Siinä suossa kuluttajaa pyritään varmasti myös johtamaan harhaan, vaikka itse ilmiön taustalta löytyy tieteellisiä näyttöjä - kuten jo nyt Valion maitohappobakteerituotteilla (toisin kuin monella niiden kilpailijalla). Kuluttajalta vaaditaan siis tulevaisuudessa yhä enemmän tietoa kaupan olevista valmisteista, jotta huijaustuotteet voidaan erottaa todellista hyötyä tuottavista. Kysymys tietenkin kuuluu: kenellä ihmeellä on aikaa kaiken tämän informaation hankkimiseen?

Aimepia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Mykoplasma
HIV, matkailu ja nuhakuume
Uutta tietoa viherpesusta

lauantai 22. tammikuuta 2011

Vauraiden ihmisten kakarat vähäarvoisempia kuin muiden lapset?

Uuden Suomen kyselyssä perussuomalaiset ilmoittivat kannattavansa lapsilisien porrastamista tulojen mukaan. Samalla kannalla on ainakin jossain määrin myös SDP. Ajatuksella lienee vankka kannatus myös kansan parissa. Tästä huolimatta se on mielestäni pöyristyttävä.

Lapsilisän tarkoitus on kattaa suomalaisille vanhemmille niitä kuluja, joita lasten hankkimisesta seuraa. Näin on tehty siksi, etteivät nuoret suomalaiset jättäisi lapsia tekemättä ainakaan taloudellisten syiden takia. Lasten hankkiminen kun on ehdoton edellytys suomalaisten geenien ja kulttuurin säilymiseksi myös tulevaisuudessa.

Sinänsä on varmasti totta, että köyhälle lapsilisä on tärkeämpi tulonlähde kuin hyvätuloisille. Mutta niin ovat heidän kaikki muutkin tulonlähteensä. Tämä on looginen seuraus pienistä tuloista, joista suuri osa kuluu välttämättömien asioiden hankkimiseen - toisin kuin suurituloisella.

Koska ihmisten tulojen välillä on varsin suuret erot, on meillä haluttu tasata niistä johtuvia elintasoeroja. Näin lisätään yhteiskunnan turvallisuutta ja edistetään mahdollisuuksien tasa-arvoa kaikille sosiaaliluokkaan katsomatta. Tulontasauksen tärkeydestä lieneekin suuri periaatteellinen yksimielisyys suomalaisten parissa, ja ehkäpä juuri tästä syystä ovat perussuomalaiset ja SDP ehdottaneet lapsilisää yhdeksi keinoksi tämän tavoitteen saavuttamiseksi.

Tulontasaukseen on kuitenkin keksitty jo kauan sitten paljon parempikin keino. Se on progressiivinen verotus. Valitettavasti vain yhteisten menojen rahoitusta on viime vuosina siirretty valtion tuloverotuksesta yhä enemmän tasaveroluonteiseen kunnallisveroon sekä erilaisiin kulutus- ja haittaveroihin, jolloin verotuksen progressio on käytännön tasolla loiventunut erittäin merkittävästi aiemmasta. Lisäksi pääomien verotus on toteutettu kiinteällä veroprosentilla. Kaikki nämä seikat ovat aiheuttaneet suhteellisen köyhyyden  lisääntymistä, eli käytettävissä olevien tulojen erojen kasvua.

Vaikka myös minä muiden suomalaisten tavoin kannatan edellä mainitsemistani syistä melko voimakasta tuloerojen tasausta, olen sitä mieltä että perussuomalaiset ja SDP ovat nyt ottaneet väärän keinon yhteiskunnallisen epätasa-arvon lieventämiseksi. Ei voi olla oikein asettaa vauraiden ihmisten lapset vähempiarvoisiksi kuin köyhempien. Ei vaikka tarkoitus olisikin hyvä.

Nyt nähdyn ehdotuksen sijaan perussuomalaisten ja SDP:n poliitikkojen tulisi keskittyä keinoihin, joilla verotuksen progressio voitaisiin muuttaa nykyistä oikeudenmukaisemmaksi. Se edellyttäisi useiden viimeisten Suomen hallitusten noudattaman erityisesti kaikista suurituloisimpia suosivan verolinjan kääntämistä vaalien jälkeen. Sellaista tavoitetta minäkin voisin kannattaa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi
Asiaan!

perjantai 21. tammikuuta 2011

Dopingin sallimisesta urheilussa

Kilpaurheilun maine on vuosikaudet kärsinyt dopingista, eli kiellettyjen menetelmien hyödyntämisestä suoritusten parantamiseksi. Suomalaiset muistavat nämä ongelmat parhaiten Lahden MM-hiihtojen joukkokärystä vuonna 2001 sekä 1970-luvun kestävyysjuoksubuumin viimeisen mohikaanin, euroopanmestari Martti Vainion kärystä vuoden 1984 olympialaisissa.

Pahimmin dopinginkäyttö on kuitenkin ryvettänyt meillä marginaalilajin asemassa olevan, mutta maailmalla huippusuosittun maantiepyöräilyn, jossa liikkuvat niin suuret rahamäärät että kiellettyjen keinojen käyttö on kasvanut ilmeisesti osaksi kaikkien huipputallien ja -pyöräilijöiden rutiineja. Tähän viittaavat ainakin Pia Sundstedtin kokemukset italialaisessa ammattilaistallissa.

Doping-ongelmaan on periaatteessa kolme ratkaisua. Ensimmäisen mukaan se pyritään kitkemään tiukalla valvonnalla. Tätä noudatetaan periaatteessa kaikissa olympialajeissa vaihtelevalla menestyksellä. Toinen vaihtoehto on kieltää doping periaatteessa, mutta jättää valvonta retuperälle. Tämä periaate on ollut käytössä Pohjois-Amerikan suurissa ammattiurheilulajeissa kuten baseballissa. Tämä vaihtoehto näyttää kuitenkin olevan poistumassa, ja myös nämä lajit ovat siirtymässä kiellettyjen aineiden tiukempaan valvontaan. Kolmas mahdollisuus on tietenkin kaikkien keinojen salliminen.

Doping-aineiden laillistamista on viimeksi ehdottanut entinen menestyspyöräurheilija Floyd Landis perustelunaan lähinnä valvonnan mahdottomuus. Hänen mukaansa "testit ovat niin pahasti jäljessä, että tilannetta ei voi muuttaa". Aineiden kieltämisen sijasta Landis ehdottaakin urheilijoiden terveyden valvontaa, jotta kukaan ei vahingoittaisi itseään.


Landisin ehdotukseen sisältyy täsmälleen se syy, miksi doping on kielletty ja miksi kieltoa valvotaan. Kyseessä on urheilijoiden terveyden turvaaminen. Jo nyt sallitaan sellaisten keinotekoisten valmisteiden käyttö, joihin ei liity terveysriskejä. Urheilijat käyttävät esimerkiksi monenlaisia vitamiini- ja hivenainevalmisteita, syövät proteiinivalmisteita ja niin edelleen. Käytännössä urheilujärjestelmä siis toimii jo Landisin ehdottamalla tavalla. 


Siten hänen ehdotuksensa tarkoittaisi lähinnä vain aineiden vapaan käytön rajan siirtämistä kohti yhä vaarallisempia aineita. Landisilla ei kuitenkaan ole mitään ehdotusta siitä, miten ilman valvontaa varmistumme siitä ettei kukaan ylitä tätä uutta rajaa ja tapa itseään vaikkapa erytropoietiini-hormonilla? Käsittääkseni Landisin ehdotus ei siis johtaisi valvontaongelman poistumiseen - ainakaan mikäli siihen ehdotettu urheilijoiden terveyden valvonta otetaan tosissaan.


Toinen heikko lenkki Landisin kommentissa liittyy dopingin testaamisen jälkeenjääneisyyteen. Tämä on merkillistä, sillä kärynneenä huippu-urheilijana Landis itse on elävä esimerkki siitä, etteivät testimenetelmät aivan toivottoman jäljessä ole. Samaa kertoo sekin, että huomattava osa huippupyöräilijöistä on jäänyt kiinni viime vuosina (esimerkki). Tämähän ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä, että testit toimivat kohtuullisen hyvin. Tämän vahvistaa myös hiihtolajien dopinghistoria vuoden 2001 jälkeen. Käryjä on tullut, ja iso osa niistä aivan maailman terävimmällä huipulla (esimerkiksi Mühlegg ja Varis).


Dopingvalvonnan tulevaisuutta ajatellen juuri Kaisa Variksen viimeinen käry oli esimerkki uudesta aikakaudesta dopingin vastaisessa taistelussa. Käryhän ei syntynyt satunnaisessa rutiinitestissä, vaan hiihtäjän verenkuvasta huomattiin poikkeama normaalista, minkä seurauksena hänen testiohjelmaansa tiivistettiin kunnes käry kävi.


Verenkuvan seuraaminen on kuitenkin varsin alkeellinen tapa valvoa dopingia. Nykyinen biologian vallankumous tarjoaa paljon tehokkaampia keinoja (esimerkki Wadan rahoittamasta tutkimushankkeesta), ja jo lähivuosina voidaan dopingtestejä haluttaessa korvata esimerkiksi elimistön geenitoiminnan analysoinnilla. Tällöin nähdään kaikki elimistön tilan poikkeamat normaalista, olivat ne sitten kiellettyjen aineiden tai vielä tuntemattomien valmisteiden aiheuttamia. Tämän jälkeen vilppiurheilijoilla on todella ahdas liikkumavara, ja dopingin käytön kynnys nousee merkittävästi nykyisestä. Etenkin jos Suomen ja Italian kaltaiset sanktiojärjestelmät yleistyvät myös muissa maissa.


Viimeisenä argumenttina tahdon tuoda esiin sen, että doping-kontrollilla on myös urheilun harrastajamäärien kannalta mielestäni varsin suuri merkitys. En ainakaan itse kannustaisi lapsiani kilpaurheilun pariin, mikäli heidän mahdollisesta menestyksestään seuraisi jatkuva dopingainemyrkytyksen riski. 


Näillä perusteilla sanon hyvin vahvasti "ei kiitos" doping-aineiden vapauttamiselle.


Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Hiihdon likaisen ajan testamentti - katse tulevaisuuteen
Jalo itsepuolustuksen taito
Hiivasieni, puhdas urheilu ja geenidoping
Urheilu ja astmalääkkeet

tiistai 18. tammikuuta 2011

Urapolkujärjestelmään!

Yliopistouudistus on saavuttamassa uuden vaiheen Ainakin Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto ja Oulun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta ovat luopumassa vanhasta suomalaisesta virkajärjestelmästä kohti anglosaksisten maiden "tenure track" systeemiä.

"Tenure track" voidaan suomentaa vaikka urapolkujärjestelmäksi. Siinä nuori tutkija saa pienipalkkaisen määräaikaisen toimen, jonka loppuessa hänen suoriutumisensa tutkimus-, opetus- ja hallinnollisista tehtävistä arvioidaan. Mikäli nuori tutkija saavuttaa asetetut tavoitteet, siirtyy hän urallaan seuraavaan vaiheeseen ja parhaassa tapauksessa lopulta saa professorin aseman. Käytännössä tutkijoiden urapolku siis muistuttaa armeijan hierarkiaa - paitsi että epäonnistumisesta seuraa työsuhteen purkaminen.

Mitä tämä uudistus merkitsee käytännössä?

Ensimmäinen ja varmaankin tässä uudistuksessa liikkeellepaneva vaikutus on yliopiston rahansäästö. Oulun yliopistolta kuullun ilmaisun mukaisesti yhdeksän professorin palkalla voi työllistää 15 alemman asteen opettajaa. Toisin sanoen näin voidaan viedä läpi merkittävä yliopiston tutkijaopettajien palkanalennus.

Tämä palkanalennus koskee siis yliopiston henkilökuntaa. Käytännössä nuoret tutkijat kuitenkin tekevät jo nykyisin töitä vaihtelevissa työsuhteissa ja apurahoilla, jolloin heidän näkökulmastaan katsottuna urapolkujärjestelmä saattaa tarjota jopa palkankorotuksen.

Toinen vaikutus on nuorille akateemisille osoitettujen kunnollisten työpaikkojen määrän kasvu. Näin ainakin lyhyellä aikavälillä. Pidemmällä aikavälillä vaikutus saattaa kuitenkin olla päinvastainen, sillä nuorena urapolkujärjestelmään päässeet henkilöt saattavat pysyä järjestelmässä jopa 40 vuotta sulkien samalla ovet seuraavien sukupolvien lahjakkuuksilta.

Tässä  oleellista on se, miten hyvin määräaikaiset urapolkuvirat pysyvät aidosti määräaikaisina, eivätkä muutu käytännössä vakinaisiksi. Tämä vaatii yliopiston hallinnolta selkeitä kriteereitä (ja niissä pitäytymistä) urapolulla etenemisestä. Tarkasteluvaiheeseen tulevien viranhaltijoiden liian positiivinen kohtelu saattaa rämettää koko järjestelmän muuttaen urapolkujärjestelmän suojatyöjärjestelmäksi. Tämä ei missään tapauksessa olisi veronmaksajan etu.

Kolmas vaikutus on opettajakunnan nuorentuminen järjestelmään siirryttäessä. Jos professuureista luovutaan urapolkuvirkojen hyväksi, joutuvat nämä nuoremmat tutkijat vastaamaan opetuksesta. Tämän seurauksena saataneen nykyistä innokkaampia opettajia, joiden kokonaisnäkemys tieteenalastaan kuitenkin on todennäköisesti heikompi kuin nykyisen opettajakunnan. Lopputulos voi olla yhtä hyvin positiivinen kuin negatiivinen.

Tässä on huomattava sekin, että pitkällä tähtäimellä huonosti toteutuvan urapolkujärjestelmän vaikutus voi olla jopa opettajakunnan vanheneminen. Näin käy vääjäämättä, jos ketään ei urapolun eri tarkasteluvaiheissa pudoteta pois järjestelmästä ja  kaikki nyt järjestelmään siirtyvät hoitavat opetusta eläkeikään asti. Tämä korostaa jo edellä mainitsemaani tarvetta määritellä erityisen tarkasti urapolkujärjestelmän eri vaiheiden kriteerit, sekä niistä kiinni pitämisen inhimillisen raskauden voittamista.

Neljäs seuraus on tutkijanuran ratkaisevien vaiheiden siirtyminen yhä nuoremmalle iälle. Nykyisessä järjestelmässä professuuriiin voivat hakea kaikki halukkaat, heidät arvioidaan yleensä kansainvälisen raadin toimesta ja mittavimman uran tehnyt nimitetään virkaan. Näin vaikkapa yksityisten yritysten tuotekehitysyksiköissä uran tehnyt henkilö saattaa siirtyä akateemisen maailman huipulle. Toki tätäkin järjestelmää on sotkettu kutsujärjestelyin, joiden tarkoituksena alkujaan lienee ollut turhien viranhakuprosessien välttäminen sillin kun yksi potentiaalisista hakijoista oli tunnetusti täysin ylivoimainen, mutta joita nykyisin käytetään muihin tarkoituksiin.

Tutkijanuran suurten ratkaisujen siirtyminen nuorelle iälle johtanee sellaiseen akateemisen uran jäykistymiseen, että nuorena muualla työelämässä toimivien on entistä vaikeampaa siirtyä akateemiseen maailmaan. Tätä ei voida pitää positiivisena asiana muutenkin norsunluutornissa istumisesta syytetylle yliopistolaitokselle. Yliopistojen olisikin hyvä etsiä keinot tämän riskin välttämiseksi.

USA:ssa ja Kanadassa urapolku-järjestelmää on käytetty pitkään, ja on selvää että se tarjoaa aivan käyttökelpoisen mallin akateemiselle tutkimukselle ja opetukselle. Alkujaan sen tarkoituksena oli vapauttaa tutkijat sidosryhmien paineesta tekemään parhaaksi näkemäänsä tutkimusta - toisin sanoen takaamaan heille akateemisen vapauden. Tämä tavoite lienee onnistunut parhaimmillaankin vaihtelevasti, ja käytännössä urapolkujärjestelmän on väitetty johtavan lähinnä tutkijoiden stressaantumiseen. Toisaalta on vaikea kuvitella, että suomalaisessa järjestelmässä apurahalla toimiva nuori tutkija olisi sen vähempää stressaantunut. Pikemminkin päin vastoin.

Urapolkujärjestelmä on siis saapunut Suomeen. Kuten edeltä ilmenee, on itselläni sitä kohtaan sekä positiivisia odotuksia että negatiivisia pelkoja. Sekään ei ole mahdotonta, ettei todellisuudessa juuri mikään muuttuisi vaan asiat ikään kuin vain nimettään uudelleen. On siis mielenkiintoista nähdä mitä järjestelmästä lopulta seuraa. Toivottavasti kaikki epäilykseni osoittautuvat vääriksi ja odotukseni oikeaan osuneiksi. Näin suomalainen tutkimus ja korkein opetus tehostuisivat tuottaen jatkossa entistä enemmän hyvinvointia maallemme.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä?
VTT:n johtajat tietovarkaissa
Yliopiston valintakriteereistä

perjantai 14. tammikuuta 2011

Lisäeläke-ehdotus on törkeä huijausyritys

Valtionvarainministeriön virkamiehet ehdottavat erityistä lisäeläkettä yli 80-vuotiaille. Lisäeläkettä saisi 80 vuotta täytettyään noin 800 euroa kuussa, kunhan ensin maksaisi 40 - 60 000 euroa. Ehdotusta on tuoreeltaan arvostelu myös muualla (esimerkki), mutta tuonpa siitä huolimatta esiin muutamia omia ajatuksiani aiheesta.

Kysyn nimittäin sitä, mikä on johtanut tähän ehdotukseen? Ja vastaan itse, se on mitä ilmeisimmin syntynyt tarpeesta korvata työeläkkeiden taitetun indeksin aiheuttamat ongelmat.

Työeläkkeiden taitettu indeksihän  lanseerattiin vuonna 1996, mistä seurasi ongelma pitkäikäisille ihmisille, joiden osotovoimaa inflaatio syö jokaisena eläkevuonna. Tämä ongelma korostuu sitä enemmän, mitä vanhemmaksi ihminen elää. Nyt, sen sijaan että havaittu virhe korjattaisiin poistamalla taitettu ndeksi, onkin päätetty korjata tilanne varakkaiden osalta ja samalla kerätä lisärahoja eläkeyhtiöiden kassaan.

Kuka tämän ehdotuksen edunsaaja lopultakin on, selviää tarkastelemalla tilannetta Taloussanomien esille tuoman 65-vuotiaan naisen kannalta. Hän joutuisi maksamaan kertakorvauksena 59000 euroa saadakseen aikanaan 800 euron lisäeläkkeen. Tämän summan työeläkeyhtiö siis saisi sijoitettavakseen ilman muuta takaisinmaksuvelvollisuutta kuin eläkkeenmaksu naisen eläessä yli 80-vuotiaaksi.

Ymmärtääksemme, mitä tuo kertakorvaus tarkoittaa työeläkeyhtiöille, on meidän tarkasteltava millaisia tuottoja ne saavat sijoitustoiminnastaan. Aloitetaan tuoreista uutisista: työeläkeyhtiö  Ilmarinen tiedotti juuri saaneensa sijoituksilleen vuoden 2010 aikana yli 10 % tuoton. Osakkeista tuotto oli jopa 22%. Jos ilmarinen sijoittaisi nyt tuon 59000 euroa samalla 10% tuotolla, olisi se kasvanut 800 euron maksuvelvoitteen alkaessa noin 246 000 euroksi naisen täyttäessä 80 vuotta ja alkaessa nauttia eläkkeestään.

Kun naisten elinajanodote Suomessa on noin 82 vuotta, tarkoittaa se sitä, että eläkelaitos joutuisi maksamaan tuosta summasta keskimäärin 19 200 euroa eläkkeensaajille tämän jokaisena elinvuonna. Samana aikana sijoitettu summa jatkaa luonnollisesti kasvuaan, minkä seurauksena se on kasvanut naisen kuollessa jo 266 000 euroon. Toisin sanoen naiselle ei tarvitse maksaa edes koko sijoituksen juoksevaa tuottoa. Eikä naisen eläminen edes 120-vuotiaaksi tee sopimuksesta eläkeyhtiölle tappiollista.

Vaikka työeläkeyhtiöiden pitkän tähtäimen tuotot eivät nousekaan aivan 10 prosentin tasolle, on selvää että tehty ehdotus on valtava tulonsiirto vanhoilta ihmisiltä työeläkeyhtiöille. Esimerkiksi 5% tuottotasolla ja naisten keskimääräisellä eliniänodotteella päädytään edelleen yli 100 000 euron bruttotulokseen eläkeyhtiöiden kannalta. Siitä jää nettovoittoa noin 45 000 euroa.

Edelle kuvaamistani syistä syystä pidän valtiovarainministeriön päätöstä törkeänä. Mikäli en tietäisi Suomen olevan maailman vähiten korruptoituneita valtioita koko maailmassa, epäilisin ehdotuksen syntyneen jonkinlaisen hyvä veli -järjestelmän tai suoranaisen lahjonnan seurauksena. Niin edullinen tuo ehdotus on eläkeyhtiöille. Uskon kuitenkin sinisilmäisesti, että työeläkeyhtiöiden edustajat ovat vain niin sanotusti vieneet ministeriön edustajia ja poliitikkoja kuin litran mittaa tässä asiassa.

Tilanteen pelastamiseksi teen vastaehdotuksen poliitikoille: nyt tehdyn ehdotuksen sijaan poistakaa työeläkkeiden taitettu indeksi, jolloin pitkäikäisille ihmisille ei enää aiheudu ongelmia tulojen pienentymisen takia. Näin on koko ongelma ratkaistu, eikä vanhojen ihmisten rahoja siirry rikkaiden eläkeyhtiöiden laariin.

Mikäli taas kyseessä sittenkin on eläkepommin purkuyritys, kertokaa se sitten suoraan ihmisille - rehellisesti ja kiertelemättä. Ja siinäkin tapauksessa suosittelen etsimään ratkaisua muualta kuin vanhojen ihmisten huijaamisesta.

Aiempia ajatusia samasta aihepiiristä:
Miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan?
Klaus Fleming ja 2000-luvun Suomi
Toimiiko alueellistaminen hyvinvoinnin lähteenä?

tiistai 11. tammikuuta 2011

Haluaako sisäasiainministeriö rikolliset Suomen kansalaisiksi?

Verkkouutiset kertoo, että eduskunnassa on käsittelyssä laki, jonka mukaan pitkäkään ehdoton vankeusrangaistus ei jatkossa estäisi Suomen kansalaisuuden saamista. Onko tarkoitus siis avata ovet rikolliselle ainekselle?

Sisäasiainministeriön valmisteleman esityksen yhteenveto on kirjattu näin:

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kansalaisuuslakia. Lailla edistettäisiin Suomessa pysyvästi asuvien ulkomaalaisten yhteiskunnallista yhteenkuuluvuutta mahdollistamalla kansalaisuuden saaminen nykyistä joustavammin. Pääasialliset muutokset koskisivat kansalaisuuteen edellytettävän asumisajan lyhentämistä yhtäjaksoisen asumisajan osalta viiteen vuoteen ja kerätyn asumisajan osalta seitsemään vuoteen. Puolet Suomessa tilapäisellä oleskeluluvalla oleskellusta ajasta laskettaisiin mukaan asumisaikaan. Asumisen pysyväisyyden osoittamiseksi hakijan oleskelun olisi kuitenkin tullut muuttua jatkuvaksi ennen kuin kansalaisuus voitaisiin myöntää.

Asumisaikaedellytyksestä tehtäviä poikkeuksia selkiytettäisiin. Suomalaiseen yhteiskuntaan kotoutumisen edistämiseksi asumisajasta voitaisiin poiketa, jos hakija osoittaa hallitsevansa suomen tai ruotsin kielen laissa tarkemmin edellytetyllä tasolla. Lisäksi kielitaitoedellytyksestä tehtävistä poikkeuksista säädettäisiin nykyistä selkeämmin. Myös nuhteettomuusedellytyksestä poikkeamisen perusteista sekä poikkeamisen yhteydessä määrättävän odotusajan määräytymisestä ja pituudesta säädettäisiin nykyistä yksityiskohtaisemmin laissa.

Kansalaisuusilmoitusta koskevia säännöksiä selkiytettäisiin. Entinen Suomen kansalainen voisi saada kansalaisuuden yhdellä ilmoitusmenettelyllä. Kansalaisuuden saisi riippumatta siitä, asuuko entinen Suomen kansalainen Suomessa vai ulkomailla. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että voimassa olevan lain entistä Suomen kansalaista koskeva viiden vuoden siirtymäsäännös menetetyn kansalaisuuden takaisinsaamiseksi vakinaistettaisiin.

Lisäksi esityksellä pyritään nopeuttamaan kansalaisuusasioiden käsittelyä Maahanmuuttovirastossa selkiyttämällä menettelyitä, kielitaitoedellytyksen osoittamistapaa ja hakijan velvollisuutta liittää hakemukseensa asian käsittelemisen kannalta tarvittavat liitteet. Myös hakijan selvitettyä henkilöllisyyttä koskevia säännöksiä ja henkilöllisyyden oikaisua tai muuttamista koskevia säännöksiä selkiytettäisiin.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä 2011.

Rikollisten maahanmuuttajien osalta esitys on miten tahansa arvioituna pöyristyttävällä tavalla vastoin kansalaisten tutkittua tahtoa: hehän haluaisivat kansalaisuuden antamisen sijaan karkottaa rikolliset maasta. Esitys siis kertoo nykyisten päättäjiemme ja sisäasianministeriön virkamiesten törkeästä ylimielisyydestä äänestäjiään kohtaan. 



Tämä on huolestuttavaa. Demokratiassahan on tarkoitus tehdä sellaista politiikkaa, joka vastaa kansan enemmistön näkemystä. Nyt kuitenkin on ilmeisesti tarkoitus tehdä sellaista politiikkaa, joka vastaa päättäjien näkemystä. Tällaista järjestelmää kutsutaan yleisesti diktatuuriksi. 

Ovatko sisäministeriötä johtavat sisäasianministeri Anne Holmlund ja maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors sekä kansliapäällikkö Ritva Viljanen siis sellaisessa käsityksessä että Suomi on diktatuuri?


Onneksi sisäasianministeriön kolmikko on väärässä, ja elämme sittenkin demokratiassa. Sen merkkinä ensi keväänä järjestetään vaalit, joissa äänestäjät voivat päättä Suomen politiikan suunnan seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Uskon, että mm. tämä esitys vauhdittaa kansanvallan paluuta Suomen politiikkaan. Se on hienoa!

Aiempia ajatuksia samasta aiheesta:






Muinaisia kohtaamisia

Moderni molekyylibiologinen tutkimus tuottaa kiihtyvällä vauhdilla uutta tietoa ihmiskunnan historiasta ja jopa aikoja sitten kuolleiden ihmistyyppien elintavoista. Niinpä olemme tilanteessa, jossa voimme kuvailla hiukan ihmiskunnan tilaa mammuttien aikakaudella.

Nykyihminen kehittyi varsinaisesti Afrikassa. Niinpä afrikkalaiset ovat nyt, ja olivat myös kymmeniä tuhansia vuosia sitten ihmisryhmistä kaikista monimuotoisin. Heistä pieni osa oli levittäytymässä ehkäpä Afrikan sarven kautta myös Aasiaan.

Tämän matkan alussa he kohtasivat neandertalilaisia, jotka olivat aikaisemmin Afrikasta lähteneiden ihmisten jälkeläisiä. He asuttivat laajoja alueita Euroopassa ja läntisessä Aasiassa. Heistä itään eli toinen ihmisryhmä, joka todennäköisesti oli peräisin samasta Afrikasta lähteneestä ihmisaallosta, mutta oli eriytynyt omaksi ihmisryhmäkseen, denisovalaiksiksi.

Kaikki tuon ajan ihmiset saivat elantonsa metsästyksestä ja keräilystä. Näissä askareissa he hyödynsivät kivisiä työkaluja. Siten eri ihmisryhmien välillä kyllä oli kulttuurieroja, mutta ne eivät ehkä sittenkään olleet kovin suuria.

Tätä tukee uusi tutkimus, joka kertoo neandertalisten eläneen pienissä noin kymmenen hengen ryhmissä. Uusia lapsia syntyi noin kolmen vuoden välein, ja aikuiset pojat jäivät perheen yhteyteen, kun taas tytöt muuttivat pois. Näin syntyi miesten kautta määräytyneitä sukuja. Neandertalialaisten perhe-elämä rakentui siis suunnilleen samalla tavalla kuin suurimmalla osalla nykyisistäkin ihmisistä.



Vaan palataan jonnekin lähi-itään ja kohti Euraasiaa vaeltaviin ihmisiin, jotka kohtasivat paikalla eläviä neandertalilaisia. Emme tiedä syntyikö näiden ihmisryhmien miesten ja naisten välille romansseja, vai harrastettiinko seksuaalista väkivaltaa. Joka tapauksessa DNA-analyysit osoittavat, että tuon kohtaamisen seurauksena pari prosenttia nykyisten aasialaisten, amerikkalaisten ja eurooppalaisten geeneistä on peräisin neandertalilaisilta. Näin tämä muinoin hävinnyt ihmisryhmä elää edelleen meidän suomalaistenkin geeneissä!

Nykyihminen sai näin hiukan uusia geenejä, jotka erottivat heidät Afrikkaan jääneistä sukulaisistaan. Emme tiedä miten ne vaikuttavat meidän ulkomuotoomme tai käyttäytymiseemme, mutta noiden geenien kanssa esi-isämme suuntasivat ensin kohti itää ja myöhemmin myös pohjoiseen, Eurooppaan. Siellä he eivät enää ainakaan laajamittaisesti risteytyneet neandertalilaisten kanssa, vaan syrjäyttivät ja ajoivat nämä vähitellen sukupuuttoon.

Kohti Melanesiaa matkalla olevat kohtasivat puolestaan denisovalaisia. Näiden kanssa syntyi intiimejä kontakteja, sillä noiden kohtaamisten seurauksena nykyisten melanesialaisten genomista löytyy noin viiden prosentin osuus denisovalaisten geenejä, jotka erottavat heidät kaikista muista nykyisin elävistä ihmisistä. Näitä geenejä ei kuitenkaan ole muilla aasialaisilla, kuten kiinalaisilla, joten denisovalaisten kanssa intiimeihin kontakteihin lienee osallistunut ainoastaan pieni osa Aasiaan vaeltaneista ihmisryhmistä.

Mammuttien aikakauden ihmisten tarina ei olisi kokonainen, ellei siihen vielä lisättäisi "hobittia". Tällä kirjallisuudesta lainatulla nimellä kutsutaan pienikokoista ihmislajia, joka eli Floresin saarella Indonesiassa vielä 17 000 vuotta sitten. Tämän lajin evolutiivisesta alkuperästä ei ainakaan toistaiseksi ole tietoa, eivätkä nykyiset ihmiset tiettävästi kanna mukanaan sen geenejä. Mutta paikallisten ihmisten suussa kulkee paljon tarinoita viidakon pikkuihmisistä, jotka saattavat juontua kohtaamisista hobittien ja nykyihmisten esi-isien kanssa. Kiehtovaa!

Aikaisempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Varhaiset maanviljelijät Euroopassa
Uutta tietoa ihmisen evoluution raaka-aineista
Alkuperäisistä euraasialaista juuristamme!

maanantai 10. tammikuuta 2011

Varhaiset maanviljelijät Euroopassa

Laajan tutkimuskonsortion työn tuloksena on tutkittu Euroopan ensimmäisten maanviljelijöiden alkuperää monistamalla DNA:ta tuhansia vuosia vanhoista vainajista.

Jo aiemmin on osoitettu, että ensimmäiset maanviljelijät olivat geneettisesti erilaisia kuin Euroopassa aiemmin eläneet metsästäjä-keräilijät. Avoimeksi sen sijaan oli jäänyt, mistä ja miten nämä maanviljelijät saapuivat Eurooppaan.

Maanviljely keksittiin niin sanotun hedelmällisen puolikuun alueella, josta se lähti leviämään eri suuntiin. Maanviljelyn leviäminen olisi periaatteessa voinut perustua joko maanviljelijöiden muuttoliikkeeseen tai siihen että Euroopassa jo  ennen jääkautta asuneet metsästäjä-keräilijät olisivat oppineet uuden elinkeinon naapureiltaan.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa näistä vaihtoehdoista ensimmäinen vahvistui oikeaksi: varhaiset maanviljelijät muistuttivat geneettisesti lähi-idän kansoja. He saapuivat siis sieltä, kuten arkeologisen tiedon perusteella arveltiinkin. Varhaisten eurooppalaisten maanviljelijöiden läheisimpiä nykysukulaisiaan näyttäisivät työn tulosten perusteella olevan georgialaiset, osseetit ja armenalaiset.

Käytännössä maanviljely merkittävästi aiempaa tehokkaampana ravinnontuotantotapana mahdollisti entistä nopeamman väkiluvun lisääntymisen, jonka seurauksena kunkin kylän ylijäämäväestön oli siirryttävä uusille viljelymaille. Näin maaniviljelijäväestö käytännössä levisi sukupolvi sukupolvelta yli Euroopan pakottaen samalla metsästäjä-keräilykulttuurissa eläneet aiemmat ihmiset siirtymään tieltään tai sulautumaan. Näin Euroopan väestön geenit ovat suurelta osin peräisin lähi-idästä ja Anatoliasta.

Myös maanviljelijäväestön leviämisreitistä saatiin käsitys sillä viljelijöiden geenit ovat säilyneet nykyisissä eurooppalaisissa. Se kulki Balkanin kautta seuraten Tonavaa länteen ja Dniestriä pohjoiseen: tulos on sopusoinnussa aiemman arkeologisen tiedon kanssa.

Mielenkiintoista on myös se, että nykyisistä eurooppalaisista eniten varhaisia maanviljelijöitä geneettisesti muistuttavat Krimin alueen ja toisaalta Koillis-Ranskan väestöt. Heidän perimästään erityisen suuri osa on siten peräisin lähi-idän ja Anatolian alueelta. Näiden väestöjen side jääkauden aikaisiin eurooppalaisiin on siis kaikista heikoin.

Suhteessa vähiten varhaisten maanviljelijöiden geenejä on puolestaan saamelaisissa (ja ylipäätään pohjoissuomalaisissa) sekä Venäjällä Kaspianmeren ja Novaja-Zemljan linjan itäpuolella asuvassa väestössä. Euroopan valloittaneiden varhaisten maanviljelijöiden ekspansio ei siis koskaan ulottunut näille alueille. Melko vähän yhteisiä geenejä varhaisten maanviljelijöiden kanssa on myös Ranskan ja Espanjan rajamailla (historiallinen baskimaa) elävillä, suomalaisilla ja valkovenäläisillä.

On jotenkin kiehtovaa nähdä, miten historian saatossa väestöt siirtyvät, katoavat ja kehittyvät. Esimerkiksi vielä tänä päivänäkin voimakkaasti kulttuuristaan ja juuristaan tietoiset ja kieleltään ainutlaatuiset baskit ovat myös geneettisesti erikoisia metsästäjä-keräilijäyhteisöiden jälkeläisiä - kertooko tämä jotain poikkeuksellisesta kansanluonteesta?

Myöskin me suomalaiset ja etenkin saamelaiset olemme melko puhtaasti Euroopan varhaisten metsästäjä-keräilijöiden jälkeläisiä. Olemme siis harvinaisuuksia eurooppalaisten joukossa. Myös meidän on siis syytä olla ylpeitä itsestämme ja juuristamme!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta tietoa ihmisen evoluution raaka-aineista
Ovatko suomalaiset sisäsiittoisia?
Alkuperäisistä euraasialaisista juuristamme!
Nykyajan kansainvaelluksesta
Onko ihmisen evoluutio pysähtynyt?

perjantai 7. tammikuuta 2011

Monisoluisuuden evoluution yksinkertaisuudesta

Yksi biologian suuria arvoituksia on se, miten evoluution suuret harppaukset ovat mahdollisia pelkkien evoluutiomekanismien (mutaatiot, rekombinaatio, luonnonvalinta jne...) avulla. Yksi eliökunnan historian merkittävimmistä muutoksista on ollut monisoluisuuden kehittyminen, mikä arkiajattelun perusteella tuntuu lähes mahdottomalta. Juuri tätä keppihevosta ovat käyttäneet myös tieteellistä ajattelua vastustavat kreationistit perustellessaan jumalallisen ohjauksen välttämättömyyttä.

Nykyinen genomiiikan vallankumous on kuitenkin tuonut monisoluisuuden evoluutiosta uutta ja perin yllättävää tietoa tietoa, jonka perusteella sekä arkiajattelun pessimistisyys että kreationistien älykäs suunnittelija osoittautuvat tarpeettomiksi.

Ensimmäinen tiedonhippunen saatiin, kun sekvensoitiin erään yksisoluisen choanoflagellaatin koko genomi. Choanoflagellaatit ovat yksinkertaisia eliöitä, joiden lähimpiä sukulaisia ovat eläimet. Siten sen genomin vertailu eläinten genomiin kertoo paljon niistä geneettisistä muutoksista, joita on tarvittu monisoluisuuden syntymiseen.

Tutkijat olettivat ennen työtään, ettei choenoflagellaateilta löydy monisoluisuuden rakentamiseen liittyvää geneettistä materiaalia (eli geenejä tai niiden osia) lainkaan. Tai että ainakin joitain merkittäviä geenejä puuttuu.  Tulokset olivat sitten yllättäviä kun huomattiin, että kyllä choenoflagellaatin genomista löytyivät käytännössä kaikki tarvittavat palikat. Monisoluisuus ei siis sittenkään näyttäisi edellyttävän suurta määrää kokonaan uusia geenejä, vaan pelkästään vanhojen geenien ja niiden osien uudenlaista yhdistelemistä - toisin sanoen rekombinaatiota.

Nyt samanlainen vertailu tehtiin Volvox-nimisen yksinkertaisen monisoluisen levän ja sen yksisoluisen sukulaisen (Chlamydomonas) kesken. Tulokset ovat hyvin yhteensopivia Choanoflagellaattitutkimuksen kanssa: myöskään monisoluisen levän kehittyminen ei ole vaatinut valtavaa joukkoa uudenlaisia genejä, vaan vanhojen uudenlaista yhdistelemistä.

Monisoluisuuden syntyminen evoluutiossa on siis lopultakin ollut paljon pienempi evolutiivinen hyppäys kuin aiemmassa ajattelussa on oletettu. Se ei tarvitse mitään erikoisia evolutiivisia mekanismeja, uusien tyhjästä syntyneiden geenien muodostumisia eikä jumalallista ohjausta. Sen sijaan genomiikan keinoin tuotetut uudet tulokset kertovat evoluutiomekanismien ja erityisesti rekombinaation riittävän elämän monimuotoisuuden suuriltakin näyttävien hyppäysten syntymiseen.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Uutta tietoa ihmisen evoluution raaka-aineista
Hiivasieni, puhdas urheilu ja geenidoping
Onko ihmisen evoluutio pysähtynyt

Onko Etelä-Sudanilla malttia kehittyä?

Sudan valmistautuu kansanäänestykseen ja sitä kautta itsenäisyyteen. Mikäli islamilaisen pohjoisen hallitsijat hyväksyvät odotetun äänestystuloksen, syntyy Afrikkaan pitkästä aikaa uusi valtio. Näin murtuu yksi englantilaisen siirtomaahallinnon luoma mielivaltainen monikulttuuriyhteiskunta.

Itsenäisyyden välittömänä kimmokkeena on toiminut Sudanin monikulttuurisuuden synnyttämä ilmeinen kansanmurha. Näin historia toistaa itseään, ja uusi mahdollisuus syntyy jälleen kerran inhimillisen tragedian ja katastrofin kautta.

Vaan jos ja kun Etelä-Sudan itsenäistyy, niin millainen on maan tulevaisuus?

Etelä-Sudan on luonnonvaroiltaa erittäin rikas ja omaa siis hyvät mahdollisuudet nousta taloudellisesti riippumattomaksi ja vauraaksi kansakunnaksi. Valitettavasti samanlainen rikkaus ei aina ole ollut onneksi, ja Etelä-Sudaninkin tapauksessa uuden valtion ensimmäinen ongelma syntynee rajalinjojen vetämisestä, koska sekä pohjoinen että eteläinen Sudanin valtio vaativat tiettyjä öljyntuotantoalueita omakseen.Tämä kiista voi johtaa uuteen sotaan, mikäli neuvotteluteitse ei päästä sopimukseen.

Toinen, ja ehkä pitkällä tähtäimellä vielä suurempi ongelma on uuden valtion hallinto. Afrikkalaisilla demokratioilla on ollut taipumus ajautua epädemokraattisiksi. Tietyt Etelä-Sudanin hallitukseen liittyvät hajanaiset uutiset eivät lupaa hyvää tämänkään uuden valtion tulevaisuudelle, vaikka esimerkiksi kaupunkien piirtäminen eläinten muotoiseksi onkin lutuiselta kuulostava ajatus.

Kolman ongelma on syntyvän maan infrastruktuuri. Vaikka rauha pohjoisen kanssa saataisiinkin aikaiseksi, puuttuu Etelä-Sudanista käytännössä koko infrastruktuuri teistöineen, tehokkaine koululaitoksineen ja terveydenhuoltoineen. Niiden rakentaminen kestää pitkään, eikä maa voi muuttua hyvinvointivaltioksi ennen kuin hankkeet on saatu kuntoon. Jos tähän työhön pesiytyy voimakas korruptio, kulkeutuvat rahavirrat yksityisiin taskuihin ja maantaloudellinen vahvistuminen viivästyy entisestään. Samalla väestön taloudellinen tasa-arvo heikkenee.

Neljäs ja ehkä lopulta kaikista suurin  ongelma on myös Etelä-Sudanin monikulttuurisuus. Uusikaan valtio ei ole nimittäin ole etnisesti edes likipitäen yhtenäinen, vaan maassa asuu monia hyvin erilaisia heimoja, joiden väliset kiistat voivat eskaloitua nyt, kun islamilaisen pohjoisen muodostama yhteinen vihollinen katoaa.Tämä kehitys johtaa toteutuessaan kurjistumisen kierteeseen, jonka ratkaiseminen on erittäin vaikeaa ilman karismaattista johtajaa, joka pystyy yhdistämään koko kansan. Tällaisia johtajia ei juuri ole nähty mustassa Afrikassa (vaikka poikkeuksiakin on).

Sinänsä ei liene epäilystä siitä, että syntymässä oleva uusi afrikkalainen demokratia haluaa välttää ja/tai ratkaista kaikki edellä kuvaamani ongelmat ja luoda luonnonrikkauksiensa pohjalta hyvinvointivaltion, joka muutaman vuosikymmenen kuluttua voisi toimia esimerkkinä muulle Afrikalle. Tämän saavuttamiseksi sudanilaisten tulee itse tiedostaa hyvinvointinsa edellytykset ja vaatia johtajiltaan samaa. Ja vastaavasti johtavin asemiin kipuavien henkilöiden tulee asettaa itsensä likoon yhtenäisen eteläsudanilaisen kansakunnan luomiseksi. Tämä kaikki vaatii sekä yhtenäisyyden korostamista etnisyyden kustannuksella että oman edun tavoittelusta luopumista kansakunnan hyväksi. Tilanne muistuttaa siis Suomen talouden tilannetta maailmansotien jälkeen. Niinpä silloin vielä tulevan presidentti Kekkosen tavoin voidaan hyvällä syyllä kysyä: "onko uudella kansakunnalla malttia kehittyä".

Aika näyttää, onnistuuko uusi valtio, vai kirjoitetaanko historiaan jälleen yksi surullinen luku afrikkalaista pahoinvointia.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Kiinalainen juttu
Nykyajan kansainvaelluksesta